Moikka,
Olen lääkäreillä ja psykiatrilla ravannut ahdistavan oireiluni takia. Eli minulla on ollut viimeiset parit vuodet kovaa väsymystä, ärtyneisyyttä, elohiiriä ympäri kehoa ja pelottavimpana oireena sanat menevät sekaisin puheessa oikeastaan kokoajan. Varsinkin jos tilanne on yhtään kiireinen tai ahdistava on lauseissa vääristyneitä sanoja. Esimerkiksi: ”Laitan tuon kirjon pöydälle” kun sana olisi pitänyt olla kirja. Tiedostan virheeni samalla sekunnilla, kun teen virheeni. Myös lukeminen tuottaa ongelmia väärien sanojen hahmottamisena kuten ylläoleva puhevaikeus. Esim iltapäivälehden otsikko on ”Ruokakaupat ovat auki”. Voin lukea lauseen ”Ruokakaupat ovat arki”..
Pelottava ja ärtsyttävä oire, mutta jotenkin yhdistän tämän ahdistuneisuuteeni ja stressiin ja oravanpyörään jonka tämä aiheuttaa. Pää on täynnä likaa asioita? Ei niinkään ole kyse muistisairauden oireista koska minä kyllä muistan sanat, mutta pää ihan sumussa.
Onko kenellekkään tällaiset tuttuja?
Senat sakaisin eli ajatus ei kulje
1
668
Vastaukset 1
- Anonyymi
Joo on tuttu monimuotoiset puhevirheet sekä jossain määrin ajatusvirheet ja samoja oireita kuin sulla, mut taustasyyt varmaan 3-4 aivovammaa ja pitkäaikainen elektrolyyttiepäsuhta. Näihin kun ympätään väsymys, fatiikki ja syrjäytyminen, depis niin puhe voi olla "idioottimaista". Semmosen asian ja monimutkaisemmankin pystyn sanoon yleensä puhtaasti mikä on täysin tuttu. Lukemisen kanssa mulla ei ole muuta ongelmaa, mut väillä ei pysty keskittyyn tai ei muista pitkiä tekstejä. Mitään puheeseen tai ajattelun ilmaisuun liittyvää diagnoosia ei silti ole eikä ole koskaan ollut eli se ei ole niin pysyvää ja vaikeaa.
Kyllä sulla ajatus taitaa pelata aika hyvin, mut puhe ei vaan vastaa sitä. Tää usein kuvitellaan väärin perustein ajatusvirheeksi sivullisten toimesta, mut tuo on itseasiassa tietynlaista tyhmyyttä. Ei tietenkään kukaan sano tahallaan esim. arki jos pitää sanoo auki - päivänselvää kun hetken funtsii, eikö vain...!
Noi sanavirheet on afasian eräs alatyyppi, joita myös ulkoiset aivovammat voi aiheuttaa. Lääkehaitatkin joskus vopi syynä olla Valitettavasti saa helposti jonkun kahjon leiman, niinku minä, vaikka olen keskivertoa älykkäämpi ja myös refleksiivisempi.
Monisairas
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 591220
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust571148Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍1331122Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,7990- 96950
Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.5805Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista27741- 44734
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it192696- 71669