Lamakone Kokoomus

90-luvulla kokoomus hommas Suomen lamaan ja Holkeri sanoi vaan että "Syökää silakkaa", nyt 2020-luvulla kokoomus hommaa Suomen taas lamaan ja Orpo sanoo "Purkaa kynsiänne".
13192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Paskakokkareet sulekmassa terveyskekuksia ja sairaaloita, samaan aikaan jakavat satojen tonnien erorahoja johtajille, vain Satakunnassa alle 100 000. Pitäisi tiputtaa kaikille samaan, vaikka tuokin on aivan liikaa, ei saa tavalliset työläisetkään edes vuoden palkkaa kuten Saksassa, vaikka ilman omaa syytään erotetaan.

Äänestä

Mäntsäläläinen Mirka Rautio päätti valita epätavallisen keinon oltuaan ensin vähintään kymmeniä kertoja yhteydessä yritykseen. Hän marssi Lahden Renkomäessä sijaitsevaan myymälään sisään viltin ja termospullon kanssa.

– Olen maksanut sen sängyn. Joten jos en voi maata siinä kotona, makaan siinä liikkeessä. Ja makaan siellä tasan niin kauan, että olen saanut sängystä rahat takaisin, Rautio kertoo.
Toimitukset viivästyneet huomattavasti luvatusta

Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan kuluttaja voi vaatia kaupan purkua ja rahoja takaisin, jos tuotetta ei toimiteta kohtuullisessa lisäajassa.

MOT:n näkemissä tilausvahvistuksissa Lux Beds on luvannut toimittaa sängyt esimerkiksi 45–60 päivän sisällä tilauksesta. Todellisuudessa monet asiakkaat ovat odottaneet tuotteita kuukausia pidempään.

Esimerkiksi Rautio tilasi sängyn lokakuussa. Helmikuussa hänelle kerrottiin, että toimitus olisi mahdollisesti huhtikuussa.
Kollaasi LuxBeds-yrityksen mainoksista.
Lux Bedsistä on tullut viranomaisille paljon valituksia, vaikka yrityksellä on vain yksi myymälä ja verkkokauppa. Se mainostaa ahkerasti sosiaalisessa mediassa. Kuva: Kollaasi: Miia Anttila / Yle, kuvat: Lux Beds

Selitykset viivästyksille ovat vaihdelleet.

– Kaikki meriselitykset on kuultu. Kerran sanottiin jo, että sänky on valmis, mutta se oli marras–joulukuussa, sanoo yksi asiakkaista, Tuija Kaisla.

Kaisla ei ole ainoa: useassa muussakin tapauksessa asiakaspalvelu on kertonut viivästyneen sängyn olevan jo lähes toimitusvalmiina. Myöhemmin tämä on osoittautunut vääräksi tiedoksi.
Rautio sai rahat takaisin

Mirka Rautio meni protestoimaan Lux Bedsin myymälään ensimmäisen kerran viime perjantaina. Hän makasi siellä arvionsa mukaan 1–1,5 tuntia.

Maanantaina hän saapui myymälään uudelleen. Pian sen jälkeen rahat ilmestyivät hänen tililleen. Lux Bedsin edustaja tosin kertoi Rautiolle, että vilttiprotesti ei johtanut rahojen palauttamiseen, vaan asiasta oli päätetty jo aiemmin.

Raution mukaan hän ilmoitti purkavansa kaupat helmikuussa. Kuluttajansuojalain mukaan myyjän on palautettava rahat viimeistään 14 vuorokauden kuluessa kaupan purusta. Rautio oli maksanut sängystä noin 2 500 euroa.

Yle on tarkistanut Raution tarinaa hänen tallentamistaan äänitteistä ja pankkikuiteista. Lux Beds ei kommentoi yksittäisen asiakkaan tapausta, mutta sanoo, että ”myymälässä makoileminen ei edistä hyvityksiä tai toimituksia”.
Kovaa kritiikkiä viranomaisille

Tämän jutun kirjoittamisen aikana toinenkin MOT:lle tietoja lähettänyt Lux Bedsin asiakas sai rahansa takaisin. Sitä ennen hän oli ehtinyt reklamoida suoraan yritykseen, valittaa kuluttajaviranomaiselle ja tehdä rikosilmoituksen poliisille.

Rautio ei ole lainkaan tyytyväinen siihen, miten viranomaiset ovat toimineet Lux Bedsin asiassa.

– Minun mielestä ne eivät ole tehneet mitään.

Esimerkiksi Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) ehti saada alkuvuonna lähes 60 yhteydenottoa Lux Bedsin toiminnasta, ennen kuin se varoitti kuluttajia yrityksestä. Virasto julkaisi Lux Bedsistä tiedotteen.

KKV:stä kerrotaan, ettei virastolla ole nopeita ja tehokkaita keinoja yritysten toimintaan puuttumiseen. Tällä hetkellä KKV seuraa, miten sen julkaisema tiedote vaikuttaa tilanteeseen.

Korjaus 28.3. kello 16:15: Artikkeliin on tarkennettu, että KKV varoitti kuluttajia yrityksestä 60 yhteydenoton jälkeen. Aikaisemmin artikkelissa luki, että KKV reagoi asiaan vasta 60 yhteydenoton jälkeen.
Aiheesta enemmän: Paketissa 1 linkki
Aiheesta enemmän
Kuluttajat
Huonekaluliike myy sänkyjä, joita se ei pysty toimittamaan – taustalta löytyy yhteyksiä kiisteltyyn yrittäjään
28.3.
Kollaasi LuxBeds-yrityksen mainoksista.
Kuluttajat
MOT
Kilpailu- ja kuluttajavirasto
Suosittelemme

Äänestä

Menkää TÖIHIN! Valittajat istuu kotona ja odottavat valtion elättävän tarvitsematta tehdä mitään!

Itte olin aikoinaan työttömänä ja mieluisia duuneja ei löytynyt. En jaksanut lorvia kotona ja otin ns. paskaduunin. Siinä hetken ja löysin paremman. Siitä ura eteni edelleen ja nyt ihan mukavissa tuloissa. Mitä kauemmin työttömänä, sitä pienempi todenäköisyys saada duunia.

Äänestä
  • Pahimmat valittajat hallituspuolueissa eivät ole tehneet eläissään töitä ja tuskin tulevat tekemäänkään, tynkkynen, viklöf ja bergbom esimerkiksi. Mitä orpo ja purrakaan tehneet, suojatyöpaikoissa isolla palkalla loisivat. Lahtarit loisii toisten työllä ja aina vaan pitäisi saada enemmän.

    Äänestä

  • Elikkä olet loisinut kotona, mikset ollu senkin aikaa töissä,Pummi.

    Äänestä

@horttokaalo88
3 viikkoa sitten
Se on siinä. Oikein! Taistolaiset ay palkkiovirkalaiset pitää viimeiseen asti kotonaloisivien puolia

31


Vastaa


14 vastausta

@AhmettiAhne
3 viikkoa sitten
Mihis niiden pitäisi mennä kun ei ole avoimia työpaikkoja? Perustaa apurahoilla firmoja jotka menee konkkaan kun ei ole maksukykyisiä asiakkaita?

2


Vastaa


@horttokaalo88
3 viikkoa sitten
@AhmettiAhne esim. Siivoamaan. Niitä paikkoja löytyy. On toki muitakin paikkoja muutama satatuhatta, mutta eihän niitä kannata ottaa kun kotona piereskely on kivempaa

11


Vastaa


@AhmettiAhne
3 viikkoa sitten
Siivoojan paikkoja näytti olevan pk-seudulla 127kpl ja niistä ei saa niin paljoa palkkaa että maksaisi kuin vuokran. Työpaikalle meno ei ole ilmaista kun useimpiin paikkoihin tarvitsee auton ja ruokaakin tekee mieli ihmisen syödä. En edes puutu kuvitelmiisi sadoista tuhansista työpaikoista, et selvästi edes tiedä mitä maailmassa tapahtuu. Vain yrittäjillä on sinun lisäksi täysin harhaiset kuvitelmat todellisuudesta.

8


Vastaa


@syrjanen3397
10 päivää sitten
@AhmettiAhne tiedätkö miten paljon yrittäjillä on menoja? Ja kuinka vähän oikeuksia? Et näköjään… ja työtä löytyy jos haluaa vaan tehdä

7


Vastaa


@AhmettiAhne
10 päivää sitten
@syrjanen3397 minulla on ollut firma, joten en nyt niin kauhean pimennossa ole kuluista. Samoin on tullut budjetteja pyöritettyä muutamassa firmassa. Mites itse? Millä taustalla itse teet väittämiä?

2


Vastaa


@syrjanen3397
10 päivää sitten
@AhmettiAhne ihan oma firma löytyy… toivottavasti nyky hallitus parantaa yrittäjien asemaa.

4


Vastaa


@syrjanen3397
10 päivää sitten
@AhmettiAhne oliko sinulla firmassa työntekijöitä tuskin



Vastaa


@enkin1
8 päivää sitten
​ @AhmettiAhne ​​@AhmettiAhne Käy vaan tienaamassa edes ne vuokrarahat. Mikä velvollisuus työssä käyvillä on sinunkin vuokrat maksaa. Työläisillä kauheat verot niskassa ja lisää tulossa koko ajan. Ja vassarit kitisee niin, että veronmaksajalla menee hermot, jos vähänkin koitetaan patistaa kotona makoilevia töihin tukia leikkaamalla.

5


Vastaa


@kanggoo57
7 päivää sitten
@syrjanen3397 Oma firma löytyy ja silti nillität että porukan pitäisi mennä tekemään paskaduunia hädintuskin vuokran kattavaan paikkaan? oolrait, kerrohan firmasi nimi niin muistan vältellä sitä kun ruttoa. Joko löytyy ML Mersu konkurssipesääsi ostettuna?

3


Vastaa


@syrjanen3397
7 päivää sitten (muokattu)
@kanggoo57 ja kerro toki mitä on ”paskaduuni”

Äänestä
  • Miksei syrjäytynyt kertonut mikä pulju sillä on :D

    Työtähän riittää vaikka kuinka paljon kun olisi vaan palkan maksajia. Ahneet lahtarit rahastaa vuokrilla sen sijaan että menisivät itse töihin.

    Äänestä

SDP ON TUENSAAJIEN TUKIPUOLUE.DUUNARIPUOLUE ON PS.

Äänestä
  • Persut ovat duunareiden vihollisia, aivan oikeaan paikkaan joutuivat äärioikealle eduskunnassa. Lahtarihallitus leikkaa köyhiltä ja jakaa tukia rikkaille mitkä ei niitä tarvitse, niin tosin jakeli sannukka ja lintiläkin.

    Äänestä

SAK:lla ei ole valtaa. Vain kyky järjestää joukkovoimaa, lakkoja, joilla vahingoitetaan yhteiskuntaa. Sen takia joudutaan säätämään laki, jolla ehkäistään poliittisten lakkojen ja tukilakkojen aiheuttamia vahinkoja. Lait olisi jo pitänyt säätää aikaa sitten. On naurettavaa ilkkua, että lakeja kiiruhdetaan. Tottakai kiiruhdetaan, kun vahinkoja yritetään välttää.

Marinin hallituksen aikana jouduttiin säätämään hoitajien "pakkolaki", kun täysin vastuuttomasti käyttäytyvät hoitajaliittojen johtajat uhkasivat jättää teho-osastojen potilaat kuolemaan. Sen jälkeen liittopomot kehottivat hoitajia heittämään ammattipäätevyytensä roskakoriin. Jotkut hölmöt niin tekivätkin.
Hoitajajärjestöt karkottivat ammattilaisia pois alalta ja haukkumalla alaa karkottivat opiskelijoita toiselle alalle. Mitä vittua ammattiliitot oikein tekevät???? Missä moraali?

Äänestä
  • Ek-lahtarit ja hallitus nämä lakot ovat aiheuttaneet, häkäpönttö savuttaa hallituspuolueiden kannatuksen pohjaluklemiin.

    Äänestä

Aikuisten oikeasti lukekaa Esko Ahon kirja, missä paljastetaan askeleet 1990-luvun lamaan. Lyhyesti. Maa tarvitsi yhteiskuntasopimuksen. SAK oli sen hyväksynyt, MUTTA Metalliliiton Lundh ja Paperiliiton Mäki sanoivat ei. Sen takia hallituksen oli pakko devalvoida ja maa ajautui syvään lamaan. Siis kaksi ay-äijää aiheutti surkeuden.

Kuinka moni henkilö SAK:n hallituksessa aiheutti poliittiset lakot? Niillä ei saavutettu muuta kuin investointipako ulkomaille, lomautuksia ja irtisanomisia. Suurin kolhu oli SSAB:n Raahen jätti-investoinnin siirtyminen Luulajaan.

Ei mitään moraalia eikä yhteiskuntavastuuta.

Äänestä
  • Devalvaatio oli pakollinen ja olisi pitänyt tehdä paljon aikaisemmin. Vahva markka oli idioottimaista politiikkaa, koko lama Suomen pankin ja päättäjien aiheuttamaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

90-luvulla kokoomus hommas Suomen lamaan ja Holkeri sanoi vaan että "Syökää silakkaa", nyt 2020-luvulla kokoomus hommaa Suomen taas lamaan ja Orpo sanoo "Purkaa kynsiänne".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu