Demareiden kannatus tulee laskemaan. Lakkoepidemian aiheuttaminen vauhdittaa kannatuksen alenemista.

Anonyymi-ap

Marin on menneen talven lumea. Nyt kärsitään valtavista korkokuluista, yli kolme miljardia vuodessa. Nyt kärsitään umpisurkeasta sotesta, jonka sdp runnoi läpi. Li Anderssonin johdolla opetusministerinä lukutaito ja laskutaito ovat menneet alaspäin. Ei ole enää tyttöjä ja poikia, vaan jotain neutraaleja. Perkele! Nato-äänestyksessä vasemmistoliitto oli vastaan, muut puolesta 188-8.

EVA:n tuoreen tutkimuksen mukaan kansan mielestä politiikassa on nykyään liikaa valehtelua ja toisten panettelua. Sitä on nähty viime kesänä, kun demarit hyökkäsi persuja vastaan rasismisyytöksin. Mites demarien käytös työpaikoilla lakkojen yhdeydessä? Porteilla olevat lakkovahdit ovat jo sinällään rasisteja, jotka maalittavat töihin menijöitä, luetteloivat niitä, jotta voidaan jälkeenpäin antaa rangaistuksia. SDP on rasistinen puolue.

Kansa haluaa tutkimuksen mukaanrehellisyyttä ja asialinjaa politiikkaan. Sitä edustavat kristillisdemokraatit, kokoomus, perussuomalaiset, keskusta ja liike nyt. Näiden kannatus tulee kasvamaan.

Valehtelijoita ja toisten panettelijoita, jopa lakkojen järjestäjiä, joilla vahingoitetaan Suomen hyvinvoinnin ydintä, yrityksiä, ovat: sdp, vasemmistoliitto ja vihreät. Näiden kannatus tulee laskemaan.

SAK:n hallituksen aloittama erikoisoperaatio Putinin malliin, on demarilähtöinen. "Poliittisiksi" nimettyjä lakkoja yrityksiä vastaan järjestetään, kun sdp on oppositiossa. Epidemia alkoi ay-kenraali Rinteen ollessa sdp:n puheenjohtajan. Niitä on sen jälkeen ollut AINA, kun sdp on ollut oppositiossa. 100%. Näin demareiden yritysvastaisuus realisoituu. Lakoista ei ole kennellekään hyötyä. Ne ovat ay-jotajien egon kiillotusta ja sdp:n välineellinen hyökkäys toista työväenpuoluetta, perusssuomalaisia vastaan. Oma napa. Oma napa.

11

144

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin.Ihmisistä on onnistuttu tekemään selkärangattomia alistujia.Persu-lahkolaisetkin palvovat vaan omaa eliittiään peesaten kokoomus-eliittiä.Ehkä se selkäranka vielä löytyy kunhan kok/pers eliitti tarpeeksi kauan pilkkaa maan köyhimpiä ja kansan silmät avautuvat.Silloin romahtaa raha-eliitin p-nuolijoiden korttitalo.

      • Anonyymi

        Oliko ns parempaa leikkausta kun vihervasemmisto oli hallituksessa 2011-2015 jossa leikattiin Suomen lapsilta ja vanhuksilta ja samalla jaettiin eu tukipaketteja ympäri Eurooppaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko ns parempaa leikkausta kun vihervasemmisto oli hallituksessa 2011-2015 jossa leikattiin Suomen lapsilta ja vanhuksilta ja samalla jaettiin eu tukipaketteja ympäri Eurooppaa.

        Mitähän potaskaa suollat.Hallitusohjelmassa ei ollut mitään leikkauksia pienimpiin etuihin silloin ja sosiaalturvan tasoa ei laskettu ja vaikka olisikin niin se ei tee mitenkään nykyisen hirviöhallituksen järkyttävistä teoista kauniimpia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko ns parempaa leikkausta kun vihervasemmisto oli hallituksessa 2011-2015 jossa leikattiin Suomen lapsilta ja vanhuksilta ja samalla jaettiin eu tukipaketteja ympäri Eurooppaa.

        Vasemmistoliitto ja sosiaalidemokraatit pettivät äänestäjät. Sanoivat ennen vaaleja ettei hyväksy eu tukipaketteja Kreikkaan ym. Mutta kun vaalit meni, mentiin takinkäännöllä hallitukseen jossa leikattiin Suomen lapsilta ja vanhuksilta ja samalla jaettiin tukipaketteja ympäri Eurooppaa.


    • Anonyymi

      Tämä tonttujoukko jota hallitukseksi kutsutaan tekee sen mitä jokainen porvarihallitus on tehnyt eli tulonsiirron kansalta pääomapiireille.
      Velkaa otetaan rutosti enemmän kuin edellinen hallitus joka nosti työllisyyden ennätyslukemiin kriisien keskelläkin.
      Jossakin vaiheessa nuo äärioikeistohallituksen valheet eivät enää mene läpi ja alamäki on jyrkkä.

    • Anonyymi

      Kannattaisi kaksinaamaisten persuniljakkeiden pitää vaan turvat tukossa ja hävetä jos osaavat

    • Anonyymi

      Mukava kun Suomessa on nyt isänmaallinen hallitus joka puolustaa kaikkia suomalaisia. Edellinen vihervasemmisto hallitus antoi tuhansille laittomasti Suomessa oleville mamuille lisää rahaa mutta ei meinannut millään antaa rahaa poliisien virkaautojen polttoaineeseen ym ja monet rikokset jäivät selvittämättä ja tutkimatta.

      • Anonyymi

        Sinulla on kumma käsitys puolustamisesta.


      • Anonyymi

        Historian ylivoimaisesti surkein hallitus. Häkämiehen kumileimasin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Historian ylivoimaisesti surkein hallitus. Häkämiehen kumileimasin.

        Häkämiehellä ja lesta-Pentikäisellä veto-oikeus.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      180
      1593
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      59
      1105
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      54
      886
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      791
    5. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      130
      780
    6. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      54
      748
    7. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      38
      711
    8. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      689
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      654
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      619
    Aihe