Taistelu

Olisi hauskaa tietää miten muut taistelevat naamansa kanssa, ja kuinka se vaikuttaa elämään.

Itselläni ei vuoteen ole tuntunut muuta olevankaan... Kaikki tuntuvat pyörivän vain kasvojen ympärillä. Helpottaisi jos saisi tietää, ettei ole ainut jolla ei ole helppoa jne.. Välillä kun tuntuu, että kellään muulla ei ole samanlaisia ongelmia.

Erityisesti haluaisin tietää poikien kokemuksia, sillä itse olen poika ja akne on rajoittanu menojani todella ikävästi.
Kertokaa vain kaikkea mitä mieleen tulee!

Esim. mihinkään pitempään reissuun en ole uskaltanut lähteä, koska iho on ollut niiiiin kuiva. Onneksi kesän myötä kuivuuskin on häipynyt!
Yökylälilyt yms. on myös jäänyt kokonaan pois.. Minkäslaista teillä?
4407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aikalailla samoja ongelmia mitä minullakin, jos pärstä oikein kukkii ja kaverit haluais, että lähteä johonki bilisteleen niin yleensä valehtelen jotain että oon sairas tai jotain..vaikka ei vain haluaisi olla ihmisten ilmoilla :P. Ja sillonkun tulee johonki lähdettyä niin tulee laitettua jonkin verran puuteria tai jotain..niin ja olen poika myös hehe.
Sellasta se on...elämä on perseestä ja voi niitä kusipäitä joilla on käynyt tuuri eikä kärsi tälläisistä ongelmista ja vielä aukovat siitä päätä niin Huhhuh..erittäin masentavaa.

Äänestä

Poikanahan sulla on helppo mennä ihotautilääkäriin ja hoitaa ongelma pois roalla.

Puhu vanhemmillesi.

En halua surkutella, mutta niin se vain on, että meillä tytöillä on hankalampaa tuo, koska pitää äydä raskaustesteissä. Vaikka olisi neitsyt! Typerää.

Hop nyt puhumaan vanhemmillesi! Itse en ole vielä kehdannut. Pitäisi kyllä. Mutta uskon että en saa rahoitusta noin kalliiseen lääkkeeseen.

Äänestä

joo samoilla linjoilla tääläkin päin on oltu vähän aikaa. jos naama on viturallaan niin ei kehtaa mihinkään mennä. no nyt on kummiskin tuo roa, tosin kuukauden kuuri vaan mut sen jäkeen on uusi aika ihotautilääkärille ja luultavasti pyydän jatkoa. ja tuolle edelliselle muijalle sen verran, että tytöt sentäs voi käyttää puuteria ym. ja se ei haittaa jos näkyy mut aika karua jos näät selvästi jollain äijällä jotain meikkivoidetta. noh ei mulla edes paha tämä kait ole, yks kaks finniä sillon tällön mut se VITUTTAA.
nyt oon lukinnu itseni kämpille vähäks aikaa koska oon varautunu roan alkupamaukseen. ehtoota

Äänestä
  • meinaa jos aiot lukittua sisälle koko alkurähähdyksen ajaksi, mulla 4 kk melkein roaa takana ja naama ei oo vieläkään alkanut kunnolla paranee. Kannattaa oikeesti psyykata itteensä niin et kehtaa ihmisten ilmoilla kulkea vaikka naama ei oiskaan kondiksessa. Tiedän omasta kokemuksesta ERITTÄIN HYVIN että se on hiton vaikeeta, mutta minkäs teet?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


einari kirjoitti:

Olisi hauskaa tietää miten muut taistelevat naamansa kanssa, ja kuinka se vaikuttaa elämään.

Itselläni ei vuoteen ole tuntunut muuta olevankaan... Kaikki tuntuvat pyörivän vain kasvojen ympärillä. Helpottaisi jos saisi tietää, ettei ole ainut jolla ei ole helppoa jne.. Välillä kun tuntuu, että kellään muulla ei ole samanlaisia ongelmia.

Erityisesti haluaisin tietää poikien kokemuksia, sillä itse olen poika ja akne on rajoittanu menojani todella ikävästi.
Kertokaa vain kaikkea mitä mieleen tulee!

Esim. mihinkään pitempään reissuun en ole uskaltanut lähteä, koska iho on ollut niiiiin kuiva. Onneksi kesän myötä kuivuuskin on häipynyt!
Yökylälilyt yms. on myös jäänyt kokonaan pois.. Minkäslaista teillä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu