Meillä on juuri tällähetkellä pentuja myynnissä ja ollaan saatu yllättävän paljon tosi hämäriä yhteydenottoja ja siitä tuli mieleen, että haluaisin kuulla muiltakin tarinoita tällaisista "ostajista" :D
Ensimmäinen "ostaja" oli todnäk humalassa tai jotain kirjoitusvirheiden määrästä päätellen, eli joistain sanoista en saanut edes selvää mitä siinä lukee ja muutenkin oli pommitellut 19 spostin verran puolessa tunnissa. Useat näistä sposteista sisälsi vain kysymysmerkkejä, ei mitään muuta ja yhdessä viestissä kertoi, että voisi tulla nyt heti hakemaan pennun. Vastasin hänelle, ettei se käy vaan pyysin kertomaan ensin millaiseen kotiin koira tulisi, niin en enää saanut vastausta.
Toinen "ostaja" oli myös tällainen pommittelija, eli useita sposteja parin minuutin viiveellä ja näistäkin suurin osa sisälsi vain kysymysmerkkejä ja sitten oli pari viestiä missä luki "olisin kiinnostunut" ja "millon voi hakea" ja paras oli, että näitten kaikkien viestien jälkeen laittoi vielä yhden viestin, jossa kysyi, että "minkä rotusia nää olikaan ja mikä hinta" :D
Kolmas "ostaja" olisi halunnut alennusta koiran hinnasta sillä syyllä, että hän ei tiedä soveltuuko kyseinen rotu heille, mutta jos myyn halvemmalla, niin voivat pennun ottaa ja yrittää.
Tässä nyt ainakin alkuun pari tällaista. Onneksi on myös tullut paljon asiallisia viestejä kuitenkin :)
Hämärät koirien ostajat
Anonyymi-ap
5
508
Vastaukset 5
- Anonyymi
Onko ketään hakenut Hakunilasta koiranpentuja vuosina 2019-2024?
- Anonyymi
Myytkö jotain sekispentuja? Koska rotuyhdistysten kautta ei tuollaisia tule. Steriloi koirasi niin säästyt noilta epämääräisiltä ostajilta vaikka epämääräinen taidat itsekin olla....
- Anonyymi
Taisin osua arkaan paikkaan.
- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
💋 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://us4.fun/kissgirl?18323267
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va761991Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661239Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu251042- 1411028
- 91729
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa118712- 45697
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63662- 59655
- 59608