Kuoli

hankin aina uuden kasvin kunse kuihtuu heitän sen roskiin. sitten muut kertovat että siihen olisi kasvanut uusi alku! miten pääsisin tavasta eroon? KIITOS JO ETU KÄTEEN!
3336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ehkä sinulla on se elämänjano. Laita kasvi vaikka kaappiin vähäksi aikaa. Vaikka on siellä pitempäänkin, niin alkaa sitten kasvamaan.

En tiedä, ehkä se on ylipäänsä asenne kysymys...

Äänestä

Sinä olet nyt samassa tilanteessa kuin minä vuosikymmeniä sitten. Paavalinkukkani kuolivat aina. Ne eivät pitäneet tavastani kastella, päästää kuivumaan ja taas kastella.
Sitten näin eräässä kodissa mahtavan rivistön samoja kukkia. Ne vaikuttivat kokonaisuutena jalkapallon kokoisilta. Kun ihmettelin ja kysyin, miten se on mahdollista, sain vastauksen:"En tee niille mitään muuta kuin kastelen". Olin lukenut useista oppaista kukan hoidosta ja kaikissa sanottiin, ei liikaa kastelua, ettei mätäne. Mutta - mietin sitä, missä nämä kukat luonnossa kasvavat. Sademetsikössä, puitten aluskasveina! Aloin leikkiä sademetsää. Kaikki "paavalit" lämpimään suihkuun ja joka päivä kuumaa vettä lautaselle. Ihme tapahtui, ensin aloitti yksi, sitten toinen ja lopuksi kaikki kukivat ja kukkivat edelleen, yht´aikaa. Siis, katsele kirjoista kukkien hoitotapoja ja etsi niiden kasvupaikkahistoria. Sitten vain samantyylistä hoitoa, VALOA, tai varjoa, kosteutta tai pitkiä kasteluvälejä. Substralia ja rakkautta. Onnistut vielä sinäkin.

Miten muuten saa ostetun Kiinanruusun kukkimaan uudelleen? Se pudottaa nuppunsa tai ruskistuu...ai, niin, kirja käteen mummo.

Äänestä

Oi oi! Elä osta uutta kasvia, jos et saa niitä hengissä pysymään. Mutta mieti kuitenkin kastelua, kasteletko liikaa vai liian vähän ja valon tarvetta. Mene kukkakauppaan ja pyydä helppohoitoinen kasvi ja hoito-ohjeet vaikka kirjallisena. Ja lue kirjoja ja kuuntele muita, joilla on samoja kasveja. Kyllä se siitä viellä ja jos ei onnistu niin et ole sellainen ihminen jonka kannattaa kasveja hankkia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kasvi kirjoitti:

hankin aina uuden kasvin kunse kuihtuu heitän sen roskiin. sitten muut kertovat että siihen olisi kasvanut uusi alku! miten pääsisin tavasta eroon? KIITOS JO ETU KÄTEEN!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu