Runkku Hallitus

Jäimpä äskettäin eläkkeelle ja tilalleni otettiin uusi henkilö eli työllistin yhden. Hallitus lupasi työllistää 100 000 tuhatta ja heillä käytössä kaikki Suomen varat, mitä saaneet aikaan? 50 000 uutta työtöntä. Johdan siis valtiota 1-0 ja niin se taitaa päättyäkki, mutta jos ne onnistuvat työllistämään 50 001 niin sillon oltas tasoissa.
35416
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Ihanko viherpunikki oli töissä vai jäitkö työttömyyseläkkeelle?

Äänestä
  • Onko Perseitten käsikirjaan keksitty uusi sana "Viherpunikki", johan se alko vihervassari kyllästyttämään. Kannattaisko ottaa selvää mikä on työttömyyseläke. Sinä aikana kun mutustelet äitis voitelemia leipiä voin kertoa että tuo tilasto ei valehtele

    Äänestä

  • Ruumanni voisi pitää koiristaan parempaa huolta, räksytys on ainoa mitä osaa ja mihin pystyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Ruumanni voisi pitää koiristaan parempaa huolta, räksytys on ainoa mitä osaa ja mihin pystyy.

    Ministeri rivistössä ainaki yksi irvistää ja räksyttää. Sillä naama muistuttaa Englannin Buldoggia ja tissit vihikoiran korvia, taitaa olla sekarotunen. Oliskohan Orpon koira kun sitä näyttäs tottelevan. Ainakin Orpo kutsuu sitä nimellä Purra.

    Äänestä

  • Työkyvyttömyyseläkkeelle nuo juopot jääpi.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Työkyvyttömyyseläkkeelle nuo juopot jääpi.

    Taas meni metsään. Muuten ei työkyvyttömyyseläkkeelle jäädä sille joudutaan. Päätöksen tekee vakuutusyhtiön lääkäri ei mikään terkkarilääkäri. Vielä sinun pittää opiskella poitsu.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Taas meni metsään. Muuten ei työkyvyttömyyseläkkeelle jäädä sille joudutaan. Päätöksen tekee vakuutusyhtiön lääkäri ei mikään terkkarilääkäri. Vielä sinun pittää opiskella poitsu.

    No sinut nyt on laitettu työkyvyttömyyseläkkeelle ihan sinua hoitaneen päihdelääkärin toimesta varmaan jo 17 vuotiaana. Siinä on muuten vaarana sekoittua erääseen etniseen vähemmistöömme.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    No sinut nyt on laitettu työkyvyttömyyseläkkeelle ihan sinua hoitaneen päihdelääkärin toimesta varmaan jo 17 vuotiaana. Siinä on muuten vaarana sekoittua erääseen etniseen vähemmistöömme.

    Ei yhtään oikeaa vastausta , taidat olla aika tyhmänlainen? Otappa äitis tuomaa lämmintä maitoa ja laita nukkumaan, me aikuiset jatkamme vielä.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Onko Perseitten käsikirjaan keksitty uusi sana "Viherpunikki", johan se alko vihervassari kyllästyttämään. Kannattaisko ottaa selvää mikä on työttömyyseläke. Sinä aikana kun mutustelet äitis voitelemia leipiä voin kertoa että tuo tilasto ei valehtele

    Tarkkiksella on otettu käyttöön uusi opetusohjelma uusine sanoineen 🤣 Vihervasemmisto, demukka, komukka, uskomuspiikki ja punah#orahallitus ovat jo menneen talven lumia.

    Äänestä

  • Vanhat äijät ja akat maalta, vanhat peräkylän äijät maalta, maalta kaupunkiin tulleet yliopiston suorittaneet, maalta kaupunkiin tulleet työläiset. vanhat maalta kaupunkiin tulleet äijät ja akat.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Vanhat äijät ja akat maalta, vanhat peräkylän äijät maalta, maalta kaupunkiin tulleet yliopiston suorittaneet, maalta kaupunkiin tulleet työläiset. vanhat maalta kaupunkiin tulleet äijät ja akat.

    Vanhuus ei tule yksin.
    Toivottavasti.

    Äänestä

Jos ne pellet jatkaa vielä kolme vuotta vain ministereillä on työtä !

Äänestä

Persuja äänestää PerusSuomalaiset, Paras A-ryhmä!

Tämä mies on tumpelo sillä hän äänestää vihervasureita.
Siksi hän on tumpelo ja surkea pelle.

Tämä mies taas äänestää Persuja.
Siksi hän kuuluu parhaaseen A-ryhmään.
Paras A-ryhmä!

Äänestä
  • Paras A-ryhmä = Paras Anaaliryhmä

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Paras A-ryhmä = Paras Anaaliryhmä

    Vihervasurin älykkyys huipussaan...

    Äänestä

Taitaa olla ensimmäinen hallitus Suomessa jota ei johda Pääministeri vaan EK:n Toimitusjohtaja.

Äänestä

Kyllä suomalaiset äänestää väärin.Menkää venäjälle opettelemaan miten on rehelliset vaalit ja viisas kansa.Siellä ei tarvii edes itse numeroa väsätä avustaja merkkaa sen äänestäjän puolesta ja vahtii rk:n kanssa että ei tule väärää numeroa.
Vaalin tuloskin ilmoitettiin ennen äänestysajan loppumista.
On nopeeta toimintaa ja rehellistä.

