Minua kiusattiin koko peruskoulun ajan. Syynä r-vika. Kiusaaminen oli haukkumista, tavaroiden vandalisointia, henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä. Yläasteella myös fyysistä seksuaalista häirintää: tissien kourimista rintaliivien sisältä, pyllyn puristelua, sormien tunkemista pikkuhousujen sisälle jne. Kaikki tämä ilman rangaistusta.
Sain kerran turpaani tuulikaapissa. Välituntivalvojana ollut opettaja käveli vaan ohiste eikä puuttunut asiaan. Myöhemmin ko. opettaja naureskeli, että "sain mitä tilasin".
Kerroin kaikista asioista vanhemmilleni. Heitä ei kiinnostanut. Ala-asteella yksikään opettaja ei puuttunut kiusaamiseen. Yläasteella yritin kertoa seksuaalisesta häirinnästä eräälle opettajalle. Hän ei puuttunut asiaan. Kaikki "kantelut" johtivat kiusaamisen pahenemiseen. Sen takia ei lopulta kertonut asioista enää kenellekään. Koulun ulkopuolella ei kiusaamista tapahtunut - ei ainakaan niin paljon. Olin aivan rikki 7. luokasta lähtien ja aloin juoda alkoholia viikonloppuisin ja koulun lomilla.
Join ekat kännit 13-vuotiaana. Siitä alkoi vuosia jatkunut ryyppääminen. Vihasin itseäni todella syvästi. Äitini arvostelia ulkonäköäni mikä pahensi ongelmaa. Läskiksi haukkuminen oli arkipäivää. Isäni oli v-mäinen narsisti joka myös haukkui tyhmyyttäni joka käänteessä. Käytin joka pennin viinaan, tyhjensin Postipankin tilini ja säästöporsaat. Pöllin myös isosiskoni tutorin rahat (yläasteen opettaja) ja ostin alkoholia. Yhtenä vappuna yläasteaikoina ryyppäsin 3 päivää putkeen.
Suunnittelin monta kertaa tappavani itseni. En uskaltanut toteuttaa suunnitelmia, koska pelkäsin etten kuolisikaan. Olin 18-vuotiaana melkein rappioalkoholisti, toki toimiva sellainen. Jossain vaiheessa ryyppääminen väheni, mutta siinä ei mennyt montaakaan vuotta. Yksin asuessani vietin viikonloput viihteellä. Opiskeluaikoina ryyppäsin myös viikolla ja välillä koulupäivinäkin, jos oli hyppytunti.
Muisti pätki usein enkä joskus muistanut mitä illan aikana oli tapahtunut. Heräsin milloin mistäkin enkä muistanut olinko harrastanut seksiä vai en.
Loputa ryyppäämisestä tuli terveysongelmia mm. vakavaa närästystä. Sain myös allergisia reaktioita jostain maku/väriaineista. Närästys paheni vuosien mittaan enkä enää pystynyt juomaan yhtään alkoholia.
Lopetin melkein kaiken alkoholin käytön noin 7-8 vuotta sitten. Nyt juon lasin kuoharia pari kertaa vuodessa.
Toivon joskus itsekin, että olisin ollut tarpeeksi rohkea tehdäkseni jotain vakavaa kiusaajilleni. Heistä kukaan ei ikinä saanut mitään rangaistusta. Näen heitä välillä kotipaikkakunnallani. He käyttäyvät kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vielä noin 25-30 vuotta myöhemminkin vihaan heitä syvästi. Jostain asioista ei vaan pääse yli. Ei vaikka käyttäisi vuosia asioiden purkamiseen terapiassa. Toki sellaisen terapeutin löytäminen joka uskoisi kaiken on todella vaikeaa. Minusta ei näy päällepäin mitä kaikkea kamalaa olen joutunut kokemaan lapsena ja teininä.
Sain kerran turpaani tuulikaapissa. Välituntivalvojana ollut opettaja käveli vaan ohiste eikä puuttunut asiaan. Myöhemmin ko. opettaja naureskeli, että "sain mitä tilasin".
Kerroin kaikista asioista vanhemmilleni. Heitä ei kiinnostanut. Ala-asteella yksikään opettaja ei puuttunut kiusaamiseen. Yläasteella yritin kertoa seksuaalisesta häirinnästä eräälle opettajalle. Hän ei puuttunut asiaan. Kaikki "kantelut" johtivat kiusaamisen pahenemiseen. Sen takia ei lopulta kertonut asioista enää kenellekään. Koulun ulkopuolella ei kiusaamista tapahtunut - ei ainakaan niin paljon. Olin aivan rikki 7. luokasta lähtien ja aloin juoda alkoholia viikonloppuisin ja koulun lomilla.
Join ekat kännit 13-vuotiaana. Siitä alkoi vuosia jatkunut ryyppääminen. Vihasin itseäni todella syvästi. Äitini arvostelia ulkonäköäni mikä pahensi ongelmaa. Läskiksi haukkuminen oli arkipäivää. Isäni oli v-mäinen narsisti joka myös haukkui tyhmyyttäni joka käänteessä. Käytin joka pennin viinaan, tyhjensin Postipankin tilini ja säästöporsaat. Pöllin myös isosiskoni tutorin rahat (yläasteen opettaja) ja ostin alkoholia. Yhtenä vappuna yläasteaikoina ryyppäsin 3 päivää putkeen.
Suunnittelin monta kertaa tappavani itseni. En uskaltanut toteuttaa suunnitelmia, koska pelkäsin etten kuolisikaan. Olin 18-vuotiaana melkein rappioalkoholisti, toki toimiva sellainen. Jossain vaiheessa ryyppääminen väheni, mutta siinä ei mennyt montaakaan vuotta. Yksin asuessani vietin viikonloput viihteellä. Opiskeluaikoina ryyppäsin myös viikolla ja välillä koulupäivinäkin, jos oli hyppytunti.
Muisti pätki usein enkä joskus muistanut mitä illan aikana oli tapahtunut. Heräsin milloin mistäkin enkä muistanut olinko harrastanut seksiä vai en.
Loputa ryyppäämisestä tuli terveysongelmia mm. vakavaa närästystä. Sain myös allergisia reaktioita jostain maku/väriaineista. Närästys paheni vuosien mittaan enkä enää pystynyt juomaan yhtään alkoholia.
Lopetin melkein kaiken alkoholin käytön noin 7-8 vuotta sitten. Nyt juon lasin kuoharia pari kertaa vuodessa.
Toivon joskus itsekin, että olisin ollut tarpeeksi rohkea tehdäkseni jotain vakavaa kiusaajilleni. Heistä kukaan ei ikinä saanut mitään rangaistusta. Näen heitä välillä kotipaikkakunnallani. He käyttäyvät kuin mitään ei olisi tapahtunut. Vielä noin 25-30 vuotta myöhemminkin vihaan heitä syvästi. Jostain asioista ei vaan pääse yli. Ei vaikka käyttäisi vuosia asioiden purkamiseen terapiassa. Toki sellaisen terapeutin löytäminen joka uskoisi kaiken on todella vaikeaa. Minusta ei näy päällepäin mitä kaikkea kamalaa olen joutunut kokemaan lapsena ja teininä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kurjaa, että sinua on kohdeltu noin huonosti. Se on hyvä että olet kuitenkin aika hienosti päässyt eteenpäin, vaikka muistot ovat vieläkin kurjat.
Ei sinun tarvitse antaa kiusaajille anteeksi. Itseäsi ajatellen anna itsellesi anteeksi, ettet voi unohtaa ihmisiä, jotka tekivät elämästäsi kurjaa.
Itseänikin kiusattiin, mutta ajattelen niin, että vika ei ollut minussa, vaan heissä, kiusaajissa. Täytyy olla jotain vikaa kiusaajan elämässä, kun purki sitä minuun.
Minua kiusattiin jo kerhoiässä siitä että minulla ei ollut toista vanhempaa.Asuin pienessä kylässä missä ydinperhe oli jotenkin parempi osaisia ja yksinhuoltajuus olisi ollut jotenkin häpeä siihen aikaan. Kiusaamisen aiheita sitten etsittiin milloin mitäkin naurettavaa jatkuen yhdeksännelle luokalle. Vapaus koitti kun muutin kyläpahasesta kauas pois ja sain uusia ystäviä.Kipeät muistot on ollut ja mennyt niihin ei tarvi jäädä masentumaan koska se vain pahentaa oloa.Kyl se karma iskee kiusaajiin jossain vaiheessa elämää,edestään löytävät.Hassua melki kävi sääli kun vuosien jälkeen kuulin mitä ikävää kiusaajani koki mistä itse oli kiusannut.