Eläkkeistä ei leikata, karjui Riikka Purra. Ja nauroi sitten räkäisesti kun mummot ja paapat fasistien ohella äänestivät persuja.
Nyt leikataan eläkkeistä ja korotetaan arvonlisäveroa, eli laskutetaan lisää ruuasta. Ja nostetaan terveydenhuollon maksuja. Tosin samahan se, ei sinne enää rahaa riitä
Mutta eihän tämän puheista huolimatta pitänyt yllättää. Lähijunan tapahtumista haaveilu kertoi sinällään kaiken.

Vastaukset 7
Vanhimmat
No kun suu on väärinpäin, niin kaikki on päinvastoin mitä sieltä ulos tulee...
Eläkeläisille on olemassa juttukerhoja. Mene sinne juttelemaan jos on yksinäistä näistä kymmenistä keskustelualoituksista päätellen.
En mä jaksa.
Ei leikata, mutta alkakaa totuttelemaan tulevaan EU:n holhoukseen, josta aikoinaan naureskelimme Kreikalle.
Suomi ei kykene tarvittaviin uudistuksiin.
Samoin pelkään.
Kukaan ei maksanut 90 luvun alun jättivelkoja, eikä kukaan ei niitä kysellyt. Eli Suomi on samassa linjassa muiden maiden kanssa.. Paitsi siinä että tätä nykyistä velkaa toitotetaan kaikille niin kauan, että joku haluaa nämä nykyiset velat heti maksuun..
Pointti!!! Ainoastaan suomi on veloistaan järjettömän huolissaan, ketään muuta ei kiinnosta, heitä kiinostaa vain se että maailman talous pyörii ja siitä lainan myöntäjätkin hyötyvät.,
"Kukaan ei maksanut 90 luvun alun jättivelkoja..."
Voisitko avata hieman tätä väitettä?