Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Ilta-Sanomat kertoi karttamisen seurauksena tehdystä itsemurhasta

Juttu julkaistiin 27.03.2024 IS:n verkkosivuilla maksumuurin takana.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009960871.html

Painetun Ilta-Sanomien PLUS-liitteessä kerrotaan tänään 06.04.2024 viiden sivun verran karttamisen seurauksena tehdystä itsemurhasta ja siihen liittyvistä asioista. Lehti on myynnissä 06.04.2024-07.04.2024.

Lehdessä Lapin yliopiston professori Aini Linjakumpu toteaa, että karttamiskäytäntö on olemassa, vaikka Jehovan todistajat itse väittävät, ettei ole. Linjakummun mukaan rakkaudellisuudesta puhumisella liike pyrkii hämärtämään omia oppejaan. Jehovan todistajat eivät halua antaa liikkeen ulkopuolelle kuvaa, että heillä olisi ongelmallisia käytäntöjä.

Ilta-Sanomien juttuun on haastateltu myös Jehovan todistajien tiedottajaa Jukka Palosta. Näyttää taas siltä, että Jehovan todistajille on hyvin vaikeaa kertoa asiasta totuudenmukaisesti. Palonen ei jaa väitteidensä tueksi Vartiotorni-lehden otteita tai Valtakunnan Palveluksemme -lehtisen karttamissääntöjä.

Palosen antamaa tietoa on analysoitu täällä:

https://johanneksenpoika.fi/uutiset/juttu_s1503.html

30

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Järjestöltä eivät hämäysyritykset lopu. Eikä lopu myöskään into sysätä omien sääntöjen seuraukset rivijäsenten harteille. Selkärangattomampaa porukkaa saa hakea eikä ihan heti löydä.

      Järjestön hylkäämissäännön takia on eittämättä tehty paljon itsemurhia. Ainoa kysymys on, kuinka paljon.

    • Anonyymi

      Wau! Ihanko JP siellä kynäilee?
      Toivottavasti kirja käy kaupaksi!
      Saa edes vähän palsamia haavoille.

      • Anonyymi

        Melko lapsellinen yritys mitätöidä asiallinen kirjoitus, mutta jos et parempaan pysty, niin näillä mennään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Melko lapsellinen yritys mitätöidä asiallinen kirjoitus, mutta jos et parempaan pysty, niin näillä mennään.

        Ihan kyllä aitoa ihailua täältä?
        Erikoista että nähdään negatiisena,
        Anteeksi jos on näin huonoa ulostulo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan kyllä aitoa ihailua täältä?
        Erikoista että nähdään negatiisena,
        Anteeksi jos on näin huonoa ulostulo.

        Joo, on huonoa ulostulo. Taidat pitää toisia ihan tyhminä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, on huonoa ulostulo. Taidat pitää toisia ihan tyhminä.

        Itse sanoit..
        Mutta jos negatiivisuuden LP jää pyörimään niin se on sama kun radion tai LP soittimen kanssa keskustelisi.
        Ja pyysin Anteeksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan kyllä aitoa ihailua täältä?
        Erikoista että nähdään negatiisena,
        Anteeksi jos on näin huonoa ulostulo.

        Ihanko itse kartat, koetko siitä hyvää omaatuntoa?
        Tuleeko hyvä olo kun joku kärsii niin, että riistää henkensä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihanko itse kartat, koetko siitä hyvää omaatuntoa?
        Tuleeko hyvä olo kun joku kärsii niin, että riistää henkensä?

        Tarkoitan juuri tätä että palsamia haavoille,
        Kun on omistanut elämänsä tälle ja kirjoittanut kirjankin, suuri selviytyjä, kuuntelen kirja tässä heti puolen.
        Hyvä jos menisi kaupaksi, varmaan mennyt omaisuus tähän taisteluun!
        Saisi edes vähän taloudellista tukea näin.
        Monen tuhannen ihmisen asialla mitkä ovat kärsineet myös minun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse sanoit..
        Mutta jos negatiivisuuden LP jää pyörimään niin se on sama kun radion tai LP soittimen kanssa keskustelisi.
        Ja pyysin Anteeksi.

        Saat anteeksi. Tuli tuosta radion tai levysoittimen kanssa keskustelusta mieleen, että todistajien kanssa keskustelua verrataan joskus opetetun papukaijan kanssa keskusteluun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saat anteeksi. Tuli tuosta radion tai levysoittimen kanssa keskustelusta mieleen, että todistajien kanssa keskustelua verrataan joskus opetetun papukaijan kanssa keskusteluun.

        👍Kiitos


    • Anonyymi

      > Lehdessä Lapin yliopiston professori Aini Linjakumpu toteaa, että karttamiskäytäntö on olemassa, vaikka Jehovan todistajat itse väittävät, ettei ole >

      Lapin professori lienee lukutaidotonta lajia. Lukisi viralliselta sivustolta miten asia on eikä arvailisi aiheesta. Taitaa professori olevan provosoituvaa tyyppiä kun jutut on nykäisty suoraan kriitikon pakista...

      • Anonyymi

        Päin vastoin hän tietää, ettei uskonyhteisön itse kertomaan aina ole luottamista.


      • Anonyymi

        Mainosvaltuutettu taitaa olla vähemmän älykästä lajia. Tiedottajat ympäri maailman valehtelevat karttamissäännöstä aina kun siitä kysytään. Myös oikeudenkäynneissä järjestö ja sen edustajat pyrkivät valehtelemaan asiasta kaikin mahdollisin keinoin. Norjassa todistettiin vastikään erityisen irvokasta näytelmää tällä saralla.

        Järjestöhän yritti evätä käyttämästä todistusaineistona sen itse tuottamaa kirjallisuutta karttamiseen liittyen eli olisi halunnut kieltää asian toteamisen kirjallisuudesta tai "viralliselta sivustolta", joten Linjakummun lausunto on aivan linjassa todellisuuden kanssa.


      • Anonyymi

        No, mitä tässä nyt kiistelemään?
        Kaikki JT, rahvas ja ylinmistö ja luonnollisesti älymystö tietää että se on totta.
        Yhteiskunnan varoista tuhansien hoidot ym, ennen aikainen eläköityminen.
        Vastuuta, rohkeutta, oikemielisyyttä, ja nöyryyttä.
        Sinne JT torniin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, mitä tässä nyt kiistelemään?
        Kaikki JT, rahvas ja ylinmistö ja luonnollisesti älymystö tietää että se on totta.
        Yhteiskunnan varoista tuhansien hoidot ym, ennen aikainen eläköityminen.
        Vastuuta, rohkeutta, oikemielisyyttä, ja nöyryyttä.
        Sinne JT torniin.

        Tismalleen sama tilanne Venäjällä, kaikki tietää mikä on tilanne, kansa pidetään kiristämällä ja pelottelemalla pois barrikaadeilta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tismalleen sama tilanne Venäjällä, kaikki tietää mikä on tilanne, kansa pidetään kiristämällä ja pelottelemalla pois barrikaadeilta.

        Fariseukset ja saddakeukset punoivat juonia hänen takanaan, ym, tuleeko muuta mieleen..
        Herätkää!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No, mitä tässä nyt kiistelemään?
        Kaikki JT, rahvas ja ylinmistö ja luonnollisesti älymystö tietää että se on totta.
        Yhteiskunnan varoista tuhansien hoidot ym, ennen aikainen eläköityminen.
        Vastuuta, rohkeutta, oikemielisyyttä, ja nöyryyttä.
        Sinne JT torniin.

        Norsunluu torniin..


    • Anonyymi

      Anonyymi 2024-04-07 18:35:49

      " Lapin professori lienee lukutaidotonta lajia. Lukisi viralliselta sivustolta miten asia on eikä arvailisi aiheesta. Taitaa professori olevan provosoituvaa tyyppiä kun jutut on nykäisty suoraan kriitikon pakista... "

      Ne "viralliset sivut" ovat lahkon ajankohtaismainosta.
      Siellä ei ilmoiteta esim. eri maailmanlopun vuosia. Niitä ei virallisesti ole, kuten mainosvaltuutetunkin täytyy sanoa, lisäten että on selvät merkit että loppu on ihan alkamaisillaan.

      Mutta vartiotornihan leuhki jokin aika sitten niistä pikkulapsista jotka olivat kuolleet nimenomaan verensiirtokiellon seurauksena.
      Sitten tuli uusi määräys ja kyseisen vartiotornin esittely poistettiin.

      Että semmoinen uskonto.

      UT muuten suorastaan kehottaa syömään verta.
      1 kor. 10:27 Mutta kuin joku pakana teitä vieraaksi kutsuu ja te mennä tahdotte, niin syökäät kaikkia, mitä teidän eteenne tuodaan
      -Siis myös veripalttua.

      Karttamisesta taas .... Niin, sitä tietää pääsevänsä jellonan hymyiltäväksi paratiisiin, kun ei vastaa mökötystuomion saaneen tervehdykseen, sekä selittää nettifoorumilla, että emme ketään karta ...

      • Anonyymi

        Järjestön virallinen sivusto on tosiaan lähinnä mainosmateriaalia ja sellaiseksikin kieroa. Jos on niin hölmö että tuota materiaalia uskoo ja sen varaan jättäytyy, niin eipä tiedä Vartiotornista oikeasti paljon mitään.


    • Anonyymi

      Taas tätä tuttua ihmisten manipulointia omalle kannalleen.
      JT usko pelastaa, sen osoittaa Raamattu todeksi
      Suomessa on vapaus uskoa miten haluaa, mutta mitä järkeä on olla mukana lahkoissa joista kaikki huijaa uskomaan raamatunvastaisesti!

      • Anonyymi

        Ainakaan minun Raamatustani ei löydy monia JT-uskonnon kannalta keskeisiä opinkappaleita, vaan pitäisi turvautua Vartiotorni-seuran julkaisuihin.

        Toisekseen ei Raamattu ole mikään taivaasta tipahtanut ohjekirja, vaan ihmisten kokoama ja valikoima, pitkän prosessin läpikäynyt tekstikokoelma. Pelkästään jonkin opin oleminen raamatunmukaista - mitä JT-oppi ei edes ole - ei ole mikään tae opin oikeellisuudesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakaan minun Raamatustani ei löydy monia JT-uskonnon kannalta keskeisiä opinkappaleita, vaan pitäisi turvautua Vartiotorni-seuran julkaisuihin.

        Toisekseen ei Raamattu ole mikään taivaasta tipahtanut ohjekirja, vaan ihmisten kokoama ja valikoima, pitkän prosessin läpikäynyt tekstikokoelma. Pelkästään jonkin opin oleminen raamatunmukaista - mitä JT-oppi ei edes ole - ei ole mikään tae opin oikeellisuudesta.

        Valehtelet lahkolainen, häpeä!
        Vain JT puhuu siitä mitä on Raamatussa, muuttamatta mitään


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet lahkolainen, häpeä!
        Vain JT puhuu siitä mitä on Raamatussa, muuttamatta mitään

        Okei. Missä Raamatussa puhutaan pedofiilien suojelun tärkeydestä?

        Odottelemme vastausta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valehtelet lahkolainen, häpeä!
        Vain JT puhuu siitä mitä on Raamatussa, muuttamatta mitään

        Koitahan kunnioittaa ihmisiä. Tuollaisella tavalla kirjoittamalla tuotat vaan häpeää itsellesi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Okei. Missä Raamatussa puhutaan pedofiilien suojelun tärkeydestä?

        Odottelemme vastausta.

        Se on syntiJT mielestä myös!
        Mätänunia sattuu joukkoon!
        JT erossa maailman pahuudesta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koitahan kunnioittaa ihmisiä. Tuollaisella tavalla kirjoittamalla tuotat vaan häpeää itsellesi.

        Kartanon tuollaista tyhjänpuhujaa, hyi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on syntiJT mielestä myös!
        Mätänunia sattuu joukkoon!
        JT erossa maailman pahuudesta

        Kas kas, väistit koko kysymyksen, kuten kunnon jt-mieliset aina.


    • Anonyymi

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑

      🍑 K­u­u­­­m­­­a­­t­­­ ­­t­­y­­­t­­ö­­t­­­ ­­o­­­d­­o­­t­t­a­­v­­­­a­­t­ ­­­s­i­n­u­­a­ -> https://us4.fun/kissgirl?18350976

      🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    • Anonyymi

      Soopaa ja mustamaalaamista

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1447
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1419
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe