Ministeri Juuso Eduskunnassa kiusattavana

Ei riitä, että lapset kiusaa, ei riitä, että vanhuksista ei todellisuudessa välitetä.
Mutta Se, että Eduskunnan Oppositio kiusaa (todellisesti) sosiaali-ja
terveysministeri Juusoa. Jokainen järkevä tietää, että ministerit eivät ole
näitä lukuja ja leikkauksia keksineet. Laskelmat ja esitykset tulevat
sieltä ministeriöiden virkamiesten laskelmista. Vastuullisilta virkamiehiltä!!

On tullut selväksi sekin, että valtiovalta on antanut rahat sotealueille(velkaa tehden)
Sotealueilla on omat päätävät elimet (valtuustot, hallitukset jne..), joiden päätöksellä
palvelut pelaa. Tämä hallitus BUDJETOI joka vuosi LISÄÄ MILJARDIN sotehallintoon. Hallitus ei leikkaa vaan rahoittaa. Sote-hallinto on eriytetty
kuntien taloudesta.

Olisipa mielenkiintoista kuinka suuri kansanedustajajoukko itse istuu sote-
hallinnossa luottamustehtävän ja päättäjän paikalla.
ETTÄ KEHTAATTEkin.

Aivan törkeää kielenkäyttöä ja häpeällistä pilkkaa ja herjaa. Ihan voisi
näin pääsiäisen sanomana olla tehty huudolla "ristiinnaulitse, ristiinnaulitse".
Tämä joukko, joka näin käyttäytyy Eduskunnassa varsin hyvin tietää, mikä on valtion
tilanne taloudellisesti ja sosiaalisesti.
Demarit ovat saaneet palkkansa kannatusprosenttien myötä. Siis typerälle, ymmärtämättömälle ja lietsontaa kiihottuvalle kansalle voidaan tällaisella
käyttäytymisellä, suoralla valheella ja henkilöloukkauksilla saada aikaan.
ONNEKSI OLKOON!
30733
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Lisää kaljaa 😵‍💫

Äänestä

Otahan ihan rauhallisesti ,vedä henkeä.

Äänestä

Sanoppa muuta, on noi ministerit oikeen julmuuden huippu. Kiusataan vanhoja ja sairaita, polosta hommaa. Tappelisivat edes vertaistensa kanssa, mut kun on niin mukava kiusata heikompiaan.

Äänestä
  • (( PETOSJYTKY ! ))

    Äänestä

Vain lukutaidoton idiootti kävelee hiihtoladulla.

Äänestä
  • Taasko ne kepulit siellä ladulla lenkkeili..hi hi

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Taasko ne kepulit siellä ladulla lenkkeili..hi hi

    Tais olla Orpo pi*u eksynyt..hi hi

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Taasko ne kepulit siellä ladulla lenkkeili..hi hi

    Maski päähän persut. Yksinkertaista.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Maski päähän persut. Yksinkertaista.

    Maski päähän kepulit, ettei Jallu ja Lonkero tuoksahtele..

    Äänestä

Purra on kiero valehtelija ja lupaustensa pettäjä.

Äänestä

Jaahas. Persu on jo heti aamulla alkanu kiskomaan kaljaa🍺🍻🍺 Muut ihmiset ovat siihen aikaan töissä.

