Jos olisi kissa, voisi mennä vaan puskemaan jotain ihmistä. hypätä syliin.
Ihminen yleensä ilahtuu siitä, jos on eläinrakas. Kissoilla ei ole kuitenkaan ihan samanlaista tarvetta läheisyyteen, kuin ihmisellä, vaikka pitäisivätkin siitä.
Pieni lapsi voi mennä suoraan halaamaan vaikka ventovierasta ihmistä, eikä sitä ihmetellä, vaan yleensä ihmiset ilahtuvat lapsen antamasta huomiosta.
Kun on aikuinen ilman kumppania tai läheistä ystävää halausta on vaikea saada. Halaamista ei pidetä aina sopivana. Toinen tulee ottaa huomioon, eikä halailla vain oman mielen mukaan. Kun on ollut joitain kavereita, he eivät ole olleet niin läheisiä, että he halaisivat, eikä sellainen tapahtuisi luonnollisesti kuin vain mahdollisesti jossain erikoistilanteessa. En ole halannut taaskaan pitkään aikaan ketään.
Parisuhteeseen ei voi lähteä kenen tahansa kanssa läheisyyden vuoksi, vaan se on iso päätös. Mitään lyhyitä, hankalia suhteita ei itselle halua. vaan sellaisen, jossa sovitaan yhteen ja sitoudutaan toisiinsa kunnolla.
Seksisuhteet eivät sovi arvoihin. Seksiin ei ole myöskään mielenkiintoa, tarvetta, eikä sitä halua harjoittaa.
En myöskään koe suulle suutelua itselleni luonnolliseksi toiminnaksi. Sitä kyllä voisi tehdä suhteessa toisen vuoksi, mutta en haluaisi sitäkään tehdä kovin usein.
Tämä seikka sulkee merkittävästi pois myös mahdollisia kumppaniehdokkaita, joita muutenkin on olemassa vähän ja heitä on vaikea löytää, kohdata.
Kaipaisin läheistä ystävää naisesta tai homosta/aseksuaalista/selibaatin valinneesta miehestä. Muutkin miehet voivat pystyä ja haluta olla naiselle vain ystävä, mutta tähän mennessä puheet ystävyyden riittämisestä ovat rikkoutuneet miesten osalta ja eroaminen näistä ystävistä on ollut vaikeaa. Voisin myös mahdollisesti asua yhdessä hyvän ystävän kanssa. Voisin olla ei-seksuaalisessa parisuhteessakin sopivan miehen ja naisen kanssa. Suhde voisi olla ei-romanttinen tai romanttinen, muttei mikään yltiöromanttinen.
Halauksia on ihmeen vaikea saada
9
241
Vastaukset
- Anonyymi
Silloin kun rakastuu niin suutelemisesta kyllä pitää, siis kun löytyy se oikea .
- Anonyymi
Meillä on kavereiden kesken tapana halata kun tavataan, vaikkei oltaisi edes niin kovin hyviä kavereita. Vaikka tavattaisiin harvemminkin.
Itse naisena on myös sanottava, että minulla taitaa olla enemmän miespuolisia kavereita kuin naisia, ainakin saman verran.
En kyllä itsekään alkaisi tuntemattomia halailla. - Anonyymi
Olenko ymmärtänyt väärin, mutta eikö halauksissa toimi vaihdanta talous. Kun antaa halauksia, niin sitten niitä myös saa.
- Anonyymi
Suomalaiset ovat tavoiltaan jäykkiä ja halaus on liikaa vähänkin tuntemattomien välillä. Läheisiä halaillaan ehkä helpommin, mutta ei aina silloinkaan. Korona pahensi vielä tilannetta.
- Anonyymi
Aika lailla samoin ajattelen minäkin. Mutta ei ole helppoa löytää samoin ajattelevia.
Sanoisin että suuntaudu ihan alusta asti vaan naisiin. Tuo kuvailemasi sopii varmaan monillekin naisille hyvin.
Miesten kanssa sinulla tulee olemaan vain loputtomasti ongelmia, vain lisää ongelmia edellisten päälle (joita sinulla varmasti jo riittää muutenkin).- Anonyymi
Ei se yleensä katso sukupuolta ihmissuhteissa, miten menee.
On sitten heteropareja, homopareja, tms. niin kyllä kaikilla on ihan samanlaisia ongelmia niissä suhteissaan.
Ihmisiä kaikki kuitenkin ovat. Anonyymi kirjoitti:
Ei se yleensä katso sukupuolta ihmissuhteissa, miten menee.
On sitten heteropareja, homopareja, tms. niin kyllä kaikilla on ihan samanlaisia ongelmia niissä suhteissaan.
Ihmisiä kaikki kuitenkin ovat.Voit tehdä ihan niinkuin sinua huvittaa. Ihan minkälaisten ihmisten kanssa huvittaa tehdä. Hommaa vaikka homoseurue jonka kanssa olet suhteessa, mikäli sellainen sinua kiinnostaa. Ihan sama minulle.
Mutta aloittajalla kuvaili ongelmiaan, ja neuvoni on tarkoitettu hänen tilanteeseensa. Ongelma on selkeä eikä siinä puheet auta, ihmiset aina puhuvat mitä sattuvat, mutta todellisuus on erillainen kuin tyhjät puheet ja lupaukset, ja sen aloittaja on saanut huomata omakohtaisesti.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 313010
- 951626
- 1271464
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa381306- 821209
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo261099- 541018
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa270971MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil230958Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall124937