Pukki pyrkii kaalimaalle

Anonyymi-ap

Paikallislehti julkaisee poikkeuksellisen pitkän mielipidekirjoituksen hallinnon tilasta.
Pilaantunutta kulttuuria vahvasti keittämässä olleet tahot alkavat esiintymään mielipidetyrkyttäjinä - nykyajan infulensserina.
Totuuden torvet marssivat esiin mutta kuulostavat käyrätorvilta.
Selvitysmiestäkin tarjotaan, puolueetonta, kirjoittajaako.
Tätä kirjoitusta ei lehti kommentoikkaan, kuten edellistä.
On laitettu vaikuttamaan lehden linjakirjoitukselta.
Kaikki eivät huomaa ”Mainos” mainintaa alussa ja kaikki eivät varmaankaan tunne kirjoittajaa nimen perusteella.
Asukastyytyväisyyskyselyitä asukkaille, laajoja ja usein, nykytekniikalla, voisi olla ratkaisu.
Kaupunki, laajasti, on tuhon tiellä.
Joka puolella haisee, kolisee, rohisee, metsää kaatuu, paneelit kiiltää, kaupunkikuvaa tuhotaan.
Pieni kaupunki - kohta vielä pienempi.

28

706

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Muistakaa, aina pitää vihata. Aina pitää olla salaliitto joka asiassa. Totuus tulee aina piilosta.

    • Anonyymi

      Ketä ajattelit vihata.

    • Anonyymi

      Ex-päätoimittaja käyttää jälleen foorumissaan lähteenä ex-kj:n aiemmin julkaisemaansa itsekehua tihkuvaa vastinekirjettä EKI-lautakunnalle Tällä kertaa kirjeestä on poimittu ”tieto” siitä kuka haki kunniamerkkiä kenelle milloin ja miten.

      Voi voi kun oikea lähde olisi ollut kaupunginvaltuuston eilinen esityslista, kaupungin hallintosääntö tai kaupunginhallituksen päätös viime keväältä. Tai vaikka kunniamerkkien hakuohjeet.

      Mutta kun agendaan sopi tälläkin kertaa paremmin kertoa satuja.

      • Anonyymi

        Mut toihan on sit helppo selvittää ja kertoa suurelle yleisölle. Anna mennä vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mut toihan on sit helppo selvittää ja kertoa suurelle yleisölle. Anna mennä vaan.

        Villin mielipidekirjoituksen kirjoittajan pitäisi väsätä jatko-osa, jossa hän vihdoinkin esittäisi näytön nyt esitetyille väitteilleen ja samalla myös muille aiemmin mölisemilleen houreille.

      • Anonyymi

        Kyseinen päätoimittaja antoi pääkirjoituksessa 27.6.2022 tiedon:

        "Yritysten kasvua ja arkea haittaavat Loviisassa myös pienehkö joukko tapavalittajia ja heidän apureita, joiden tehtailemien valitusten ja oikaisupyyntöjen käsittely syö virkakoneiston resursseja, aiheuttaa satojentuhansien eurojen kustannukset sekä viivästyttää paikoin kohtuuttomasti erilaisia hankkeita."

        Väite on tarkoituksellista disinformaatiota ja peräisin kirjoittajan omasta päästä.

        Onko niitä valituksia ja oikaisupyyntöjä olemassa oikeasti? Onko niissä samat nimi/ nimet alla?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko niitä valituksia ja oikaisupyyntöjä olemassa oikeasti? Onko niissä samat nimi/ nimet alla?

        Kaupunginhallituksen ja eri lautakuntien pöytäkirjoista ei löydy näyttöä yritysten kasvua ja arkea haittaavien valitusten ja oikaisuvaatimusten tehtailusta. Siten myös väite aiheutuneista satojentuhansien eurojen kustannuksista on todellista roskajournalismia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunginhallituksen ja eri lautakuntien pöytäkirjoista ei löydy näyttöä yritysten kasvua ja arkea haittaavien valitusten ja oikaisuvaatimusten tehtailusta. Siten myös väite aiheutuneista satojentuhansien eurojen kustannuksista on todellista roskajournalismia.

        Journalistin ohje:
        11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta.

        Luottamus kyseisen lehden "journalistiseen linjaan" on mennyt ja siksi tilaajat ovat äänestäneet jaloillaan. Siksi läpyskä on enää yksipäiväinen.

        Lehden sisällöstä päätösvaltaa käyttävät ovat pitäneet suuressa ylimielisyydessään lukijoita niin hölmöinä etteivät ne huomaa mitä kaupungissa tapahtuu jollei asia ole lehdessä. Lukijat ovat saaneet tietoonsa paljon asioita ja huomanneet ettei lehti kirjoita niistä mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupunginhallituksen ja eri lautakuntien pöytäkirjoista ei löydy näyttöä yritysten kasvua ja arkea haittaavien valitusten ja oikaisuvaatimusten tehtailusta. Siten myös väite aiheutuneista satojentuhansien eurojen kustannuksista on todellista roskajournalismia.

        Kysyin yleisellä tasolla onko tehty paljon valituksia/oikaisuvaatimuksia samojen henkilöiden toimesta. En kysynyt yritysten kasvua ja arkea haittaavien valitusten ja oikaisuvaatimusten tehtailusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyin yleisellä tasolla onko tehty paljon valituksia/oikaisuvaatimuksia samojen henkilöiden toimesta. En kysynyt yritysten kasvua ja arkea haittaavien valitusten ja oikaisuvaatimusten tehtailusta.

        Kuten toimielimien pöytäkirjoista voi jokainen omatoimisesti todeta, niin tottakai jonkin verran valituksia ja oikaisupyyntöjä on tehty. Se on ihan normaalia oikeusvaltiossa ja tavallista jokaisessa kunnassa. Kaupungilla itsellään on meneillään useita valituksia eri oikeusasteissa. Miksei tästä ole esitetty syytöksiä valitusten tehtailusta? Miksi satamaa ei ole tervattu sen tekemistä valituksista? Valituksen voidaan sanoa olevan keskeisin oikeusturvakeino hallintolainkäytössä. Valitus tai oikaisuvaatimus on muutoksenhakukeino hallintoasiassa annettuun päätökseen. Suomen parhaassa pikkukaupungissa asiaa on pyritty pienen piirin toimesta demonisoimaan esittämällä tuulesta temmattuja väitteitä valtavista valitusten määristä, joita muka tehtaillaan "aktiivivalittajien" toimesta. Tällaisesta asiattomasta "tehtailusta" ei ole mitään näyttöä. Tämän voi jokainen itse todeta selailemalla kaupungin toimielimien pöytäkirjoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Journalistin ohje:
        11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta.

        Luottamus kyseisen lehden "journalistiseen linjaan" on mennyt ja siksi tilaajat ovat äänestäneet jaloillaan. Siksi läpyskä on enää yksipäiväinen.

        Pääkirjoitus 27.6.2022.

        "Kuntalaisen valitusoikeus on ehkä demokratian väärinkäytetyimpiä peruskiviä Loviisassa ja monin paikoin muuallakin Suomessa."

        Mitkä ovat perustelut tämänkaltaiselle väitteelle?
        Lukijoiden olisi voitava erottaa tosiasiat päätoimittajan mielipiteistä ja näyttöjen puuttuessa sepitteellisestä aineistosta.

        Jos kaupunki häviää vireillä olevan oikeusjutun, niin onko silloin kyseessä valitusoikeuden väärinkäyttö?
        Satama hävisi ympäristölupaan liittyneen oikeusjutun. Miksei mediapersoona tässä tapauksessa ole mölissyt valitusoikeuden väärinkäyttämisestä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pääkirjoitus 27.6.2022.

        "Kuntalaisen valitusoikeus on ehkä demokratian väärinkäytetyimpiä peruskiviä Loviisassa ja monin paikoin muuallakin Suomessa."

        Mitkä ovat perustelut tämänkaltaiselle väitteelle?
        Lukijoiden olisi voitava erottaa tosiasiat päätoimittajan mielipiteistä ja näyttöjen puuttuessa sepitteellisestä aineistosta.

        Suuressa itänaapurissa kansalaisten oikeusturva on olematon. Muodon vuoksi kansalaisilla on joitain oikeuksia jäljellä, mutta niiden käyttö tulkitaan oitis väärinkäytökseksi ja etenkin silloin jos kansalainen valittaa viranomaisten toiminnasta tai päätöksistä.
        Saman kaltaista tulkintaa ovat eräät esittäneet myös pikkukaupungissa.

