Järkyttäviä seurauksia alkaa tapahtua.
Hallitus aiheuttaa erittäin pahaa oloa yhteiskuntaan
Anonyymi-ap
47535
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Hallitus vain nauraa
https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/791f178d-ef84-48fb-8607-bb8b8f61cb6e
Hullut nauraa hautajaisissakin.
Persujen vaikutus tapahtumaan on selkeä. Jos ministeri uhkaa ampua
paikallisjunassa maahantulijoitten lapsia se viestii, että ampuminen on
ihan ok.
Haista napa!
Ihan niinkuin nykyajan kakarat eivät koskaan olisi kuulleet tai nähneet ampumisista mitään muualta kuin jostain 15 vuotta sitten (ennen heidän syntymäänsä) kirjoitetusta blogista.
Pahoinvointi yhteiskunnassa tulee lisääntymään tämän hallituksen myötä.
Henrikson teeskenteli surullista .Mikä feikki.
Essayah on hallituksen pahin feikki. Muka KRISTITTY ?!
Feikit olivat mari rantanen ja petteri orpo.
Orjapiiskuri Orpo ei välitä Suomen taloudesta kunhan saa alistettua työntekijät polvilleen ja orjapiiskuri Purra ruoskii pienituloiset polvilleen.
Hallitus on aiheuttanut sekasorron Suomeen. Hallituksella on mopo lähtenyt käsistä täysin, jos se on edes käsissä ollutkaan.
Sehän tässä kiinnostaa millainen on ampujan kotitausta.
Oli mikä oli, se on hallitus, joka on aiheuttanut Suomeen täys sekasorron.
Sen aiheuttama pahoinvointi yhteiskunnassa saa surullisia tapahtumia aikaan.
Tässä yhteiskunnassa ei voi enää hyvin kuin allituksen valtionvarainministeri
Purran suosiossa olevat rikkaat.
Koskiko aloitus hallitidsa vai päättömien mummojen ja pappojen pahaa mieltä väärän laisesta hallituksesta.
Vanhuksilla menee vellit ja puurot sekaisin.
Oli asia mikä tahansa.
Se on sitä dementiaa.
Kyllä sun päässäsi vallitsee täysi sekasorto.
Auttaisiko yks apsiriini.
kokkeileppa ite ottaa vaikka pari purkillista...vaikka tuskin nuppi sillä tokenee
Kantaväestön nuoret voineet huonosti ja pelänneet maahanmuuttaneiden samanikäisiä. Menon on annettu jatkua. Vaatteita varastetaan päältä, nuoletetaan jalkineita, nöyrryttämista ym. Katujengit pestaavat alle murrosikäisiä huumekauppaan. Kun ne kansainväliset lait ja sitoomukset pakottavat ja hevon paskat. Istuva hallitus ei ole vielää ehtinyt tällaista aikaansaamaan, osoitettava edellisten hallitusten lälläröintiä, naiviutta. Toisaalta, rikaistuivathan demarit tahoillaan koko härdellistä .
Onpa hienoa - tulkitsen niin, että tekee kansalainen kuinka ison rikoksen tahansa, se on hallituksen syy.
Kyllä menee hysteriseksi!
Täytyy varmaankin kaivaa esille kaikki edellisen hallituksen aikana tehdyt ryöstöt, pahoinpitelyt, petokset ja itsemurhat ja henkirikokset.
Ja vaatia sitten ministereitä vastuuseen kaikista kauheuksista.
Jaa...mutta eihän niitä vastuuministereitä enää saa mistään kiinni...
TYPERÄ ja täysin valheellinen alotus,
hallitus EI ole syynä nyky kurjuuteen yhteiskunnasamme, kyllä se syyllinen löytyy kaikista VASEMMISTO puolueista,
turha väittää vastaan,
totuus on ruma myrkynvihreä vasemmisto on myrkyttäny koko yhteikuntamme raamatun vastisilla opeillaan, ja suraukset ovat karmeita nyt jo nähtävissä ja pehempaa on tulossa, jos suunta ei muutu,
ja normalisoidu totuuden ja okeiden mukaiseksi
normaaleitaluonnonlakieja noudattamaan
kuten ramatun sana on ohjeistanu jo monta tuhatta vuotta ihmiskuntaa
nähkää totuus ja tehkää asioita oikein,
lakot on väärä ase, se tuhoaa kaikki myös lakkoilijat itsensä, mutta tätähän ei nämä ihmispoloiset huomaa tyhmyydessään.
Hallitus on syypää kaikkeen yhteiskunnan pahoinvointiin.
Se on ollut alusta asti sen tavoite ja se on mennyt liian pitkälle.
Ilmapiiri muuttui kuin taikaiskusta uhkaavaksi ja riitaisaksi,
kun Orpon persuhallitus aloitti.
Tarkoitat tietenkin, että ilmapiiri muuttui heti, kun vasemmiston kannatus tipahti pohjaan ja on pelko, että Orpon hallitus kykenee nostamaan Suomen taloutta ja osoittaa edellisen hallituksen epäonnistuneen talouspolitiikassaan.
Hallituksen kristityt, olisiko syytä alkaa tukea perheitä eikä kurjistaa perheitten asemaa, että vältyttäisiin tragedioilta ? Onko omatuntonne puhdas ?
Pahojen ihmisten pahat ajatukset saavat pahaa aikaan. Hallitukseen ei saisi
päästä fasisteja kuten nyt on käynyt. Hallituksessa on mm. äärijärjestö
Suomen Sisun jäseniä.
Pahoja ajatuksia
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f0e708df-be38-4ae0-a855-6c3c22d8b458
Nykyistä hallitusta ei käy pahoinvoinnista syyttäminen. He yrittävät pelastaa sen, mitä pelastettavissa on.
Eräs pahoinvoinnin aiheuttaja
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f0e708df-be38-4ae0-a855-6c3c22d8b458
Nämä Riikan väkivaltaiset kirjoitukset viestivät nuorisolle väärää viestiä, että jos rasisti
pääsee ministeriksi viha ja rasismi ei ole väärin.
Olisiko aika ottaa itse vastuuta itsestään? Vasemmistolainen tosin on tottunut antamaan ajattelemisen ja toimeentulon jakamisen muille. Helpompi toki olla perse penkissä ja kädet taskussa (toisen). Vinkkinä, jos ei vasemmistolainen ole älynnyt: toimeentuloon tulee saamaan edelleen tukea, kun sitä tarvitsee. Tukihan on nimenomaan toimeentuloa varten, ei kaikkeen siihen, mikä olisi kivaa. Sitä jos haluaa, kannattaa tarttua toimeen ja tulla toimeen (toimi=työ).
Ja sinä aiheutat erittäin pahaa oloa palstalle.
Hyi olkoon!
Suomi oli onnellinen ennen Purran ja Halla-ahon persuja.
Fasismi aiheuttaa pahoinvointia aina.
No miten me pääsemme vaihtamaan sen hallituksen parempaan? Tai ainakin toiseen.
Pahaa oloa aiheuttaa erikoisesti äärioikeisto, vaikka Orpon mukaan
Suomessa ei ole äärioikeistoa. . . . .
Äärioikeistoon linkittyvässä rikoskokonaisuudessa syytteet kolmelle.
Ryhmän sisäinen viestintä on ollut rasistista ja jopa sisällissotaan tai vallankumoukseen kiihottavaa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010332700.html
Matutus aikaansaanut pahaa mieltä.
Hallitus aiheuttaa muitten vahinkojen lisäksi henkistä pahoinvointia
tavallisille suomalaisille ihmisille.
Erikoista on se että Suomessa ollaan yksimielisiä siitä että Suomen talous olisi saatava kuntoon.
Eli edellisten hallitusten aiheuttama konkurssipesä tulisi saada hoidettua.
Mutta sitten tulee hirveä haloo kun sitä aletaan hoitamaan kuntoon.
Haukutaan ja n moititaan hallitusta tekipä se mitä tahansa niin aina väärin " sammutettu".
Mitä se haukkuminen auttaa+
Asiaa auttaisi jos osattaisiin tehdä oikeita toimenpiteitä talouden eri alojen kehittämiseksi .
Nyt olisi niitä löydettävä ja siksi olisi tärkeää että haukkumisen sijaan jokainen taho kertoisi mitä nämä parannuskeinot voisivat olla joilla päämäärään päästäisiin eli saataisiin Suomen talous kuntoon.
Siis hyvä ehdotuksia, kiitos ?
Ettekö te äärioikeistohallituksen kannattajat valinneet tämän hallituksen sitä varten,
että se "viisaudessaan" laittaa talouden kuntoon ?
Orpon äärioikeistohallitus on vain pahentanut Suomen taloutta ja pilaa ilmapiirin.
Ei hallitus ole pystynyt eikäa haluakaan tehdä mitään talouden hyväksi. Rikkaitten taloutta se vain "kohentaa". Se on hallituksen ainoa tavoite.
Rikkaille lisää rahaa, se on RiikkaPetterin tavoite.
Siitä se lähti ja tässä ollaan. Ville Rannan piirros linkissä on oivallinen oivallus.
Ville osuu usein asian ytimeen.
Ranta on rötvääjä , verrattuna Kari Suomalaiseen.
Persut tykkää Suomalaisesta, koska hän oli rasisti.
Kaipauksella Karia !
Kari oli rasisti. Tottakai persu häntä kaipaa.