Äänestä
  • Onhan se niin, että tuollainen käytös, varsinkin vasureilta ja demareilta eduskunnassa.
    Tämä sakki tietää varsin hyvin, miten Suomen asiat ovat ja tietävät varsin hyvin, mikä osuus tämänpäivän hallituksen ministereillä on sote-asioissa ja rahan puutteessa.
    Kuten Orpo sanoi. Hyvinvointialueilta ei leikata. Päinvastoin annetaan joka vuosi 1 miljardi lisää toimintaan.
    Repikää siitä!!
    Se, että rempallaan oleva jo heti alkuun rakennettu sote-uudistus on näin k.s.s., ei todellakaan
    ole nykyisen ministeri Juuson kontolla. Aluevaltuustot ja-hallitukset on valjastettu poliittisilla
    päättäjillä. Siellä on valta nykyisin, ei ministerillä. Kun Suomen talous on kuralla, niin
    ei kannata ministeriä siitä ala-arvoisin pilkka- ja herjahuudoin syyttää.
    Aikuiset ihmiset. Olette juuri niitä "koulukiusaajiksi" luokiteltavaa sakkia.
    Eipä ole moista nähty, ei kuultu. Ala-arvoista päättäjäporukkaa. Ei ole vara arvostella
    lapsia, joita syytellään kiusaajiksi kouluissa. Mitä Isot Edellä, sitä pienet perässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Onhan se niin, että tuollainen käytös, varsinkin vasureilta ja demareilta eduskunnassa.
    Tämä sakki tietää varsin hyvin, miten Suomen asiat ovat ja tietävät varsin hyvin, mikä osuus tämänpäivän hallituksen ministereillä on sote-asioissa ja rahan puutteessa.
    Kuten Orpo sanoi. Hyvinvointialueilta ei leikata. Päinvastoin annetaan joka vuosi 1 miljardi lisää toimintaan.
    Repikää siitä!!
    Se, että rempallaan oleva jo heti alkuun rakennettu sote-uudistus on näin k.s.s., ei todellakaan
    ole nykyisen ministeri Juuson kontolla. Aluevaltuustot ja-hallitukset on valjastettu poliittisilla
    päättäjillä. Siellä on valta nykyisin, ei ministerillä. Kun Suomen talous on kuralla, niin
    ei kannata ministeriä siitä ala-arvoisin pilkka- ja herjahuudoin syyttää.
    Aikuiset ihmiset. Olette juuri niitä "koulukiusaajiksi" luokiteltavaa sakkia.
    Eipä ole moista nähty, ei kuultu. Ala-arvoista päättäjäporukkaa. Ei ole vara arvostella
    lapsia, joita syytellään kiusaajiksi kouluissa. Mitä Isot Edellä, sitä pienet perässä.

    Vain miljardi,sehän menee pelkästään jo noiden 600 johtohenkilön palkkoihin.🤭

    Äänestä

Sosialistejä, demareita ja keskustaa vituttaa niin saatanasti kun heidän niin ylistämä ja kunniakkaan sote-päätöksen laskelmat olivatkin niin perseelleen lasketut. Just niin kuin oppositio Marinin vihervasemmisto hallitukselle ilmoitti. Heidän ylpeys ei vain antanut periksi myöntää silloin, eikä vieläkään.....duunari kun ei osaa laskea yhteen, vähentää tai kertoa. Se osaa vain ottaa SIIS VELAN PÄÄLLE VELKAA JA HUUTAMALLA RAHAA ON !
VELKAA SIKSI KOSKA HEIDÄN MIELESTÄ SITÄ EI TARVI MAKSAA TAKAISIN !
Sosialistit sössivät Suomen hyvinvointia ja porvarit joutuvat tekemään korjaukset näin se meni aikaisemminkin.

Äänestä
  • Se on juurikin näin. Hyvää jaettiin velalla. Ja mikä on Suomen tilanne. Kurjaa ja hurjaa, jos "aikuisen oikeasti" asioita ajatellaan.
    Valtiovarainministeriön , niin johdon kuin alaisten laskelmat sen osoittavat. Että uudelleen, repikää siitä.
    SAK:n 7000 jäsenen lakko toi valtiolle yli 3 miljardin vahingot. Kohtuutonta politikointia!!
    Suomen ja sen kansan tulevaisuus hyvinvointeineen on vaakalaudalla. AY-liike johtajineen?!
    tämäkö on suomalaisten etu? Maailman Onnellisin paikka.

    Vihervasurien aloittama aate on levinnyt laajalle. Eläkkeitä on leikattava, indeksejä on jäädytettävä. Voi hyvät kansalaiset. Kun käteen, verojen jälkeen, jää n. rapiat 1000 euroa.
    Siinä on, mistä leikata.
    Tämä taannoin indeksikorjaus vie ne muutamat kympit lääkekustannuksiin, tk-käynteihin.
    tarvittaviin kotipalvelujen maksuihin jne. Luuletteko, että siinä on leikattavaa.
    Tämä on ainakin 80 prosentin eläkeläisjoukon arki. Ja asuakin pitää... vai onko tämä
    sitä vanhusten kiusaamista, joka on meneillään laajemmassakin mittakaavassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Se on juurikin näin. Hyvää jaettiin velalla. Ja mikä on Suomen tilanne. Kurjaa ja hurjaa, jos "aikuisen oikeasti" asioita ajatellaan.
    Valtiovarainministeriön , niin johdon kuin alaisten laskelmat sen osoittavat. Että uudelleen, repikää siitä.
    SAK:n 7000 jäsenen lakko toi valtiolle yli 3 miljardin vahingot. Kohtuutonta politikointia!!
    Suomen ja sen kansan tulevaisuus hyvinvointeineen on vaakalaudalla. AY-liike johtajineen?!
    tämäkö on suomalaisten etu? Maailman Onnellisin paikka.

    Vihervasurien aloittama aate on levinnyt laajalle. Eläkkeitä on leikattava, indeksejä on jäädytettävä. Voi hyvät kansalaiset. Kun käteen, verojen jälkeen, jää n. rapiat 1000 euroa.
    Siinä on, mistä leikata.
    Tämä taannoin indeksikorjaus vie ne muutamat kympit lääkekustannuksiin, tk-käynteihin.
    tarvittaviin kotipalvelujen maksuihin jne. Luuletteko, että siinä on leikattavaa.
    Tämä on ainakin 80 prosentin eläkeläisjoukon arki. Ja asuakin pitää... vai onko tämä
    sitä vanhusten kiusaamista, joka on meneillään laajemmassakin mittakaavassa.

    Kuka täällä jumittaa, kun teksti ei mene läpi?

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Kuka täällä jumittaa, kun teksti ei mene läpi?

    Mitä se Vanahasen Mattikin rupeaa revittelemään Iltalehdessä. Kukas häntä kiusaa-
    vai rupesko mattikin kiusaan perussuomalaisia.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Mitä se Vanahasen Mattikin rupeaa revittelemään Iltalehdessä. Kukas häntä kiusaa-
    vai rupesko mattikin kiusaan perussuomalaisia.

    Kuinka moni saa eläkettä valtiolta? Onko tullut pieneen mieleen, että eläkekassavarat
    eivät kuulu valtiolle (ainoastaan Valtiokonttorin eläkkeet). Ketä hyödyttää eläkeindeksien jäädyttäminen. Se hyödyttäisi nyt yli 200 miljardia käsittäviä eläkekassoja. Ei hyödyttäiisi
    valtion taloutta. Heikentäisi toimeentuloa eri tavoin. Jopa verotulot vähenisivät.
    Ostovoima heikkenisi ja palvelujen käyttö. Työllisyyteen eläkeläisten osuus on hyvin vaikuttava. Eläkeläinen tarvitsee monenlaisia palveluja ja joutuu niitä hankkimaan.
    Yhteiskunta joutuu entistä enemmän antamaan kmäyttämään yhteiskunnan rahaa
    palveluseteleihin, jos eläkeläisen eläkkeitä heikennetään.
    Hei halloo, eikös se tuottaisi enemmän valtion kassaan, kun indeksi toimisi eläkkeissä?
    Sehän toisi verotuloja....ostovoimaa... jne...
    Eläkekassat. ovat erillisiä laitoksia, eivät toimi valtion varoilla. Niiden rahoitus tapahtuu kunkin työsuhteen perusteella kerrytetyn eläketurvan muodostuksessa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Melkosia madonlukuja pokkana esitti haastattelussa valtiovarainministeriön
    budjettipäällikkö. On kiire toteutukselle, sillä Suomen talousluokitus joutuu
    tarkkailuun ja mitä se taas merkitsee. Luottoluokitus kertoo sen, miten
    sijoitumme maailmalla luotettavaksi kumppaniksi. Ja voiko velkaa enää antaa???
    Pelkona myös joutua EU:n tarkkailuluokalle. Olisihan se häpeällistä, että
    Maailman Onnellisimmaiksi maaksi julistettu valtio saisi tällaisen kolauksen.
    Onnellisia mittareita käytetyt velalla rakennettu hyvinvointi kansalaisille.
    Että silkkaa tilastovalhetta tämä onnellisuus....
    Pitää peilata omaan talouteen. Jos rahaa ei ole, on velkaa silmät ja korvat
    täynnä. Itse joudut velkasi vastaamaan. Oletko Onnellinen? Ehkä , jos Sinulla
    n taho, joka maksaa velkasi, eikä Sinun itse tarvitsisi velkoja maksaa. Ainoastaan tuhlata.
    Eppäillä soppii, miten kauan kuuluisit joukkoon! Tässä esimerkki siitä, miten
    Suomen valtiolta menisi kunnia ja maine, eikä kukaan haluaisi
    olla kaveri eikä luoton antaja. Että kiirettä pittää, sano budjettipäällikkö.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Onpa kumma, kun aihe ei kiinnosta, eikä mielipiteitä keskustelulle löydy.
    Silkkaa roskaa alkuun. On todella ryhdyttävä miettimään Suomen tilannetta.
    Eläkeläiset ovat "heikoin lenkki" ottaa nitistettäväksi. Omalla vuosikymmenien työllä ansaittua toimeentuloa. Ja mitä hyödyttää yhteiskuntaa indeksileikkaukset.
    Mennään ojasta allikkoon. Vanhusväki on haurain joukko pitämään puoliaan.
    Tässä näkyy inhimillisyys. Pienen joukon eläkkeet loppupeleissä tulee valtion
    eläkekassalta. Tehkääpä niiden kanssa, miten sovitte. Muiden pieneläkeläisten
    toimeentulo on muiden eläkekassavarojen peukalon alla. Verotulot eivät tällä keinoin lisi.
    Ainoastaan yhteiskunnan kustannukset nousevat, Vanhuksemme ovat pörssikeinottelijoiden uhreja. Kuka tämän keksi!!?? , että vanhainkodit hävitettiin
    valtakunnasta ja ulkomaaneläjät tulevat nauttimaan suomalaisen vanhuksen vanhuudenpäivien hoidon tuotoista. Raha ei jää kiertämään ja tyydyttämään
    omaan kotimaamme talouteen. Varat virtaavat maailmalle!!

    Ihmeekseni kuuntelin TELAn johtajan Suvi Anne Siimeksen haastattelua eläkeläisten
    toimeentulosta. Vuosikymmeniä sitten hän halusi viedä eläkeläisiltä heidän toimeentulon.
    Nyt vartuttuaan aikuiseksi naiseksi, oli mielipiteet muuuttuneet. Fiksu ja kehityskelpoinen nainen sekä hyvä ulosanti. Tarvitsemme tämänkaltaisia enemmän.
    Jos Suvi Anne perustaisi ihan oikeasti "eläkeläisten puolueen". Hänen sanomansa
    menisi "yli puoluerajojen ja Eläkeläisten puolue voittaisi Suomessa. Meiltä löytyisi
    sosiaalista omaatuntoa, ammattitaitoa ja sydäntä. Saattaisipa olla, että saisimme
    Suomen nousuun!
    Suomen 1.5 miljoonainen ikääntyvien joukko, olisiko aika ryhdistäytyä?

    Äänestä

Joo yhdyn avayspostaajan toteamukseen, mutta onhan se selvää että tää hallitus kokoomus-persut on tehneet ihan selevää arvopolitiikkaa eli leikanneet pääosin (melkeinpä ainoastaan) pienituloisilta duunareilta ja lapsiperheiltä ja heikentämässä työehtojuttuja kuten lakko-oikeutta.

Äänestä

Eduskunnan kyselytunti antaa lapsille ja nuorille erittäin huonoa mallia asioiden hoitamisesta.

Äänestä
  • Olen täysin samaa mieltä Eduskunta ja siellä olevat kansanedustajat ovat ottaneet
    oppia Brittien ala- ja ylähuone huuteluista!! Olemme oppineet olemaan kansainvälisiä.
    Ei tuppisuita vaan huutelua sinne ja tänne. Kiihkeästi! Se on globaalia käytöstä. olkaamme
    siis kansainvälisesti käyttäytyviä, niin kuulumme joukkoon!! Pyhäkoulukäyttäytyminen
    ja puheenvuoron pyytäminen ei kuulu nykyaikaan!
    Nyt näemme, mitä ympärillämme tapahtuu.......Pistääpi miettimään, onko elämä tämän arvoista.
    Kylvää vihaa ja eripuraa. Suomen asioiden hoito on retuperällä, kun asiallisesti ei kyetä
    vaikeitakin asioita hoitamaan.
    Nyt Suomen talous on mennyt totaalisesti kuralle!! Työtä,työtä ja toimeentuloa sen
    kautta. Ei ole enää jakovaraa!!

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Olen täysin samaa mieltä Eduskunta ja siellä olevat kansanedustajat ovat ottaneet
    oppia Brittien ala- ja ylähuone huuteluista!! Olemme oppineet olemaan kansainvälisiä.
    Ei tuppisuita vaan huutelua sinne ja tänne. Kiihkeästi! Se on globaalia käytöstä. olkaamme
    siis kansainvälisesti käyttäytyviä, niin kuulumme joukkoon!! Pyhäkoulukäyttäytyminen
    ja puheenvuoron pyytäminen ei kuulu nykyaikaan!
    Nyt näemme, mitä ympärillämme tapahtuu.......Pistääpi miettimään, onko elämä tämän arvoista.
    Kylvää vihaa ja eripuraa. Suomen asioiden hoito on retuperällä, kun asiallisesti ei kyetä
    vaikeitakin asioita hoitamaan.
    Nyt Suomen talous on mennyt totaalisesti kuralle!! Työtä,työtä ja toimeentuloa sen
    kautta. Ei ole enää jakovaraa!!

    Ja minä kun olen oikein odottanut,kunnon nyrkkeily ottelua siellä eduskunnassa.Myös kunnon tukkanuottasia.😂😂

    Äänestä

Juuso siirtä valtion rahoja yksityislääkäreiden taskuun.

Äänestä

Persut ne on niitä todellisia kiusaajia, valheen ammattilaisten räkänokka joukkio ei voi elää päivääkään ilman valehtelemista

Äänestä

Varakkaille veroale. Sitä pienettiin hieman ja sanotaan varakkaiudenkin osallistuvan.

Äänestä
  • Juuso on kyllä juuso ei maha mittään, toivottavasti syksyllä alkaa kova lakko aalto ja porvari hallitus pitää saada nurin ennen kun ne rapauttaa koko yhteiskunnan.

    Äänestä

Kaikki nuo veronkorotukset ja leikkaukset johtuu Suomen puuttumisesta sotiin, työnnetty Urkainalle ainakin 2 miljardia, miten muuten kun otettu kalliskorkoista lainaa ja nato höpötyksiin varmaan toinen 2 miljardia. Yhteensä voi olla vaikka 10 miljardia noihin sota hommiin ja kaikki rahat menneet hukkaan,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei riitä, että lapset kiusaa, ei riitä, että vanhuksista ei todellisuudessa välitetä.
Mutta Se, että Eduskunnan Oppositio kiusaa (todellisesti) sosiaali-ja
terveysministeri Juusoa. Jokainen järkevä tietää, että ministerit eivät ole
näitä lukuja ja leikkauksia keksineet. Laskelmat ja esitykset tulevat
sieltä ministeriöiden virkamiesten laskelmista. Vastuullisilta virkamiehiltä!!

On tullut selväksi sekin, että valtiovalta on antanut rahat sotealueille(velkaa tehden)
Sotealueilla on omat päätävät elimet (valtuustot, hallitukset jne..), joiden päätöksellä
palvelut pelaa. Tämä hallitus BUDJETOI joka vuosi LISÄÄ MILJARDIN sotehallintoon. Hallitus ei leikkaa vaan rahoittaa. Sote-hallinto on eriytetty
kuntien taloudesta.

Olisipa mielenkiintoista kuinka suuri kansanedustajajoukko itse istuu sote-
hallinnossa luottamustehtävän ja päättäjän paikalla.
ETTÄ KEHTAATTEkin.

Aivan törkeää kielenkäyttöä ja häpeällistä pilkkaa ja herjaa. Ihan voisi
näin pääsiäisen sanomana olla tehty huudolla "ristiinnaulitse, ristiinnaulitse".
Tämä joukko, joka näin käyttäytyy Eduskunnassa varsin hyvin tietää, mikä on valtion
tilanne taloudellisesti ja sosiaalisesti.
Demarit ovat saaneet palkkansa kannatusprosenttien myötä. Siis typerälle, ymmärtämättömälle ja lietsontaa kiihottuvalle kansalle voidaan tällaisella
käyttäytymisellä, suoralla valheella ja henkilöloukkauksilla saada aikaan.
ONNEKSI OLKOON!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu