Jos kymmenessä vuodessa Thaimaassa on käynyt yli 300 000 000 turistia ja viisi heistä on menehtynyt kuutiomeduusan pistoon, niin mikä on tilastollinen mahdollisuus menehtyä tuolla tavoin?
300 miljoonaa jaettuna viidellä on 60 miljoonaa. Jos siis lomailet kerran Thaimaassa kymmenen vuoden aikana, sinulla on 1 / 60 000 000 mahdollisuus kuolla kuutiomeduusan pistämänä.
Jos lomailet joka vuosi, sinulla on matemaattisesti suurempi mahdollisuus moiseen, mutta edelleen puhutaan samasta suuruusluokasta kuin voittaa lotossa seitsemän oikein.
Saaridiibadaaban mainostamat liikenneonnettomuudet ovat todellinen riski. Sen riskin saa maksimoitua ajamalla pääteillä vauhdilla mopolla ilman kypärää ja -tai kännissä ja -tai tai väsyneenä ja -tai osaamattomana.
Autolla selvinpäin osaava, virkeä ja varovainen kuski ei hevillä vakavaan onnettomuuteen joudu.
Turistien palveluksessa olevat firmat ovat nykyään tarkkoja kuskeistaan. Niiden ajotaitoa ja kuntoa arvioidaan ja jos valituksia tulee, kuski saa kenkää. Pitkän matkan busseissa on apukuski, joka tarvittaessa nousee puikkoihin jos kuski väsähtää.
Bangkokin bussiasemilla kuskit joutuvat puhallutuksiin ja kuntotarkistuksiin satunnaisilla otoksilla. Palveluammateissa olevat ammattikuskit ovat keskimäärin ylpeitä siitä että he saavat asiakkaansa terveenä perille VIP-luokan palveluna ja kehut siitä.
Aikoinaan kun heitettiin visarunia ja Koh Changin retkiä kimppabusseilla, kerättiin hyville kuskeille kunnon kolehti tipiksi. Seitsemän henkeä kun kaikki antoi 200 bahtia niin se oli kuskille tuplaliksa. Se kannustaa hyviin suorituksiin jatkossakin.
2010
Meduusoilla pelottelu Suomen lehdistöissä
33
449
Vastaukset
- Anonyymi
Tällainen juttu oli tämän päivän, tai siis eilisen lehdessä.
https://aijaa.com/LU23V1 - Anonyymi
Minkä ikäinen oli tyttäresi kun heitit visarunia?
- Anonyymi
Minkä ikäinen olit kun kävit thaimaassa valmismatkalla?
- Anonyymi
Mikä fetissi sinulla on tyttärestäni? Hänellä ja meillä on kaikki hyvin. On aina ollut. Oletko esittänyt isähahmollesi samat kysymykset? Hänhän jätti lapset kun he olivat päiväkoti- iässä.
Podetko siitä huonoa omatuntoa ja koetat saada minusta samiksen? Ei onnistu. Me on eroasiat käsitelty exän, tyttären ja poikien kanssa jo 2000- luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Ei ole kaunoja eikä havaittavia traumoja.
Olisihan se ihanan mukavaa jos elämä menisi alusta loppuun nousujohteisesti ilman notkahduksia pullollaan onnea, rikkautta ja rakkautta. Kaikkeen ei aina voi vaikuttaa eikä haluakaan.
Uskon että katkeruudestasi päätellen olet ottanut menetyksesi todella raskaasti. Niin olen minäkin, mutta minä olen niistä koettanut selvitä, mutta sinä et ole.
"Turvallinen tuska" pitää sinut kiinni menneessä ja siksi et suostu päästämään siitä irti. Minun silmät aukesi parikymmentävuotta sitten siihen että et voi elää menneessä etkä pelossa. Kumpikin vie sinulta sekä nykyisyyden että tulevaisuuden.
2010
PS: Uniaika, katselin yhden matsin livenä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

PS: Uniaika, katselin yhden matsin livenä.Sohvaurheilija aktivoitu.
