MITEN SELVITTELIN ELÄMÄNI VAINOKUVIOT/VAIHEET/KOHTEENA OLON

Anonyymi-ap

v. 2015 jouduin kirjaston edessä niin rankan henkisen väkivallan kohteeksi, että PTSD aiheutti 1,5 kuukaudeksi huomattavan toimintakyvyn menetyksen ja hankalia ehdollistuksia. Jouduin kirjoittamaan paikkakunnan suomi24palstalle, mitä minun kanssani pitää varoa. Sieltä keskustelupalstalta muut TI:t tavoittivat minut. Kertoivat, että olen gang stalking vainon kohde. Sain muutaman linkin, joilla pääsin alkuun sen sen selvittelyssä, mitä gang stalking on. -Nykyään onneksi saa helpommin tietoa.

20

290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Keskustelupalstoilla asiasta selvän ottaminen oli melkoista seikkailua trollien seassa.

      Kävin v.2016-17 taitteessa vuoden toimineessa tukiryhmässä Hesassa. Huomasin olevani erilainen. v2k eli puheen kuuleminen päässään oli yleisin vaiva siellä olevilla. Minulla oli silloin rankka e-häirintäkin. (Minulta kysyttiin, olinko paljonkin ehtinyt ravata lääkäreillä ihmettelemässä ennen kuin e-häirinnän tajusin. No, olin.)

      Minulle oli tapahtunut niin paljon, ettei tuntunut enää muistiin mahtuvan. Pikku hiljaa kirjoittelin raportteja aihealueittain. Huomasin, että nehän kattavat koko elämäni alueet. - Helpotti.

      Liityin Peacepinkiin, vaikka varoilteltiin. Siellä voisi olla pahimmat stalkkerini. Suomi-ryhmän piti olla suljettu ja salainen. Sinne pääsi vain toisen jäsenen suosituksesta. - Sain paljon tietoa, linkkejä jaettiin. - Ja minulle selvisi, että joukkovainossa ja elektronisessa häirinnässä on kyse maailmanlaajuisesta asiasta.

      • Anonyymi

        Uusi vaihe alkoi, kun luultavasti asioistani muualta kuullut kysyi, jouduinko jo työssäolo aikana gang stalkingin kohteeksi. Kerroin, etten osaa vastata, kun työpaikkani oli niin patologinen ja toksinen paikka, että kaikille oli tarjolla pahoja kokemuksia. Työpaikkakiusaaminen kukoisti ja akateemisen koulutuksen saaneita savustettiin jatkuvasti oli. Niinhän minutkin, mutta ajattelin ensin, että nyt oli vain minun vuoroni.
        Vähitellen selkeni, että kyllä gang stalking oli aloitettu jo työssä ollessani ja "talosta" pois lähdettyäni jatkui täysillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli vaikeaa muistella aikaa takaperin alkuun päin. Sitten keksin tehdä toisin päin. Olinhan joutunut yliopistovainon kohteeksi. En jaksanut ajatella sitä kokonaisuudessaan. Otin sieltä esille Akateemisten kaappihomojen koston, joka jatkuu edelleen, lähes 60 vuotta myöhemmin. Kirjoitan asian tähän, koska käsittelin sen "NWOnaamakirjassa" ja joku ulkopuolinen ylläpitäjän hyväksymä kriitikkotrolli arvioi joka viestini nk.muidenkin. Muut haukkui hulluksi, minua ei. Minä mainitsin nimiä Wikipedioineen. Vuoteen1976 asti. Enempää en uskaltanut.
        Tämän tapahtumaketjun läpikäyminen toi mieleen muutakin. Ihan uuvuin,

        Yliopistovainosta olen tehnyt itselleni raportin, lyhyesti kirjoittanut someen. Olen maininnut sielläkin palkatun stalkkerini nimen. En enää viitsi, kun hänellä on jälkeläisiä. Pari vuotta järkkäsi stalkkauksiani, joiden toivottiin saavan minut lähtemään pois.
        Sitten Saksasta maanalaiselta järjestöltä ostettiin e-häirintälaitteet ja ammattimies aloittamaan toiminnan ja perehdyttämään sen, joka vastasi ja hoiti e-häirinnän valmistumiseeni asti. Asiaa ei salattu minulta. Opiskelun mahdollisti korkea-arvoinen henkilö, joka seurasi opiskeluani siltä osin, ettei minua voitu erottaa yliopistosta ilman pätevää syytä
        -(Tapasin hänet vielä työelämässä ollessani.) Muuten olen jättänyt työelämäni käsittelemättä somessa. Jotakin tässä pää hapertuessa on pulpahdellut mieleen.

        Niin yliopistossa kuin työelämän aikana hankaluuksien lähde johtui siitä, että olin kasvanut vähävaraisessa perheessä ja mennyt sitten eliitin reviirille.
        Sitten kun minut määrättiin gang stalkingin kohteeksi, sen hoitivat alempiin luokkiin kuuluvat nk.muillakin.

        Mielenkiintoista, mutta voisiko tuohon gangstalkingiin olla jokin muukin syy kuin tuo mainitsemasi vähävarainen perhetausta ja eliitin reviirille meneminen? Ehkä et halunnut sovittautua siihen muottiin, jota tarjottiin? Liiallinen rehellisyys ja oikeamielisyyskin voi haitata urakehitystä. Eräs hus issa lääkäriharjoittelijana toiminut totesi nimettömässä kyselyssä, että "pahin mahdollinen työpaikka."

      • Anonyymi

        Nuoruudesta voin kirjoittaa sen verran, että aivan väkisin menin HML:n yhteiskouluun, joka oli tuolloin tarkoitettu vain hyvien perheiden lapsille. - Olin erilainen. Mutta myös siinä suhteessa , että olin hyvin älykäs (myöhemmin testattuna ylitin Mensan rajan). Muistini oli poikkeuksellisen hyvä. - Kun saanut olla muita parempi, niin metkuja tarvittiin sen piilottamiseksi.

        Olin ollut töissä pitkään, kun tuli kutsu luokkakokoukseen. Ensin bussiajelua ympäri kaupunkia. Se oli ilmainen. Sitten kahvilaan. Kahvi ja sämpylä maksaa xx markkaa. Minun pitää itse pystyä maksamaan sen. Illalla on Aulangolla juhlaillallinen. Se MAKSAA PALJON. Mutta sinne on kutsuttu vain oikeat ihmiset.

        Nyt on meneillään vaihe, jossa on ollut tappotahti. Fyysistä rasitusta finaalin vainotulle/kidutetulle kahdeksankymppiselle.

        Muutin tähän pikkukaupunkiin lähelle vanhuksiani. Juutuin pikkukämppääni, jonka piti olla lyhytaikainen alkuasunto. Yläpuolelleni muutti henkilö, jonka tajusin osallistuneen vainooni Yksi tärkeä oivallus oli huomata, että on aivo/pahasti fyysisestikin näkyviin "oireisiin". Ensin kyselin, missä järjestössä tai vastaavassa tuollaista tehdään lapsille. En saanut vastauksia. Sitten tajusin vainopomoksi, jonka alaisia asuu taloyhtiössä. Pomottamisen laatuun ja toimintaansa sopiva ketju tuli tarjolle: eliittisalaseurasatanisti. En tiedä, kuinka tarkasti pitää paikkansa, mutta riittää minulle.

        IHAN ÄSKETTÄIN PÄÄSI TAPAHTUMAA: kuljin ulko-ovesta pihalle, tuli perässä toinen henkilö tevehtien. Tämä pomo käänsi naamansa näkyviin, otti tutun ilmeen, jossa kaikki hampaat näkyvät. Totesin, että J ehti taas. No, hän ei itse mahda asialle mitään, kun lapsena aivopesty. Täytyy yrittää vaan ymmärtää, Lohduttelin: onhan minutkin lapsena aivopesty, mutta ihan päinvastaiseksi kuin sinä.

        En pelkää kuolemaa. Olisi vapautus .. Odottelen vaan, että milloin ja miten eutanasia tapahtuu.

        Panen tämä liitteeksi KOKO SUOMI VAINOO ketjuun, joka löytyy vaikka hakusanalla gang stalking Etsi kohtaan kirjoitettuna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenkiintoista, mutta voisiko tuohon gangstalkingiin olla jokin muukin syy kuin tuo mainitsemasi vähävarainen perhetausta ja eliitin reviirille meneminen? Ehkä et halunnut sovittautua siihen muottiin, jota tarjottiin? Liiallinen rehellisyys ja oikeamielisyyskin voi haitata urakehitystä. Eräs hus issa lääkäriharjoittelijana toiminut totesi nimettömässä kyselyssä, että "pahin mahdollinen työpaikka."