    • Anonyymi

      Voiteluako haettiin palkinnolla vai että suu pysyy kiinni?

    • Anonyymi

      Kaikkein suurin tirehtööri ei merkkiä saanut. Kun ansioluettelossa huomautus valtakunnan ylimmältä laillisuuden valvojalta, niin kunniamerkkiä ei tule enää koskaan.

      • Anonyymi

        Tarkoitatko Kari Hagforsia, joka teki oikeuskansnerille kantelun, koska hänelle ei myönnetty ansiomerkkiä. Hagforsille pitäisi kyllä jokin merkki myöntää. On ollut jatkuvasti aktiivinen. Aina jotain tökkimässä ja pilkkaamassa.

        Vai että oikein oikeuskanselille valitus kunniamerkistä? Etkö enää parempaan kykene. (Todista väitteesi)

    • Anonyymi

      Kylmä suihku Okker-Blomille:

      Loviisan kaupungin vuoden 2023 työntekijät ja työyhteisöt valittu

      Elinkeino- ja infrastruktuurikeskuksen vuoden työntekijöiksi valittiin puolestaan keskuksen johtaja Sari Paljakka ja ympäristöpäällikkö Heidi Lyytikäinen. Keskuksen vuoden työyhteisöksi valikoitui puistoyksikkö.

      Työntekijät ovat kuntaorganisaation tärkein voimavara. Loviisan kaupungin puolesta kiitän palkittuja heidän erinomaisesta työpanoksestaan, vt. kaupunginjohtaja Elina Amnell-Holzhäuser sanoo.

      https://digi.itavayla.fi/p/itavayla/itavayla-3-4-2024/r/13/24-25/5035/1390651

      • Anonyymi

        Mahtaako tämä uutinen ylittää Loviisan Sanomien uutiskynnyksen?

      • Anonyymi

        Mitä mahtaa kommentoida duon toinen valittaja ex-päätoimittaja?

    • Anonyymi

      "Urapolkuni punaisena lankana on ollut yhdistää yhteiskunnallista toimintaa liiketaloudelliseen ja etenkin luovaan talouteen, eli luovasta osaamisesta ja luovista aloista syntyvään liiketoimintaan”, sanoo Jan D. Oker-Blom."

      Häh? Tarkoittaako kuntatasolla yhteiskunnallisen toiminnan yhdistäminen liiketaloudelliseen ja etenkin luovaan talouteen veronmaksajien varojen kanavoimista kannattamattomaan liiketoimintaan, jolloin siitä saadaan kannattavaa? Tästä punaisesta langasta oivana esimerkkinä asuntomessujen järjestäminen, joka oli kaupunkikonsernille raskaasti tappiollista, mutta kannattavaa Suomen Asuntomessuille? Toisena esimerkkinä luovuudesta Ruotsinpyhtään Ruukin myyminen yksityiselle yritykselle naurettavan alhaisella hinnalla eli 151 000 eurolla. Koska Ruukki annettiin käytännössä ilmaiseksi, niin yrittäjällä on hyvät edellytykset saada liiketoiminnasta merkittävää voittoa etenkin liittämällä toimintaan tonttimaan myynti. Toki veronmaksajien piikkiin teetetään vielä uusi asemakaava, joka mahdollistaa kulttuurihistoriallisen Ruukin alueen pilkkomisen tonteiksi. Todella luovaa toimintaa!

      • Anonyymi

        Veronmaksajien rahoja on helppo tuhlata kun kaupungin ylimmällä viranhaltijalla ja esitykset hyväksyneillä poliittisilla päättäjillä ei käytännössä ole minkäänlaista tulosvastuuta.

        Och skattebetalare betalar.

    • Anonyymi

      Eläköön vapaudeton lehdistö

    • Anonyymi

      Jos valituksista on tullut suuret kulut kaupungille tarkoittaa se sitä että valitus on aiheellinen ja hävinnyt osapuoli maksaa kulut.

      • Anonyymi

        Juurikin näin

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4473
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3238
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2894
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      117
      2707
    5. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      16
      2570
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2549
    7. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2507
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2285
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2075
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1727
    Aihe