Mitähän Metsaman on mieltä Vantaan koulujutusta?
Yleensä hän ottaa omakohtaisesti kantaa maailman suurtapahtumiin.
Yleensä hän ottaa omakohtaisesti kantaa maailman suurtapahtumiin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Ymmärtää tietenkin ettei yksin korvessa asuvan ja virtuaalimaailmassa kirjoittamalla puhuvien pallukoiden kanssa käytävä kiittely ja väittely ihmistä kehitä ainakaan hyvään suuntaan.
Rikkaassa etelässä jo lapsetkin sekaisin.
Alkaa omit kostaja nostamaan taas päätään. Ei ole ukkeli vielä ehtinyt miettiä, miten tuolla uutisella saa eniten rahulia. Tienasi jo kuotta enonsa haudallakin.
Itkeä tirskuttaa kun muistelee omia kouluaikoja koulukiusattuna ... Onneksi enolla ei ollut mitään aseita. Olisi kohtalo antanut kovennettua.
Omit hoitaa kiusaajat. Omitilla on omat laet.
Katjahan sanoi, että Timo on erittäin kostonhaluinen ihminen.
Tekis tilivideon koulu jutussakin.
Odotan molemmilta Kosulan tubettajilta syväluotaavaa analyysia ampumisista ja ehka myös toivetta Sari Essayahille ja Perssuille.
Kyllä sieltä vielä iltasella tai huomenna tulloo kommenttia.
Toivottavasti ymmärtää olla hiljaa niinkuin olisi saanut olla monta kertaa ennenkin!
Samaa toivon sinultakin
No ei varmasti ymmärrä olla hiljaa. Sehän antaa aina lausunnon asiasta kun asiasta. Se vaatii kuule älliä pysyä hiljaa joskus.
No , ei ymmärtänyt.Kyllä piti jauhaa asiaa tekopyhänä martyyrina. Kanattas tuonkin miehen muistaa omat tappouhkauksensa.
Paljon ovat lähes kymmenen vuoden aikana elämäänsä Youtuben kanavilla avanneet.
Millainen lie ollut kotikasvatus, ovatko vanhemmat erikoisia poikiaan työteolla kiusanneet vai ovatko vapaankasvatuksen helmiä olleet?
Mistä kauna "paskakyläläisiä" kohtaan kumpuaa, oliko jo vanhemmilla sukset rlstissä kyläläisten kanssa?
Asioista eivät pysty puhumaan koska asioista kysymisen tulkitsevat juonimiseksi ja vi##uiluksi.
Kiusaaja sai ansionsa mukaan
Vieläkö pitää varoa yön tunteina omit revengeriä??
Mitkä ryhmät ovat uhan alla Tuusniemellä?
Milloin voimme huokaista¿
"Kiusaaja sai ansionsa mukaan"
Miten kiusaajat saavat ansionsa mukaan jos kiusattua on kiusattu koulussa, työpaikalla työnteolla ja kokonainen kylä asukkaineen on kiusannut kiusattua koko kiusatun elämän ajan.
Millaisen ansion kiusaajat ovat saaneet tai millaisen ansion kiusaajat ansaitsevat, kerro kun tiedät?
Kunnon selekäsaunan aikuisena kiusaajille,kyllä ne muistaa loppuikänsä ketä tuli kiusattua. Näin minä olen tehnyt!olin koulussa pieni ja heiverröinen,mutta piruvieköön minusta tuli moninkerroin isompi kiusaajia aikuisena,kyyti on ollu kylymee kun ovat vastaan tullu!olen minä poika nauttinut joka hetkestä kun on saanut ravistella sielusa kyllyyvestä!
Helpottaako se koko elämän ajan kiusattuna olleen oloa jos kaikki vielä elossa olevat kiusaajat ja kiusaajien kuolleet haamut kerätään kiusatun kouluista, työpaikoilta ja "paskakylältä" yhteen riviin?
On todella outoa miksi kiusattu kantaa koko elämänsä ajan kaunaa ja katkeruutta kiusaajiaan kohtaan?
Kiusatulla on kuitekin ollut hyvä koti, hyvät vanhemmat jotka lämpimin sylin ja kattiloin odottivat poikaansa koulusta kotiin.
Viimeisen suvivirren jälkeen poika pystyi aloittamaan huolista vapaan elämän vauraalla maa- ja metsätilalla.
Kaikkea oli ympärillä, komeat koneet ja hulppeat maisemat.
Kaikilla meillä noin ei ole.
Kiusattuna oleminen ei ole materiaalia,se on henkistä väkivaltaa joka ei tavaralla lähde sielusta pois. Jos on vuosia nöyryytetty ja hakattu,niin vihasta ei pääse helposti irti,kosto mielessä pyörii.mutta voihan sitä tietysti näyttää näille kiusaajille että mitä itse omistaa niihin nähden,tuohan se kateutta mutta ei muuta.
Tiijättekö ketä ollaan. Ollaan jottaen ihi ihi uhu uhu.
Mitäshhh kööyyyhät?
Länkkärillä työntelen räystäslumet. Kahtokee video ja tilatkee kanava ja pankee yläpeukku ja laittakee päkitsiä muttei paskoo.
Päkitsivideotkin on suosittuja.
Miksei järjestä arvontoja ja muuta huomioimista seuraajilleen,rojua ja tavaraa kaapit pullollaan. Päkitsit ja saaminen kiinnostaa,vuan ei vastavuoroisuutta esiinny tippaakaan.
Olisko henkisellä puolella jokin outo kupru kun tuntee olevansa aina saamassa vaikka vois joskus välillä antaa.
Onko siinä syy että ainoana tenavana on aina saanut yksin kaiken eikä ole tarvinnu jakaa muiden kanssa?
Nuo ei anna mitään rahvaalle, toisilleen tuovat eikä edes samassa taloudessa asuva saa ja paskajämät Simolle.
Myös lapset katsovat näitä!
https://youtu.be/9zR8vWtxcFU?si=J8LHUK9WKD6SiEj9
Tubettajat ovat lasten ja nuorten esikuvia!?
Mitä näiden tubettajien ja tiktokkaajien päässä liikkuu?
https://youtube.com/shorts/3bTT1fapzvA?si=c5DISTRHiaX7Jc8n
Miesoletettu aikuinen😂
Mies oletettu vaikeni ja meni kelkkailemaan.
"Haista jätkä vi##u!"
Mutta mikä on vi#un haistattajan siirto tuon sanomisen jälkeen?
Tänäkin aamuna kävivät asiantuntijat aamu tee veessä keskustelua netissä leviävästä vihapuheesta.
Mutta mihin tuo keskustelu johtaa, ei mihinkään kun eivät edes erota vihapuheesta keskustelijoita vihapuheen levittäjistä.
Youtubessa ovat vallan ottaneet kova äänisimmät möykkärit.
Eräskin halkokauppias nuiji kuvainnollisesti hengiltä kommentoijan joka epäili polttopuiden kuivumista muovisäkeissä.
Iät ajat polttopuita on kuivattu kuorittuna, aisattuina ja halottuina pinoissa.
Ja sitä paremmin ja puhtaammin kuivuminen tapahtuu kun tekee pinon avoimelle paikalle.
Sade, tuuli ja aurinko kuivaa pinon puut.
Tule nyt helvetti sieltä sota-ajoista nykyisyyteen.
Itsekin lataan Youtubeen videoita enkä tunne minkäänlaista halua alkaa väittelemään videoiden katsojien kanssa.
Mutta jos tunnen ja huomaan loukanneeni lataamallani videolla jota kuta niin poistan videon Youtubesta, niin helppoa se on.
Bäää, bääää bäää lammas.
Joillekin super tubettajille Youtubeen videoiden lataaminen tuntuu olevan elämää suurempi asia.
Koko elämä on yhtä Youtube videota ja tilastojen vahtausta.
Mitä helvetiä iniset?
"Minnoon hannukarpo, ossooja ja jottaen, työ että oo mittään"
Sitä paitsi, eikö muovijätettä maailmassa ole jo liikaakin, ettei nyt sentään polttopuita tarvitse muovisäkeissä kuivata ja varastoida.
Missäs sitten?
"Bäää, bääää bäää lammas."
Sinulta nettiääliöltä unohtui tuosta se viiden sana jonka osaat.
Sivistys , sivistys ja sivistys muista saarnasi!
Väkäleuka ostaa uusia kanavatilauksia 300 ryppäissäö kanavalleen.
Tietää lisää tuhatlappusia tilille,tubettajalle.Hyvä hyvä,hyvä että yks siellä kosulassa pärjää
Mistä metsämanille kumpuaa outo suhde seksiin, seiväskankeineen ja suisto huor...... ja lisva p....luineen.
Onko syynä liika pornovideoiden katselu vai mikä?
Todella outoa on myös julkisuuten tulleet nuorten kuristusleikit seksin alkana, mikään ei pian riitä!
Entä peniksen irti nirhaaminen tylsällä puukolla, lie ollut seksi kumppaneille todella kiihottavaa!
Rikkaassa etelässä on näitä nettihomoja sadokismi leikkeineen.
Onhan se harrastus tuokin.
'Tule nyt helvetti sieltä sota-ajoista nykyisyyteen"
Vi##u mikä mulkku olet,
mikä se sinun nykyisyys on?
Pelkkä vi##uilja olet, siinä on sinun nykyisyys ja tulevaisuus.
Älä itkee.
"Älä itkee."
Ainoa ihminen koko maailmassa joka sinusta itkee on äitisi.
Korkealla mäellä saarnataan sivistyksestä ja jo hirttää kiinni.