- Anonyymi
Hieno ja kiitoksen arvoinen kirjoitus Kympiltä tuo aloitus. Kiitos.
Etenkin tuo mitä tulee kuutiomeduusan pistoon kuolleisiin. Uskon tarkistamatta noihin laskelmiin, koska Kympin esittämät laskelmat ovat aina aikaisemmin pitäneet paikkansa päin vastoin kuin erään toisen henkilön.
Otaksun Kympin viittaavan tähän:
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ff2da1d7-a0eb-44ff-8351-6cd09ea3795d
Iltalehden toimittajan Mari Mulkun uutiseen, mikä näyttäisi olevan maksumuurin takana. Harmillista, olisi ollut mielenkiintoista lukea uutinen kokonaisuudessaan.- Anonyymi
Korjaus edelliseen. Toimittajan nimi ei ollut Mari Mulkku, vaan Mari Julkku.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Korjaus edelliseen. Toimittajan nimi ei ollut Mari Mulkku, vaan Mari Julkku.
Kuutiomeduusa on yksi maailman vaarallisimmista eläimistä, tiedossani on ainakin kaksi tapahtumaa jossa polttiaisolut ovat aiheuttaneet hengenvaaran, ihmiselle, tässä hua hin lähialueella, olen itsekin ottanut yhteen pari kertaa meduusan kanssa, yleisin meduusa on portugalin sotalaiva, jellyfish... sillä voi olla neljä metriä pitkät polttiaisrihmat, ja niiden osuessa kipu on kova, kannattaa ostaa seiskasta samalla kun ostaa jappanilaista ruokaa myös etikkaa, sitä on joka seiskassa..
Kerran kävi ei niin hauskasti, mentiin vaimon kanssa uimaan pranpuriin, minä vaan kävelin rannalta suoraan mereen, kävelin niin syvälle että kaula peittyi veteen, huomasin että täällähän helvetisti meduusoja, hitaasti kävelin rantaan päin todella hitaasti, yhtään meduusan polttamaa en silloin saanut..
Kuutiomeduusa ei ole kovinkaan yleinen thaimassa, enemmänkin Australiassa, se on hyvin pieni, noin sentin tuo jellyfisk on 20-30cm.
Numblall HHN 63v. - Anonyymi

Numblall HHN 63v.Kommentoin vielä hieman tuota liikenne ongelmaa, se on valtaisa mittasuhteiltaan, thaimaassa kuolee 20.000 ihmistä joka vuosi liikenteessä, no ne on poissa ja se siitä mutta suuri onglma on loukkaantuneet, siis he jotka joutuvat sairauden takia sairaalaan... heitä on miljoona ihmistä vuodessa, miten yhteiskunnan resurssit riittävät niiden hoitamiseen, eivät riitäkään, paljon on päähän loukkaantuneita, kun ilman kypärää liikkuvat...
Tästä pääsemme vakuutuksiin ja sekään ei ole pieni asia, ei todellakaan, kerroit että sinulla on vakuutus suomesta,etkä oikein tunne muitakuin pankin tarjoamia hyvin heikkoja vakuutuksia, minä olen perehtynyt asiaan, jos ikäisesi haluaa saada kattavan vakuutuksen thaimaasta vaikka minun bupa se maksaa noin 20.000 bahtia vuodessa ihan perussellainen, premium noin 120.000 bahtia vuodessa, minun ikäiselle tuo perusvakuutus maksaa 36.000 vuodessa, rajattuna historia...
Suomesta otetut vakuutukset eivät kata mitään jos et ole kelan asiakas, tämä ehto löytyy kaikista terveys ja matkavakuutuksista, mitä suomessa myydään, lisäksi op myy vakuutuksia jossa isommat asiat pitää hoitaa op:n sairaalassa... yksinomaan...
Oikein käy sääliksi sinua, sinulle on tulossa valtava lasku, tulevaisuudessa, koulutus pennuillesi, perheelle vakuutukset, siinä palaa miljoona jos toinenkin vuodessa... sinun pitääkin olla varsin varakas että pystyt kustantamaan koko shown alusta loppuun, mutta opeta nyt hyvä lapsi, pennuillesi suomen kieltä, jos varasi ei riitä täällä, voit aina palata maitojunalla suomeen, onhan sinulla jo majapaikka valmiina,omistamassasi talossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kommentoin vielä hieman tuota liikenne ongelmaa, se on valtaisa mittasuhteiltaan, thaimaassa kuolee 20.000 ihmistä joka vuosi liikenteessä, no ne on poissa ja se siitä mutta suuri onglma on loukkaantuneet, siis he jotka joutuvat sairauden takia sairaalaan... heitä on miljoona ihmistä vuodessa, miten yhteiskunnan resurssit riittävät niiden hoitamiseen, eivät riitäkään, paljon on päähän loukkaantuneita, kun ilman kypärää liikkuvat...
Tästä pääsemme vakuutuksiin ja sekään ei ole pieni asia, ei todellakaan, kerroit että sinulla on vakuutus suomesta,etkä oikein tunne muitakuin pankin tarjoamia hyvin heikkoja vakuutuksia, minä olen perehtynyt asiaan, jos ikäisesi haluaa saada kattavan vakuutuksen thaimaasta vaikka minun bupa se maksaa noin 20.000 bahtia vuodessa ihan perussellainen, premium noin 120.000 bahtia vuodessa, minun ikäiselle tuo perusvakuutus maksaa 36.000 vuodessa, rajattuna historia...
Suomesta otetut vakuutukset eivät kata mitään jos et ole kelan asiakas, tämä ehto löytyy kaikista terveys ja matkavakuutuksista, mitä suomessa myydään, lisäksi op myy vakuutuksia jossa isommat asiat pitää hoitaa op:n sairaalassa... yksinomaan...
Oikein käy sääliksi sinua, sinulle on tulossa valtava lasku, tulevaisuudessa, koulutus pennuillesi, perheelle vakuutukset, siinä palaa miljoona jos toinenkin vuodessa... sinun pitääkin olla varsin varakas että pystyt kustantamaan koko shown alusta loppuun, mutta opeta nyt hyvä lapsi, pennuillesi suomen kieltä, jos varasi ei riitä täällä, voit aina palata maitojunalla suomeen, onhan sinulla jo majapaikka valmiina,omistamassasi talossa.Ihmettelen suuresti jos joku pitää kalliina vakuutusta joka maksaa 36 000 bahtia vuosi. Suomen vakuutusyhtiöt eivät ole mitään valtion laitoksia jotka myyvät vain niitä vakuutuksia mitä listalta löytyy, asiakkaille voidaan räätälöidä vakuutus jollaisen asiakas haluaa. "Hyville" asiakkaille näin tehdään usein, hyvä asiakas vakuutusyhtiölle on tietysti sellainen joka maksaa paljon vakuutuksia yhtiölle mutta korvattavaa ei ole juurikaan ollut. Vakuutusyhtiöitä voidaan verrata vaikkapa vedonlyötitoimistoihin, jollain tapaa.
Itselläni ei ole esim "matkavakuutusta" lainkaan, on tapaturma ja terveysvakuutus mikä on voimassa kaikkialla maailmassa ilman aikarajoituksia ja hinta on n. 1000 euroa vuodessa. Vakuutus tarkistetaan vuosittain lokakuussa, mulla on ollut sama vakuutusmyyjä n. 20 vuotta kuka asian hoitaa ja ilmoittaa vuosittain että seuraavaksi vuodeksi vakuutus maksaa tämän verran. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmettelen suuresti jos joku pitää kalliina vakuutusta joka maksaa 36 000 bahtia vuosi. Suomen vakuutusyhtiöt eivät ole mitään valtion laitoksia jotka myyvät vain niitä vakuutuksia mitä listalta löytyy, asiakkaille voidaan räätälöidä vakuutus jollaisen asiakas haluaa. "Hyville" asiakkaille näin tehdään usein, hyvä asiakas vakuutusyhtiölle on tietysti sellainen joka maksaa paljon vakuutuksia yhtiölle mutta korvattavaa ei ole juurikaan ollut. Vakuutusyhtiöitä voidaan verrata vaikkapa vedonlyötitoimistoihin, jollain tapaa.
Itselläni ei ole esim "matkavakuutusta" lainkaan, on tapaturma ja terveysvakuutus mikä on voimassa kaikkialla maailmassa ilman aikarajoituksia ja hinta on n. 1000 euroa vuodessa. Vakuutus tarkistetaan vuosittain lokakuussa, mulla on ollut sama vakuutusmyyjä n. 20 vuotta kuka asian hoitaa ja ilmoittaa vuosittain että seuraavaksi vuodeksi vakuutus maksaa tämän verran.Olen lukenut kymmeniä vakuutusehtoja viime vuosien aikana, tämä on hyvin mutkikas asia, erittäin ns. vähittäisvakuutusturvan tarjoaa yleiset vakuutusehdot, joihin pitää jokaisen vakuutusyhtiön hyväksyä... ja se on hyvä asia. tämä luo pohjan vakuutusturvalle.
Ihmettelen suuresti jos joku käyttää 1000 euroa vakuutuksiin suomessa vuodessa, kun suomessa on kelan tarjoama vakuutusjärjestelmä joka rahoitetaan verovaroin, siis maksat yhtä maailman kovinta verokantaa, jonka vastineena sinulle tarjotaan sosiaaliturva ja terveyden huolto, lähes ilmaiseksi... jos maksat verojen lisäksi vielä1000 euroa, lisävakuutusturvaa on se syytä ollakin hyvää, ja kattavaa... itse otin kun thaimaahan muutiin vuoden matkavakuutuksen, kyllä se tuon tonnin maksoi, tai ainakin lähelle... jos haluat pärjätä täällä sinulla pitää olla vakuutusturva, kuten sanoin tuo 36000 bahtia kattaa perusongelmat, mutta jos haluat premium tai premium gold vakuutukset niiden hinta on 5-10 kertainen tuohon perusvakuutuksiin... en pidä tuota 36.000 bahtia kalliiina tai halpana, se on vain välttämättön paha, pakkomaksaa, tai riskit on liian suuret...
Lisäksi nämä vakuukset nousevat vuosi vuodelta, vaimolleni perusvakuutus aia oli 10 vuotta sitten 14.000 bahtia nyt sen on 24.000 bahtia, minulle se on bupan aluksi 28.000 nyt 36.000 bahtia. sitten kun täytän 70 se nousee yli 60.000 bahtiin...
By NumBall HHN 63v. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen lukenut kymmeniä vakuutusehtoja viime vuosien aikana, tämä on hyvin mutkikas asia, erittäin ns. vähittäisvakuutusturvan tarjoaa yleiset vakuutusehdot, joihin pitää jokaisen vakuutusyhtiön hyväksyä... ja se on hyvä asia. tämä luo pohjan vakuutusturvalle.

By NumBall HHN 63v.Etkö ymmärrä lukemaasi, vakuutukseni on voimassa kaikkialla maailmassa. Suomen kelan tarjoamalla vakuutusjärjestelällä suomessa ei ole enää mitään virkaa. On menettänyt merkityksensä. Jos haluat hoitoa suomessa vakuutus on ainoa oikea vaihtoehto. Yksityihenkilöille räätälöityjä vakuutuksia ei löydy mistään vakuutusehdoista, voit lukea niitä loppuelämäsi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen lukenut kymmeniä vakuutusehtoja viime vuosien aikana, tämä on hyvin mutkikas asia, erittäin ns. vähittäisvakuutusturvan tarjoaa yleiset vakuutusehdot, joihin pitää jokaisen vakuutusyhtiön hyväksyä... ja se on hyvä asia. tämä luo pohjan vakuutusturvalle.
Ihmettelen suuresti jos joku käyttää 1000 euroa vakuutuksiin suomessa vuodessa, kun suomessa on kelan tarjoama vakuutusjärjestelmä joka rahoitetaan verovaroin, siis maksat yhtä maailman kovinta verokantaa, jonka vastineena sinulle tarjotaan sosiaaliturva ja terveyden huolto, lähes ilmaiseksi... jos maksat verojen lisäksi vielä1000 euroa, lisävakuutusturvaa on se syytä ollakin hyvää, ja kattavaa... itse otin kun thaimaahan muutiin vuoden matkavakuutuksen, kyllä se tuon tonnin maksoi, tai ainakin lähelle... jos haluat pärjätä täällä sinulla pitää olla vakuutusturva, kuten sanoin tuo 36000 bahtia kattaa perusongelmat, mutta jos haluat premium tai premium gold vakuutukset niiden hinta on 5-10 kertainen tuohon perusvakuutuksiin... en pidä tuota 36.000 bahtia kalliiina tai halpana, se on vain välttämättön paha, pakkomaksaa, tai riskit on liian suuret...
Lisäksi nämä vakuukset nousevat vuosi vuodelta, vaimolleni perusvakuutus aia oli 10 vuotta sitten 14.000 bahtia nyt sen on 24.000 bahtia, minulle se on bupan aluksi 28.000 nyt 36.000 bahtia. sitten kun täytän 70 se nousee yli 60.000 bahtiin...
By NumBall HHN 63v.Kelakorttimies täällä taas vauhdissa turvonneen maksansa kanssa ilman kaulaa. Suomessa ei ole enää julkista sairaanhoitoa, vakuutuksilla hommat hoituu yksityisellä puolella hienosti. Julkiselle puolelle saattaa saada hyvällä tuurilla ajan lääkärille puolen vuoden päähän ja sittenkin lääkäri määrää buranaa ja käskee tulemaan puolen vuoden päästä uudelleen jos ei vaiva ole parantunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Etkö ymmärrä lukemaasi, vakuutukseni on voimassa kaikkialla maailmassa. Suomen kelan tarjoamalla vakuutusjärjestelällä suomessa ei ole enää mitään virkaa. On menettänyt merkityksensä. Jos haluat hoitoa suomessa vakuutus on ainoa oikea vaihtoehto. Yksityihenkilöille räätälöityjä vakuutuksia ei löydy mistään vakuutusehdoista, voit lukea niitä loppuelämäsi.
kaikki terveysvakuutukset räätälöidään, ei ole olemassa mitään osta ja maksa vakuutusta, suomi on selvästi ajautumassa yksityisvakuutus järjestelmään, mikä on huono asia, poliitikot ovat kämmänneet asiat, joka on vielä huonompi asia, thaimaassa asiat on toisin jos sinulla ei ole rahaa tai mieluiten vakuutusta, et saa hoitoa, suomessa ketään jätetä hoitamatta, oli rahaa tai ei, tuleeko siitä sitten lasku tai ei on toinen juttu. Vaimollani on fibromyalgia, hän käy kolmen kuukauden välein lääkärissä, hua hin hospitalissa, viimeisen kolmen vuoden aikana hän on tavannut lääkärin kaksi kertaa, lääkkeet on uusittu kolmen kuukauden välein... jos suomen järjestelmä ei toimi niin ei thaimaankaan,

Mitäs huonoa on yksityisvakuutus järjestelmässä, vakuutuksella saa hyvää hoitoa. Jos et osta vakuutusta, mene jonoon terveysasemalle saatat päästä jonkinlaiselle lääkärille jossain vaiheessa, ei välttämättä puhu suomea mutta ei hätää. Thats it.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kaikki terveysvakuutukset räätälöidään, ei ole olemassa mitään osta ja maksa vakuutusta, suomi on selvästi ajautumassa yksityisvakuutus järjestelmään, mikä on huono asia, poliitikot ovat kämmänneet asiat, joka on vielä huonompi asia, thaimaassa asiat on toisin jos sinulla ei ole rahaa tai mieluiten vakuutusta, et saa hoitoa, suomessa ketään jätetä hoitamatta, oli rahaa tai ei, tuleeko siitä sitten lasku tai ei on toinen juttu. Vaimollani on fibromyalgia, hän käy kolmen kuukauden välein lääkärissä, hua hin hospitalissa, viimeisen kolmen vuoden aikana hän on tavannut lääkärin kaksi kertaa, lääkkeet on uusittu kolmen kuukauden välein... jos suomen järjestelmä ei toimi niin ei thaimaankaan,
Juuri aiemmassa viestissä kerroit että vaimollasi on vakuutus, mikä siinä on ongelma?? Miksi hua hin hospital jos kerran on vakuutus?..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri aiemmassa viestissä kerroit että vaimollasi on vakuutus, mikä siinä on ongelma?? Miksi hua hin hospital jos kerran on vakuutus?..
Vaimoni on päässyt eläkkeelle fibromyalgian takia, vakuutus ei korvaa mitään aikaisemmista sairauksista... vain mahdolliset uudet, joka syntyvät vakuutuksen ottamisen jälkeen, vaimoni diagnoosi on vuodelta 2005.
- Anonyymi
PROVOSOINNISSA KERROTAAN AINA LUKU ! MUTTA EI KERROTA MISTÄ LUVUSTA LUKU ON.
- Anonyymi
Ne, on vähän, kuin Raamatussa kerrottu pedon luku. Eihän luku itsessään ole paha tai kadotukseen vievä, vaan mihin sitä lukua käytetään.
- Anonyymi
Julkinen terveydenhuolto on kaukana "lähes ilmaisesta" nykyisin Suomessa.
Terveyskeskus käyntimaksu on halpa, mutta toimenpiteet ja vuodepaikat ei ole.
Olin yhden yön keskussairaalassa ja käsi leikattiin. Lasku 290 plus 90 euroa.
Hammas lohkesi, juurihoito ja paikkaus epäonnistui, hammas poistettiin lopulta, mitään alennusta ei epäonnistumisesta tullut vaan koko hoito 480 euroa.
Naapurin mummo oli keuhkorakkuloiden tähystysleikkauksessa ja sairaalassa kaksi viikkoa. Laskut tuli yhteensä 800 euroa. Summat ei kuulosta suurilta mutta kyseiselle mummolle jää eläkkeestä kulujen jälkeen käyttörahaa elämiseen 400 euroa ja ilman leipäjonoissa seisomista ei selviäisi. Joutui sopimaan sossun kanssa että lyhentää sairaalamaksuja muistaakseni 80 euroa kuukaudessa.
Sai aiemmin toimeentulotukea, mutta eläkkeen noustua muutaman kympin, putosi siltä pois.
Vain perustoimeentulotukea saaville on sairaalahoidot ja lääkkeet ilmaisia. Tukien myöntämisehdot on kiristyneet ja nyt ei saa olla enää omaisuuttakaan jos meinaa tukea saada. Jos vippaat kaverille 500 vaikka vain tunniksi ja hän maksaa sen tilillesi takaisin, se katsotaa sinulle tuloksi joka vähennetään toimeentulotuesta. Sitä vippiä ei huomioida menona.- Anonyymi
Näin se menee, julkinen terveydenhoito suomessa toimii vain paperilla, ei käytännössä.
- Anonyymi
Jos on varaa vipata rahaa, niin ei ole tarvetta toimeentulotukeen.
Myös jos ei ole älliä vipata muulla tapaa kuin tehdä se kirjautuen tiliotteille niin on Pattayan rakas. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on varaa vipata rahaa, niin ei ole tarvetta toimeentulotukeen.
Myös jos ei ole älliä vipata muulla tapaa kuin tehdä se kirjautuen tiliotteille niin on Pattayan rakas.Kyrvånsyylåkin päässyt laitoksessa koneelle.
- Anonyymi
"Olin yhden yön keskussairaalassa ja käsi leikattiin. Lasku 290 plus 90 euroa."
Miten maksaminen mielestäsi pitäisi järjestää? Pitäisikö jonkin toisen maan maksaa suomalaisten sairaalamaksut ja sairaanhoidossa käytettävät kalliit laitteet? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyrvånsyylåkin päässyt laitoksessa koneelle.
Missä lentää lentokone 15 metrissä?
- Anonyymi
Ei parane uida kuin altaassa
- Anonyymi
Kambodzassa Kampotissa sairaalavuorokausi oli 23 euroa vuodepaikka vuorokaudessa.
Niin, kuin sanoin. Normaali lääkärissä käynti täällä Kambodzassa ja Vietnamissa ja Filippiinellä ei varmasti hirveitä maksa. Kyllä niillä on samat kokeet mitä Suomessa ja ei tarvitse jonottaa päiviä.
Paras hoito on kuitenkin joka maassa pitää omasta kunnosta huolta ja syödä hyvin ja liikkua. Suomessa taitaa molemmat olla vähän hankalia rahan vuoksi sekä talven vuoksi.
Lääkkeiden hinnat täällä Kambodzassa ja Vietnamissa no huhhuh.. ei varasteta ja kiristetä sairaudella.
Se on oikeasti niin mitättömän pieni määrä tauteja mitä KELA maksaa jos maksaa .. . Sukuni ja tuttavani ei saanut mitään hoitoa . . . Elvytys kieltoja kyllä tuli..- Anonyymi
Nyt on totaalisesti roolit sekaisin Tapsa Sensukka Saarikiljulla. Senssun tekstiä Tapsalta ja Pasasen käsialalla samaan aikaan vuorotellen. Melkoisen hullu mies!
Joku kysyi joltakin:
"Miten (julkisen terveydenhuollon) maksaminen mielestäsi pitäisi järjestää? Pitäisikö jonkin toisen maan maksaa suomalaisten sairaalamaksut ja sairaanhoidossa käytettävät kalliit laitteet?"
Ne kuulepas maksetaan palkansaajia verottamalla ja muilla verotuotoilla, joita kerätään kansalaisilta.
Niillä se oli se terveydenhuoltokin tarkoitus rahoittaa. Esimerkiksi autoilijoilta kerätään 9 miljardia ylimääräisiä veroja Suomessa, joista suurin osa ohjataan sosiaali- ja terveysmenoihin.
Henkilöasiakkaiden veronalaiset tulot olivat vuonna 2022 yhteensä 165,1 miljardia euroa. Tuloverojen lisäksi työnantaja maksaa sairausvakuutusmaksuja.
Työnantajan sairausvakuutusmaksu on 1,53 % bruttopalkoista.
Sairaanhoitomaksu palkka- ja työtuloista on 0,68 % bruttopalkoista.
Näillä ne maksettiin ennenvanhaan ne sairaalamaksut ja laitteet. Nyt vaan ei enää mikään riitä kun poliitikot keksi että yksityiselle puolelle valtion rahojen ohjaaminen on valtaisa bisnes.
Siellä on Paavo Väyrynenkin leiponut parinkymmenen miljoonan euron voitot hoivabisneksellä. Terveystaloissa ja Mehiläisissä ja Attendoissa on mukana miltei kaikki poliitikot sekä kunnalliselta että valtion tasoilta.
Toinen rahareikä tuohon soteuudistukseen liittyen on hoitaa satojatuhansia maahanmuuttajia yksityisillä, kun jonot julkiselle on liian pitkiä.
Yhdellekin kielitaidottomalle oli tehty 24000 euron hammasremontti vaikka hän ei edes itse tiennyt miksi, eikä ollut sellaista pyytänyt. Hyvin on tiedossa kuka senkin remontin maksaa ja se jonka taskuun ne rahat menee.
Suomi on ennennäkemättömässä kusessa. Sitä ei vielä ääneen tunnusteta, mutta tämä tulee kirpaisemaan enemmän kuin 1993 lama. Sen verran arvelutti tuo euron kohtalo, että olen siirtänyt suurimman osan rahoistani Thaimaahan nyt kun euron kurssi keikkui 40 bahtin paikkeilla.
En luota yhtään suomalaisiin pankkeihin, en suomalaisiin poliitikoihin, en suomalaiseen järjestelmään, en vaaleihin, en gallupeihin, en tutkimuksiin, en mihinkään.
On käynyt ilmi että Suomi ja sen kunnat ovat keksineet pakkolakeja ja he voivat pakkolunastaa lähes ilman korvausta ihan minkä vaan maa-alueen, metsän, tontin, pellon, ihan mitä vaan omaan käyttöönsä.
Tuusulassa varastivat maat vanhoilta ja tuottavilta perheyhtiöiltä ja pakottivat poistumaan alueelta.
https://www.keski-uusimaa.fi/paikalliset/5448200
"Kunta sai ympäristöministeriöltä luvan pakkolunastaa Åvallin suvun omistuksessa yli 350 vuotta olleen 15 hehtaarin maa-alueen ja logistiikkayritys Kaukokiidon noin 24 hehtaarin kiinteistön"
Kun ihmisiltä viedään perusoikeus omistamiseen ja ei makseta siitä markkinahintaista korvausta, on kyse ryöstöstä.
2010 - Anonyymi

2010Lueppa Tyttö2010Neitinen99,9%Sivistynyt tuo sun seuraava kirjoitus oikein ajatuksella ja ymmärrä miksi meidän perhe asuu täällä Chiang Maissa ja voisit jo lopettaa tuon typeryyden sekoittaa minua muihin henkilöihin.
En luota yhtään suomalaisiin pankkeihin, en suomalaisiin poliitikoihin, en suomalaiseen järjestelmään, en vaaleihin, en gallupeihin, en tutkimuksiin, en mihinkään.
> § < - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lueppa Tyttö2010Neitinen99,9%Sivistynyt tuo sun seuraava kirjoitus oikein ajatuksella ja ymmärrä miksi meidän perhe asuu täällä Chiang Maissa ja voisit jo lopettaa tuon typeryyden sekoittaa minua muihin henkilöihin.

> § <Älä höpötä sensukka. Tuskin olet koskaan edes käynyt Thaimaassa ja itse sanoit monta kertaa vähän aikaa sitten että perheenne on Paraisilla kirjoilla ollut jo kauan.
Sekään ei ole totta sillä mitään perhettä sinulla ei ole, vaan sinä olet yksin siellä Paraisilla joka näyttää sijaitsevan Pasasen värikkäässä puurokattilassa siinä Tapsan naapurissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lueppa Tyttö2010Neitinen99,9%Sivistynyt tuo sun seuraava kirjoitus oikein ajatuksella ja ymmärrä miksi meidän perhe asuu täällä Chiang Maissa ja voisit jo lopettaa tuon typeryyden sekoittaa minua muihin henkilöihin.
En luota yhtään suomalaisiin pankkeihin, en suomalaisiin poliitikoihin, en suomalaiseen järjestelmään, en vaaleihin, en gallupeihin, en tutkimuksiin, en mihinkään.
> § <Luotat kuitenkin suomalaiseen KELA korttiin ja Kovasen invataksiin!!!
- Anonyymi
Ihmisillä ei ole mitään järkevää tekemistä ja siksi he kuvittelevat itsensä etelässä asuviksi josta käsin he kiusaavat toisia. Se on yksi elämän tapa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241556- 291403
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611269Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!701242- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?751172Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031163- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18962Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per177865