Jeesus-perkele kävelee suviseuroissa ja uskovaiset kivittävät

kivittävät ja joku heittää rautaputkella mutta ei osu harmi kuuluu tappelun ääninä teltassa se ei kuollu
8235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kyllä pilatuksen aikana on paha elää ku se ei kuole pitäähän horokteksen saaha viinaa

Äänestä

JA PARKISTA PAPUPURKILLA LÄHTEVÄT KALANKUVA TAKALUUKUSSA ONKO NE JTN PERÄMEREN KALASTAJIA, KALAKAUPPIAITA HYSTEERISIÄ HIHHULEITA.

Äänestä

Jeesusta kivitetään vain jos ei vietä sapattia. Siksi hän joutui myös ristille.

Nyt vielä oli uutisissa miten kinattiin siitä miksi Jeesus kuoli. Kaarina Hazard väitti että se johtui populismista. Piispa Jari Jolkkonen oli sitä mieltä että Pilatus oli syytteessä Jeesuksen kuolemasta.

Miten piispa voi noin vähän tuntea Raamattua. Jeesuksen halusivat ristille lakikiihkoiset fariseukset kun Jeesus ei viettänyt sapattia. He oikein kyttäämällä kyttäsivät mitä Jeesus tekee sapattina ja kun paransi sairaan, päättivät tappaa Jeesuksen.

Pilastus ei halunnut tuomita Jeesusta ja pesi kätensä sanoen ettei näe tässä miehessä mitään syytä eikä halunnut ottaa päälleen Jeesuksen verta. Silloin fariseuket huusivat että tulkoon se meidän päällemme.

Miten piispa voi tuntea noin vähän Raamattua? Onko edes koskaan lukenut kyseistä kirjaa kun noin on eksyksissä.

Äänestä
  • Kunnioitatko sinä Sabattia?

    Mikä viikonpäivä se mielestäsi on?

    Äänestä

  • Hyvin tunnet roskakirjaa muttet tajua siitä vittuakaan

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Hyvin tunnet roskakirjaa muttet tajua siitä vittuakaan

    Sinä tajuat?

    Äänestä

  • SaaleminPastori-ko kirjoitti:

    Sinä tajuat?

    En ainakaan samoin kuin judenarkit

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    En ainakaan samoin kuin judenarkit

    Sulla ainakin on pahat fiilikset. Krapula vai mt-ongelma vai molemmat?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

kivittävät ja joku heittää rautaputkella mutta ei osu harmi kuuluu tappelun ääninä teltassa se ei kuollu

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu