Lopetin työt, ei kannata käydä enää töissä

Kuten otsikko kertoo, lopetin työt. Mulla oli avustajantöitä ja muutamia tunteja varastolla viikossa, ei kannata enää kun niistä kertyy ~300e joka on suoraan pois tuista. Miksi menisin töihin jos niistä ei saa tuntuvaa hyötyä?
441346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Keksi jotakin? Kaikkeen löytyy ratkaisu. Kokeilkaa vuorotella. Olette vuorotellen välillä koko ajan töissä tai kokonaan työttöminä? Työmarkkinajörjestöt varmasti lanseeraavat siihen sopivan TES:n ja kahden tai useamman työntekijän yhteisen työsopimuksen?

Äänestä

Kyllähän sitä mielellään töitä tekisi, jos saisi siitä tarpeeksi rahaa. Nyt kun on näitä muutamia tunteja viikossa vain eikä muutakaan löydy niin.. mielummin sitten makaan kotona.

Äänestä
  • Joo ymmärrän sua. Sitä mäkin oon muettinyt kun vietiin soviteltu pienestä minipalkasta niin ei ole kaanustetta ja kannattavuutta!

    Äänestä

Mieti kannattavuutta työllistymisen, osaamisen karttumisen sekä elämänsisällöllisyyden kantilta.

Töissä ollessaan on paremmat mahdollisuudet työllistyä ja muutenkin verkostoitua kuin työttömänä ollessa.

Äänestä
  • Sama näkyy pitkäaikaistyöttömissä kyvyttömyytenä ymmärtää terveellisen ruoan sekä liikunnan merkitys oman terveyden kannalta.

    Lyhytnäköistä, hetkellisen mielihyvän tavoittelemista.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Sama näkyy pitkäaikaistyöttömissä kyvyttömyytenä ymmärtää terveellisen ruoan sekä liikunnan merkitys oman terveyden kannalta.

    Lyhytnäköistä, hetkellisen mielihyvän tavoittelemista.

    Milläs ostat kalaa ja rehuja pitää olla sitä millä täyttyy

    Äänestä

Varsinkin järjetöntä tehdä senkin takia, että kulkemiseen menee bensaa. Ennen pysty laskemaan tuon 300e kulkemisen kuluihin. Katotaanpa, paljonko kohta on lisää työttömiä, siinäpä sitten herrat itkevät.

Äänestä
  • Hommaa sähköauto

    Äänestä

Urpolla ja Pirralla järjetön visio että kaikki hakee kokopäivätöitä, kepin säestäessä..

Äänestä

juu työmmänä asuistukeni leikkaantuu 250 eurolla kuukaudessa jota menetystä ei voi korvata työnteolla kun samalla työttömyystukikin leikataan ja viedään suoja osa pois.

jotta saisin molempien tulien leikkaukset kompensoitua pitäsi saada rahaa tai tienata 600 euroa enemmän kuukaudessa..... miten se on mahdollista työttömänä kun samalla kun tienaat enemmä leikataan myös tukea

Äänestä
  • Vuokraa asuntosi kuukaudeksi ja vietä kuukausi telttailen. Kivaa etenkin kesällä.

    Äänestä

En minäkään enää tee sukulaismiehelle töitä. Eli en puiden kaatamista, karsimista ja pätkimistä, enkä klapien pilkkomista. Tähän asti sain niistä hyvät lisät työmarkkinatuen päälle, mutta nyt vähennettäisiin joka palkkasatasesta yksi tukiviisikymppinen. "Marginaaliveroprosentti" olisi 50 eli sama kuin ansiotulomiljonääreillä.

Hän (yli 80 v.) ymmärtää työn muuttumisen kannattamattomaksi. Polttelee jo tehdyt puut, ja käy sitten itse metsässä sen verran kuin sattuu jaksamaan. Puiden loputtua lämmittää sähköllä. Veikkaan, että säästää puuta poltettavaksi korkeimpien sähkönhintojen aikaan, kun on kuulemma pörssisähkösopimuksen tehnyt.

Itse jatkan vain loputonta & tuloksetonta kokoaikatöiden hakemista. Tällaista työntekoon kannustamista tuli Orpon hallitukselta.

Pitkäaikatyötön

Äänestä
  • Saiko aloittaja karenssia, kun lopetit hommat, kun nykyään pitää hyväpalkkaisessa vakituisessa työssäkin, jos joutuu lomautetuksi muutamaksi päivää, hakea töitä lomautuspäiviltä muualta.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Saiko aloittaja karenssia, kun lopetit hommat, kun nykyään pitää hyväpalkkaisessa vakituisessa työssäkin, jos joutuu lomautetuksi muutamaksi päivää, hakea töitä lomautuspäiviltä muualta.

    No, ei kai se aloittaja voi saada karenssia siitä, että minä lopetin hommat!

    Pitkäaikatyötön

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    No, ei kai se aloittaja voi saada karenssia siitä, että minä lopetin hommat!

    Pitkäaikatyötön

    No ei tuota sinulta kysyttykään, vaan ketjun aloittajalta, dorka.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    No ei tuota sinulta kysyttykään, vaan ketjun aloittajalta, dorka.

    Etkö idiootti osaa edes käyttää tätä sivustoa, kun kommentoit väärille kirjoittajille??????

    Pitkäaikatyötön

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Etkö idiootti osaa edes käyttää tätä sivustoa, kun kommentoit väärille kirjoittajille??????

    Pitkäaikatyötön

    Miksi olet pitkäaikaistyötön? Mikset hankkiudu TÖIHIN?

    Äänestä

  • No kai sä nyt sukulaismiehen kanssa tollasen sumplit. Pitää siirtyä systeemin ulkopuolelle jos se on mätä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Miksi olet pitkäaikaistyötön? Mikset hankkiudu TÖIHIN?

    No siksi, että työnantajat EIVÄT PALKKAA!

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    No siksi, että työnantajat EIVÄT PALKKAA!

    Sama vika ei ne ota kuin noita työpaikan vaihtajia

    Äänestä

Sama täällä Irtisanoin itteni osa-aikatyöstä, koska osa-aikatyöni ei enää kannata ja ei ole arvokasta hallituksen mielestä, kun suojaosa poistettiin. Mun tuntipalkka oli 15e/h, ja mulla oli vain vähän tunteja mulle jäis tuntipalkaksi alle 7,50e / h miinus verot ja vakuutusmaksut, niin ei kannata enään työnteko!
Kannattais enemmän hakee toimeentulotukea, mut tää hallituksen ratkasu kyykyttää osa-aikatyön telijää ei ole ok! Eikä säästöä tule....

Äänestä

Urpo,Pirra ja Satanen Siberiaan visioineen.. näin ääliömäistä hallitusta ollut koskaan.

Äänestä

Miksette hakeudu kokoaikatöihin?

Äänestä
  • Ei jäis aikaa olla kännissä

    Äänestä

  • Hakeutuminen ei auta, kun työnantajat eivät palkkaa työtöntä.

    Pitkäaikatyötön

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Hakeutuminen ei auta, kun työnantajat eivät palkkaa työtöntä.

    Pitkäaikatyötön

    Hanki itsellesi muutaman tunnin (vko) työ, niin mahdollisuutesi työllistyä kokoaikaisesti tai toisenlaisiin tehtäviin kasvavat.

    Äänestä

  • Moni hakee jtkuvasti kokoaikatyötä mutta ei saa...

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Hanki itsellesi muutaman tunnin (vko) työ, niin mahdollisuutesi työllistyä kokoaikaisesti tai toisenlaisiin tehtäviin kasvavat.

    Tää hallitus poistoi kannattavuuden ottaa muutama tunti työtä viikossa vastaan, ei sillä enään toimeen tule!

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Tää hallitus poistoi kannattavuuden ottaa muutama tunti työtä viikossa vastaan, ei sillä enään toimeen tule!

    Mutta sen avulla työllistyy helpommin toisiin tehtäviin. Mieti kannattavuutta laajemmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Hanki itsellesi muutaman tunnin (vko) työ, niin mahdollisuutesi työllistyä kokoaikaisesti tai toisenlaisiin tehtäviin kasvavat.

    Olen niitäkin hakenut, mutta työnantajat eivät palkkaa työtöntä. Nyt ei sitten kannata tehdä sitäkään.

    Pitkäaikatyötön

    Äänestä

Työn hakeminen pakolla ei onnistu, koska työn valintaan on perustuslakiin perustuva vapaus.

Työn hakeminen pitää sisällään myös työn valinnan etenkin silloin jos se haku jo kohdistuu johonkin tiettyyn firmaan tai tiettyihin firmoihin. Työn hakemisessa on kyse työn valitsemisesta joka kerta.

Työmarkkinoille tarjolla olo (työnhakijana ollen) on sen sijaan em. lain mukaista toimintaa, eli on oltava käytettävissä jos valintakriteerit täyttävä työ yhtäkkiä jostain tulee tietoon.

Kannattaa pitää omista lakiin perustuvista oikeuksistaan melko tiukasti kiinni, koska jos niistä ei pidä kiinni, ne oikeudet voidaan menettääkin. Tehkää aina hallintokantelu, mikäli teidän lakiin perustuvaa oikeutta vapaaseen valintaan yritetään viranomaistoimilla millään tavoin pakottaa.

Äänestä
  • Sinä ja sinun lakisi, kyllä tuo laki pitää paikkansa jos et nosta työttömyyskorvausta, ei sua silloin pakoteta töihin vaan voit itse valita. Mutta jos sulle myönnetään työttömyyskorvausta niin siihenkin on laki, pitää täyttää korvauksen saamisen edellytyksenä vaaditut velvollisuudet ja tarvittaessa ottaa vastaan osoitettu työpaikka.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Sinä ja sinun lakisi, kyllä tuo laki pitää paikkansa jos et nosta työttömyyskorvausta, ei sua silloin pakoteta töihin vaan voit itse valita. Mutta jos sulle myönnetään työttömyyskorvausta niin siihenkin on laki, pitää täyttää korvauksen saamisen edellytyksenä vaaditut velvollisuudet ja tarvittaessa ottaa vastaan osoitettu työpaikka.

    Toi ns. Perustuslakiasiantija ei ymmärrä sitä, että työnhaku ja työpaikan valitseminen eivät tarkoita samaa asiaa:

    Työhakemuksia voi lähettää vaikka aivokirurgin ja kirjastonhoitajan paikkaan, mutta kyseessä on pelkkä työnhaku. Työpaikan valitseminen tarkoittaa puolestaan sitä, jos ne molemmat haluavat palkata sinut, jolloin sinulle avautuu mahdollisuus valita joko aivokirurgin tai kirjastonhoitajan työ. Tietty osaava hoitaa molemmat hommat.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Toi ns. Perustuslakiasiantija ei ymmärrä sitä, että työnhaku ja työpaikan valitseminen eivät tarkoita samaa asiaa:

    Työhakemuksia voi lähettää vaikka aivokirurgin ja kirjastonhoitajan paikkaan, mutta kyseessä on pelkkä työnhaku. Työpaikan valitseminen tarkoittaa puolestaan sitä, jos ne molemmat haluavat palkata sinut, jolloin sinulle avautuu mahdollisuus valita joko aivokirurgin tai kirjastonhoitajan työ. Tietty osaava hoitaa molemmat hommat.

    Suomen perustuslaissa ei kyllä puhuta patalaiskoista siiderivalaista ja Esson baarissa lorvivista persupölöistä ja niiden työttömyydestä mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Suomen perustuslaissa ei kyllä puhuta patalaiskoista siiderivalaista ja Esson baarissa lorvivista persupölöistä ja niiden työttömyydestä mitään.

    Perustuslakiasiantuntija jakaa väärää tietoa, koska kokee katkeruutta.

    Kosto menee väärään osoitteseen, eli miksi levittää valheita keskustelupalstoilla, joita lukee työttömät.

