SAK aloitti lakot. SAK voi ne lopettaa.

Anonyymi-ap

"Poliittiset lakot" alkoivat, kun Eloranta tuli SAK:n johtoon. Silloin lakkokenraali Rinne oli SDP:n johdossa. Sen jälkeen on lakkoiltu joka kerta, kun SDP on ollut oppositiossa, nyt jo toista kertaa. Eli 2/2. Hyvä Eloranta! Hyvä Rinne! Hyvä Lindtman ja Tuppurainen! Siinä vastuuhenkilöt.

Työmarkkinakriisiä ei olisi, ellei SDP ja SAK olisi sitä aiheuttaneet. Olisi aika harkita kriisin aiheuttajien, SAK:n ja SDP:n johtohahmojen ja taustavaikuttajien vaihtamista maltillisempiin, yhteiskunnan kehittäjiin, repijöiden sijaan.

Lakko on vaarallinen ase vastuuttomien käsissä. SDP:n ja SAK:n toiminta on häpeäksi näille itselleen ja valitettavasti Suomen maakuvalle. Investoinnit karkaavat ulkomaille. Se on pois hyvinvoinnista. Perkele!

5

193

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kukaan ei ole pakottanut lakkoon. SAK on aloittanut ne ihan vapaaehtoisesti ja tietoisesti. Työmarkkinoiden sekasorto on SAK:n aiheuttama.

      SAK on aiheuttanut sopan. SAK voi sen myös lopettaa. Kolmikanta on toiminut, vaikka ay-aktiivit huutavat muuta, perustellakseen jäsenkunnalle lakkojen oikeutuksen. Se on valheilla katettu tie. Valheilla katettu tie.

    • Anonyymi

      tämä SAK: n lakkoilu on kuin uhkailua eduskunnalle. jos ei tapahdu kuin me sak haluamme niin menemme lakkoon.... eihän eduskunta voi myöntyä tällaiselle uhkailulle. kiristyksiä pitää tehdä jos ei aiemmin olla tehty. tämä lakkoilu on aika ikävä huomsta miten kieroa tuo liittojen tpuvut ovat .... liitot pitäisi kokonaan lopettaa. siinä säästyisi monen vähä varaisen tulot.

    • Anonyymi

      Oikeistohallitus tiesi oikein hyvin, että ammattiyhdistysliike ei voi mitenkään hyväksyä tällaista läjää uudistuksia, jotka käytännössä tuhoavat liikkeen yhteiskunnallisen merkityksen. Tästä huolimatta uudistuksia ajetaan härkäpäisesti eteenpäin.

      Tasavallan hallituksen toiminta muistuttaa tuota Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, missä on joko pakko taistella henkensä edestä tai menettää kaikki.

      Pitkäaikatyötön

    • Anonyymi

      Miksi lakkoillaan

      - Työmatkakulujen omavastuu nousee 750 eurosta 900 euroon ja tilapäiset korotukset jäävät pois

      - Määräaikainen työsopimus ilman perustetta

      - Yt- ja lomautustilanteissa palkanmaksu katkaistaan viikossa

      - Ensimmäinen sairauspäivä ilman palkkaa

      - Potkut voidaan antaa ilman painavaa syytä

      - Yt-velvoite pois alle 50 hengen yrityksistä

      - Työntekijöitä sitova paikallinen sopimus ohi luottamusmiehen

      - Työehtosopimusten vähimmäissuoja heikkenee ja yleissitovuus uhkaa poistua

      - Pakkolait voimaan- estää sopimasta lakia parempia työehtoja. Lakko-oikeuden rajoitukset estävät työntekijöitä puolustamasta etujaan

      - Lakkosakkoja korotetaan- myös henkilökohtainen sakko

      - Poliittisten lakkojen kesto enintään 1 päivän

      - Tukilakkoja rajoitetaan- vahvat alat eivät voi  tukea heikompia

      - Ruuvia kiristetään vain työntekijäpuolelta- Työnantajan TES- rikkomuksiin ei kiristyksiä

      - Ansiosidonnaisen työssäoloehto 12 kuukauteen

      - Työssäoloehdon euroistaminen- heikentää osa-aikaisten ja pätkätyöläisten mahdollisuutta päästä ansioturvan piiriin

      - Ansiosidonnaisen porrastus- 8 viikon jälkeen 20% leikkaus

      - Omavastuu päivät 5 päivästä 7 päivään ja lomakorvaus jaksotetaan

      - Suojaosat pois- ei lyhyitä keikkatöitä työttömänä

      - Lapsikorotukset pois

      - Vuorotteluvapaat lakkautetaan

      - Aikuiskoulutustuki lakkautetaan

      - Hallitus asettaa lainsäädännöllä palkankotuksille katon

      - Valtakunnansovittelijan kädet sidotaan, eikä sovittelusta voi saada viennin tason ylittäviä palkankorotuksia

      - Muista myös kiky-sopimus vuodelta 2015- maksanut palkansaajille jo yli 11 miljardia euroa.

    • Anonyymi

      😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

      🍑 K­­­u­­u­m­a­t­­­ ­t­y­t­­­ö­­t­­ ­o­­­d­­­o­­t­­t­a­­v­­a­­­t­­­ ­­s­i­­­n­­­u­a­ -> https://us4.fun/kissgirl?18314719

      🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      163
      4934
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1565
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1499
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1401
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      8
      1143
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1037
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      957
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      739
    Aihe