Tällaista lähinnä mietin, kun eräs henkilö, joka pitää autoaan viereisessä parkkiruudussa, parkkeeraa aina vähän kuin "heittämällä" autonsa ruutuun päätyen usein reilusti oman parkkiruutuni puolelle. Eikä ole mitään vaikutusta, vaikka olen sanonut ko ruudun haltijalle ja auton omistajalle(sama henkilö) asiasta.
Hänellä on vielä iso suht isokokoinen pakettiauto ja hänellä on kaikkinensa 3 autoa eri ruuduissa, 2 pakua ja 1 hlöauto.
On käsittääkseni yrittäjä ja on onnistunut sumplimaan naapurisuhteilla tm itselleen noita parkkiruutuja enemmänkin. Taloyhtiömme koostuu vielä pelkästään vuora-asunnoista.
Joskus ehdotin sitäkin, kun hän pitää henkilöautoansa parkkirivin päässä, tai no, toinen ruutu mutta ihan päässä kuitenkin, että pitäisi pakunsa siinä, mihin sen saisi sovitettua paremmin ja pitäisi henkilöautoaan mun viereisessä ruudussa, mutta ei jostain syystä sovi.
Vaikka ei sen puoleen, yhdessä vaiheessa pitikin autojaan näin, mutta hänen henkilöautonsakin oli useimmiten parkkeerattu samalla tavoin kuin paku, vähän kuin "kunhan viskataan vähän sinne päin ja on siinä, mihin jämähtää ekalla kurvauksella".
Eli aika usein en päässyt parkkiruutuuni omalla autollani tämän vuoksi tai väli oli ainakin niin hiton ahdas, että autoon meneminen ja sieltä poistuminen oli hyvinkin hankalaa.
Ja niilläkin kerroilla, kun on parkkeerannut suht siististi edes pakunsa, niin jättää kuljettajan puolelle hitonmoisen välin seuraavaan, että saa oman auton oven auki aikalailla kokonaan ja mun puolen kylki on aika kiinni omassa autossani, että nippa nappa pääsen autooni. Mistä johtuen aika usein joudun sitten vastaavasti valtaamaan toisen puolen parkkiruutua, mistä sen haltija on käärmeissään.
Vaikka ollaan hänen kanssa nyt ihan ok sovussa, kun ymmärtää kuitenkin, että syy on tässä paku-mersumulkussa ja hänen pysäköintityylissään.
Lisäksi nuo pakut ovat käyttämättä talviaikaan pitkiäkin aikoja, jopa 2-4kk kerrallaan. Vissiin yrityksen sesonkiaika on kesä.
Niin onko isännöitsijä sitten sellainen taho, minkä kautta voisi ainakin edes yrittää saada jotain tolkkua tuohon touhuun, kun kerta sanominen ei mene perille?
Isännöitsijään joskus joku muu on kyllä ollut yhteydessä vähän vastaavissa tilanteissa, mutta eipä niihin ole oikein tullut mitään tolkkua käsittääkseni. Onko edes isännöitsijä lupauksistaan huolimatta puuttunut asiaan ilmoittamalla huonosti pysäköivälle pysäköintitavastaan..
Vielä kun taloyhtiössämme on kyllä ilmoitettu, että parkkiruudut ovat ainoastaan aktiivisesti käytössä oleville autoille tarkoitettu ja asiaa käydään tarkistamassa aika ajoin, mutta eipä siitäkään mitään ole tullut. Muutamassa ruudussa on selkeästi romuautoja tai varastoautoja, jotka eivät varmaan ole liikkuneet ainakaan vuoteen tai pidempäänkään aikaan, ovatko olleet edes kertaakaan käynnissä.
Yksi hyvä tietysti olisi, jos järjestyssääntöihin tulisi ohej, että ruuduissa saisi säilytää vain henkilöautoja tai sitten taloyhtiö tekisi yhden parkkirivistön pelkästään paketti- ym isoja autoja varten. Parkkialue on iso, joten sekin kyllä onnistuisi.
Pysäköinti taloyhtiön parkkipaikalla
8
294
Vastaukset
- Anonyymi
Laita omaan ruutuusi jotain mikä puhkoo renkaat jos ajaa siihen.
- Anonyymi
No niin kai sitä voi omassa ruudussa säilyttää lautaa missä on naulat ylöspäin. Miksei.
- Anonyymi
Olen kyllä ajatellut samaa, että pistäisi tosiaan jotain renkaita puhkovaa sopivaan kohtaan.
Mutta mahtaako tuollainen pösilö mitään siitäkään tajuta....
Oppii ehkä just ja just katsomaan, ettei kohdalla ole mitään renkaille "haitallista" ja jatkaa tuota vitut muista-henkistä tyyliään.
Tänään oli juuri parkkeerannut autonsa siten, että oli puoliheittämällä kurvattu jonkinlaiseen vinoparkkiin, osaksi mun ja osaksi hänen ruutuunsa ja hänellä oli jäänyt koko parkkeeraus vielä vähän vajaaksi. 2/3-osaa pakusta on ruudussa ja loppuperä ei. Ihme tyyli kun ei edes jaksa ajaa autoansa koko auton mitalta ruutuun.
No, pääsin justiinsa omalle paikalleni ja joten kuten vääntäytymällä vielä autostani uloskin, vaattet kyllä sotkuivat väkisinkin. Jätin lapun pyyhkijän alle, jossa kysyin, etä voisiko hän opetella jatkossa pysäköimään sen verran järkevästi, että naapuriruudub haltijakin pääsisi vaivattomammin ruutuunsa&autostaan ulos. Kiitin vielä reilusti etukäteen, jos moinen suinkin vain mitenkään onnistuu.
Mutta seuraavaksi tosiaan kunnon naulalauta tai vastaava paikalle ja katsotaan, kuinka monta renkaankorjausta vaatii, että mulkku oppii parkkeeramaan..
Ja voisihan sitä parkkipateakin kysellä asian tiimoilta apuun.
En tiedä tosin, riittääkö heidän valtansa vuokrattuihin ruutuihin, vaikka he hallinnoivatkin parkkipaikkamme valvontaa ja sakottavat muuten kyllä tosiaan hyvinkin mielellään, kun siihen syytä on.
- Anonyymi
Parkkipate sakottaa mielellään.
- Anonyymi
Pistin tuon kirjoitukseni jälkeen valvontapyynnön parkkipatelle.
Saa nähdä, käyvätkö paikalla ja antavatko sakon tai edes huomautuksen. Toivottavasti antavat.
Täytyy muutama kerta tehdä noin aina, kun on aihetta.
Ja jos ei mitään tapahdu, niin täytyy turvautua muihin keinoihin.
- Anonyymi
Taisi mersu-mulkku saada palautetta pysäköintifirmalta ja isännöitsijältä, on ainakin nyt osannut pysäköidä ihan fiksusti omaan ruutuunsa. Toki tiedä sitten, kuinka kauan tilanne kestää, mutta silti...
- Anonyymi
Hyvä juttu.
Ja jos lipsuu jatkossa, niin nauloja tms terävää renkaiden alle.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3998606Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1682941- 131302
- 761018
- 64958
- 25936
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta61913- 55903
- 64852
Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss72842