        Jonkun kyllä pitäisi paljastaa kirjallisesti eteläsuomalaisen lääkärimafian kähminnät, vaikka salanimellä kirjoittaen.

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      onko nimi Lardot, vapaamuurarit, satanisti-ryhmät, salaseurat tuttu?-

      valtiohan tuota joukollavainoamista kerrotaan johtavan.

      teoria että gang stalking-käsite on jo itsessään joukkovainoajien jokukollavainoajien merkki, koska ei puhuta suomea- vaan mainostetaan hieolla englanninkilisellä sanalla toiminataansa?

    • Anonyymi

      natsit satanistit sama asia- salaseurat korkeimmat piirit... jne..

    • Anonyymi

      Yritin kirjoittaa varovaisesti, mutta olenkin kirjoittanut epäselvästi. Tämän jälkeen olen lipsautellut lisää tietoa.

      Eliittihirviö väitti äpärää omakseen. Syynä kai se, että saattoi tehdä minulle sen, minkä olisi tehnyt omalleenkin ja minun kohdalla toteuttaa natsilääkäri (nimi??) rotuhygieniaperiaatteet. - Minulle on tehty muutakin. -Muistan lapsuudesta kaikenlaista, mutta vasta nyt olen lukenut tarvittavaa tietoa sen käsittämiseksi, mistä on ollut kyse. Netti/some tietolähteenä.

      Sitten tosiaan se oppikoulu. Sisko/puoli kävi saman koulun esittäen perheekseen erään paremman perheen. Minä en saanut "tuntea" häntä, etten paljastanut minun ja hänen oikean perheensä jäseneksi. -Sisko sai käydä koulunsa rauhassa. Äiti puki hänet hyvin, taskurahaa oli ja luokkaretkelle Lappiinkin pääsi. -Oli hyvää keskitasoa, minä taas liian älykäs.

      • Anonyymi

        Eliittiäijä tuli Aulangolle pilaamaan yo-juhlani (kännissä ?). Luokkakaverini kaksostytöt ehdottivat minulle, että lähdetään pois samalla taksilla. Autossa kertoivat minulle , että nähtyään kuinka vaikeaa minulla oli, valehdelleensa koululle heidän isänsä olleen psykiatri.-Saivat olla rauhassa.

    • Anonyymi

      mitähän kaikkea tästä ketjusta on poistettu??

      • Anonyymi

        ELSOK, jyväskylän tiedustelu yksikkö, CIA, helsingin yliopiston henkilöstö, valtio johtaa mielenkontrollia ja joukkovainoja., milnofit illuminaatti-,-., jne.,,.?

      • Anonyymi

        Kun v.2015 kirjoitin suomi24keskusteluihin, minuun saatiin kontakti. Kerrottiin, että olen gang stalking-vainon kohde. Aloin kirjoitella keskusteluun. Paikkakunnan palstalla minulle pitkin matkaa huomauteltiin, että vainossani on satanistisia piirteitä Olin joutunut saatananpalvojien rituaaleihin pari kertaa. Luulin, että oli niistä kyse. Vasta joskus pari vuotta sitten vastahakoisesti selvitin satanistin ja saatanapalvojan määritelmät. -Yläpuolen noita-akka oli satanisten kova muija.Sen lisäksi hänellä oli rankan aivopesun jälkiä.-Sen kautta yritin saada selvyyttä. - En halunnut ajatella/muistella omaa lapsuutta. Ja minuahan netissä varotettiin, että jos aion jotain kertoa,"meidän" täytyy ryhtyä toimenpiteisiin. Netissä kun tuli vastaan satanistiensalaseuroja ym. mieleen alkoi väkisin pulpahdella muistoja. Niitä sitten uuden tietämykseni avulla , kun arvioin, rupesi selkenemään.

        Ehkä ei tehdä ruumiita, vaikka kerron. Minun piti lukea äidin kanssa Liisa Ihmemaassa-kirjaa. Osasin lukea jo alle 5-vuotiaana. - Sitten äiti löysi minut piirtämästä perhosen kuvaa. MIKÄ tuo on. Kerroin, että siellä setien kanssa olen nähnyt tämmöisiä.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      2011
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      1922
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1588
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      145
      1505
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1204
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1185
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1163
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1128
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      11
      1127
    Aihe