metkaa. Kaikki aina kyselee että miten tehtaalle pääsee töihin. Voi voi kun pääsisi, valitellaan. Paperimiesten tyhmyydestä seuraavaa, Kun minä hain Kymin teollisuusoppilaitokseen, siis tänne pääsee vain ammattikoulun tai lukion jälkeen. Hakijoita oli yli 600-700 ja noin 30 pääsi testien jälkeen kouluun. Siintä voi jokainen miettiä että kuinka helposti pääsee paperitehtaalle töihin. Ja töihin ei pääse ilman tätä koulua. Testit sisälsi myös älykkyystestin. Sain kouluun päässeistä hieman keskiarvoa ylemmän tuloksen älykkystestistä. Olen käynnyt myös Mensan testeissä ja tulos oli yli 140. Ja taas voi miettiä sitä kuinka tyhmiä paperimiehet on.
Keskiarvo mensan testeissä KA on hieman yli 100.
Mutta totuuden nimissä pitää mainita että tälläistä hakua/testejä ei olla tehty kuin yli kymmenen vuotta. Ja tiedoksi että paperikoneessa on sukkulan tasoista tekniikka mitä pitää pystyä hallitsemaan. Mutta kaikkihan nyt sukkulaa osaa ohjata...
Ja eiköhän lopeteta noi pedofiilijutut, ei sen kieroutuneen pedofiilin takia vaan niiden uhrien.
Vaikka hänen uhrinsa on Thaimaassa niin täälläkin voi olla sellaisia ihmisiä lukemassa näitä joka voi olla tälläisen saastan uhri tai omainen.
Ja tästä TES tilanteesta on tullut itselle sellainen tunne että molemmat puolet on ihan pihalla. Ei varmaan kukaan tiedä mitä todellisuudessa siellä on takana.
Mutta en ainakaan minä kävisi ketään työntekijäpuolen edustajaa vaikka rakennusmiestä ahneeksi haukkumaan siitä että hän pyytäisi itselleen vaikka 20% prosentin korotuksia. Työnantaja ei ikinä maksa liikaa palkkaa, ja jos tää raksamies korotuksensa saisi niin ei minun palkka siitä laskisi. Ja lisää palkkaahan ei saa tänne kirjoittelemalla vaan sitä pitä vaatia jos sen tuntee ansaitsevansa.
Toivotaan ratkaisua pian niin saadaan rauha myös tänne keskustelupalstalle.
Hauskaa kesää kaikille myös metallimiehille!

Vastaukset 2
Vanhimmat
No sittenhän on aivan selvää mihin te paperiduunarit pääsette seuraavaksi töihin jos/kun paperitehtaat siirtyy halpatuotantomaihin:
Ei muuta kuin työtodistus NASAlle vetämään, sukkularahtareiksi meitin paperiduunarit, ei varmaan tarvitse ainakaan palkan tippumista pelätä.
Ps. Ei pidä ottaa elämää niin vakavasti, mutta siinä olen sun kanssa täysin samaa mieltä, että ne pedofiili-jutut voisi tässä yhteydessä lopettaa. Pieni provosointi pitää aivosolut liikkeellä, mutta tällä palstalla olleet pedofiili-jutut ovat vain mauttomia ja äärimmäisen typeriä.
Toista oli vielä 70-80-luvuilla. Paperitehtaalle pääsi töihin jopa ilman ammattikoulua. Siellä on vanhempaa polvea jopa ihan kansakoulupohjalta. Ajat ovat nykyään toiset ja paperiteollisuuden tulevaisuus Suomessa on ihan eri pohjalla kuin parikymmentä vuotta sitten. Silloin kukaan ei olisi uskonut vaikka sitä, että Saabin tehdas Ruotsissa lakkautetaan ja tuotanto siirretään muualle. Globalisaatiolle emme voi mitään. Ainoa keino on yrittää mukautua.
Noista pedofiilijutuista olen teidän kanssa täysin samaa mieltä.