Runoile vähän

Mahtavaa Lieksasta tulee korkeaa kirjallisuutta

Hyvä Unski!

JÖSSES

Olen unski ja runoilen kuin ruuneperi.

Unskia laulattaa uuninpankolla.

Tähäsen, jos runoilisin vähäsen.

Unskia laulattaa ja kirjailijankaimaa naurattaa.

Reunoille niinkuin ruunepäri.

Jännä paikka lie teidän Bitwaissi,
laitetaan ekaan riimiin pizzaslaissi.
Luettu on kirjat Adamssin Douglasin,
42 ja panic on sieltä, sen googlasin.
Ja Baabelin kala ja valkoinen hiiri,
sivuntekijä on ollut ehkä fakiiri.
Bongasin viittauksen pyyhkeeseen omaan,
onko jo liikaa ja joltiseenkin somaa?
Hiiren vieressä oli “kiitti kaloista”,
nyt viittaukset nousi “vesirajaan” jaloista.
Miten tämäkään enää käy runosta huonosta,
pidän tästä kuin Slartibartfast vuonosta.
Laitetaan lopuksi heitto paskasysi,
paljonko on kuus kertaa ysi?

Kaikki keskustelut poistuu kun mainitsee unskin.

Vedessä on kiva hillua kun vesi huuhtelee polvia

Römpsiä on kuin muurahaisia
Ne loputonta polkuansa taivaltaa
On kaukaa katsottuna kaikki samanlaisia
Niin ettei heitä toisistaan voi erottaa
Kurkistaa jos voisi römpsän syvyyteen
Niin kahta samanlaista eipä ois'
Ken katsoo römpsään eikä hyvyyteen
Häneltä monta ystävyyttä jääkin pois
Jokainen römpsä on laulun arvoinen
Jokainen römpsä on tärkeä
Jokainen römpsä vain elää hetken sen
Sen minkä kohtalo on hälle määräävä
Tee kuni saituri, mi römpsää piilottaa
Ei kaupittele koskaan muille kalleintansa hän
Pois hopeoistaan kaikki tahrat kiillottaa
Lämmitä siis römpsääsi, ystävää
Kun suuri aarre sulle suotu on
Niin myöhäistä on hälle polttaa kynttilää
Kun kerran römpsä umpeen luotu on

Huh hah hutaa
Ruiplan lutaa

Yx kax pinppiiiii öäääöörrrräääää ugga goggo gee lö lökö löööllöööö lollo lonkeroa pinppiiiii

Minä en osaa runoilla, en osaa mitään. Olen ihmisjäte 🤮

Muna jouheva työntyy appiukkon ahnukseen, väliaikaista kaikki on vain 🤠

Minäkin haluaisin kurkistaa römpsän syvyyteen 🙋‍♂️

Tulin lännestä itään, saako siellä mitään
Kateudesta kukkii maa
Versoaa juoruista kitkerä paju
Kaiken sen rajapinnassa kokea saa
Vain ikävät muistot kirjaani lisään
Sääli en silti itseäni
Murheissani suren elämää paikallisten
Se synkeää on kuin sysimusta yö
Mut siellä täällä aito ihninen
Ainoat valopilkut näillä main

🌉 Kaarisilta, Kehnokainen

Kaarisilta, se kumartaa, kuin vanha vaari, ruosteinen, laho, ihan totta, niin surkea saari. Sen kaari, se roikkuu, ja vähän notkuu, kuin nälkäinen varis, joka vaan jotain jotkuu.

Tukea se muka tarjoaa, vaikka itse jo huojuu, kun rekat ajaa yli, niin että se koko ajan juojuu. Se on rakennettu kivestä, tai ehkä pahvista, tuuli sen jo vie, ja se on aika vanhasta.

Väreinä harmaa ja sammal, niin tylsää näkymää, ei yhtään upeaa sateenkaarta tai ihanaa hymyä. Kaarisilta, olet vain silta, et mitään sen enempää, paitsi ehkä paikka, josta kukaan ei kaipaa enää.

Ei jaksa lukea runoja pitkiä, silmät harottaa jo vähemmästä.
Uuh beibi sheikkaa kuin tytti, paa soimaan Peitsamo ja ole hiljaa.

Olenkin modernisti. Hain lopussa pientä sovinistista kulmaa määräämällä tyttiä rimmaamattomalla sanan säkeellä.
Miksikö näin, halusin peittää kuvan ratokseen runoilevasta, hempeästä runopojasta.
Sain pelkkää ivaa osakseni, olen shokissani.

Kukaan ei ole komeetta omalla telluksellaan.

Jokainen on oman elämänsä kontiainen.

Kirkkaana huhtikuun päivänä, josta kaikki nauttivat. Kalvakas kuunsirppi kevään sinitaivaalta työnsi myös valoaan erääseen mökkikylään ja ahnusta rakastavien ystävyksien paluuseen talvesta kevään valoon. Jaksa nyt runoilla enempää. Makkarat syöty, mutta onneksi on pirccaa vielä laatiķo jäljellä. Anopin ja apen kanssa täytyy lähteä tulikuumiin suvun savusaunan löylyihin.