Äänestä
  • Meinaakko että on kuin pesäpallon sopupeleissä, lipunmyyjältä voi kysyä lopputulosta niin sitte voi päättää haluaako mennä katsomaan vai ei.

    Äänestä

Venäjällä demokratia toimii siitä valtio huolehtii. Poliisit tarkastaa äänestysliput ennen uurnaan laittoa ja keräävät pois virallisen demokratian vastaiset äänet. Näin ei epädemokraattiset voimat saa jalansijaa.

Äänestä
  • Tuota samaahan ajetaan nyt Suomeen.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Tuota samaahan ajetaan nyt Suomeen.

    Elähän komukka höpötä, ota liäkkees ja mää muata...

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Tuota samaahan ajetaan nyt Suomeen.

    Eihän se kansa osannu punikkien mielestä äänestää eduskuntavaaleissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Eihän se kansa osannu punikkien mielestä äänestää eduskuntavaaleissa.

    Jep, vihervasurien mielestä kansa pitää vaihtaa...

    Äänestä

Se on kommunismia jos vapaaehtosesti luopuu rahoistaan ja antaa valtiolle. Ja perseethän luopuu....

Äänestä

Kyllä marriinin hallitusmissikisat oli paljon runkumpi.

Äänestä
  • Annappa tarkempi perustelu

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Annappa tarkempi perustelu

    Marinin hallitus oli täysi vitsi ja erittäin vahingollinen Suomen taloudelle, työllisyydelle, hyvinvoinnille, huoltovarmuudelle, energiaomavaraisuudelle, ym.
    PM itse keskittyi lähinnä nättinä pönöttämiseen, juhliin, festareihin ja biletyksiin, sekä instituutioiden ravisteluun.
    Onneksi nyt on hallitus joka keskittyy Suomen asioihin ja yrittää korjata vahinkoja, vaikka vahinkojen aiheuttajat, vihervasemmisto yrittääkin sitä kaikin voimin vastustaa ja sabotoida mm. ay-liikettä aseenaan käyttäen.
    Rukoilen, toivon ja uskon että Suomen hallituksessa ei enää ikinä vihervasemmistoa nähtäisi.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Marinin hallitus oli täysi vitsi ja erittäin vahingollinen Suomen taloudelle, työllisyydelle, hyvinvoinnille, huoltovarmuudelle, energiaomavaraisuudelle, ym.
    PM itse keskittyi lähinnä nättinä pönöttämiseen, juhliin, festareihin ja biletyksiin, sekä instituutioiden ravisteluun.
    Onneksi nyt on hallitus joka keskittyy Suomen asioihin ja yrittää korjata vahinkoja, vaikka vahinkojen aiheuttajat, vihervasemmisto yrittääkin sitä kaikin voimin vastustaa ja sabotoida mm. ay-liikettä aseenaan käyttäen.
    Rukoilen, toivon ja uskon että Suomen hallituksessa ei enää ikinä vihervasemmistoa nähtäisi.

    Ei perusteluja vain tyhjänpäivästä liipalaapaa, ihan ku homo bergbomin puhetta kuuntelis.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei perusteluja vain tyhjänpäivästä liipalaapaa, ihan ku homo bergbomin puhetta kuuntelis.

    Vihervasuri nyt ei perusteluja ymmärrä vaikka ne sille lusikalla syötettäisiin.

    Äänestä

Niin, noinko korvaamattomaksi itseäsi kuvittelet, että kun SINÄ jäit eläkkeelle, olisiko pitänyt palkata 10 tilalle vai onko laskutaito ja ymmärrys ex-huorahallituksen tasoa?
Voi jumalauta mikä pahvi.

Äänestä
  • No tulihan se huorahallituskin persujonnen suusta viimein🤣🤣🤣 Miten tarkkiksella päivä muuten meni?

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    No tulihan se huorahallituskin persujonnen suusta viimein🤣🤣🤣 Miten tarkkiksella päivä muuten meni?

    Komukkakin on päiväpöhnästään sen verran toipunut että näppikselle kykenee...
    Näyttikö taas purppuranpunaisia unia ja taistelulaulut raikui...?

    Äänestä

  • Miksi 10, etkö ymmärrä lukemaasi. Hommasin työttömän tilalleni ja se riittää peittoamaan tämän hallituksen. Hallitus saanut aikaan 50 000 uutta työtöntä ja lissää tullee kokoajan.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Miksi 10, etkö ymmärrä lukemaasi. Hommasin työttömän tilalleni ja se riittää peittoamaan tämän hallituksen. Hallitus saanut aikaan 50 000 uutta työtöntä ja lissää tullee kokoajan.

    Ay-liike tuo näyttäisi tehokkain työttömyyden luoja olevan, demarit häärii takapiruna...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jäimpä äskettäin eläkkeelle ja tilalleni otettiin uusi henkilö eli työllistin yhden. Hallitus lupasi työllistää 100 000 tuhatta ja heillä käytössä kaikki Suomen varat, mitä saaneet aikaan? 50 000 uutta työtöntä. Johdan siis valtiota 1-0 ja niin se taitaa päättyäkki, mutta jos ne onnistuvat työllistämään 50 001 niin sillon oltas tasoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu