Vailla hengelistä kotia hämeenlinnassa.

Luin raamatun omatoimisesti ja tunsin pyhän hengen läsnäolon. Olen tullut lähes uskoon. En ole halunnut julkisesti paljastaa omaa hengellistä heräämistäni. Koska en ole minkään kirkon jäsen tiedän että kaltaiseni olisi haluttu moneenkin uskonnolliseen yhteisöön. Kovasti kaipaisin uskovien seuraa mutta olen liian varautunut vielä menemään ihmisten joukkoon. Olisin mielellään kuullut mielipiteitä mitkä kirkot tai vaikka herätysliikkeet ovat hyvässä maineessa täällä hämeenlinnassa. Kristinuskoa pitää olla joten ei muita uskontoja tarvitse ehdottaa. Olen tutkinut jo paljon tarjontaa ja kuulisin mielellään kokemuksia puolesta ja vastaan. Pelastusarmeija, lestadiolaiset, vapaakirkko, helluntailaiset, adventistit, luterilaiset, ortodoksit ja kaikki muut mukaanlukien. Kunhan on kristillistä toimintaa hämeenlinnassa, muuten ei ole mitään rajoitteita. Mielellään kuulisin missä on mukavaa väkeä ja avoin suhtautuminen myös uusiin ihmisiin. Myös meihin jotka vasta etsivät omaa paikkaansa osana raamatun sanan noudattajia.
36441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Uskovaiset eivät pääsääntöisesti ole kovin mukavaa väkeä jos joku pyrkii mukaan rahan jaolle.

Äänestä
  • Rahako on heidän jumalansa?

    Äänestä

Hengelinen kirjoitetaan hengellinen.

Äänestä

Avauksen tekijä on löytänyt uskovien joukon täältä ja se on hyvä asia. Tervetuloa uskovaisten joukkoon ja muista täällä vain uskotaan eikä tiedetä mitään mistään.

Äänestä
  • Usko on täällä erityisen vahvaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Usko on täällä erityisen vahvaa.

    Uskon kaiken mitä persut lupaavat.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Usko on täällä erityisen vahvaa.

    Baareissa on hengellisiä juomassa maallisia.

    Äänestä

Lessut, varastaa pettää vie toisten ,jopa vammaisten ihmisten omaisuutta, oveluudella ahneudella. Käyttää tyttöjä kokouksissaan ties mihin. Tyttö itki ja oli paniikissa, kun tuli nuorten kokouksesta. Ns. Koti seuroista. 5 lasta teetetty sijais synnyttäjällä. Kunnes joutui äiti hoitoon. Onko ikinä selvinnyt. Minusta nämä on ravattisonneja jotka ei välitä mitään muusta ku omasta hyvästä. Varsinkin nämä lintu nimiset. Liekö ankka vai Sorsa.

Äänestä
  • Nyt näyttää pahasti siltä että sinun Jumalasi on sinut hyljännyt.

    Äänestä

  • Lestat laittaa lapsetkin saatanalle niillä on läheinen suhde saatanan kuin juutalaisilla on aina ollut.

    Äänestä

  • Kannatttaa tutustua ketkä ja kuka on perustanut nämä helluntalaiset, mormoonit ja lestat.

    Piilotettu käsi sielläkin tekee paholaisen työtä.

    Äänestä

mina etsi seurakuntaa joka vastaa minun mieltymyksiani

Äänestä

antakaa minulle seurakunta joka sopii minun lihani mieltrymyksiin

Äänestä
  • No sitten kannattaa lihaansa viiltää ja uhrata pari vuohipukkia ihan moskeijassa

    Äänestä

mina menen tahan hiipakuntaan ikina ei tarvitse kuulla saarnoja mistaan lahetys tyosta tai etta jeesus olisi herra eika minin inhimillinen jarkeni

Äänestä
  • Järki on aina tiellä kun taivaassa ei järkeä tarvita

    Äänestä

mina menen seurakuntaan jonka pastori elaa luopumuksessa vuodesta toiseen ja ei koskaan opeta meille mitaan muuta kuin mita me olemme halunneet kin kuulla ,,,,,etsi seurakunta omiin mieltymyksiisi sopiva ,,

