Lastensuojelun rakenteelliset ongelmat on korjattava

Huostaanotto on mahdoton tehtävä

[https://www.lskl.fi/blog/lastensuojelun-rakenteelliset-ongelmat-on-korjattava/]

@Onni Westlund, Pesäpuu Ry, sosiaalityöntekijä

Tämäkään ei pysty kyseenalaistamaan sosiaalityöntekijän valtaa. "Lastensuojelussa kohdataan" vihjaa, että sosiaalityöntekijät kohtaavat asiakkaan, joka on kokenut haavoittuvia ja kielteisiä kokemuksia jossain muualla. "Anna lapselle ääni" vihjaa, että vanhemmat ovat tehneet jotain pahaa lapselle, eikä meidän äänemme kuuleminen paljastaisi mitään väärää sosiaalityöntekijöiden valehtelusta ja eristämisestä.

Mitään muuta ei tarvita lasten huostaanottoon kuin ilmoitus ja kieltäytyminen. Sosiaalityöntekijät pakottavat kontrolliin, jossa meidän väitetään olevan kyvyttömiä erottamaan aikuisen ja lapsen roolia. Sosiaalityöntekijät eivät kerro mikä käytöksessä on sellaista eikä sitä, mikä on seuraava askel.

Kaikki lastensuojelun ongelmat ratkeavat , kun lasten ja vanhempien erottaminen kielletään ja perhelaitoslähetteeseen vaaditaan todisteet lapsen häiriökäyttäytymisestä.

Uudessa perhelaitoksessa olisi dialogista ammattilaisterapiaa ja pedagoginen suhde, valvonta ja avoin asumistyyli. Nythän lastensuojeluilmoitukset ja huostaanotot tehdään tapaamatta lasta ja vanhempia yhdessä koskaan. Ne ovat ennakkoluuloja, asenteita ja mielipiteitä. "Kaikki vanhemmat eivät vain sovellu vanhemmuuteen" on syynä huostaanottoihin. Sosiaalityöntekijä käyttää varhaiskasvatusalan ammattilaisten tunnetiloja todisteena siitä, että "lapsi on tavattu". Koska sosiaalityöntekijää kyseenalaistava sairas vanhempi on riskin kieltäjä, sosiaalityöntekijä ottaa huostaan. Riski on olettamus. Sosiaalityöntekijän valta korostuu tosiasioiden yli. Varhaisen puuttumisen malli on rasistinen ilmiantojärjestelmä ja valtion yhteiskuntapoliittinen syrjintämalli vanhempia vastaan, joka ei perustu lapsen vointiin vaan suljetun sisäryhmän tuntemuksiin. Tuki ei perustu ongelmien ratkaisuun vaan rankaisemiseen.

Rakenteelliset syyt eivät aiheuta sosiaalityöntekijän valehtelua virkavallan tehostamiseksi, lapsen tapaamattomuutta, valheita vanhempien terveydestä tai valvonnan olemattomuutta. Valvovat viranomaisetkin väittävät, että "mitään rikosta ei ole tapahtunut, sosiaalityöntekijällä on oikeus tehdä arvio". Se väheksyy vanhempien ja lasten näkökulmaa.

Jos sosiaalityöntekijät vaihtuvat liikaa, se viittaa organisaation valta-asemaan. Kenties liian korkea vaihtuvuus aiheuttaa ennakkoluuloiset asenteet sosiaalityöntekijöillä vanhempia vastaan, mutta se ei ratkea parantamalla työsuhteiden pysyvyyttä vaan kieltämällä valehtelu ja vaatimalla todisteet lapsen pahoinvoinnista.

Valehtelu ja eristäminen ovat sosiaalilautakunnan ominaisuus ja sosiaalityöntekijät ottavat ne annettuina, jos he haluavat työtä. Lastensuojelulla on satavuotiset perinteet suojelussa, joka ei ole hoitotyötä vaan voimakeino. Oikeistohallitus on palkannut heidät päättämään vanhempien yhteiskuntapoliittiset oikeudet, koska oikeisto uskoo vanhempien uhkaan ja ylentää virkamiehet muiden yläpuolelle. Lapsen etu on veruke vallan saamiseen, jota ei todenneta lapsen olosuhteilla. "Luottamuksellisia suhteita" ei tarvita, kun lapsi ei voi huonosti vanhemmillaan. Apu ei ole tervetullut. Auktoriteetin pitää olla vanhemman oikeus niin kauan kuin lapsi voi hyvin.

Kehitysvarojen puute lastensuojelusta ei estä sosiaalityöntekijää valehtelemasta tahallaan vanhempia vastaan. Koko käsite on ylimalkainen ja byrokraattinen. Se laajentaa kysymystä ja kieltää tarkastelemasta sosiaalityöntekijän toimintaa.

Lainsäädännön puute ei estä valehtelua ja sitä paitsi laki on suuripiirteinen tarkoituksella lastensuojeluorganisaation vallan tehostamiseksi. Lastensuojelun halutaan päättävän perheiden yhteiskuntapoliittiset asiat ja sitä varten organisaatio on palkattu. Tarkkoja lakeja ei tarvita lastensuojelun autonomiaa rajoittamaan. Sosiaalityöntekijän oletetaan suojelevan aina heikompaa osapuolta pahaa vastaan ja on uskottava virkamies. Ennakkoluulojen takia poliitikot ovat jo palkanneet heidät väärään tukitehtävään, joka rikkoo lastensuojelulakia.

"Palkka, työskentelyolosuhteet ja johtaminen" olettaa lapsen todella voivan huonosti ja vanhempien tarvitsevan työskentelyä. Sosiaalityöntekijän valehtelua vanhempaa vastaan ei korjaa mikään muu kuin rajoittaminen perhelaitoslähetteen tekemiseen ja perheen hoitaminen yhdessä. Huostaanoton kieltäminen riisuu sosiaalityöntekijöiltä turhat luulot.

"Verkon saalistajat" on ihmisryhmän leimaamista. Nuori ei hakeudu harhaanjohdetuksi vaan haluaa vapauden lastensuojelusta. Aikuiset eivät ole saalistajia vain siksi, että me toimimme netissä. Ihmiset eivät ole yleensäkään saalistajia vaan meillä on tarpeita, tavoitteita ja selviytymiskeinoja, joita sosiaalityöntekijä kieltäytyy ymmärtämästä ja turvautuu virkamiesasemaansa voidakseen leimata muita uhaksi. Tämä ei ole pedagogiseen kasvatusajatteluun sopiva asenne.