Nyt ehkä olet onnellinen

Anonyymi-ap

ja voit kokea voivasi hengittää vapaasti, koska sinun ei tarvitse enää kokea itseäsi vaivautuneeksi seurassani. Sinun ei tarvitse varoa loukkaavasi minua, eikä enää tule kiusallisia tilanteita kahden ollessamme. Kun ei pidä toisesta, niin se toisen läsnäolo voi olla tosi epämiellyttävä kokemus, varsinkin kun toinen haluaa ja toinen ei. Näistä syistä päätit siirtyä muihin kuvioihin, pääasiassa eroon minusta ja näin muiden, uusien ihmisten seuraan. Ymmärrän tämän hyvin, vaikka sen toteaminen koskeekin, mutta näin parempi, koska mitään sinun taholta ei ollut eikä tulekaan. Mitä minä muuta voin kuin hyväksyä tosiasiat? Näin minäkin tekisin sijassasi, uskoisin.

Olihan meillä hetkemme, tai siis minulla, sinähän et nauttinut olla samassa huoneessa olemisesta. Tietenkin mietin usein, mikä tarkoitus oli kohtalolla heittää minut kohtaamaan ihminen, joka oli aivan toista maata, jonka kanssa emme olleet samalla aaltopituudella ja jonka kiinnostuksen kohteet olivat aivan muissa asioissa. Emme koskaan päässeet samalle aaltopituudelle. Se kaikki näkyi mm. siinä, miten olit seurassani kuin muissa maailmoissa ihan kuin minua ei olisi ollut olemassakaan. Et koskaan ollut kiinnostunut asioistani, historiastani, osaamisestani etkä siitä, mitä koskakin olin puuhaillut. Kohteliaisuudesta kai joskus kysyit kysymyksiä jostain sivuseikoista ikään kuin täyttäen vähimmäisvaatimukset. Miksi minun piti kiintyä, ja miten se saattoi edes tapahtua?

Mutta nyt siis olet vapaa minusta, vapaa nauttimaan elämästä ilman, että siinä on ylimääräisiä häiriötekijöitä ja asioita, jotka sotkevat muuten hyvää ja mielenkiintoista elämää. Onhan se ikävä kokemus minullekin olla lähinnä häiriötekijänä ja elämän ankeuttajana. Toivottavasti olet onnellinen ja saat nyt hyvitystä niistä menetetyistä hetkistä, joita jouduit elämään tahtomattasi. Kunpa voisin toivoa itsellenikin niiden monien menetettyjen vuosien tilalle hyviä asioita, enkä tarkoita vain niitä vuosia, joina tiemme ristesivät. Kummallisia ovat elämän käänteet ja sattumukset. Mitään järkeä en näe tässäkään keississä, mutta ehkä joku voi kääntää nekin voitoksi. Toivon kuitenkin, että ratkaisusi on oikea ja tuo elämääsi uutta sisältöä, ehkä onnellisia ihmissuhteita ja toisenlaista jännitystä.

Täältä tähän.

29

568

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En lue noin pitkää. Ei ole keskustelupalsta materiaalia. Toivottavasti siis ei minulle.

      • Anonyymi

        Siinä on kuitenkin hyvin kuvailtuna kokemuksiani tapahtuneesta.


      • Anonyymi

        Ei koululaisille


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä on kuitenkin hyvin kuvailtuna kokemuksiani tapahtuneesta.

        Oli hyvä kirjoitus, vaikka ei minulle ollutkaan.
        Toivottavasti oikea lukee, jos riittää keskittyminen edes siihen.
        Näkyy olevan paljon lyhytjännitteistä porukkaa josta ikäluokan näkee jo kirjoituksesta.
        Kaikkea hyvää sinulle tulevaan.
        Toivottavasti seuraava on arvoisesi.


    • Anonyymi

      Aarnelle Washingtoniin, kivaa politikointia!

    • Anonyymi

      Tsiisöms!! Mistä helkutista toi oksennus tuli?? 😂😂
      Tuliko edes kevyt olo?? 🤔

      • Anonyymi

        Luettekohan te näitä omia komenttejanne koskaan jälkeenpäin ihmetellen omia aivopierujanne?
        Selvästi kylläkin aika kehittymässä vielä olevia,
        Kannattaa todella keskittyä sinne kouluun ym. Kun on noin vajavainen ymmärrys.


    • Anonyymi

      🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Minusta tämä kirjoitus on surullinen.


      • Anonyymi

        Mitä sinä lapsi haet mäistä miehen höpinöistä- tunnetko itsesi arvokkaaksi ihmiseksi kun käyt kuvittelemassa, että katkeruuden ja raivoisan kateuden kohteesi kirjoittaa näitä? Varo, sehän saattaa tulla vaikka näytillle sinne kioskiis


    • Anonyymi

      Työpaikka romanssi

      • Anonyymi

        Tosi kiihkeä.

        Noup.


      • Anonyymi

        Miten romantiikka voi työllistää?


    • Anonyymi

      Haluan nainen sinun lukevan tämän.

      • Anonyymi

        Olen aina tykännyt sinusta ja sen vuoksi minun on ollut vaikea olla seurassasi. Ettet huomaisi mitään..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen aina tykännyt sinusta ja sen vuoksi minun on ollut vaikea olla seurassasi. Ettet huomaisi mitään..

        Minulla on ollut samanlainen tilanne. Olo on mennyt vaikeaksi tunteiden takia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen aina tykännyt sinusta ja sen vuoksi minun on ollut vaikea olla seurassasi. Ettet huomaisi mitään..

        Jos näin, niin tosi uskottavasti näytelty ei-kiinnostunutta. Ja pitkän aikaa lisäksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos näin, niin tosi uskottavasti näytelty ei-kiinnostunutta. Ja pitkän aikaa lisäksi.

        Kuinka pitkän aikaa?


    • Anonyymi

      Tästä voi jokainen saada poimittua itselleen mieleisen. Jaksatko vähän tarkentaa

      • Anonyymi

        Miks kukaan sijoittelus itsensä tähän miehen tarinaan ineen- vähän leija kenties?


    • Anonyymi

      Janna halusi

    • Anonyymi

      Sä vain ja ainoastaan ajattelet itseäsi olet myöskin narsisti

      • Anonyymi

        Ja miten ajattelit traumatisoituneen ja sairastavan voivan auttaa ja ajatella muita, jos siis näin on lähtökohta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miten ajattelit traumatisoituneen ja sairastavan voivan auttaa ja ajatella muita, jos siis näin on lähtökohta?

        Oletko mies viehättynyt traagisen naisen rooliin täällä internetissä? Oot kyl kipee ihmine


    • Anonyymi

      Onko tämä muka sinulta? Tiedät kyllä.

      • Anonyymi

        Ei ole minulta. -sivusta


    • Anonyymi

      Hyvää iltaa naiselle! Toivottavasti pääset lukemaan tämän vuodatukseni.

      • Anonyymi

        Iltaa, iltaa myös sinulle. 😊


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1438
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      982
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      741
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      34
      692
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      687
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      660
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      659
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      634
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      64
      608
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      303
      597
    Aihe