Antabus

Haluaisin tietää vähän muiden kokemuksia antabuksen käytöstä. Millaisia sivuoireita esim on ollut? ja kuinka kukin kyseisen lääkkeen sai käytettäväksi? Omasta halusta vai puolipakolla ja kuinka alkkis täytyy olla jotta antabusta saa??

Itselle on aina maistunut viina, joskus enemmän, joskus vähemmän. Aikaisemmin se ei mielestäni ollut ongelma. Vasta tänä keväänä mopo karkasi käsistä ja ensimmäistä kertaa elämässäni (olen 28-vuotias) ryyppäsin viikon putkeen. Siinä jäi 3 alle 10-vuotiasta lastani täysin ilman huomiotani. Yhtenä aamuna hyvä ystäväni tuli ja kiskoi tukasta mut ylös ja "pakotti" päihdeklinikalle. Antabus-resepti kourassa sieltä sitten lähdin ja olen vakaasti päättänyt pitää jatkossa huolen niin itsestäni ja lapsistani.
Ainoa huono puoli tässä on, että antabus aiheuttaa järjettömän ripulin.. Loppuuko se ajan kanssa, vai keskeytänkö kuurin???
3747
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Lueppa hieman tarkemmin juttuja, tuossa ihan lähellä on antabuksesta juttua. Ja tutkis vielä pidemmällekkin, sielläkin on. Ettei tarvitse uudelleen kirjoittaa.

Juhannuksen odottelua ja kesää, raitista kesää!

Äänestä

Lääkärit kirjoittavat reseptejä antabukseen pitkälle alkohosisoituneille ihmisille. Ripuli kuulunee kuvioon kuurin ajan, mutta onhan se helpompi kestää kuin känni joka juopolla muuten olisi.

Äänestä
  • Joskus olin kuurilla myös. Ja ihan samat ongelmat. Keksin käyttää muovisia alushousuja ja talouspaperia (jota silloin vielä löytyi kaupoista ylenmäärin). Muutaman kerran päivässä vaihdoin "paperit" ja homma pysyi hanskassa. Parin viikon käytön jälkeen homma pelasi kuin itsestään; siitä oli tullut osa minua. Raitista vanhaa tenukeppiä. Kiitos antabuksen. Myöhemmin tosin aloin taas juoda. Se on toinen juttu. Se ei hälvennä minnekään sitä tosiasiaa, että olin selvistäpäin 3 viikkoo.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ekaa kertaa kirjoitti:

Haluaisin tietää vähän muiden kokemuksia antabuksen käytöstä. Millaisia sivuoireita esim on ollut? ja kuinka kukin kyseisen lääkkeen sai käytettäväksi? Omasta halusta vai puolipakolla ja kuinka alkkis täytyy olla jotta antabusta saa??

Itselle on aina maistunut viina, joskus enemmän, joskus vähemmän. Aikaisemmin se ei mielestäni ollut ongelma. Vasta tänä keväänä mopo karkasi käsistä ja ensimmäistä kertaa elämässäni (olen 28-vuotias) ryyppäsin viikon putkeen. Siinä jäi 3 alle 10-vuotiasta lastani täysin ilman huomiotani. Yhtenä aamuna hyvä ystäväni tuli ja kiskoi tukasta mut ylös ja "pakotti" päihdeklinikalle. Antabus-resepti kourassa sieltä sitten lähdin ja olen vakaasti päättänyt pitää jatkossa huolen niin itsestäni ja lapsistani.
Ainoa huono puoli tässä on, että antabus aiheuttaa järjettömän ripulin.. Loppuuko se ajan kanssa, vai keskeytänkö kuurin???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu