Miksi SAK:n hallitus järjestää lakkoja, vaikka lakot eivät vaikuta maan hallituksen ohjelmaan?

Anonyymi-ap

Helsingin Sanomien pääkirjoitus tänään 27.3.2024: "Työtaistelussa ensimmäisenä kuolee totuus". Hyvin sanottu. SAK:n poliittisten lakkojen osalta totuus on kuollut jo kauan aikaa sitten.

Lakot eivät vaikuta hallituksen lainsäädäntöön. Kaikki työmarkkinoita koskevat lait on valmisteltu kolmikannassa. Siellä kaikkia osapuolia on kuultu ja kuunneltu. Neuvotteluilla ja lakiluonnoksien kirjallisilla kommenteilla on vaikutusta lakeihin. Palautteen perusteella hallitus on tehty kompromisseja lopullisiin lakiluonnoksiin. Akavan ja STTK:n naiset kutsuvat SAK:n miehiä neuvottelemaan vientimallista, ettei poliitikkojen tarvitsisi säätää lakia. Vaikuttamismahdollisuuksia ja kuulemisia ei voi kukaan kieltää, jos puhuu totta. Koskee myös lakkoukkoja Elorantaa, Aaltoa, Kokkoa, Ekströmiä ja Vänttiä.

Miksi lakkoillaan? Lakot vahingoittavat yhteiskuntaa, lisäävät työttömyyttä ja vähäosaisten hätää. Lakkoon osallistuva menettää kolmen viikon lakossa, ottaen huomioon verotuksen ja lakkoavustukset, noin 800 - 1100 euroa puhtaana käteen. Sitä rahaa ei saa koskaan takaisin. Ei koskaan. Lakko on lakko, siitä huolimatta, miksi sitä nimitetään. SAK loukkaa työrauhaa ja kääntää selkänsä toiselle sopijapuolelle. Luottamus SAK:n liittoihin neuvotteluosapuolena on romahtanut.

Miksi lakkoillaan?

Poliittiset lakot ovat sdp:n oppositiopolitiikkaa, minkä Antti Rinne aloitti puheenjohtajakaudellaan vuonna 2018. Ay-demarit olivat kaapanneet vallan Urpilaiselta ja lakkokenraali Rinne oli nostettu johtoon. Jarkko Eloranta oli jo silloin SAK:n puheenjohtaja Lylyn jälkeen. Jäljet johtavat sylttytehtaalle. Tehdas haisee.

Onko kysymys sdp:n kesän eu-vaalikampanjasta, tai peräti jo eduskuntavaalikampanjasta, jolla kositaan ääniä äänestäjiltä, jotka ovat äänestäneet perussuomalaisia? Työväenpuolue on napit vastakkain toista työväenpuoluetta vastaan. Ja kansa kärsii. Työläisiä käytetään pelinappuloina, kun näytetään joukkovoimaa. Joukkovoimasta päättäneistä suurin osa on demareita.

On itsestään selvää, että lakkokenraalit haluavat lisää palkkaa, kun ovat osoittaneet olleensa "kovia" kundeja. Mitäs ne koulukiusaajat lopulta ovatkaan?

Maan hallitus on pakotettu säätämään lait poliittisten ja tukilakkojen rajoittamiseksi. Lait säädetään ehkäisemään mielivaltaista ja vastuutonta vahingontekoa.

96

572

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Demarit ovat oppositiossa.

      • Anonyymi

        Miksi lakkoillaan

        - Työmatkakulujen omavastuu nousee 750 eurosta 900 euroon ja tilapäiset korotukset jäävät pois

        - Määräaikainen työsopimus ilman perustetta

        - Yt- ja lomautustilanteissa palkanmaksu katkaistaan viikossa

        - Ensimmäinen sairauspäivä ilman palkkaa

        - Potkut voidaan antaa ilman painavaa syytä

        - Yt-velvoite pois alle 50 hengen yrityksistä

        - Työntekijöitä sitova paikallinen sopimus ohi luottamusmiehen

        - Työehtosopimusten vähimmäissuoja heikkenee ja yleissitovuus uhkaa poistua

        - Pakkolait voimaan- estää sopimasta lakia parempia työehtoja. Lakko-oikeuden rajoitukset estävät työntekijöitä puolustamasta etujaan

        - Lakkosakkoja korotetaan- myös henkilökohtainen sakko

        - Poliittisten lakkojen kesto enintään 1 päivän

        - Tukilakkoja rajoitetaan- vahvat alat eivät voi  tukea heikompia

        - Ruuvia kiristetään vain työntekijäpuolelta- Työnantajan TES- rikkomuksiin ei kiristyksiä

        - Ansiosidonnaisen työssäoloehto 12 kuukauteen

        - Työssäoloehdon euroistaminen- heikentää osa-aikaisten ja pätkätyöläisten mahdollisuutta päästä ansioturvan piiriin

        - Ansiosidonnaisen porrastus- 8 viikon jälkeen 20% leikkaus

        - Omavastuu päivät 5 päivästä 7 päivään ja lomakorvaus jaksotetaan

        - Suojaosat pois- ei lyhyitä keikkatöitä työttömänä

        - Lapsikorotukset pois

        - Vuorotteluvapaat lakkautetaan

        - Aikuiskoulutustuki lakkautetaan

        - Hallitus asettaa lainsäädännöllä palkankotuksille katon

        - Valtakunnansovittelijan kädet sidotaan, eikä sovittelusta voi saada viennin tason ylittäviä palkankorotuksia

        - Muista myös kiky-sopimus vuodelta 2015- maksanut palkansaajille jo yli 11 miljardia euroa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alottaja vois lukia tästä miksi. Vaikka kommenttiki päälle hyvin perusteltuna.

        Miksi noita tehdään. Suomi on saatava pelastettua ja muita keinoja ei ole esitetty.

        Hyvin yksinkertaista, kun tutustuu Suomen tilanteeseen hiukan tarkemmin.

        Eloranta kantaa SAKn johtajana painavan vastuun kun vie järjestössä poliittisen lakon vimmaan ja on lähellä että tuhoaa Suomen.

        Minkä takia valtiolla on velkaa yli 140 miljardia €. Ettei vain etuja olisi yli varojen. Kerro nyt ihmeessä miten tähän on tultu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä takia valtiolla on velkaa yli 140 miljardia €. Ettei vain etuja olisi yli varojen. Kerro nyt ihmeessä miten tähän on tultu.

        Valtionyhtiö Fortum menetti bisneksissän 15 miljardia. Kansalaiten rahaa.
        Putin otti ilolla vastaan 3 voimalaa, 5 miljardia.
        Duunarin vika?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi noita tehdään. Suomi on saatava pelastettua ja muita keinoja ei ole esitetty.

        Hyvin yksinkertaista, kun tutustuu Suomen tilanteeseen hiukan tarkemmin.

        Eloranta kantaa SAKn johtajana painavan vastuun kun vie järjestössä poliittisen lakon vimmaan ja on lähellä että tuhoaa Suomen.

        Onko Suomella joku hätä? Poliittista hypetystä johon kansa mennee. Velka ei ole ongelma, velastakin valtio velkaa Suomen Pankille n 40 miljardia. Suomea johdetaan niinkuin SPR:ää, kaikista avustuksista mennee 95% organisaation ylläpitämiseen ja 5% avun tarvitsijoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtionyhtiö Fortum menetti bisneksissän 15 miljardia. Kansalaiten rahaa.
        Putin otti ilolla vastaan 3 voimalaa, 5 miljardia.
        Duunarin vika?

        Lipposen, Heinäluoman ja Pekkarisen vika.

        Aina Putiinin puolella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valtionyhtiö Fortum menetti bisneksissän 15 miljardia. Kansalaiten rahaa.
        Putin otti ilolla vastaan 3 voimalaa, 5 miljardia.
        Duunarin vika?

        Johtoryhmä halusi itselleen peruspalkan päälle bonukset, ansiokkaasta työstä.
        Ehdottaisin nyt kaille kansalais keräystä, Fortumin johtoryhmän hyväksi.

      • Anonyymi

        😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋

        😍 ­N­y­­­m­­­f­­­o­­­m­a­a­­­n­­­i -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      SDP:n ja ÄäriVasemmiston AY-MAFIA haluaa Eroo lopuistajin Jäsenistään !

      YTK - YleinenTyöttömyysKassa , Ottaa Heidät Vastaan !
      -Jäsenmaksu Vain 105,- €/vuosi

      • Anonyymi

        A-kassa vain 8e kuukausi tai 96e vuosi. Miksi maksaa kallista ytk:n maksua, tyhmyyttä.

      • Anonyymi

        SAK on taistellut suomalaisille työläisille ne palkkaedut, lomaedut, sosiaaliturvan sekä huolehtinut työturvallisuuden edistämisestä joita työnantajien hajotusjärjestö YTK
        ei olisi koskaan tehnyt.

        REVI SIITÄ !

    • Anonyymi

      ENTISET työntekijät lakkoilevat.
      Uudet on jo palkattu tilalle.
      Tervemenoa kelan palkkalistoille JUNTIT.

      • Anonyymi

        YTK , YTK, YTK, YTK YTK. YTK, YTK, YTK,YTK, YTK 10 PISTETTÄ....... VAIN 105 € / VUOSI.....SIIS KOKO VUOSI JA SAMAT EDUT .

        SIELLÄ SINULLE JÄSENYYS EIKÄ TARVI MAKSELLA KESKUSJÄRJESTÖN HERROJEN LOUNAITA JA MATKOJA.

        Kirjotat täyttä puppua, tuolla rahalla saat vain anoa ansiosidonnaista päivärahaa. Sen rahan lahjoitat EK:lle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjotat täyttä puppua, tuolla rahalla saat vain anoa ansiosidonnaista päivärahaa. Sen rahan lahjoitat EK:lle.

        Kerroppa paljonko on näiden työttömyyskassojen korvauksen ero. Onko sitä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerroppa paljonko on näiden työttömyyskassojen korvauksen ero. Onko sitä ?

        Ei ole eroa. A-Kassa halvempi, 96e/vuosi, se nyt on vaan tyhmää maksaa liikaa. Kassajäsenenä ei ole paljo etuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YTK , YTK, YTK, YTK YTK. YTK, YTK, YTK,YTK, YTK 10 PISTETTÄ....... VAIN 105 € / VUOSI.....SIIS KOKO VUOSI JA SAMAT EDUT .

        SIELLÄ SINULLE JÄSENYYS EIKÄ TARVI MAKSELLA KESKUSJÄRJESTÖN HERROJEN LOUNAITA JA MATKOJA.

        Totta !
        Siellä pääset maksamaan vain Häkämiehen ja Pentikäisen lounaita ja konjakkipieruja ja kuuntelemaan kuinka he nauravat tyhmyydellesi !

    • Anonyymi

      no jopas,
      tukijumpula puhisee...

    • Anonyymi

      No onhan se sdp perseestä
      Timppa Harakka
      sdp

    • Anonyymi

      ......Poliittiset lakot ovat sdp:n oppositiopolitiikkaa, minkä Antti Rinne aloitti puheenjohtajakaudellaan vuonna 2018. ....

      Hän osoitti myös ettei ole ajatukset sillä tasolla, että voi kantaa vastuuta Suomesta.

      Ensinnäkin hän lanseerasi : kamreeria ei kuunnella ajatuksen ja aloitti verorahojen tuhlaamisen.

      Sen jälkeen hän teki parhaansa sotkeakseen hallituksen politiikkaa ja Hakaniemen Ay politiikkaa, ajamalla muita ministereitä ja itsensä solmuun Postin kanssa.

      Ja homma jatkui tulevaisuus investointien käyttöönotolla, joilla ei ollut mitään tekemistä investointien kanssa vaan tehtiin syömävelkaa ja teki uusia lakeja.

    • Anonyymi

      Jopas "toisen työväenpuolueen" pään äänenkannattaja arvioi ensimmäisten toimintaa sekä hintaa tälle toiminnalle.
      Hintaa on tarkasteltava pidemmällä aikavälillä.
      Näin on myös tehty. Sen mukaan on toimittu ja siinä ei kysytä YTK-laisten mielipidettä. He ovat juuri niitä, jotka eivät ajattele nenäänsä pidemmälle. Sitten kun on vielä juostu päin seinää, nenä lytyssä lyhyt.
      Työnantajat käyttävät häikäilemättä hyväksi tämän aimutlaatuisen tilanteen nöyryyttää työntekijöitä ja vähäosaisia.
      EK määrää tahdit ja taustat orpo-pojan valssiin.
      Eduskunnassa vielä syskoovitsi vetää pölökkyparin kanssa viulunsoittajaa katolle.
      Holotna kausi on ohi, nyt kelpaa kansallissosialistinkin käsivarsi.
      Nousee päivä, laskee päivä .....

