Ollaanko puoluekenttää jakamassa kahtia? Tällainen ajatus tulee väkisin mieleen kun tarkemmin analysoi tätä lakkosoppaa. Ollaanko tekemässä kahden viulun orkesteri - toista viulua soittavat kokoomus ja sen tueksi linnoittautuvat yrittäjät ja työnantajat ja toisen viulun tahdista vastaavat sosialidemokraatit yhdessä ay-liikkeen kanssa. Onko tämä operaation perimmäinen tarkoitus siirtyä Suomessakin kaksipuoluejärjestelmään - konservatiivit ja sosialistit? Viime eduskuntavaaleissa demarit onnistuivat jo melko hyvin jauhamaan pienemmiksi vasurit ja vihreät. Samoin kokoomus menestyi yllättävän hyvin. Oikeastaan häiriötekijä tässä kuviossa ovat enää perussuomalaiset. Ollaanko nyt tällä järjestetyllä työtaistelulla jauhamassa myös perussuomalaiset lilliputti-puolueeksi? Hyvä yritys persujen jauhamiseksi tehtiin jo vuoden 2015 vaalien jälkeen - persujen uskottavuutta pyrittiin horjuttamaan kun sisäministeri Petteri Orpo laski yli 30000 pakolaista Ruotsin Haaparannalta Suomen Tornioon. Kun tämäkään ei näyttänyt tehoavan niin 2017 tätä parsittiin yrittämällä hajottamalla saada persut kontalleen. Sekään ei tehonnut - onko nyt keksitty vielä tehokkaampi ase - jaetaan kansa kahtia, jolloin perussuomalaiset tipahtavat mustaan aukkoon! Meniköhän perussuomalaisten kokematon johto lankaan lähtiessään mukaan Orpo-pojan valssiin tällä hallitusohjelmalla ja pistämällä vielä puolueen puheenjohtajansa valtiovarainministeriksi?
OLLAANKO PUOLUEKENTTÄÄ JAKAMASSA KAHTIA?
46
324
Vastaukset
- Anonyymi
Outo väite.
PerusSuomalaisten kannatus on pysynyt Vakaana !
SDP:n kannatus on ollut Jo kuukausia ALaspäin Laskeva suunta !
ÄäriVasemmisto on myös Alamäki puolue, kuten MyrkynVihreät kin !
SDP:lle on tulossa kesän EU-vaaleissa Varma - RÖKÄLE-TAPPIO !- Anonyymi
Mitä selität 2020 kannatus oli 8% korkeampi marginaalit huomioiden.
Pitkässä juoksussa alamäki jatkuu.
- Anonyymi
Perussuomalaiset ovat jo nyt Suomen suurin duunari- ja pienyrittäjäpuolue joten ei se mihinkään mustaan aukkoon ole menossa. SDP:n kannatus on laskenut koko ajan sen jälkeen kun lakkoja on kiihotettu ja tulee myös laskemaan.
- Anonyymi
Tuota noin!
Odotetaan hesarin galluppia,,tulee ihan näinä päivinä.
Ylen galluppi näytti persulle -2% ja jos hesarin galluppi myös näyttää miinusta on se todellista laskua silloin.
Suomi menee vääjäämättä kaksi puolue järjestelmään pikku hiljaa.
Keskustalle ei ole oikein tilaa ja se näkyy kannatuksessa selvästi.
Heidän täytyy valita puolensa ja myös näyttää se äänestäjilleen.
Vasen puoli on ihan selvä, ei siinä ole mutinoita mutta oikeisto kokoomuksen johdolla kasvattaa näköjään vain itse kokoomusta ja muut oikeisto puolueet kipuilee ylös alas .
Kun joskus saadaan kaksi puolue järjestelmä niin RKP ja KD sulautuvat Kokoomukseen ja ainakin osa Kepua ja siitä tulee ehdottomasti suurin ryhmä eduskuntaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuota noin!
Odotetaan hesarin galluppia,,tulee ihan näinä päivinä.
Ylen galluppi näytti persulle -2% ja jos hesarin galluppi myös näyttää miinusta on se todellista laskua silloin.
Suomi menee vääjäämättä kaksi puolue järjestelmään pikku hiljaa.
Keskustalle ei ole oikein tilaa ja se näkyy kannatuksessa selvästi.
Heidän täytyy valita puolensa ja myös näyttää se äänestäjilleen.
Vasen puoli on ihan selvä, ei siinä ole mutinoita mutta oikeisto kokoomuksen johdolla kasvattaa näköjään vain itse kokoomusta ja muut oikeisto puolueet kipuilee ylös alas .
Kun joskus saadaan kaksi puolue järjestelmä niin RKP ja KD sulautuvat Kokoomukseen ja ainakin osa Kepua ja siitä tulee ehdottomasti suurin ryhmä eduskuntaan.Demarit on laskeneet tasaisesti viimeiset kuukaudet vaikka on pääoppositiopuolue!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit on laskeneet tasaisesti viimeiset kuukaudet vaikka on pääoppositiopuolue!
On joo mutta kuitenkin toiseksi suosituin puolue.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demarit on laskeneet tasaisesti viimeiset kuukaudet vaikka on pääoppositiopuolue!
Persuilla se suurin lasku on tena muori hajoittaa koko puolueen.
- Anonyymi
Onhan Suomessa Punavihreä allianssi, Demarit, Vihreät, Vasemmistoliitto ja Rkp. Nämä pyrkii aina ensisijaisesti muodostamaan hallituksen, mutta heidän kannatuksensa ei riitä enemmistöön hallituksessa. He tarvitsee joko Kokoomusta tai Keskustaa tuekseen.
Oikeisto saisi hallituksen aina kasaan, mutta jostain syystä Keskusta ja Kokoomus aina lähtee kehityksen jarrupuolueiden kanssa hallitukseen. Suurimman puolueen voi myös passittaa oppositioon.- Anonyymi
Punavihreä allianssi on Suomen tuho.
- Anonyymi
Kepulla on edessä homotrans tulevaisuus 😁😁😁😁😁
https://www.suomenmaa.fi/uutiset/keskustaopiskelijat-setan-vierailut-kuuluvat-kouluihin-vaatii-keskustaa-irtisanoutumaan-ummehtuneesta-kirjallisesta-kysymyksesta/ - Anonyymi
Oikeiston ongelma on ollut Kokoomuksen ja Keskustan mykkäkoulu Perussuomalaisia kohtaan. Puolueen olemassa olo on koettu uhaksi ja jotta saadaan Hallitus kasaan niin Hallitukseen on tarvittu aina Vihreät mukaan.
Toivottavasti Kokoomuksen muuttunut linja että Perussuomalaiset voidaan ottaa Hallitukseen tasavertaisena kumppanina, eikä tarkoituksena ole vain tuhota Perussuomalaiset tarttuu myös Keskustaan. Näin Demarit ei voi kilpailuttaa Kokoomusta ja Keskustaa Hallitukseen pääsyssä.- Anonyymi
Kepua ei tarvita enää mihinkään jatkossa. Vihervasemmiston apupuolue.
Lakkoilun ja äänestäjäkunnan luonnollisen poistuman myötä PS, Kokoomus ja Kristilliset vakiinnuttaa kannatuksen sille tasolle että riittää enemmistöhalllitukseen. Punikkiaate häviää ajan myötä unholaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepua ei tarvita enää mihinkään jatkossa. Vihervasemmiston apupuolue.
Lakkoilun ja äänestäjäkunnan luonnollisen poistuman myötä PS, Kokoomus ja Kristilliset vakiinnuttaa kannatuksen sille tasolle että riittää enemmistöhalllitukseen. Punikkiaate häviää ajan myötä unholaan.Onhan Keskusta parempi vaihtoehto kuin Rkp.
- Anonyymi
Elä puhu paskaa persuilla tipahti 2% edellisestä mittauksesta alaspäin suosio ja tippuu koko ajan lisää.
- Anonyymi
Persuilla 11% kannatus.
- Anonyymi
Älä sotke keskenään gallup-mittauksien tuloksia ja aikoinaan ollutta liikevaihtoveroprosenttia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä sotke keskenään gallup-mittauksien tuloksia ja aikoinaan ollutta liikevaihtoveroprosenttia!
Lue hesarin uusi galluppi, miinusta näyttää persuille ja se on todellista kun ylenkin mittaus näytti miinusta.
Valitettavasti näin toisista puheista huolimatta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lue hesarin uusi galluppi, miinusta näyttää persuille ja se on todellista kun ylenkin mittaus näytti miinusta.
Valitettavasti näin toisista puheista huolimatta.https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/968c2419-a970-45a3-af53-92858bec4225
heh hehhehehe nyt naurattaa kunnolla kakku kaveelle Heikkisen leipomoon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/968c2419-a970-45a3-af53-92858bec4225
heh hehhehehe nyt naurattaa kunnolla kakku kaveelle Heikkisen leipomoon.Tule sinäkin tarjoillaan kahveet kun sanotte tiskillä rohkeasti , olemme persuja tena Riikan kasvatteja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tule sinäkin tarjoillaan kahveet kun sanotte tiskillä rohkeasti , olemme persuja tena Riikan kasvatteja.
Aivan marginaalisia muutoksia jotka ei merkkaa mitään.
Eikä siltikään edes lakkokiihottajien kannatus nouse!!!
Eläköön Persut! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan marginaalisia muutoksia jotka ei merkkaa mitään.
Eikä siltikään edes lakkokiihottajien kannatus nouse!!!
Eläköön Persut!Heh heh kyllä naurattaa persujen alamäki.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan marginaalisia muutoksia jotka ei merkkaa mitään.
Eikä siltikään edes lakkokiihottajien kannatus nouse!!!
Eläköön Persut!On Suomen kannalta tärkeää ettei lakot pääse nostamaan demarien kannatusta.
Hallituksella ei ole hätäpäivää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On Suomen kannalta tärkeää ettei lakot pääse nostamaan demarien kannatusta.
Hallituksella ei ole hätäpäivää.Voi taaskin tätä onnen päivää, persut laskettelee alamäkeä ja mäki vaan jyrkkenee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi taaskin tätä onnen päivää, persut laskettelee alamäkeä ja mäki vaan jyrkkenee.
Riikka, Mestari, Wille, Mari, Lulu ja muut pitävät kannatuksen huipulla ❤️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voi taaskin tätä onnen päivää, persut laskettelee alamäkeä ja mäki vaan jyrkkenee.
Voiko ihanammin aamu alkaa , tena muorin petturuus näkyy heh heh kun naurattaa.😁😁😁😁
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko ihanammin aamu alkaa , tena muorin petturuus näkyy heh heh kun naurattaa.😁😁😁😁
Yksinhuoltajien asumistuesta leikattiin jo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksinhuoltajien asumistuesta leikattiin jo.
Riikka ajaa puoli miljoonaa ihmistä kurjuuteen, ei ihme kannatuksen lasku.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksinhuoltajien asumistuesta leikattiin jo.
Tuttavani perheessä on kolme lasta ja mies käy yksin töissä. Rouva ei saa töitä, vaikka kyselee koko ajan. Hän olisi valmis tekemään mitä vain, vaikka hänellä on kunnollinen ammattitutkinto takana. Nyt kuulin, että heidän käytettävissä olevat rahat pienenee 200 euroa/kk. Ei hyvältä näytä. Minä tiedän, että rouva ei ole tahallaan työtön. Tilanne on surullinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riikka, Mestari, Wille, Mari, Lulu ja muut pitävät kannatuksen huipulla ❤️
Onko huijari Polvinenkin porukassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuttavani perheessä on kolme lasta ja mies käy yksin töissä. Rouva ei saa töitä, vaikka kyselee koko ajan. Hän olisi valmis tekemään mitä vain, vaikka hänellä on kunnollinen ammattitutkinto takana. Nyt kuulin, että heidän käytettävissä olevat rahat pienenee 200 euroa/kk. Ei hyvältä näytä. Minä tiedän, että rouva ei ole tahallaan työtön. Tilanne on surullinen.
Kysykää siltä Sannalta vippiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aivan marginaalisia muutoksia jotka ei merkkaa mitään.
Eikä siltikään edes lakkokiihottajien kannatus nouse!!!
Eläköön Persut!Ei tietysti merkkaa mitään kun se kannatuksen lasku sattuu osumaan persuihin .
Muiden kannatus sitten eri asia ja ne kummasta syystä merkkaavatkin.
Etkö itse osaa tunnistaa tätä populisti puolueiden retoriikkaa joka tietoisesti yrittää hajoittaa totuutta palasiksi josta voi poimia rusinat sitten suuhunsa??????
Totuus on se, että persujen kannatus on laskenut 1% noin keskimäärin sillä Ylen ja Hesarin gallupit molemmat näin toteaa ja kun tiedetään, että nämä kyseisiin galluppeihin haastatellaan poikkeuksetta eri ihmisiä.
- Anonyymi
Viimeinen lauseesi kertoa kaiken. Tapahtui juuri kuten kirjoitit. Kyllä elinkeinoelämän Häkäpönttö riemuitsee mielessään, kun sai orpopetterin kokemattoman porukan käsikassarakseen persujen kompatessa mukana.
- Anonyymi
Tosiasia on se, että Suomen talous on kuralla ja se on laitettava kuntoon. Nyt on siis pantava suu säkkiin ja säästöjä on pakko saada aikaan. Toinen kysymys onkin sitten se, miten säästöt kohdennetaan. Laitetaanko säästöjen maksumiehiksi vain heikompiosaiset ja haavoittumaisimmat kansalaisemme vai ollaanko tasapuolisia ja leikataan myös rikkailta ja hyvä tuloisilta, siis hyväosaisilta kansalaisiltamme.
Nyt näyttää kuitenkin sille, että leikkaukset kohdistuvat vain heikompiosaisiin. Jos haluttaisiin tasapuolisuutta niin silloin pitäisi ottaa tarkastelun ja leikkausten kohteeksi myös mm. osinkojen verotus sekä valtion tuloverotuksen progressiotaulukko. Osinkojen verotuksessa tarkasteluun tulisi ottaa ennen kaikkea listaamattomien osakeyhtiöiden osinkojen verotus ja valtion tuloverotuksen progressiota tulisi kiristää yläpään osalta. terv. veronikkari- Anonyymi
Kyllä oli asiaa kirjoituksessa .Osinkot ehdottomasti verolle, kaveri nostaa joka kuukausi osinikoja, 7000-10000 eikä kuulemma maksa veroja. Onko tämä oikein köyhiä kohtaan. työttömiltä viedään kaikki ja vanhuksilta se perkleen Purra .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä oli asiaa kirjoituksessa .Osinkot ehdottomasti verolle, kaveri nostaa joka kuukausi osinikoja, 7000-10000 eikä kuulemma maksa veroja. Onko tämä oikein köyhiä kohtaan. työttömiltä viedään kaikki ja vanhuksilta se perkleen Purra .
Noin se menee ja lisäksi yksityisen puolen lääkäri keskuksen hammaslääkärit ja erikoislääkärit nostavat palkkansa pääomatuloina ja maksavat paljon pienempää veroa kuin palkkatulosta.
Olisiko stopin paikka tälle kikkailulle???????????????? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin se menee ja lisäksi yksityisen puolen lääkäri keskuksen hammaslääkärit ja erikoislääkärit nostavat palkkansa pääomatuloina ja maksavat paljon pienempää veroa kuin palkkatulosta.
Olisiko stopin paikka tälle kikkailulle????????????????Ovat yrittäjiä ja ottavat myös yrittäjän riskit ja vastuut. Siitä vaan yritystä perustamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä oli asiaa kirjoituksessa .Osinkot ehdottomasti verolle, kaveri nostaa joka kuukausi osinikoja, 7000-10000 eikä kuulemma maksa veroja. Onko tämä oikein köyhiä kohtaan. työttömiltä viedään kaikki ja vanhuksilta se perkleen Purra .
Suomi on maailman onnellisin maa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on maailman onnellisin maa.
Riikka on Suomen tuhooja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Riikka on Suomen tuhooja.
Riikka on Suomen Pelastus.
Sanna ehti tuhota paljon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomi on maailman onnellisin maa.
On se onnellisin maa näille ökyrikkaille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ovat yrittäjiä ja ottavat myös yrittäjän riskit ja vastuut. Siitä vaan yritystä perustamaan.
Eivät ole yrittäjiä vaan osakeyhtiön osakkaita joka lisäksi mahdollistaa ottaa palkkansa osinkoina.
Näin teki eduskunnasta pudonnut kokoomuksen lääkäri edustaja joka ei ollut töissä ja sai sopeutumis rahaa eduskunnasta ja tulot olivat kuitenkin 350000€ / vuosi.
Tämä oli mahdollista juuri tällä kikkailulla mitä lääkärit harrastavat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On se onnellisin maa näille ökyrikkaille.
Monenlaista tukiaista annetaan myös kaltaisillesi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monenlaista tukiaista annetaan myös kaltaisillesi
Elän ihan omalla tienaamallani eläkkeellä, joka on pieni. Ei tule asumis- ym. tukiaisia. Punalapputuotteita ostan ja kirpparilta haen vaatteeni. Autoa ei ole ja lehtiä en tilaa. Juuri ja juuri tulen toimeen ja tämä tarkoittaa sitä, että säästöön ei jää mitään. Yllätysmenoja tähän ei kaipaa, mutta minä en kuulukaan maailman onnellisimpiin...
- Anonyymi
Jospa se toveri Puuttin tulisi pelastamaan pahalta toivottavasti.
- Anonyymi
Kikkailu ja verojen välttely hoidetaan nimenomaan listaamattoman osakeyhtiön avulla. Osakeyhtiön perustaminen on helppoa - osakepääomakin on 0 euroa. Tietämäni mukaan ennen kaikkea suurituloiset lääkärit käyttävät tätä järjestelmää tehokkaasti hyväkseen.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 911355
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511086En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse76888Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll15817- 65737
Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli290716Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107708Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?39701- 60688
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt43665