Kun mämmi loppu, alko sänkyhommat

Anonyymi-ap

Pääsiäisaamuna mämmiä syödessämme mietin pääsiäistä, joulua ja kaikkea muutakin koulussa uskontotunneilla kuulemaani.
Miksi Reino olet noin hiljainen, mitä mietit?
Sitä vaan, että miksi Raamatussa valehdellaan niin paljon, ja kun Jeesuskin valehteli!
Ja miksi uskovaiset eivät pysy Raamattujensa ääressä, niitä lukemassa, vaan sen sijaan ovat joka paikassa kuin raivohullut kyttäämässä ja haukkumassa muita ihmisiä!
Ei tietenkään kaikki, mutta ne hulluimmat psykopaatit heistä!
Pieni joukkohan niitä on, mutta kun pitävät sellaista meteliä itsestään ja vakaumuksistaan, niin suuremmaksikin porukaksikin sitä voisi luulla!
Ovat varmaan hekin saaneet kyllikseen Raamatun valheista ja ristiriitaisuudista!
Mutta mitä Jeesus valehteli?
No kun Jeesus ristillä sanoi sille toiselle ryövärille, että tänä päivänä olet oleva kanssani paratiisissa, mutta oliko!? Ei ollut!
Kyllähän ryöväri tajutessaan Jeesuksen valehdelleen hänelle, on kironnut tämän alimpaan... !
Tuonelaan, maan poveen, hel...?
Niin, sinne kuoleman valtakuntaan, siellä poisnukkuneille pelastusta saarnaamaan, sille ryövärillekin, jolle Jeesus valehteli, että saa seurata Jeesusta paratiisiin!
Mutta tietämättään seurasikin tätä sinne pahaan paikkaan?!
Joo, kehen enää voi luottaa?
Ja mitä muuta, mitä siitäyjoulusta?
No kun Raamattu kertoo yhessä paikassa Jeesuksen matkustaneen Epygtiin... !
... Ei vaan Egyptiin!
No Egyptiin sitten, mutta samapa tuo, kun toisessa paikassa Raamattu kertoo Jeesuksen aivan rauhassa makoilleen viikon ajan seimessään siellä tallissa, jossa syntyie, eikä kukaan häntä jahdannut, ei edes tiernapojat tai joulupukki!
Viikon päästä kävivät sitten Jeesuksen isä ja äiti, Joosef ja Maria, ympärileikkauttamassa poikansa, ja palasivat sitten aivan rauhassa Herodekselta takaisin kotiinsa Nasaretiin!
Miksi sinä tuollaisia mietit?
No kun nyt on pääsiäinen! Ja muuten Jeesuksen hauta oli eka yön vartioimaton ja Jeesus antoi Maria Magdalenalle valtuudet Sanan levittämiseen, eikä miehille!
Tarkoitat siis että pappeus kuuluu naisille?!
Joo joo, sitähän minä tarkoitan, mutta mitäpäs siinäkään Jeesusta tottelemaan?! Uskotaan vaan Jeesukseen, mutta ei uskota Jeesusta, eikä välitetä mistään yhtikäs mitään, mitä Jeesus sanoi!
On paljon muutakin ristiriitaista Raamatussa, mutta et jaksaisi sitä kaikkea kuunnella!
Mutta miksi sinä nyt tuollaisia aloit kertomaan?
No nuo uskishäiriköt täällä saivat ajatukseni tuollaisiin!
Mutta syödäänpäs nyt tämä mämmi loppuun, ja mennään sitten sänkyyn naimaan!
Joo mennään, mut eiks ookkin hyvää mämmiä?
Joo oli, mulla on lautanen jo tyhjä ja panettaa ihan sitte kauheesti! Tuu jo! Joo tuun!
Loppu (siis mämmi ja tää tarina myös)

14

3057

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täh?!
      Sanopa novellisti nyt omin sanoin, mikä tuossa oli sitä seksiä tai siihen liittyvää?
      Osaat ilmeisesti pilkata näitä muita arvoja, vaan erotiikka ei ole vahvuutesi.

      • Anonyymi

        Pilkkaamistako?
        Totta oli joka sana Raamatusta ja Jeesuksesta.
        Mikä tuossa oli pilkkaa?
        Totuusko?
        Et ole itse lukenut Raamattua, vain kuunnellut siitä väänneltyä totuutta.
        Seksikuttujako jäit kaipaamaan.
        Aabraham oli sisarensa kanssa naimisissa.
        Sama isä molemmilla.
        Saara-sisar antoi Aabraham -veljelleen orjatyttönsä raiskattavaksi.
        Mooses antoi sotasaaliikseen saamia tyttöjä sotilaidensa raiskattavaksi ja tapettavaksi.
        Jumalan pojat naivat omia sisariaan.
        Etsi itse lisää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pilkkaamistako?
        Totta oli joka sana Raamatusta ja Jeesuksesta.
        Mikä tuossa oli pilkkaa?
        Totuusko?
        Et ole itse lukenut Raamattua, vain kuunnellut siitä väänneltyä totuutta.
        Seksikuttujako jäit kaipaamaan.
        Aabraham oli sisarensa kanssa naimisissa.
        Sama isä molemmilla.
        Saara-sisar antoi Aabraham -veljelleen orjatyttönsä raiskattavaksi.
        Mooses antoi sotasaaliikseen saamia tyttöjä sotilaidensa raiskattavaksi ja tapettavaksi.
        Jumalan pojat naivat omia sisariaan.
        Etsi itse lisää.

        Spedellä taas sekottaa buaahaa


      • Anonyymi

        Uuuhh äähh pläähh paskaa tuli jo 💩


    • Anonyymi

      Siis spede väänsi mämmit vaippoihin buaahaa

    • Anonyymi

      Pitäisikö nämä kaksi aihetta käsitellä ihan eri palstoilla? Tokihan Vanhassa testamentissa mainitaan, kuinka "on sitä osattu ennenkin" käydä vieraissa sun muutakin, mutta seksinovellit ja raamattu kun ovat kaksi ihan eri asiaa.
      Ensimmäistä voi käyttää viihteenä ja jopa vitsinä, mutta raamattu pitäisi pyrkiä pitämään pyhänä kirjana. Suomi24:ssa löytynee ryhmiä, joissa voi väitellä tuon kirjan totuuden mukaisuudesta, mutta nämä fiktioryhmät ovat taas asia erikseen.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtavia pornojuttua. Parempia kuin tänne kirjoitetut. Raamatun täytyy olla K18.
        En ihmettele yhtään että raamatunlukijat tulevat tänne sekoilemaan sillä eihän raamatussakaan noita seksitarinoita loputtomiin riitä.

        Ne ovat novelleja eivätkä mitään juttuja.


    • Anonyymi

      Kuinka ihana onkaan sinun rakkautesi, siskoni, morsiameni!

    • Anonyymi

      Kuinka ihanat ovat siskoni morsiammeni sinun kauniit rintasi, kuinka ..
      Voi anteeksi, tuonhan on jo Jumala kirjoittanut eräässä Pyhässä Seksinovellissaan.

    • Anonyymi

      Sisarellamme ei ole vielä rintoja. Mitä teemme kun sisarellemme kasvaa rinnat ja ja ja no ei mutta tuostakinhan on jo novellikirjailija Herra Jumala eräässä seksinovellissaan kirjoittanut.

    • Anonyymi

      Herra Jumalan perheasiat alkoivat kiinnostumaan ja koska hän itse niistä jo kirjoitti niin eihän se uteliaisuutta ole vaan vain kohteliasta kiinnostusta.

      Onko Herra Jumalan rinnattomalle pikkusiskolle kasvanut jo rinnat.
      Neljässä vuorokaudessa ne ehkä eivät vielä ole ehtineet kasvaa.
      Jumalan päivä kun vastaa ihmisen tuhatta vuotta niin eihän siitä siis ole vasta kuin neljä päivää kun hänellä ei vielä rintoja ollut.

      Jeesuskaan ei kerro mitään siitä nuorimmasta tädistään mutta ei varmaan ehtinyt koska oli täällä maan päällä vain vähän yli puoli tuntia ja eihän siinä ajassa ehdi.

      Jeesus kun oli Jumala niin hänelle meidän tuhat vuottamme oli vain yksi päivä ja koska hän oli täällä vain kolmekymmentä vuotta niin eihän hän siis ollut edes tuntia.

      Koska Jeesuksen Isä piti hänen vanhinta tätiään rakastajattarenaan ja morsiammenaan niin kiinnostaa vain tietää että pitääkö myös sitä hänen rinnatonta nuorempaakin tätiään.

      Siis pitääkö Herra Jumala sitä nuorempaakin rinnatonta siskoaan vanhemman kaunis rintaisen siskonsa tavoin morsiammenaan?

      Täällä suorittaa moni uskontopalstalainen vapaaehtoista moraalinvartijapalvelustaan vuorokaudet ympäriinsä ja jospa he tietävät tuosta asiasta jotain.

      Onko Herra Jumala kirjoittanut teille mitään uutta sisaristaan, elikkä Jeesusjumalan tädeistä?

      Eihän tästä siis ole vasta kuin vain neljä päivää kun Hän kirjoitti Vanhan Testamentin mutta jospa Hän on kirjoittanut siitä jotain lisää teidän uskontopalstoillanne?
      Kertokaa jos tiedätte jotain!
      Kiitos jo etukäteen!

    Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      208
      2535
    2. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      40
      1664
    3. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      143
      1305
    4. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      297
      1121
    5. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      315
      1085
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      56
      1032
    7. Kääminsä polttanut taksi suomussalmella

      Vieläkö sillä hermonsa menettäneellä hulluja ylinopeuksia ajavalla asiakkaansa haukkuvalla( jos ajat paska kyydin hänen
      Suomussalmi
      22
      1030
    8. olisit voinut mies edes

      Pyytää anteeksi 🙏🫶
      Ikävä
      55
      946
    9. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      12
      845
    10. Jorma Uotinen avaa sanaisen arkkunsa TTK-miesparista ja koko uudistuksesta: "Sehän on..."

      Tanssii Tähtien Kanssa -parketilla nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa tanssiparina miespari kauden alusta asti. Mikko S
      Tanssii tähtien kanssa
      21
      843
    Aihe