    • Anonyymi

      ....Miksi SAK:n hallitus järjestää lakkoja, vaikka lakot eivät vaikuta maan hallituksen ohjelmaan?....

      Jokainen kansalainen joka ajattelee, ymmärtää ettei lakoilla ole tarvetta .

      • Anonyymi

        Valtaosa kansalaisista ymmärtää ja hyväksyy lakot ja niitten välttämättömyyden.

    • Anonyymi

      Ei lakoilla hallituksen päätä tarvi eikä pidä kääntää. Sak on ymmärtänyt ihan väärin koko lakkoaseen käytön. Satonen pisti Tehyn ja Akavan naiset puhumaan järkeä näille ns.herroille.
      Vähän sama kuin lapset menisi sanomaan vanhemmilleen ohjeita kuinka oikeasti pitää käyttäytyä. Naurettavaa pelleilyä sttk ja sak puheenjohtajien ja heidän hallituksen käytöstavat...... JOSTAIN 1900 LUVULTA

      • Anonyymi

        Juuri näin on. Satonen laittaa lapset neuvomaan aikuisia vaikka itsellään on mekko päällä. Mies mekkonen on taas täällä....

    • Anonyymi

      Vappuna alkaa vasta tapahtua ! Tiedoksi.

    • Anonyymi

      SAK noudattaa Putinin toiveita suomalaisten saamiseksi sisällissotaan.

      • Anonyymi

        EK on jo viemässä meitä Putinin demokratiaan !

    • Anonyymi

      SAK:n hallitus tulee saamaan kanteita tahallisen vahingon aiheuttamisesta.

    • Anonyymi

      Neiti Satunen ja Petteri Yrpä pelaavat putlerin puolella. Nyt on väärä aika hepin mittailuun. Ivana taputtaa karvaisia käsiään ja on mielissään kun saa typerykset tappelemaan.

    • Anonyymi

      Kiitos SAK, että sait ymmärtämään minut irtisanoutumaan liitostani. En avusta yli 600 euron jäsenmaksullani lakkoilua kansan ”väärin äänestystä” vastaan. Lakot nyt tukee lomautustani ja mahdollista irtisanomistani. Eikö tässä ole jo ollut, koronaa, sotaa ja inflaatiota? Pitääkö SAK:n tekemällä tehdä duunarin elämän näin vaikeaksi... siis Loimaan kassaan 100 eurolla.

      • Anonyymi

        Tervemenoa ! Ei tule ikävä persun nuolijoita.
        Äläkä pyri takaisin kun ja jos tajuat, mistä on kyse.

    • Anonyymi

      Hyvä on Elorannan sanoa, että valittavasti tulee häiriöitä ja tappioita, kun itselle ei niitä tule, vaan em. Ay-pomojen palkka (yli 15000/kk ?) yms. saadaan kuten ennenkin.
      Kaikkiaan aivan vastuutonta porukkaa, sossupuolueen käskyläisiä,
      Lylykin pantu eduskuntaan politrukiksi, ettei muut sosdem -edustajat lipsu linjasta.

      • Anonyymi

        Ei tärkeintä ole omat asiat vaan jonkinlainen halu kostaa yrityksille ja vahingoittaa niitä mahdollisimman paljon. Tai rikkaille. Suomessa on todella vähän rikkaita, kannattaa muistaa se.

        Tämä katkeruus ja kateellisuus, jolla viime kädessä tuhotaan myös työntekijöiden omaa hyvinvointia, on valtava luonnonvara Suomessa, jonka Eloranta häpeilemättä on valjastanut käyttöönsä.

        Uskolliset soturit , kärjessä Kokko ja Aalto, ei paljoa yllytystä tarvitse. Aalto on valmis" poistamaan naamiot" ... todella brutaali vertaus häneltäviitaten Venäjään ja hyökkäyssotaan Suomen tilanteita. Todella naurettavaa Ay johtajalta.

        Halu kostaa yrityksille ja takana katkeruus...
        Jos palkkani halutaan puolittaa ja vastustan sitä. Sehän vois olla ihan vaan normaalia.

    • Anonyymi

      Mitäs tähän tuumaatte? Ammattiosaston kassa tyhjänä SDP:n kansanedustajan puolison (demari) epäillään kavaltaneen rahat. Juttu Ilta Sanomissa 27.3 -24

      • Anonyymi

        Eipä tuo yllättänyt vähääkään. Eikä ole ensimmäinen eikä viimeinen tapaus demareilla.

    • Anonyymi

      Erosin liitosta ja ensi tiistaina töihin. Työnantaja lupasi maksaa bonusta :)

      • Anonyymi

        Hienoa! Todella suoraselkäinen ja isänmaallinen teko. Arvostan!👍

      • Anonyymi

        kehutkin vielä,
        höpö juttujas...

    • Anonyymi

      Samoin, hieno teko 👍
      Loimaan kassaan voi aina liittyä ja pääsee paljon halvemmalla etuihin kiinni eikä tarvi maksaa ay.pomojen kosteita lounaita ja matkoja.

      • Anonyymi

        Täyttä sontaa tuo väite

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä sontaa tuo väite

        Tottahan tuo. AY-pummit rahoittaa pomojensa jättipalkat ja makean elämän, YTK:n jäsenien jäsenmaksuilla ei porsaat juhli. Todelliset edut ovat kuitenkin samat, eli ansioon sidottu tulee, eikä tuota näennäistä edunvalvontateatteria kukaan kaipaa.

    • Anonyymi

      Oikeistolla on lynkkausmieliala vallannut aivot. Surullista ja synkkää.

    • Anonyymi

      Seuraavissa vaaleissa kierrän lakkoilijat kaukaa.

    • Anonyymi

      Joka lakkoilijasta punainen merkintä Te-keskukseen tiedostoon niin kun työt loppuvat saavat lakkopäivien mittaisen ylimääräisen karenssin.

    • Anonyymi

      Purra ilo uutiset, leikkaillaan eläkeitäkin. Hallituksen linja on kyykyttää kansalaisia ja vielä heikoimmassa asemassa olevia. Eläkeläiset ei oikein voi lakkoilla, mutta voisivat sulkea esim.manskun eduskuntatalon kohdalta.

      • Anonyymi

        Höpö höpö. Ei eläkkeitä leikata vaan indeksiä, jos sitäkään.
        Älkää suurennelko asioita, vaikka vasureita olettekin.

    • Anonyymi

      Tähän se demareitten ja vihreitten ajatus, ettei velkaa tarvitse maksaa takaisin, johti.

    • Anonyymi

      Valtiovelkasuhde on kasvanut kokoomuspääministereiden Katainen ja Stubb aikana 2011-2015 huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi sosialidemokraattipääministereiden Rinne ja Marin aikana.

      Kokoomus osaa kyllä alentaa aina veroja kautta linjan kaikesta mahdollisesta ja erityisesti kohdennettuna suurituloisille. Ja joka kerta se hallituksessa ohjaa lisämenoja valtiontalouteen ja pistää paukkuja erityisesti ansiotuloverotuksen keventämiseen. Seurauksena on valtiovelan kasvu ja valtion korkomenojen räjähdys.

    • Anonyymi

      Oottakaa vappu sepi pitää veretseisauttavan vappupuheen joen torilla.Lakot loppuu ja palakat nousee eikä tarvii mennä töihin kun niitä ei ole.

    • Anonyymi

      Missä te lakkoilevat valittajat olisitte ilman työnantajianne?
      Sanokaa rehellisesti!

      • Anonyymi

        Missäs olisi työnantaja ilman työntekijöitä ?
        Oletko huomannut, nyt ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missäs olisi työnantaja ilman työntekijöitä ?
        Oletko huomannut, nyt ?

        Työnantaja voi olla yrityksineen vaikka ulkomailla, mutta missä silloin on suomen lakkoilijat?
        Olette melkoisen lyhytjärkistä porukkaa, mutta tyhmästä päästähän kärsii koko punikki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työnantaja voi olla yrityksineen vaikka ulkomailla, mutta missä silloin on suomen lakkoilijat?
        Olette melkoisen lyhytjärkistä porukkaa, mutta tyhmästä päästähän kärsii koko punikki.

        ei olis pennin ujetta työnantajan taskussa,
        ilman tuunareita...

        Olet vissiin uniikki lajissasi.
        Tervemenoa kaltaistesi seuraan.

        Jäädään odottamaan ulkomailta tervepäisiä yrittäjiä. Rima ei ole korkealla. Voidaan suorittaa pieni korotus lähtösi jälkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei olis pennin ujetta työnantajan taskussa,
        ilman tuunareita...

        Eikä tuunarilla iliman työnantajii...
        Mutta lakkoilla vuan pittää
        kun vihulainenhan se on palakanmaksaja.
        Seihtemästä neljään pittää orjana olla
        ja porvari ei kun riistää.
        Ei sellunkeittäjillekää maksa
        kun kuustonnii kuussa
        jalat pöyvällä telekkarin kahtomisesta.
        Kyllä pittää lähtee laulammaan
        työnorjoo ja riistäjänruoskoo...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet vissiin uniikki lajissasi.
        Tervemenoa kaltaistesi seuraan.

        Jäädään odottamaan ulkomailta tervepäisiä yrittäjiä. Rima ei ole korkealla. Voidaan suorittaa pieni korotus lähtösi jälkeen.

        Työhaluisia duunareita saa yrittäjät aina, mutta mistäs duunarit saavat työpaikkoja jos ajavat yritykset muuanne?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Työhaluisia duunareita saa yrittäjät aina, mutta mistäs duunarit saavat työpaikkoja jos ajavat yritykset muuanne?

        Korjaan, mistä duunarit löytäisi maksuhaluisia työnantajia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korjaan, mistä duunarit löytäisi maksuhaluisia työnantajia.

        Maksuhalua löytyy jos työhaluja löytyy. Kiristäville ay-haille vaan saattaa duunipaikat ruveta olemaan hakusessa...

    • Anonyymi

      Ei lakkoilijoilla järki riitä sellaiseen asiaan kun työpaikka.

      • Anonyymi

        uutisissa kerrottiin,
        että tukipummit on kiivaimpia lakkoen vastustajia....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        uutisissa kerrottiin,
        että tukipummit on kiivaimpia lakkoen vastustajia....

        ...synonuumi persulle....

    • Anonyymi

      Ota välillä rauhoittavat lääkkeesi. Kyllä se siitä.

      • Anonyymi

        Tämä kommentti oli tarkoitettu heti avaustekstin jälkeen.

    • Anonyymi

      Lakot jatkuu huhtikuun loppuun ja jatkuun isommissa määrin syksyllä.Yrittäjät varastaa mummelin rahat muutaman minuuttejen töistä.Vertauskuvana voisi pitää Luxux Huoran rahastusta.

      • Anonyymi

        Luxus antaakin jotain vastiketta, sentään.

    • Anonyymi

      Yritän uudestaan. Ota rauhoittavat lääkkeesi ja kyllä se siitä.

      • Anonyymi

        Edellinen oli tarkoitettu heti avauksen jälkeen, ei tänne

    • Anonyymi

      SAK on vanhojen ukkojen liitto. Nyt vaan uudet nuoremmat tilalle jotka osaa elää tätä päivää. Tälläiset vanhat jäärät saa muuta kuin tuhoa aikaan Suomessa. Ja lakkoilijat menkää nyt vittu töihin pilaamasta muiden työpaikkoja. Mitään ei ole SAK tällä hulluudella voittanut.

      • Anonyymi

        uutisissa kerrottiin,
        että tukipummit on kiivaimpia lakkoen vastustajia....

      • Anonyymi

        Hyvä. Täysin samaa mieltä. Duunariliitonkin pitäisi uudistua.
        Siellä on paljon täysin järjettömiä käytäntöjä. Esim jos et maksa jotain maksua kupparifirmalle, et saa valtion varoista tulevaa täysimääräistä työttymyyspäivivärahaa.
        Tai jos ei ole töissä, luulisin ei tarvitse maksaa palkkaa.
        Purra ja Satonen polvilleen!!!@

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        uutisissa kerrottiin,
        että tukipummit on kiivaimpia lakkoen vastustajia....

        ...eli persut....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ...eli persut....

        juup,
        nettosaajat petti maalaisliitto-mtk:n,
        ja alkoi persnatseiks...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        juup,
        nettosaajat petti maalaisliitto-mtk:n,
        ja alkoi persnatseiks...

        Kylläpä tas kapinalippu liehuu. Hallitus se on ennenkin suomessa kapinat kukistanut. Punakapina, mäntsälä kapina, konikapina...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kylläpä tas kapinalippu liehuu. Hallitus se on ennenkin suomessa kapinat kukistanut. Punakapina, mäntsälä kapina, konikapina...

        Mitä yhteistä on supikoirilla ja persuilla ?

        Kannan liika lisääntyminen ilmenee kapina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä. Täysin samaa mieltä. Duunariliitonkin pitäisi uudistua.
        Siellä on paljon täysin järjettömiä käytäntöjä. Esim jos et maksa jotain maksua kupparifirmalle, et saa valtion varoista tulevaa täysimääräistä työttymyyspäivivärahaa.
        Tai jos ei ole töissä, luulisin ei tarvitse maksaa palkkaa.
        Purra ja Satonen polvilleen!!!@

        Valtion ossuus n. 37e/päivä, loput kassan jäsenet ja työnantajat. Propaganda kuuluu Pravdaan.

    • Anonyymi

      Ay-liike!
      Nyt tarvitaan lujempia otteita etteivät duunarit karkaa töihin!!

      • Anonyymi

        Juu, olisi se töihin joutuminen kovin julmaa ay-duunareita kohtaan...

    • Anonyymi

      "Syökää silakkaa" sanoi Holkeri, "Purkaa kynsiänne" sanovat Orpo ja Purra.

    • Anonyymi

      Kosketelkaa toisianne ja nuuhkikaa kynnenaluksia.
      Jos ne haisevat silakalle,
      on syytä harkita käsien pesua. Niinhän se pilatus ponttius teki.

    • Anonyymi

      Aamuteeveestä, hallitus ei ymmärrä miksi lakkoillaan.

      • Anonyymi

        Minä ymmärrän. Koska vasemmisto hävisi vaalit ja niitä kyrsii porvarihallitus. Ay-liike on hyvä ase kostaa väärin äänestäneelle kansalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä ymmärrän. Koska vasemmisto hävisi vaalit ja niitä kyrsii porvarihallitus. Ay-liike on hyvä ase kostaa väärin äänestäneelle kansalle.

        No laita sitten Helssinkiin päin viestiä. Pe...kele, tässähän ollaan muuten kuusessa.

    • Anonyymi

      Suomalaiset elää tukien varassa.Variksenpelätinli toitotti sitä koko aamun.Esim asumistuki suomessa 2,5 miljard/vuosi.Nyt leikkaus vuositasolla 171 milj.Niiltähän se pitää vähentää ketkä niitä tukia käyttää ei niille lisämaksua jotka ne maksavat eikä käytä.
      Punikeillahan on en minä maksa vaan saan kaiken ilmaiseksi ja harakkaammat kustantaa heidän elon soffalle.

      • Anonyymi

        nettosaaja pummilta pitää tuet poistaa,
        kun ei se mitään tuota,
        loisii vaan tuunarin taskusta kourituilla rahoilla...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        nettosaaja pummilta pitää tuet poistaa,
        kun ei se mitään tuota,
        loisii vaan tuunarin taskusta kourituilla rahoilla...

        Tuottaa sinunkin ruokasi että jaksat leipäläpeäsi aukoa ja ruokkijaasi haukkua.
        Toivon että hallitus poistaisi maataloustuet ja saisimme myydä tuottamaamme ruokaa tuotantokustannuksia ja viljelijän palkkaa vastaavalla hinnalla ilman kaupan välikäsiä.
        Mitenkäs sitten vasurin suu pantaisiin?
        Tuet on tae että saat ruokasi kaupasta kohtuuhintaan, tosin ymmärrän hyvin ettei sinun ymmärryksesi sen ymmärtämiseen riitä.

    • Anonyymi

      Mikä on totuus !
      Mietippä ite !

      Totuuden henki ei haise mielestäni persuiksille !

    • Anonyymi

      Purra ei ainoastaan, leikkaa ympäriinsä.
      Lopuksi vielä imee kuiviin koko komeuden.

    • Anonyymi

      Rautarouva Purra pelastaa Suomen viherpunikkien humputtelulta.

      • Anonyymi

        Lautarouva pulla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lautarouva pulla.

        Onko pakko, pulla, jos ei taho ?

    • Anonyymi

      Jankutijankuti

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      290
      3244
    2. 202
      2908
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      71
      2494
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      223
      1958
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      15
      1398
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1327
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1298
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1267
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      162
      1231
    Aihe