Raiskaus vai oma vika?

Kaksi vuotta sitten jouduin raiskatuksi/hyväksikäyttöön en tiedä kumpi tämä on vai ei kumpikaan?

Olin nuori ja naiivi, kaikki kerto että naiset ja miehet voivat olla ystäviä ja miehiin voi luottaa. Olin töissä miespainotteisella alalla, luulin voivani olevan niinkuin miehet ilman mitään ongelmia; työkavereita miesten kanssa yms. Olin silloin juuri täyttänyt 18 vuotta, minun perheeni oli aina pitänyt minut pahalta maailmalta pois enkä tiennyt mitään elämänvaaroista. Olin vakavasti masentunut, itsetuhoinen ja yksinäinen. Minulla oli juuri uusi poikaystävä, joka koitti varoittaa pahasta maailmasta, mutten pystynyt siihen uskomaan, sillä olin kuullut päinvastaista koko elämäni ajan.
Meille tuli riita miehen kanssa ja hyvin masentuneena ja itsetuhoisena sekä itsevihaisena, koin että olen täysi paska ja ettei poikaystäväni halua olla kanssani. Join kolme päivää putkeen ja yhtenä päivänä menin juomaan pois vanhempieni luota, sillä he eivät ikinä hyväksyisi alkoholin käyttöä. Menin yhdelle työkaverilleni juomaan, sanoin hänelle etten halua mitään intiimiä yms, ja ettei hän saa koskea minuun, hän myöntyi ja menin sinne. Join siellä ja me juteltiin, kunnes olin aika juopuneena ja hän rupesi riisumaan minua, jäädyin ihan totaalisesti enkä tiennyt mitä oli tapahtumassa tai mitä tehdä. Hän nosti minut hänen päälleen ja rupesi nuoleskelemaan sekä laittoi minut imemään hänet tyhjiin; muistan hetken kun olin siinä päällä ja mietin et nyt on pakko päästä pois kunnes huomasin, että hän pitää minun selästäni kiinni. Ajattelin etten voi muuta kun imeä hänet tyhjiin, sillä jos rimpuilen tapahtuisi vielä pahempaa, olisiko minun pitänyt puolustautua ja päästä tilanteesta muulla tavoin pois vai teinkö oikein? Tilanne oli ohi ja järki palasi ja mietin että "mitä helvettiä just tapahtu", lähdin ja menin kotiin suoraan huoneeseeni sanomatta vanhemmilleni mitään, otin monta monta unilääkketä, jotta sammuisin. Seuraavana päivänä käsitys siitä, mitä oli tapahtunut selkeni ja menin totaali shokkiin join lisää ja päädyin suljetulle psykriatiselle osastolle.

Edelleen joka päivä muistikuvat palaa ja kiroan itselleni etten pystynyt toimimaan puolustaakseni itseäni ja nyt minun ja poikaystäväni suhde on vaakalaudalla loppuelämän (jos pysytään yhdessä). Koitan joka päivä olla niin täydellinen kuin mahdollista, että saisin poikaystäväni pysymään vierelläni ja jotenkin pääsemään asiasta yli, mutta joka riidan yhteydessä poikaystäväni kiroaa että päädyin sellaiseen tilanteeseen ja syyttää pelkästään minua, oliko kaikki lopulta minun vikani vai voiko tästä menneisyydestä ikinä päästä ylitse?

Kertokaa kokemuksia, onko joku muukin jäätynyt tollasessa tilanteessa tai ollut yhtä naiivi ja tyhmä kuin minä, että on ajautunut samankaltaiseen paskaan, jota koko loppuelämän kantaa kaunana perässään?