Äänestä

siis miten seurakunta yleensa voidaan arvostella ...etta onko kyseessa nimikristillinen seurakunta vai apostolinen ...ja missa tilassa meidan saarnaajamme itse on tanaan ,,,,,,,,katsele hedelmaa .......kannattaa ottaa itselleen saarnaajat jotka saarnaavat sinun lihasi heikkouksien evankeliumia sinulle ..........korva syyhy .....saarnaajat ....vain nimellisesti elossa olevat seurakunnat .,.,..joissa ei ole enaa mitaan ,,,uuden testamentin hengesta jaljella toiminnassa ,,,,,,,,,mene sinne .......koska etsit itsellesi sopivaa seurakuntaa

Äänestä

siis miten hedelmista voidaan tutkia onko kyseessa ....uuden testamentin seurakunta edes ,

Äänestä
  • Keväisin täytyy lisätä litiumin annostusta.

    Äänestä

nimellisesti tama on kirstillinen seurakunta mutta meilla ei ole ketaan taalla jolla olisi miytaan jumalan voimaa takana ..elaa kuten raamatussa sanotaan ,,,seka luotamme ..ainoastaan jarkeemme ja pidamme paavalin kaltaisia ...voimakkaita persoonia harha oppisina ,,,,,,,memnestys teologeina .....seurakuntamme on nimellisesti paavalin ,,,,opetuksen mukainen mutta ..,...mneilla ei ole hengen voimaa ....edes maalliseen tyohon ja saaranamme ...ovat lahinna jarkeen kaypia ymmarrettavia asioita eika mitaan ameriikaan menestys teologiaa etta .,,,,,sai=raat paranevat ilman laaketietielijoiden ,,,,teologioita ,,,,,olemme kadottaneet saarnoistamme /////kaiken elaman .....ja pidamme raamatun lehdilla luettavaa kristillisyytta hurmahenkisyytena ....jossa stevanus kivitetaan ja paavali parantaa sairaat ja tekee lahestys tyota j amuuta lahes taukoamatta useita vuosia ja sanoo etta valhe apostoleilla ei ole samaa voimaa kuin minulla tehda ja elaa ......elamaa ...mutta heilla on kyna jolla he hallitsevat ........elamme jalki historiallista kirkollista eikaa ....apostolit ja raamatun ajan ,,,,apostolien teoissa olevat kirstillisen toiminnan mallit ovat kuolleet jo aikoja sitten ,,,ja jos joku ....rupeaa .,.heraamaan ...ja toimimaan kuten he syytamme hanta ameriikan menestys teologiasta ja ajamme hanet ulos synagoogasta ja kirkostamme .....

Äänestä

siis normmali seurakunta ella j atoimii kuten apostolien yteoissa olevat ihiset ja raamatussa ...timoteukset seka on normaalia etta ....sairaiden puolesta ruloillaan ....uskossa .,,.,,ja etta ne tulevat terveiksi koska me uskomme emmeka palyile ......etta ...olihan se silloin joskus ja paremille ihmisille .....nykyaain asita ovat toisin eika me luoteta mihinkaan .,,,,etta nama merkit seuraavat niita jotka uskovat .....saarnoihin vaan .,.,..me menemme deleen laakaroiin koska me emme ainaskaan tata sanaa ota uskossa vastaan ,,,,,

Äänestä

mielellaan menisin sinne missa on mukavaa vakea ,,,,vahan kuin enkeleita ,,,,jotka eivat koskaanb nuhtele minua mistaan ja minullee saarnataan ainoastaan mita minun mukavuus vyohykkeeni alueet sietavat ..seka teologiaa jossa ei oteta koskaan huomioon ,,,mitaan uskon kautta tehtavia asiota ...vaan me saarnaamme ainoastaan inhimilisia jarkeen kayvia asioit aseka p[idamme kaiken laista fanaattista ,,,,,,lahetys tyo saarnoja ,,,,,,,ja uskon kautta parantumisa lahinna ei suomallaiseen kirkkoon soveltuvina asioina eika meidan jarkeemme ,,,,,

Äänestä

varmistu siita etta paaset lapi etta kaikki epavarmuus ajetaan jeesuksen nimessa ulos seka etta sinun tulee kasvaa luottamuksessa ,,,,yksin jumalan ,,,ja varmistua uskostasi niin etta et ole epuskoss avaan ihan oikeasti uskova

Äänestä
  • Vastasit laajasti ja vastauksesi oli todella mielenkiintoinen. Kuulutko itse johonkin kirkkoon tai esimerkiksi herätyslikkeeseen?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Vastasit laajasti ja vastauksesi oli todella mielenkiintoinen. Kuulutko itse johonkin kirkkoon tai esimerkiksi herätyslikkeeseen?

    Apostolien teot ovat soopaa. Ei apostolit mitään tehneet. Ne vaan paasasi.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Apostolien teot ovat soopaa. Ei apostolit mitään tehneet. Ne vaan paasasi.

    Miksi pirunpalvonta on niin arka aihe. Eikö kuulukaan uskonnonvapauden piiriin?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Miksi pirunpalvonta on niin arka aihe. Eikö kuulukaan uskonnonvapauden piiriin?

    Tuska festivaalille kesällä Helsinkiin

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Apostolien teot ovat soopaa. Ei apostolit mitään tehneet. Ne vaan paasasi.

    Apostolit ei tehnyt oikeasti sillä JEESUS teki apostoleille teot

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Apostolit ei tehnyt oikeasti sillä JEESUS teki apostoleille teot

    Ihme pummeja sitten. Vai vammasiako ne oli? Tarvis apua joka asiaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ihme pummeja sitten. Vai vammasiako ne oli? Tarvis apua joka asiaan.

    No tavallaan joo.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    No tavallaan joo.

    Raamattua ei kannata lukea. Voi seota.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Raamattua ei kannata lukea. Voi seota.

    On järkyttävän väkivaltainen teos.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    On järkyttävän väkivaltainen teos.

    Rienaaja!! Tuomitsen sinut alakerran isännän luo keskustelemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Rienaaja!! Tuomitsen sinut alakerran isännän luo keskustelemaan.

    lukee kuin piru raamattua...

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Rienaaja!! Tuomitsen sinut alakerran isännän luo keskustelemaan.

    No niinpä kyllä. Kokonaisia kaupunkejakin hävitetään, ja tietysti se vedenpaisumus, josta vain kaksi selvisi. Oliko siellä muita kansanmurhia?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Luin raamatun omatoimisesti ja tunsin pyhän hengen läsnäolon. Olen tullut lähes uskoon. En ole halunnut julkisesti paljastaa omaa hengellistä heräämistäni. Koska en ole minkään kirkon jäsen tiedän että kaltaiseni olisi haluttu moneenkin uskonnolliseen yhteisöön. Kovasti kaipaisin uskovien seuraa mutta olen liian varautunut vielä menemään ihmisten joukkoon. Olisin mielellään kuullut mielipiteitä mitkä kirkot tai vaikka herätysliikkeet ovat hyvässä maineessa täällä hämeenlinnassa. Kristinuskoa pitää olla joten ei muita uskontoja tarvitse ehdottaa. Olen tutkinut jo paljon tarjontaa ja kuulisin mielellään kokemuksia puolesta ja vastaan. Pelastusarmeija, lestadiolaiset, vapaakirkko, helluntailaiset, adventistit, luterilaiset, ortodoksit ja kaikki muut mukaanlukien. Kunhan on kristillistä toimintaa hämeenlinnassa, muuten ei ole mitään rajoitteita. Mielellään kuulisin missä on mukavaa väkeä ja avoin suhtautuminen myös uusiin ihmisiin. Myös meihin jotka vasta etsivät omaa paikkaansa osana raamatun sanan noudattajia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu