Sarjakuvat

Oon kuullut että lestaatiolaiset ovat hyvin innokkaita lukemaan sarjakuvia.
Oottako te lestaatiolaiset koskaan aatellut, että nuo sarjakuvat on aivan sama asia, ku piirretyt elokuvat telkkarissa.
Etenkin Tex Willerit ja muut lännen sarjakuvat ovat suosittuja lestaatiolaisten keskuudessa.
Mikä tekee sen, että piirretyt ovat sarjakuva muodossa sopivia, muttei televisiossa esitettyinä.
Ku ite en nää yksinkertaisesti mitään eroa niiden välillä. Itsekin luen paljon sarjiksia.
Itse asiassa ne on paljon parempaa viihdettä, kuin piirretyt, mutta kieltämättä simpsonit, southparkit jne. on kans ihan kivaa viihdettä.

Ja varsinki teinit ovat aivan hulluna manga sarjiksiin. noihin japanilaistyylisiin saagoihin. Uusia manga lehtiä tulee, ku sieniä sateella. Töllö suoltaa Animea tuon tuostakin.

Manga=japanilainen sarjis.
Anime=japanilainen animaatio.

yhteistä animelle ja mangalle on isosilmäiset hahmot.
Kertokaa kumpi on sopivampaa
Manga vai Anime? ja miksi

Niin, ja miksi lännen elokuvia ei saa katsoa, mutta sarjiksia saa. molemmissahan tapetaan ihmisiä aivan samalla tavalla.
2533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

televisio.

Äänestä

jos myös sarjakuvat ja kirjat kiellettäisiin koska niistä voi helposti sortua syntiin eli katsoa niistä tehtyjä elokuvia ja televisio-ohjelmia. Tämähän ei tietenkään sovi uskovaiselle. Uskon asioissa kannattaa pelata varman päälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karlekii kirjoitti:

Oon kuullut että lestaatiolaiset ovat hyvin innokkaita lukemaan sarjakuvia.
Oottako te lestaatiolaiset koskaan aatellut, että nuo sarjakuvat on aivan sama asia, ku piirretyt elokuvat telkkarissa.
Etenkin Tex Willerit ja muut lännen sarjakuvat ovat suosittuja lestaatiolaisten keskuudessa.
Mikä tekee sen, että piirretyt ovat sarjakuva muodossa sopivia, muttei televisiossa esitettyinä.
Ku ite en nää yksinkertaisesti mitään eroa niiden välillä. Itsekin luen paljon sarjiksia.
Itse asiassa ne on paljon parempaa viihdettä, kuin piirretyt, mutta kieltämättä simpsonit, southparkit jne. on kans ihan kivaa viihdettä.

Ja varsinki teinit ovat aivan hulluna manga sarjiksiin. noihin japanilaistyylisiin saagoihin. Uusia manga lehtiä tulee, ku sieniä sateella. Töllö suoltaa Animea tuon tuostakin.

Manga=japanilainen sarjis.
Anime=japanilainen animaatio.

yhteistä animelle ja mangalle on isosilmäiset hahmot.
Kertokaa kumpi on sopivampaa
Manga vai Anime? ja miksi

Niin, ja miksi lännen elokuvia ei saa katsoa, mutta sarjiksia saa. molemmissahan tapetaan ihmisiä aivan samalla tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu