Poliittisista lakoista ei ollut mitään hyötyä

Anonyymi-ap

SAK:n ukot tarinoi putinin tavoin, kuinka heidän avullaan saadaan kuu taivaalta. Kiristetään hallitusta perumaan työelämäuudistukset menemällä lakkoon. Jos ei osallistuta kolmikantaan, vaan järjestetään ulosmarsseja ja lopulta haitataan valittuja yrityksiä, niin kyllä joukkovoima tehoaa. Ei tehoa.

AKT:n Kokko ehti jo tunnustamaan, että talven ja neljän viikon lakoilla ei saavutettu mitään. Hallitus toteuttaa ohjelmansa SAK:n kiristyksestä huolimatta. Samalla Kokko tunnusti, että vuosi sitten AKT:n parin viikon lakko, jolla yritettiin kalastaa työnantajilta suuremmat korotukset kuin muilla, ei tuottanut tulosta. Työnantaja ei taipunut kiristyksen edessä. Lakoilla ei saavutettu mitään.

Niin kävi myös Sipilän hallituksen aikana, kun Teollisuusliiton Aalto joutui televisiossa myöntämään, että poliittisilla lakoilla ei saavutettu mitään.

SAK:n lakkoilu työrauhan aikana on romahduttanut yrittäjien luottamuksen SAK:hon sopijapuolena. Se tietää ammattiyhdistysliikkeelle vaikeuksia tulevissa neuvotteluissa. Kenen kanssa tehdään sopimuksia, jos niistä ei välitetä?

Kansa tietää, että poliittisia lakkoja on esiintynyt vain silloin kun sdp on oppositiossa. Nykyinen poliittisten lakkojen epidemia alkoi vuonna 2018, kun ammattiyhdistysliikkeen miehet olivat kaapaneet vallan Urpilaiselta omalle Rinteelleen. Silloin järjestettiin Sipilän hallituksen vastaiset poliittiset lakot. Niitä ei ollut Rinteen ja Marinin hallituksen aikana, mutta TAAS Orpon hallituksen aikana. Siis joka kerta, kun SDP on oppositiossa.

Mielivaltaisen yhteiskunnan vahingoittamisen ehkäisemiseksi hallitus säätää lakkolait, joilla rajoitetaan poliittisten lakkojen ja tukilakkojen vahingontekoa. Se suojaa myös SAK:n palkattuja ja työpaikoilla olevia ay-aktiiveja turhilta hullutuksilta ja mahdollisilta vahingonkorvauskanteilta, koska lakoilla vahingoitetaan tahallaan yrityksiä ja yksityisiä. Vahingonkorvausvelvollisuus ei keplottelemalla häviä. Vahingonkorvausvelvollisuus ei ole poliittinen asia.

SDP on selvästi turhien lakkojen takapiru. Sen takia SDP:n maine ja luottamus puoleeseen yhteiskunnan rakentajana on romahtanut. Siitä tuli musta tahra puolueen punalippuun. Häpeä. Ruusu kuihtuu, jos sitä ei kastele ja ruoki, vaan altistaa sen kuivuudelle ja aavikon tuulelle.

4

353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Katkeran vanhan persun (ex-demarin) vuodatusta tämä 👆

      • Anonyymi

        Tää dille viljelee tätä samaa sontaa pitkin Suomi24 menis vaikka käymää lekurissa päätä näyttämässä ja kertomassa mikä oikein ahdistaa!


      • Anonyymi

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

        🍒 ­­N­y­m­­­f­­o­m­­a­a­­­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞


    • Anonyymi

      Se on teatteria, uskokaa jo.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2530
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1940
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1479
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      273
      1018
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      66
      893
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      871
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      850
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      51
      826
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      755
    Aihe