Päättäjiä kunnan ulkopuolelta

Anonyymi-ap

Karvian päätöksentekoon kaivattaisiin uutta verta ulkoapäin, siten puolueettomuuskin ehkä toteutuisi paremmin.

Ongelma on lähinnä se, että samat suvut ja kuppikunnat käytännössä päättävät asiat omaksi edukseen sukupolvesta toiseen.

Tosin motivoituneita henkilöitä kuolevan kunnan asioiden hoitoon tuskin on jonoksi asti. Kuntaliitoskin lienee vääjäämättä edessä.

18

625

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Samaa mieltä.
      Jonkun ulkopuolisen pitäisi nyt katsoa miten Karvian elinkelpoisuus saadaan takaisin.
      Ensinäkin: täytyisi saada työpaikkoja jotka työllistää. Siis sellaisia työpaikkoja josta maksetaan työntekijälle palkkaa ja hän maksaa siitä veron.
      Ei mikään Matkailu ja kulttuuri elätä Karviaa.
      Eihän täällä ole mitään nähtävää. Paitsi Annen Taidekahvila.
      Nuoria perheitä pitäisi saada asumaan paikkakunnalle.
      Jos on oikeaa työtä se myös tuo asukkaita.
      Ja tämä paikkakunnan tiestö. Ei voi käsittää miten sen annetaan olla tuossa kunnossa. Siis järkyttävää.
      Syntyvyyttä pitää saada korkeammaksi Karviassa.
      Nämä kaikki asiat johtaa toiseen ja kunnan elinvoimaan.
      Ja suhteellahan karvian asiat hoidetaan. Osaksi kaikki tehdään kuten isoisä on aikanaan tehnyt saman kaavan mukaan koska se on "hyväksi koettu tapa" .

      • Anonyymi

        Just, just.
        Jokaisessa järjestössä, yhdistyksessä tai kerhossa istuvat hallituksessa samat jäsenet.


    • Anonyymi

      Lepistö on ulkopuolinen. Mutta.?. Mikä nyt sitten on karvias paremmin ? Votsi kuitenkin yrittää saada jotain aikaan sote asioissa.

      • Anonyymi

        Ei mikään, koska sisäsiittoiset sisäpiirit savustavat lopulta kaikki kunnan ulkopuoliset ulos päätöksenteosta. Näin varmistetaan omien ja sukulaisten etujen jatkuvuus.

        Muuttoliike karviaan ja syntyvyys on pian ulkomaalaisten varassa. Huom! Persut! Eikö nyt olisi korkea aika alkaa lisääntymään, että saadaan kantaväestön väkiluku kasvuun? Vai leikkaatteko väkiluvustakin?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mikään, koska sisäsiittoiset sisäpiirit savustavat lopulta kaikki kunnan ulkopuoliset ulos päätöksenteosta. Näin varmistetaan omien ja sukulaisten etujen jatkuvuus.

        Muuttoliike karviaan ja syntyvyys on pian ulkomaalaisten varassa. Huom! Persut! Eikö nyt olisi korkea aika alkaa lisääntymään, että saadaan kantaväestön väkiluku kasvuun? Vai leikkaatteko väkiluvustakin?

        Sitähän on vuosia jo näilläkin palstoilla ehdotettu, että nuorille perheille, jotka muuttavat paikkakunnalle ja ostavat täältä talon, annettaisiin jokin starttiraha tms.
        Täällä pelätään, että sosiaalipuoli rasittuu ja kuntalaiset joutuu elättämään.
        Luulisi, että nykyään pystytään ehdot tälläiseenkin sopimuksiin tekemää, vaikkapa työssä käynti, lapset, kiinteistön osto sivukylästä, sitoutuminen asumaan tietyn ajan.
        Syntyvästä lapsesta voisi antaa ns. Vauvarahan samoilla " pysyvyys" ehdoilla,
        Se on kylmä totuus, että Karvia kuivuu pois, jos mutään ei tehdä. Ei auta Lepistön eikä Votsin puheet, eikä yritykset.
        Ajatelkaa kunnan tulevaisuytta. Tehkää kunta jossa nuorilla perheillä on hyvä olla ja on heille muutakin kuin patsaspuistoa ja teatteria. Sorry vaan, mutta nämä jutut ei oikein kiinnosta alle 50 vuotiaita veronmaksajia.


      • Anonyymi

        no tuskin Votsi ny mitää aikaan saa.tietä se vaan kuluttaa


    • Anonyymi

      Yrittääkö.. . En allekirjoita semmosta joka kokouksia tyhjää äänestää

      • Anonyymi

        Äänesti EI ! Seuraa tilanteita ja selvitä jos et ymmärrä mitä tapahtuu


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äänesti EI ! Seuraa tilanteita ja selvitä jos et ymmärrä mitä tapahtuu

        No tällä kertaa äänesti
        Seuraan kyllä aika tarkoin mitä politiikkomme sanoo, tekee ja toimii


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No tällä kertaa äänesti
        Seuraan kyllä aika tarkoin mitä politiikkomme sanoo, tekee ja toimii

        Sorry kun kysyn, ei tule paikkakunnan lehtiä. Mikä tämä äänestysjuttu on?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sorry kun kysyn, ei tule paikkakunnan lehtiä. Mikä tämä äänestysjuttu on?

        Hyvinvointialueen aluevaltuustossa taistellaan


    • Anonyymi

      Isot on ongelmat

    • Anonyymi

      Kyllä täältä lähtevät persujen takia pois kaikki synnytysikäiset järkensä säilyttäneet ihmiset, nuoret naiset ainakin kammoksuvat tutkitusti persumeinikiä. Se täällä kaiken pilaa.

      • Anonyymi

        Herranen aika...eihän täällä ole edes nuoria syntyperäisiä karvialaisia naisia.
        On aika paljon muuta kansalaisuutta näissä lisääntymisikäisissä naisissa. Toisaalta hyvä, että jotkut lisääntyy ja pitää väkilukua yllä.

        Mitä jos kunta tekisi yhtä mahtipontisesti kampoanjan Karviaan muuttaville kuin markkinoi sitä matkailua ja kulttuurikeskusta?


      • Anonyymi

        Persu persu. Kylä tämä kunta tiettävästi on vielä kepulainen. Viime kuntavaalien perusteella ainakin. 40% kannatus


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persu persu. Kylä tämä kunta tiettävästi on vielä kepulainen. Viime kuntavaalien perusteella ainakin. 40% kannatus

        Mutta äänestäjien tahtoa ei ole kunnioitettu enää muutamiin vuosiin.... Katsoppas puoluestatuksia ja niiden valtasuhteita. Kikkailemalla kaapataan valta itselle, annettaisiinpa se demokratian olla ddmekratiaa ja kunnioitettaisiin vaalituloksia eikä kikkailtaisi niin paljoa! Omatkin koirat kusee kintuille...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persu persu. Kylä tämä kunta tiettävästi on vielä kepulainen. Viime kuntavaalien perusteella ainakin. 40% kannatus

        Kannatus ei näy enää mitenkään.


    • Anonyymi

      asiaa

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      450
      4849
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1732
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1468
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1359
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1337
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1218
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1075
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1010
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      895
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      859
    Aihe