Olen ostamassa uutta autoa ja Fiat Stilo MW on yhtenä vaihtoehtona. Olen tietysti lukenut lehdistä ja netistä kaikki testi joita olen käsiini saanut.
Testien tulokset ovat ristiriitaisia. Jotenkin testeistä paistaa läpi testaajien asenne Fiateja kohtaa. Absoluuttisten tesitulosten mukaan Fiat näyttäisi olevan hyvä vaihtoehto. Huomautettavaa ei juurikaan löydy. Ainoa moitteet tulee yleensä vain kuskin penkistä ja herkästä ohjauksesta. Muuten autoa ja sen toimintoja kehutaan.
Loppulausunnot kuitenkin ihmetyttävät. Kaikista paistaa läpi asenne "onhan tämä hyvä auto, mutta kuitenkin Fiat".
Eräskin testaaja kirjoitti testin loppuun, että Fiatin jälleenmyyntiarvo on heikko. Ja kehoitti sijoittamaan kolme tonnia enemmän Golfiin tai Corollaan. Rahan saa kuulemma takaisin autoa myydessä. Ja siihen saakka saa nauttia paremmasta autosta. Tämän siis testaaja pysty sanomaan Golfia tai Corollaa testaamatta ja vertailematta Stiloon.
Testien tulokset ovat ristiriitaisia. Jotenkin testeistä paistaa läpi testaajien asenne Fiateja kohtaa. Absoluuttisten tesitulosten mukaan Fiat näyttäisi olevan hyvä vaihtoehto. Huomautettavaa ei juurikaan löydy. Ainoa moitteet tulee yleensä vain kuskin penkistä ja herkästä ohjauksesta. Muuten autoa ja sen toimintoja kehutaan.
Loppulausunnot kuitenkin ihmetyttävät. Kaikista paistaa läpi asenne "onhan tämä hyvä auto, mutta kuitenkin Fiat".
Eräskin testaaja kirjoitti testin loppuun, että Fiatin jälleenmyyntiarvo on heikko. Ja kehoitti sijoittamaan kolme tonnia enemmän Golfiin tai Corollaan. Rahan saa kuulemma takaisin autoa myydessä. Ja siihen saakka saa nauttia paremmasta autosta. Tämän siis testaaja pysty sanomaan Golfia tai Corollaa testaamatta ja vertailematta Stiloon.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Olen huomannut samaa, ja tottahan se on, että Fiatin arvo ei säily mainittuihin merkkeihin verratessa. Rahat saa kenties takaisin paremmassa vaihtoarvossa, mutta vahvasti olen sitä mieltä, että sillä välillä ajetaan kyllä huonommalla autolla. Vaatii jonkin verran luonnetta ajaa Fiatilla, mutta jos sitä löytyy, niin jokaisesta kilometristä nauttii. Onhan alla huomattavsti personalisempi auto kuin esim. juuri milestäni hyvin tylsät ja harmaat VW:t ja Corollat. Kaiken lisäksi Stilo MW on niihin verrattuna iso auto. Sääli, että' 80-luku tuhosi Fiatin maineen autona.
On tosi hyvä auto, ja pieni kulutus. Jos auton hankkii sillä periaatteella, että pitää kaikkien mielipiteitä kuunnella, niin silloin ei oikeastaan voi ostaa mitään merkkiä.
Stilo ja edellinen Punto, ei minkäänlaisia vikoja ole ollut. Jokainen päättäköön itse, mutta itse odottelen mielenkiinnolla uusien Fiat mallien ilmestymistä.
Sanoisin Fiateistä näin, että ei ainakaan huonompia ole mitä on kokemuksia uusista saksalaisista ja espanjalaisista pikkuautoista.
Vaihdoin vuoden vanhaan Stilo MW:iin parin viikon epäröinnin jälkeen, tosin edellinen auto oli jo espanjalainen. Ensivaikutelmat ovat hyvät: ajoasento löytyi penkkiä säätämällä, ohjaus tuntuu yllättävän hyvältä ja tilaa on. Vasta tuhannen kilometrin kokemuksella on myös bensapihi: matka-ajossa sen kummemmin kaasujalkaa varomatta pääsee kuuden litran pintaan, mikä ei paha. eivätkä nämä italialaiset ole siitä rumimmasta päästä.
Kai näitä autoja sittenkin ostetaan ajettavaksi, ei vaihdettavaksi. Jos rahaa ja autoilua ajattelee, hyvää sijoitusta ei olekaan. Paitsi jättää auto ostamatta ja ajaa kaikki matkat taksilla (halvemmaksi tulee).
Tervehdys palstalaisille,
On tullut ajeltua uusilla: Vectra, Corsa ja Stilo, sekä muutamalla käytetyllä pelillä. Ajan n. 33 000km vuodessa, joten autot eivät nykyisin vanhene, kuin 2,5 vuotta kun tulee vaihto. Keskimääräinen reissu on 80 - 90km per päivä. Matkaa taitetaan enimmäkseen moottoritiellä. Stilo 95 on hyvin riittänyt tähän tarpeeseen. Ajomukavuus on asiallinen, eikä ajoväsymystä tule herkästi.
Suosittelen, jos hinta/laatu ratkaisee. Jos haet imagoa tai vahvaa brändi-merkkiä, ei Fiat ole välttämättä vaihtoehto.
t. Fiatilla 2kk vaille vuoden ja mittarissa 30800km. Ei ongelmia.
