SDP:n masinoimien SAK:n lakkojen lopputulos on karmeaa luettavaa

Anonyymi-ap

SAK:n hallituksen jäsenet, lähinnä ay-demarit, tarinoivat putinin tavoin, kuinka heidän avullaan saadaan kuu taivaalta. Superideana oli kiristää maan hallitusta perumaan työelämäuudistukset menemällä lakkoon. Jos ei osallistuta kolmikantaan, vaan järjestetään ulosmarsseja ja lopulta haitataan valittuja yrityksiä, niin kyllä joukkovoima tehoaa. Ei tehonnut, eikä tehoa.

SAK:n kiukuttelusta oli vain haittaa. Ulosmarsseihin osallistuneet teatterit ovat leimautuneet "kom-teattereiksi" ja menettäneet asiakkaita. SSAB:n ympäristöinvestointi pakeni Ruotsiin, Luulajaan. Samalla sai Suomen hiilineutraaliustoive takapakkia. Raahen tehdas kun on lähes kymmenen prosenttia Suomen kuormituksesta. Teollisuusliitto ja AKT ovat pääsyylliset.

AKT:n Kokko ehti jo tunnustamaan, että talven ja neljän viikon lakoilla ei saavutettu mitään. Hallitus toteuttaa ohjelmansa SAK:n kiristyksestä huolimatta. Samalla Kokko tunnusti, että vuosi sitten AKT:n parin viikon lakko, jolla yritettiin kalastaa työnantajilta suuremmat korotukset kuin muilla, ei tuottanut tulosta. Työnantaja ei taipunut kiristyksen edessä. Lakoilla ei saavutettu mitään.

Samalla tavalla kävi myös Sipilän hallituksen aikana, kun Teollisuusliiton Aalto joutui televisiossa myöntämään, että poliittisilla lakoilla ei saavutettu mitään. Häpeä.

SAK:n lakkoilu työrauhan aikana on romahduttanut yrittäjien luottamuksen SAK:hon sopijapuolena. Se tietää ammattiyhdistysliikkeelle vaikeuksia tulevissa neuvotteluissa. Kenen kanssa tehdään sopimuksia, jos niistä ei välitetä?

Kansa tietää, että poliittisia lakkoja on esiintynyt vain silloin kun sdp on ollut oppositiossa. Nykyinen poliittisten lakkojen epidemia alkoi vuonna 2018, kun ammattiyhdistysliikkeen miehet olivat kaapanneet vallan Urpilaiselta omalle Rinteelleen. Silloin järjestettiin Sipilän hallituksen vastaiset poliittiset lakot. Niitä ei ollut Rinteen ja Marinin hallituksen aikana, mutta taas Orpon hallituksen aikana. Siis joka kerta, kun SDP on oppositiossa.

Mielivaltaisen yhteiskunnan vahingoittamisen ehkäisemiseksi hallitus säätää lakkolait, joilla rajoitetaan poliittisten lakkojen ja tukilakkojen vahingontekoa. Se suojaa myös SAK:n palkattuja ja työpaikoilla olevia ay-aktiiveja turhilta hullutuksilta ja mahdollisilta vahingonkorvauskanteilta, koska lakoilla vahingoitetaan tahallaan yrityksiä ja yksityisiä. Vahingonkorvausvelvollisuus ei keplottelemalla häviä. Vahingonkorvausvelvollisuus ei ole poliittinen asia.

SDP on selvästi ollut turhien lakkojen takapiru. Sen takia SDP:n maine ja luottamus puoleeseen yhteiskunnan rakentajana on romahtanut. Lakoista tuli musta tahra puolueen punalippuun. Ja häpeä.

Ruusu kuihtuu, jos sitä ei kastele ja ruoki, vaan altistaa sen kuivuudelle ja aavikon tuulelle. SDP:n edustama sosialismi haisee homeelta ja mahorkalta kuten sata vuotta vanhat työväentalot ympäri Suomenniemen.

5

270

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuin koulukiusaajat!

    • Anonyymi

      Liitot verolle!

    • Anonyymi

      Nyt olis aihetta lakkoon,eläkelläisiä kuritetaan,eikö SAK herroja kiinnosta tämä asia?ja ahtaajat teidänkin eläkeikä nousee,nyt trukit parkkiin!

    • Anonyymi

      Yksi tapa hahmottaa tätä urpohallituksen toimintaa on ajatella, että mitäs jos nyt olisikin ollut vasemmistohallitus ja se olisikin ajanut pelkästään muiden kuin työnantajapuolen etuja edistäviä muutoksia. Mikä huuto siitä olisikaan tullut.

      Ei se ole pääministeri (eikä hallitus) eikä mikään, joka aiheuttaa toimillaan tarpeetonta kahtiajakoa ja saa aikaiseksi pattitilanteen.

      • Anonyymi

        Vasemmisto toimii kuin koulukiusaajat, kun vaalitulos ei miellytä!


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1330
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      911
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      736
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      694
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      483
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      480
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      467
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      91
      451
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      448
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    18. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe