Rautalangastako pitää asiat vääntää?

Anonyymi-ap

Perin on yksinkertaista väkeä Orimattila niminen kaupunkipahanen pullollaan.

Erkontie on pilattu " remontilla" ja nyt se pilataan lopullisesti sillä että Prisma nimisen peltilaatikon takia siihen tehdään iso mutka. Koko prisman rakennuslupa myönnettiin aivan älyttömän heppoisin perusten.
Prisman olisi voinut laajentaa Orimattila kohti, kaivaa syvennyksen parkkipaikan kohdalle ja tehdä parkin sinne alle. Olisi ollut sata kertaa toimivampi ratkaisu kun tuoda se peltilaatikko erkontien päälle.
Ei mitään järkeä koko hankkeessa.

Entäpä tuo Henna? Se se vasta on järjettömyyden huippu. Se ei saa ilmaa siipeinsä alle oli sitten hyvät ajat tai huonot. Molempia aikoja se on nähnyt ja homma ei ole toiminut, eikä tule koskaan toimimaan. Ei jatkoon!

Paljon olisi sanottavaa muistakin asioista, mutta ei vaan jaksa kirjoittaa. Vuokratalot, pakolaiset, markkinatornien myynti, Jymylinnan ja Salusjärven leirikeskuksen myyntisuunnitelmat, Kehräämö ja kaupungin siihen murjuun sotkeentuminen, koulujen lakkautussuunnitelmat ym. Kyllä on älytöntä touhua.

Nyt jos koskaan tarvittaisiin Aaltosen Auliksen kaltaista rautakansleria joka laittaisi sekoilijat kuriin.

21

674

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Älä hermoile. Me persut laitamme kaupungin asiat kuntoon ensi vaalikaudella. Ääni meille on turva Sinulle.

    • Anonyymi

      Älä hermoile. Me Kokoomuslaiset laitamme kaupungin asiat kuntoon ensi vaalikaudella. Ääni meille on turva Sinulle.

    • Anonyymi

      Älä hermoile. Me keskustalaiset laitamme kaupungin asiat kuntoon ensi vaalikaudella. Ääni meille on turva Sinulle.

    • Anonyymi

      Älä hermoile. Me demarit laitamme kaupungin asiat kuntoon ensi vaalikaudella. Ääni meille on turva Sinulle.

    • Anonyymi

      Älä hermoile. Me mallusjoen lampaannussijat laitamme kaupungin asiat kuntoon ensi vaalikaudella. Ääni meille on turva Sinulle.

    • Anonyymi

      Seuraavissa kuntavaaleissa tulee kunnon jytky kun vasemmistopuolueet ottaa vaalivoiton ja sitä myöten järki palautuu politiikkaan. Myös valtakunnan tasolla seuraavat eduskuntavaalit tulee olemaan vasemmiston voittokulkua. SDP.

      • Anonyymi

        Joo! Pitää saada osaajia ens vaaleihin vasemmistoliiton ja kommunistien riveihin. Demareis kovia nimiä jo nyt.


    • Anonyymi

      Tosi hyvä aloitus. Samaa olen usein miettinyt, että ei täällä Orimattilassa polla paljonkaan säteile. Hölmöyksiä perä jälkeen. Väittäisin että suurin syy on viranhaltijat, jotka eivät edes asu täällä vaan johtavat Orimattilaa täysin kyvyttömästi. Päättäjät peesaavat ja uskovat viranhaltijoitten höpinät täydestä.

      • Anonyymi

        Kerro esimerkki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro esimerkki.

        Eikö aloitus kolahtanut? Et ymmärtänyt sitä?


      • Anonyymi

        Ehkä huumeongelmat tai vain huono itsetunto? Tuolla on paljon järjetöntä arkumentointia. Oli aihe kuin aihe, niin aina valitetaan valittajista ja väitetään kaiken olevan "kehitystä", vaikka kaivauduttaisiin maahan. Se että kauppa tulee suoran päätien päälle, ei ole KEHITYSTÄ.

        Todennäköisesti ihmisille tarjotaan TARKOITUKSELLA liian epäselkeää ehdotusta, jota toinen ei ymmärrä. Kaikki mainostaminen perustuu tähän. Annetaan hohtava mielikuva ja kaikki perustelut on hienonkuuloiseksi tehtyjä tavalla ettei kuulija uskalla/kehtaa kysyä mitä ne tarkoittavat.

        Esim. Paperikirjojen sanottiin olevan häviämässä ja puhuttiin kuin ne olisi jo kuolleet. Sitten tuli myöhemmin uutinen, jossa sanottiin että suurimmasta käyttäjäryhmästä (eli nuoret) yli puolet eivät halunneet niitä. Tämä oli siis vuosi-pari sen jälkeen, kun ne olivat muka jo syrjäyttäneet kirjat. Minusta jos edes puolet ei niistä eniten-käyttäjistä halua niitä, niin ei ne silloin ole edes kauhean yleisiä.

        Ostaessani varakännykkää (ehkä vuonna 2012) pyysin ettei se menisi nettiin. Myyjä katsoi minua halveksuvasti. En halunnut kosketusnäyttöjä ym vaan sellaisen missä on näppäimet. Myyjä tokaisi ettei ne toimi! Olin kuulemma tyhmä halutessani näppäimiä, jotka ei siis muka TOIMI? Miten ne ei muka toimi? Minulle ei selvennetty. Kävi hassu juttu, kun jouduin sitten siirtyä pois 20 vuotta vanhasta Nokia-kännykästäni vuonna 2021, vain siis koska sen akku ei enää kestänyt. Siinä vain katselin niitä näppäimiä, joissa ei hämmästyttävästi näkynyt edes kulumaa. Puhelin oli 20 vuotta ollut käytössä ja missään merkinnöissä ei näkynyt kulumaa ja näppäimien toiminnassa ei ollut ikinä ollut ongelmia.


    • Anonyymi

      YÖ - yhtye kävi aikoinaan heittämässä keikan Jymylinnan edessä, silloin elettiin kesää 1986. Paljon on vettä virrannut tuon jälkeen Palojoessa. Silloin 1986 oli myös isot urheilukisat Orimattilassa, ne oli nuorten skabat.
      noihin aikoihin Orimattilalla meni hyvin, Orimattila oli elinkaarensa huipulla. Elettiin YYA sopimuksen aikaa ja vienti itään veti erittäin hyvin ja se toi leipää lukuisiin Orimattilalais koteihin.
      Tuon aikakauden jälkeen 90-luvun alussa alkoi hurja alamäki vaikka Suomessa elettiin hurjaa nousukautta vuodesta 1995 aina vuoteen 2008. Suomi nousi, mutta Orimattila kurjistui. Aaltonen jäi paikkakunnan johdosta sivuun 90-luvun alussa ja siitä se lähti, nimittäin alamäki orimattilan.

    • Anonyymi

      Voi taivahan vallat! Orimattilan pelastajat ovatkin Suomi24:lla!
      Ryhtykää nyt toimeen! Perustakaa anonyymien ylivertainen puolue ja kaikella tietämyksellä kuntavaalivoittoon 2025!

      • Anonyymi

        Kuka olet? Minä olen Hanna.

        Onhan se huolestuttavaa, jos Suomi24:ssä on älykkäämpää? Miksi Suomi24:ssä ei saisi olla älykästä? Miksei saisi keskustella? Poliitikkoja saa kommentoida. Poliitikoilla on keskenäänkin hyvin erilaisia näkemyksiä. En siis tajua miksi tästä kenelläkään menisi hermot.

        "Ryhtykää nyt toimeen!"?? Pelottaako enemmänkin että kansa rupeaa? Miksi tuota anonymiteettiä kritisoidaan ja kaikenlisäksi ironisesti itse anonyymisti? On todella vaikea keksiä, miksi joku mielipide olisi oikein-tai-väärin vain sen perusteella että kuka sanojana on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka olet? Minä olen Hanna.

        Onhan se huolestuttavaa, jos Suomi24:ssä on älykkäämpää? Miksi Suomi24:ssä ei saisi olla älykästä? Miksei saisi keskustella? Poliitikkoja saa kommentoida. Poliitikoilla on keskenäänkin hyvin erilaisia näkemyksiä. En siis tajua miksi tästä kenelläkään menisi hermot.

        "Ryhtykää nyt toimeen!"?? Pelottaako enemmänkin että kansa rupeaa? Miksi tuota anonymiteettiä kritisoidaan ja kaikenlisäksi ironisesti itse anonyymisti? On todella vaikea keksiä, miksi joku mielipide olisi oikein-tai-väärin vain sen perusteella että kuka sanojana on.

        "Pelottaako enemmänkin että kansa rupeaa?"

        Mikä hirvittää?


      • Anonyymi00026
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka olet? Minä olen Hanna.

        Onhan se huolestuttavaa, jos Suomi24:ssä on älykkäämpää? Miksi Suomi24:ssä ei saisi olla älykästä? Miksei saisi keskustella? Poliitikkoja saa kommentoida. Poliitikoilla on keskenäänkin hyvin erilaisia näkemyksiä. En siis tajua miksi tästä kenelläkään menisi hermot.

        "Ryhtykää nyt toimeen!"?? Pelottaako enemmänkin että kansa rupeaa? Miksi tuota anonymiteettiä kritisoidaan ja kaikenlisäksi ironisesti itse anonyymisti? On todella vaikea keksiä, miksi joku mielipide olisi oikein-tai-väärin vain sen perusteella että kuka sanojana on.

        ...Joo eli ihmettelin erästä 19.07.2024 laittamaa viestiäni, jota en aluksi olisi omakseni voinut uskoa. Sitä selvitellessäni löytyi TÄMÄ ehkä-vähän-vastaava viesti. Ehkä toi nimenhokeminen sitten oli joku juttu mulla tuolloin, mutten kyllä siis muutoin IKINÄ tee sitä. Ei mulla ole missään nimiä, en käytä niitä.

        En saanut selkeyttä siihen yhteen viestiini, mutta paras silti oli että tuli samalla löydettyä kaikkea muutakin. Löysin mm. ne englanninkieliset trolliviestit, jotka on nykyään jo poistettu täältä.


    • Anonyymi

      Hyvä Orimattila! Te ootte sankareita kaikki! Ihan jokainen! 🙈

    • Anonyymi

      Jokaisella paikkakunnalla on kautta aikain ollut ns. epävirallinen päällikkö. Kuka on Orimattilassa se joka viimeisen sanan sanoo?

      • Anonyymi

        V.Eerola.


    • Anonyymi

      Saako sieltä kokaiinia?

    • Anonyymi00027

      Viiminen sammuttaa valot. Ei edes Lahti huoli Orimattilaa.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2435
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1407
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1253
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      9
      1176
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      875
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      870
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      723
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      92
      712
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      27
      689
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      666
    Aihe