Onko minusta enää uuteen elämään

Olen roikkunut pitkässä avioliitossa onnettomana pitkään ja päivä päivältä olen varmempi erosta. Kasvoimme vaan vuosi vuodelta enemmän erilleen. Oikeastaan parin ekan vuoden jälkeen hommassa ei ole ollut mitään kummoista hohtoa. Myös vaimo on onneton, ja purkaa pahaa oloaan minuun. Kolme yhteistä lasta, joista nuorin alakoulussa. Tiedä mitä hallaa tuo lapsillekkin tekee, nyt ne katsoo jatkuvaa riitelyä, mutta erossa lähtee koti ja asuinympäristö. Aika etäisiä on lapsetkin sekä minun että vaimoni kanssa. Asutaan rakentamassamme omakotitalossa, ja taloudellisesti pyyhkii hyvin. Omaa ahdistusta ja pahaa oloa onkin tullut purettua tarpeettomiin hankintoihin, joista aiheutuu vain lisää ahdistusta. Joo, on seksiä ja nukutaan samassa sängyssä. ei tietääkseni ole kolmansia pyöriä. Mutta kylmää on. Vaimo on säilynyt kauniinakin. Mutta koen olevani ajatusmaailmalta niin kaukana vaimosta joka kyllä puhuu samaa, mutta teot on päinvastaisia. Suoraan sanoen ton naisen käytös on kuvottavaa. Hän on myös hyvin voimakastahtoinen, ja koen että hän musertaa minut.
Olen aina ollut hyvin sisäänpäinkääntynyt, ala-asteella oli vähäistä kiusaamista minkä takia vaan jättäydyin omaehtoisesti kaikesta pois. Ujokin jossain seurassa, kun taas toisessa en. Muukin vähäinen lähisuku on hyvin sisäänpäinkääntynyttä. Viihdyn pääosin yksinäni hyvin, mielipiteeni ja ajatukseni ovat foliohattuosastoa taviksen näkökulmasta eikä minua kiinnosta niitä pahemmin kuulutella. Lapsuudessa ja nuoruudessa oli pari hyvää kaveria, jotka jäivät puolison myötä takavasemmalle. Ja nykyään koen olevani niin erilleen kasvanut heistä, että ei kiinnosta edes ottaa yhteyttä. Somessa vähän joskus seurannut.

Olen ensivaikutelmaltani varmasti tosi jäykkä ja tylsä tapaus. Lämpenen t-o-d-e-l-l-a hitaasti. Enkä ole mikään jutunkertoja sittenkään, mutta osaan kyllä heittää läppää ja mielestäni olen hyvinkin huumorintajuinen. Koen vaan, että sarkasmiani aika harvat tajuaa.
Olen kuitenkin pitkä, komea ja raamikas, ja naiset ovat aina olleet kiinnostuneita minusta. Jos menen baariin, minua tullaan monesti lähestymään. Tavallaan masentavaa, koska melko 10/10 naisetkin tulivat monesti iskemään, mutta sain harvoin vietyä juttua pidemmälle.
Eli näen tavallaan jatkuvasti mitä elämäni voisi olla jos olisin sosiaalisesti taitavampi. Eikä tämä rajoitu naisiin, vaan ihan kaikkeen sosiaaliseen kanssakäymiseen. Ensivastaanotto on minua kohtaan aina todella hyvä, mutta huomaan kuinka nopeasti se karisee kun en osaa pitää yllä keskustelua, enkä antaa itsestäni yhtikäs mitään. Sisäpuoli ei vastaa ollenkaan ulkokuorta. Ferrrarissa fiatin moottori.
Nuorena löysin helpommin yhdenyönseuraa, mutta mikään vakava ei tahtonut sujua koska jäykistelin ja jännitin treffejä liikaa.
Yhdenkään vieraan naisen kanssa en ole ollut kanssakäymisissä ilman alkoholia.
Muutaman naisen kanssa on kuitenkin ollut tosi hyvää läppää ja hauskaa yhdessä, ja näistä minun olisi puoliso pitänyt nuorena
tajuta uskaltaa ottaa. He ymmärsivät minua. Molemmat olivat omassa päässäni vahvasti friendszonella, ja niiden kanssa oltiin paljon tekemisissä. Kuten kaverini tyttöystävä, joten pidin itsestäänselvänä, että ei meillä ole mitään juttua. Näin jälkeenpäin vanhempana olen tajunnut että varsinkin hän yritti ihan suoraan minua kokoajan. Tuli monesti luokseni kaverini tietämättä miloin milläkin verukkeella, hyvin tälläytyneenä ja vähissä vaatteissa. Silloinkin vaan mietin, että miksi kaverini saa noin upean pakkauksen muta minä en samaa ansaitse. Mutta tiedä niistä, ne on menneitä ne.

Mitkä mahikset tämmösellä syrjäytyneellä ukolla on nykyisessä some/tinder/älymaailmassa?

Siitä olen satavarma, että jostain tinderistä en ikipäivänä saisi ketään. Jossain nuoruuteni kissfm chatissa en ikinä saanut juttua luistamaan. En osaa antaa hyvää ensivaikutelmaa kuin humalassa ja ulkonäköni takia, ja silloin tapaa yleensä vääränlaisia tyyppejä.
Enkä itsekkään tyydy ihan mihin vaan, vaan minullakin on kriteerit puolisolleni. Mikä tämän kirjoituksen pointti? yritän ehkä rohkaista itseäni eroon. En kuitenkaan halua olla loppuelämääni ypöyksin. Silloi roikun mielummin tässä paskassa suhteessa.

Mitä tekisit tilanteessani? Erotessa olisin aivan yksin. Nytkin olen ajoittain hyvin masentunut, mitä se olisi sitten.
Erossa tulisi myös taloudellisesti rajusti takkiin. Mutta asuisin kyllä mielummin vaikka lähiössä vuokralla onnellisena, kuin missä nyt asun onnettomana. Mutta, onko siellä tarjolla kuitenkin vain se onneton yksielämä ja alkoholismi. Nyt sentään näyttää ulkosesti siltä että menee hyvin, saan sentään siitä jotain narsistista tyydytystä, kun toiset katsoo kateellisena taloja autoja sun muita. Vaikka todellisuudessa olen itse heille kateellinen kun näen heidän iloiset hymyilevät puolisot ja hyväkäytösiset lapset. Miksi minä en ansaitse sitä onnea.