Stilo 100 on ollut n2.5. v,ja 50 000 km,hyvin toimii ei mitään vikoja,arvo kyllä alenee,Stiloa en ole päässyt Golfiin vertaamaan mutta Tipoa kyllä,ja Golf risasi paljon enemmän.Esim Stilossa on mukavampi istua kuin Mersussa.Arvo kyllä tippuu,mutta kunto ei.
Kalkulaattori käteen ja arvioimaan ostohintaa ja odotettavissa olevaa arvonalennusta. Siitä se suurin piirtein selviää mitä autoilu tulee maksamaan. Tuulilasissa 3/05 oli myös huoltohinnat joten niitäkään ei tarvitse arvailla. Kun olet laskenut eri vaihtoehdoille hinnan pitoajalta käyt ajamassa autot ja mietit siinä vaiheessa mikä eniten miellyttää kustannukset huomioiden. Auton osto on aina tasapainoilua eri asioiden välillä. Sanoisin että Stilon hyvä puoli on melko hyvät tilat. Jakohihna ainakin omasta mielestäni pahin miinus.
Eihän autokauppaa päätetä lehtien perusteella, vaikka ne hyvin teknistä tietoa antavatkin. Lopullinen päätös pitää tehdä kunnon, paino sanalla kunnon, koeajon jälkeen. Esimerkiksi melutasoa moottoritienopeuksissa ei huomaa muuten kuin ajamalla siellä (VW Golf voi olla yllätys melun suhteen) ja sama koskee mutkaista tietä, ajo-ominaisuudet selviävät vasta koeajolla. Autoliikkeiden koeajoautot ovat sitä varten, että niillä ajetaan muutakin kuin korttelin ympäri. Jos auto menee rikki koeajolla, niin se on voi voi ja kauppoja tuskin syntyy. Tämä ei tietenkään kata kuskin törttöilyä, mutta aika huolettomasti nykyautoja voi vetää äärirajoille. Samoin olisi hyvä jos koeajoa voi testata oletettavalla kuormalla eli perhettä kyytiin. Kolmella tonnilla muuten saa aika paljon polttoainetta tai sillä maksaa vakuutuksia monta vuotta tai kustantaa automaattisen ilmastoinnin. Ei ole pikkusumma, ei. Fiatit ovat lisäksi melko hyvin vakiovarustettuja nykyään, tämä kannattaa ottaa huomioon valinnassa.
Mitä tulee ns. asiantuntijoiden lausuntoihin, niin nuo asenteet ovat kyllä syvällä ja negatiivinen kirjoittelu fiatista ei katoa varmaan koskaan. Sama koskee autoilijoita, jotka ovat valinneet jonkun muun merkin. Itse sanoin talvella työkavereille, että fiat on mielessä ja johan alkoi tulla vikalistaa, omituista kyllä, kukaan ei omistanut ko. merkkiä vaan juttuja oli kuultu aina joltain kaverilta, jolla oli ollut fiat JOSKUS. Paskapuhetta suoraan sanoen.
Fiateissa on ollut sähkövikoja, ruostevaurioita ja kylmäkäynnistysongelmia, mutta niin on kaikissa muissakin merkeissä.
Vajaa vuosi MW:llä on mennyt ilman pienintäkään vikaa.Jotain laadusta kertoo mielestäni se,että minkäänlaisia kolinoita,tärinöitä eikä resonansseja ei ole ilmaantunut;auto on kuin pakasta vetäisty.Olen omistanut mm. muutamia Puntoja,ja niissäkin löytyi jotain pientä helinää tai särinää,jos ei muualta niin vaikkapa pienistä etukaiuttimista
Jos katsoitte olikohan puskuri- ohjelman YLE:ltä, testissä olleesta Stilossa oli ONGELMIA laadun kanssa. Koeajoauton pitäisi sentään edes pysyä kasassa testin verran, mihin fiat ei pystynyt.
Ja puskuri on todella laadukas ohjelma...
Ko.osahan oli Suomessa asennettu liimaamalla laitettu "patti" takaluukussa,jota onneksi ei ainakaan omassa MW:ssäni ole...
Kysymyksessä ei siis ollut mitenkään autoon liittyvä vika, vaan tarvike joka oli huonosti asennettu.
...lukemisen arvoisia, jos nekään.
Muista voi hankkia perustetta vaikkapa viikonlopun vuokra-autolle, mutta ajopelin omaksi hankkimista silmälläpitäen ne ovat arvottomia räpellyksiä!
ei pitäis mennä kehumaan kop kop puuta,nokkahihna petti 58tkm ja kansi ja männät tohjona.
Ihmeen pitkään tämä keskustelu olikin asialinjalla
, meinaan kyydit pitkäjalkaiselta brunetilta!
a kehoitti sijoittamaan kolme tonnia enemmän Golfiin tai Corollaan. Rahan saa kuulemma takaisin autoa myydessä.
-------------------------------------
minä ostin halvemman Fiatin, 2002,
laitoin rahat sijoitusrahastoon 2500 €uroo.
nyt kun vaihdoin keväällä,
rahastosta tuli 8200 €.
en laskenut kannattasiko, kun en ole köyhä.