Pikku naiset ratissa eivät näe oikealle

Hansu

Naiskuski olen minäkin, ihmetyttää tällainen asia. Ajelen lähinnä kehä ykkösellä, hämeenlinnan ja turunväylillä Helsingin alueella. Aika usein on tapahtunut, että ohitseni ajaa iso auto, volvo esimerkiksi, jonka ratissa on niin pieni nainen, että päälaki on nippa nappa ratin yläreunan korkeudella. Tämä mininainen ajaa useimmiten rajoitusten mukaan, ohittaa minut, laittaa vilkun päälle kun hän on rinnalla ja vaihtaa kaistaa näppärällä ranneliikkeellä melkein kylkeeni. Onneksi osaan varoa ja olen oppinut väistämään. Kerran tosin piti mennä ihan pientareelle asti, mininainen kun ajoi rinnalla pitkän aikaa ja äkkiarvaamatta vaihtoi kaistaa. Onkohan niin, että niin pieni nainen niin ison auton ratissa ei näe kuskin paikalta sivulleen ja unohtaa ohituksen saman tien? Isot miehet hoi! Montako kertaa pikkurouvanne on rutannut autonne oikean kyljen? Viimeisen parin vuoden aikana näitä tilanteita on ollut minulla kahdeksan kertaa, kertaakaan ei ole osunut, mutta läheltä piti!. Kannattaisikohan ostaa rouvalle joku sopivampi auto? Iso volvo sopii kaksimetriselle miehelle mutta 150-senttinen nainen tarvitsee koroketyynyn ja polkimille ylttäminen voi olla vaikeaa.

4

789

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aslan mashadov

      en ole törmännyt törttöileviin pikkunaisiin mutta ihmetyttää miten he pärjäävät tuolla liikenteessä. Eivät varmasti näe auton kulmia. Olis kyllä siistiä ajaa noin alhaalta et juur näkee ratin yli :-)

      • Tane_k

        Olenpa kerran nähnyt kuskin, joka seurasi tietä ratin läpi :( Tiedä sitten, oliko ratissa korkeussäätö ylimmäisessä asennossa.


    • ongelma?

      ...nykyisten autojen älyttömän korkeiksi tehtyjen vyötärölinjojen vuoksi. Sitten kun pilarit on ylensä alhaalta paksummat ja penkeissä on tajuttoman tukevat niskatuet (myös takana), niin eihän sieltä pieni ihminen yksinkertaisesti näe kuin suoraan eteensä. Hirvittää aina kuin sellaisia näkee liikeneteessä, että päälaki vain vilkkuu ratin takaa.
      Mutta eihän se ole ihmisten vika, vaan typerän automuotoilun.

    • Olen itekin törmänny vastaaviin tilanteisiin mutta useimmiten niissä on ollut mieskuljettaja.
      Olenkin ajatellut että nykyajan ihmiset taitavat olla jäykkäniskoja kun ei pystytä katsomaan peilistä että joko ollaan reilusti ohitettavan edellä ja kaistalle paluu olisi turvallista.
      Olen tehnyt 2kertaa että olen surutta jatkanut hidastamatta ja väistämättä tuumaakaan kun ohittaja on lähtenyt selvästi jo palaamaan kaistalleen vaikka ei ole ollut autoni edellä.Kummallakin kerralla ohittaja onb joutunut maksamaan autoni korjauskulut.Viimeisin tällainen tapahtui 2viikkoa sitten kun nais(harvinaista)autoilija siirtyi kylkeeni(etukulmani painui ohittajan pelkääjänpuoleisesta etuovesta sisään).Poliisi vaan totesi paikanpäällä että syy ei ole minussa vaan täysin toisen autoilijan.
      Pitäisiköhän nykyautoihinkin laittaa rekkojen peruutuspeilit jos se auttaisi että NIITÄ OPITAAN MYÖS KÄYTTÄMÄÄN!!!!Ne eivät ole autoissa koristeena!!!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      705
      2800
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      516
      1715
    3. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      311
      1383
    4. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      83
      1364
    5. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      58
      923
    6. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      66
      802
    7. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      35
      715
    8. Raiskausyritys

      Eilen laajallakankaalla lenkkipolulla.
      Kajaani
      37
      715
    9. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      48
      704
    10. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      46
      694
    Aihe