Pääsiäisen rosvopaisti.

Toki rakkaat rosvopaistin kaikki salat tietää ja eritoten miten sellainen valmistetaan ja tarjoillaan, mutta asian sivusta kerron, koska lammashan on pääsiäisen yksi ruoka.

Meillä ei lammas kuulunut nyt ruokalistalle, vaan ... no jääköön sanomatta, mutta kerron.

Vaasasta hieman pohjoiseen on Mustasaaressa Raippaluoto jonne on rakennettu aikamoinen silta, jota tosin en ole ajanut enkä veneellä sen alta myöskään, koska veneilyaikani seudulla oli aikana ennen siltarakentamista.

Saariryhmän pohjoiskärjessä on Björkö ja Svedjehamn, josta seuraava on Lappörarna.
Toki rakkaat kalamiehet tietävät Bjökön paulatehtaan tuotteet verkoissaan.

Aikanaan kun oli pieniä miljoonaurakoita, niin tuli puuhailtua majakoiden ja niihin liittyvien rakennusten kunnossapitoon.

Tuolloin tuli kyläläiset tutuiksi ja heidän elämäntapansa, johon kuului lampaiden laiduntaminen saarilla kesäaikaan ja syksyllä osan savustivat.

Tuli tuolloin ostettua lampaan ribsejä savustettuna toiveella, että nyt herkutellaan, mutta ne oli kuivia järsittäviä, mutta kunnon lihakimpaleet oli todella hyviä.

Tänään on meillä täällä Chiang Maissa ruokapuolen aiheena kuten ainakin kerran viikossa tulee olla, kala ja kalana lohi.

Päädyin kotikokkina omaan ratkaisuuni jälleen, en fileroinut fisua vaan toimin seuraavasti:
Tein 10 prosenttisen suolaliuosveden johon upotin kalan vain 10 minuutiksi ja sen jälkeen tunniksi toiseen kylmään liuokseen johon olin aiemmin keittänyt yrttejä, mausteita ja 5 erittäin väkevää chiliä.

Nyt fisu on muhimassa tuolla omavalmisteisessa saviruukku savustin-grillissä miedolla lämmöllä ilman savuja.

Tarjoillaan lämpimänä.

Mitä Rakkaat teidän kotikokkauksiinne kuuluu nyt pyhänä, onko tilattuna 5 thaimaalaista japania puhuvaa kokkia kuorotervehtimään runsasta vierasjoukkoanne pallogrillienne tai 6 liekkisen kupeeseen?

13

289

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos mahtavista kuvaliitteistä ja reportaasista sinne Chiang Maihin! On hyvännäköisiä annoksia noissa laadukkaissa kuvissa!

      • Anonyymi

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍

        ❤️ ­­­N­y­m­f­o­m­­a­­a­­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      "erittäin väkevää chiliä"??

      Chiliä ei arvioida väkevyyksillä, vaan tulisuudella. Asteikko on scoville. Tulisimmat chilit ovat 16 000 000 scovillea.

      Pistähän poika kalapuikkosi Helkama- uuniin, mutta älä sammu ettei ne pala taas sinne ne sinun sushisi.

      2010

      • Kiitos rakas, lankesit ansaani, kiitos vielä kerran että päivystät 24/7 ja ajattelet mua 24/7.

        Anteeksi sanavalintani tulisuuden osalta opiskeleva kotikokki.

        Onko sulla muita kiireitä kuin suomi24 ja pihvipärräsi tänään?

        Miten korealaiset, voiko heidän kanssaan jo poistua pimennettyä päikkärihuonetta kauemmas päikkäriaikaan .... tuut tuut .... vaikkapa isä-poika viikonlopulle ilman tietotekniikkaa.

      • Anonyymi
        SENSSU kirjoitti:

        Kiitos rakas, lankesit ansaani, kiitos vielä kerran että päivystät 24/7 ja ajattelet mua 24/7.

        Anteeksi sanavalintani tulisuuden osalta opiskeleva kotikokki.

        Onko sulla muita kiireitä kuin suomi24 ja pihvipärräsi tänään?

        Miten korealaiset, voiko heidän kanssaan jo poistua pimennettyä päikkärihuonetta kauemmas päikkäriaikaan .... tuut tuut .... vaikkapa isä-poika viikonlopulle ilman tietotekniikkaa.

        Taas tuo saatanan resuperse jauhaa paskaa, chilin voimakas maku on peräisin aineosa jonka nimi on kapaisiini, se ei ole ollenkaan tulista vaan monien nisäkkäiden ruuansulatuskanavassa on soluja jotka tunnistavat aineen... Thaimaassa oli kaksi viikkoa myytävänä yksi perunalastu, ja siihen oli ympätty pitkälle jalostettua kapaisiiniä, se myynti kiellettiin välittömästi, hengen vaarallisena, lisäksi sitä kokeiltiin myydä jopa suomessa, sielläkin se poistettiin nopeasti valikoimista.

        Käytän paljon chiliä, se antaa hyvän fiiliksen, tiedän pari hyvää si rachassa valmistetaan thai tiger nimellä, sekä vielä parempaa on korealainen, nimeä en muista enkä viitsi mennä katsomaan...

        Ketsupista vielä kun nämä pellet herjailevat siitäkin, joskus tilaan ranskalaiset, laitan siihen nimenomaan chilikastiketta, en ketsuppia, ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin tuokaan, jopa oikeisiin pihveihin... 555555

        By NumBall HHN 63v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja lämmittele sinä pellenaama niitä sinun kalapuikkoja missä haluat.

        Mutta äskenhän se oli tosi väkevää se sinun chili ja nyt sitten aloitit googlauksen että mistä se tulinen maku johtuu, vaikkei kukaan sitä sinulta kysynyt. Näytä pari "oikeaa pihviä"?
        Ei ole nimittäin näkynyt yhtään vaikka olet postitellut satoja kuvia.
        Ainoat oikeat laatupihvit on olleet Kympin kuvissa.

        Ei ne ole lainkaan pihvejä ne oli kyljyksiä https://ibb.co/LNWNtM9 tuossa on naudan ulkofile pihvi.

      • Anonyymi

        Näyttää palaneelta sandaalin pohjalta.

      • Anonyymi

        Tuplaranskalaisilla oikein on pistänyt hoikka poika menemään, mutta onnittelut siitä että tällä kertaa halpispihviä ei ole onnistuttu polttamaan, vaan se on pilattu kippaamalla soosit päälle. Hyvän pihvin päälle ei kipata sooseja, vaan hyvä pihvi syödään sellaisenaan ja korkeintaan dipataan sitä soosissa. Soosit on keksitty peittämään halpaa lihaa ja tuomaa makua siihen koska ilman se ei maistu millekään.

        Kannattaa koettaa edes kerran elämässä käydä oikeassa pihviravintolassa ja unohtaa nuo rekkamieskuppilat ja ranskalaiset.

        Pasanen ilman ranskalaisia on kuin Jippo kaukoputki ilman putkea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ne ole lainkaan pihvejä ne oli kyljyksiä https://ibb.co/LNWNtM9 tuossa on naudan ulkofile pihvi.

        Missä tuossa on pihviä?

    • Anonyymi

      Totuus Senssu Pasasen Thaimaasta ja rosvopaisteista kävi ilmi hänen kirjoituksestaan vuodelta 2019:

      "Jos et tarvitse ravintolatasoisia ruokia joka päivä täällä Suomessa, niin 40e viikossa riittää hyvin kotona tehtyyn ruokaan... 5kg perunoita 4,80e. 6ps makarooneja 1,20e. 3kg porsaan ulkofilettä 20.00e. 7l maitoa 6,80. HK:n sininen 2,40e lihaliemi 12 pieces 2,00e. Makkarakeittoakin voi syödä 2-3 päivää. kahvi 4e. Näitä kaikkia ei tarvitse joka viikko ostaa, meilläkin muija juo vettä ruuan kanssa. Sipulit ja mausteet mahtuvat hyvinkin tällä kaavalla laskettuun ruokalaskuun kuukauden otannalla, Thaimaalaisesta kaupasta käymme ostamassa joskus kala ja osterikastiketta... Silloin budjetti ylittyy noin 8e, mutta ne kestävät sen kuukauden"

      Siinä se on Senssu Tapsa Pasasen totuus hänen ravintolatasoistaan.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1672
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      107
      859
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      634
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      608
    6. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      89
      595
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      536
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    Aihe