    Äänestä

Työtä vieroksuvan roskaväen elättämisen on loputtava.

Äänestä
  • Ei voi yleistää että kaikki työttömät olis jotain laiskpja.
    Moni hakee monta monta tuntii päivässä uutta työtä, viilaa cv:tä ja räätlöi tylhakemukseg, lisäkouluttautuu käy haastatteluissa, eikä siltikään ei tule palkatuksi kokopäivätyöhön...

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei voi yleistää että kaikki työttömät olis jotain laiskpja.
    Moni hakee monta monta tuntii päivässä uutta työtä, viilaa cv:tä ja räätlöi tylhakemukseg, lisäkouluttautuu käy haastatteluissa, eikä siltikään ei tule palkatuksi kokopäivätyöhön...

    Pitäiskö ensin hakeutua osa-aikaiseen työhön

    Äänestä

Työstään koituu kuluja, matkat, vaatehuolto, eväät yms. Ettäkö pitäisi miinukselle menevää työtä. Joka veisi kallisarvoista aikaa milloin kartutttaa henkistä pääomaa, huolehtia kunnosta ja elää taloudellisesti.

Äänestä

Eläke kannattaa kun ei hommiakaan ole, kuntouttavissa olisi linnunpönttöjen nysväämistä, kahvia, tupakkia narkomaanien ja uuvattien kanssa.
Itse hakeuduin 40 vuotiaana.

Äänestä

De va kukku, kuule, de
Ei tuu mittää, uso se
Ei mun tulis mielenkää
Lähteä ny Ruattiin ku ei oo kielipää
De va kukku, kuule, de
Ei nää olot parane
Vaikka velkaa Volvo ostettais
Ja kolmivuoro hihnatyöstä palkka nostettais.
De va kukku de
"Mites kävi Yrjön perheen, muisteleppas sitä?
Takas tul ko pumeranki, niinksä tahot, mitä?"
Älä vittii nii raatakoi ramafooni rikki
Eksä hyvä mies nyt nää ku se ois vika tikki
De va kukku, kuule, de
Ei tuu mittää, uso se
Ei mun tulis mielenkää
Lähteä ny Ruattiin ku ei oo kielipää
De va kukku, kuule, de
Ei nää olot parane
Vaikka velkaa Volvo ostettais
Ja kolmivuoro hihnatyöstä palkka nostettais.
De va kukku de
Ja mites tuli lyyti vainaan tyttö parka takas.
Kaksosia kanto kone sillai sekin makas.
Aikoisiksä oman perheen suren suuhun lykkää.
Mä en lähre minnekkään ja lapsekkaa ei tykkää.
De va kukku, kuule, de
Ei tuu mittää, uso se
Ei mun tulis mielenkää
Lähteä ny Ruattiin ku ei oo kielipää
De va kukku, kuule, de
Ei nää olot parane
Vaikka velkaa Volvo ostettais
Ja kolmivuoro hihnatyöstä palkka nostettais.
De va kukku de
Annas olla lähtemäti, iso mies jo kehtaa
Mihis mää ny kotoani, älä enää vehtaa
Sano minun sanoneeni, et sä siellä viihtys
Verenpainees nousis vaan ja pumpun tahti kiihtys.
De va kukku, kuule, de
Ei tuu mittää, uso se
Ei mun tulis mielenkää
Lähteä ny Ruattiin ku ei oo kielipää
De va kukku, kuule, de
Ei nää olot meinaa parane
Vaikka velkaa Volvo ostettais
Ja kolmivuoro hihnatyöstä palkka nostettais.
De va kukku de
De va kukku de
De va kukku de
Ja kuule nyt kundi mä en lähre minnekään,
Ku meillä on niin hyvä tuo residenttikin

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kuten otsikko kertoo, lopetin työt. Mulla oli avustajantöitä ja muutamia tunteja varastolla viikossa, ei kannata enää kun niistä kertyy ~300e joka on suoraan pois tuista. Miksi menisin töihin jos niistä ei saa tuntuvaa hyötyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu