Kirjoittaa nyt YLE. Opettajat opiskelevat nyt lyönneiltä suojautumista sekä oppilaan turvallista kiinnipitämistä ja kuljettamista. Opetellaan myös kuristusotteesta vapautumista, koska on käynyt niin että lapsi kuristi takaapäin koulunkäynnin ohjaajaa. Tätähän Lieksan lehtikin vasta kirjoitti, että lapset ovat väkivaltaistuneet.
Lapset ovat niin väkivaltaisia että opettajien pitää opetella jo itsepuolustusta
4
136
Vastaukset
- Anonyymi
Erinomaisen hyvin on suvaitsevaisuus levittäytynyt koululaisten keskuuteen, kuten arvata saattoi jo vuosikymmeniä sitten. Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa, eli uutta sukupolvea vaimon, lasten sekä yleensäkin heikompien hakkaajia kasvaa, unohtamatta millaiset käytöstavat juurtuu siinä samalla elämänsä sankareihin.
On taas kiittämisen paikka. - Anonyymi
Suvakit pilanneet Suomen, tuloksena väkivaltainen pullamössö porukka, jolla ei ole mitään käytöstapoja.
- Anonyymi
Korjataan tuota vasemmistomedian uutista.
Eli suomalaiset lapset ovat samanlaisia kuin ennenkin, mutta nykyään on hieman eri miehitys kouluissa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 921773
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1761357Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll161168En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1051138Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?53997- 87966
- 81964
Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K67881Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli289783Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107768