Nyt isät ja äidit, keskustelkaa asiasta lapsienne kanssa

Ja nimenomaan ko. koululaisten vanhemmat. Kysykää lapsiltanne "haluatko olla yhden päivän kotona isän tai äidin kanssa" (Riippuu lapsen herkkyydestä, isät ja äidit tuntee lapsensa. Ja riippumatta lapsen herkkyydestä ha luonteesta, niin sano isä lapsellesi, että "huomenna minä saatan sinut kouluun, koska isä haluaa nähdä, että kaikki on hyvin, ja olla sinun turvana". Näin olisi isäni sanonut ja tehnyt, jos kohdallemme olisi osunut tämänkaltainen tilanne. Ja juuri siksi, olemme rohkeita, mutta ajattelemme järjellä oli tilanne, mikä hyvänsä. Ja elämässään niitä tilanteita tulee. Kiitos isä ja äiti! Ja se näkyy aikuisena terveenä uskaliaisuutena jo ihan eleissä ja ilmeissä, ja ihmisen olemuksessa. Jo se pistää vaaran aiheuttajan epäröimään "Ai tonko kanssa" . Kokemusta on. Rauhallisesti pelottomasti kohdata vaaratilanne, ihminen ihmiselle. Eu ylimielisesti, ei pelokkaasti, ei uhkaavasti.

Agwntti_Omena/Inderes:......"Oppilaille ei asiasta puhuttu mitään Vantaan ulkopuolissessa koulussa elleivät itse luokissa tuoneet asiaa esille, mutta huomenna asia kysytyttänee ainakin osaa oppilaista."

"Näkemykseni on, että asiaa ei pidä hieroa lasten naamaan, mutta jos lapset haluavat puhua asiasta ( ja olisihan se muutenkin tervettä kysyä jälkikasvultaan aina silloin tällöin “Onko jotain mielen päällä.”) niin tärkeä on puhua faktoilla ja luoda lapsille turvallisuuden tunne. Kouluun meno voi huomenna osaa jännittää, mutta silloin voi muistuttaa lapsia siitä, että koulu on edelleen turvallinen paikka ja koulun henkilökunta tekee kaikkensa, jotta se olisi sitä joka päivä......"
6300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei nää johdu mistään muusta, kuin siitä että Suomessa on käsiaseita maailman kolmanneksi eniten. Siksi ennen tehtiin myös itsemurhia paljon.

Äänestä

Arvaappa paljonko täällä nyt roikkuu, ko. koulun vanhempia?
0

Äänestä

Tuskin täällä kukaan näitä ohjeistasi lukee. Yleltäkin saa paremmat.

Äänestä

Kaikki aseet suomenpoliiisin haltuun sieltä voi omistaja hakea aseensa ja palautus päivä määrä milloin täytyy olla takaisin

Äänestä

mutta eihän koulut ja päiväkodit sitä enää ole, uhka tulee aina porttien ulkopuolelta. niin kuin joka paikkaan, koteihin ja harrastuksiin, ihmissuhteisiin ja terveyteen, rahaan.

Äänestä

🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

🍑 K­u­­­u­­m­a­­t­ ­t­y­­t­ö­t­­ ­­o­­d­o­­­t­t­­­a­v­­­­a­­t­­ ­­­s­­i­n­u­­­a­ -> https://us4.fun/kissgirl?18344444

🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ja nimenomaan ko. koululaisten vanhemmat. Kysykää lapsiltanne "haluatko olla yhden päivän kotona isän tai äidin kanssa" (Riippuu lapsen herkkyydestä, isät ja äidit tuntee lapsensa. Ja riippumatta lapsen herkkyydestä ha luonteesta, niin sano isä lapsellesi, että "huomenna minä saatan sinut kouluun, koska isä haluaa nähdä, että kaikki on hyvin, ja olla sinun turvana". Näin olisi isäni sanonut ja tehnyt, jos kohdallemme olisi osunut tämänkaltainen tilanne. Ja juuri siksi, olemme rohkeita, mutta ajattelemme järjellä oli tilanne, mikä hyvänsä. Ja elämässään niitä tilanteita tulee. Kiitos isä ja äiti! Ja se näkyy aikuisena terveenä uskaliaisuutena jo ihan eleissä ja ilmeissä, ja ihmisen olemuksessa. Jo se pistää vaaran aiheuttajan epäröimään "Ai tonko kanssa" . Kokemusta on. Rauhallisesti pelottomasti kohdata vaaratilanne, ihminen ihmiselle. Eu ylimielisesti, ei pelokkaasti, ei uhkaavasti.

Agwntti_Omena/Inderes:......"Oppilaille ei asiasta puhuttu mitään Vantaan ulkopuolissessa koulussa elleivät itse luokissa tuoneet asiaa esille, mutta huomenna asia kysytyttänee ainakin osaa oppilaista."

"Näkemykseni on, että asiaa ei pidä hieroa lasten naamaan, mutta jos lapset haluavat puhua asiasta ( ja olisihan se muutenkin tervettä kysyä jälkikasvultaan aina silloin tällöin “Onko jotain mielen päällä.”) niin tärkeä on puhua faktoilla ja luoda lapsille turvallisuuden tunne. Kouluun meno voi huomenna osaa jännittää, mutta silloin voi muistuttaa lapsia siitä, että koulu on edelleen turvallinen paikka ja koulun henkilökunta tekee kaikkensa, jotta se olisi sitä joka päivä......"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu