Nyt

paha olo.
Ihastuin mieheen muutama kuukausi sitten ja olen vaistonnut että hänkin on kiinnostunut minusta.
No tänään sitten sain melko tällin kun satuin näkemään hänet, mutta hänpä ei ollutkaan yksin vaan naisen kanssa.
Ei tainnut vaistoni toimia oikein. Tietysti voihan olla että hän on kiinnostunut minusta mutta en minä mene rikkomaan heidän suhdettaan.
Pitää vain yrittää unohtaa koko mies. Toivottavasti en nää häntä pitkään, pitkään aikaan jotta olisi helpompi unohtaa.
Todella paha olo ja viikonloppukin tulossa, pitäisi keksiä jotain järkevää tekemistä ettei ajattele häntä.
51035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

heitä kirvestä kaivoon. Kerran eräs mies päätti unohtaa minut, koska näki minut kävelemässä toisen miehen kanssa. Se mies oli veljeni.

Riippuu tietysti siitä miten tuo pariskunta oli... jos olivat sylikkäin, käsikädessä tai jotain niin onhan se silloin aika varmaa että pari ovat.

Mutta kyllähän ne varatutkin ihastuvat, ja silloin voi olla vaikeaa kertoa että on varattu. On tämä tällaista kauniit_ja_rohkeat meininkiä nykyään!

Äänestä
  • Se näytti kyllä siltä että pari ovat.
    No en enää toivo mitään enkä haaveile.
    Jos hän on kiinnostunut minusta saa tehdä itse jotain. Tai toisaalta saisi pysyä mahdollisimman kaukana minusta.
    Nyt on sellainen olo että hittoon koko mies sukupuoli.
    Taidan lähteä lenkille se auttaa.

    Äänestä

Olen ihastunut uudessa työpaikassa työkaveriini.. Maailman ihanin persoona joka saa minut hymyilemään niin että korvat soi.. Olen vakituisessa suhteessa ja minua kohdellaan kuin reppua jonka voi heittää nurkkaan kun sitä ei tarvita..nytkin vietän yksin iltaa koska sovittu yhdessä olo jäikin kavereiden menojen jalkoihin. Olen aistinut että ihastukseni kohde pitää myös minusta..ainakin juttu seurana lyömätön,enkä ehkä muuta kaipaisikaan... Hänen sinkkuudestaan en tiedä mutta on kai se kaikkia osapuolia kohtaan epäilyttävää jos nainen hakeutuu miehen seuraan vain tunteakseen itsensä jollainlailla kiinnostavaksi...vähän kuin ystävä!!!

Äänestä

Tuskinpa oli meitsi kyseessä, mutta sanottakoon kuitenkin että se tyttö pirteän värisellä kampauksella on vaan kaveri.

Äänestä
  • kyseessä, sillä tällä tytöllä/naisella oli tummat hiukset.
    Nyt alkaa vähän jo helpottaa kun kävin lenkillä ja saunoin.
    Harmittaahan se mutta kai sitä maailmassa vielä vapaitakin miehiä löytyy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


on todella kirjoitti:

paha olo.
Ihastuin mieheen muutama kuukausi sitten ja olen vaistonnut että hänkin on kiinnostunut minusta.
No tänään sitten sain melko tällin kun satuin näkemään hänet, mutta hänpä ei ollutkaan yksin vaan naisen kanssa.
Ei tainnut vaistoni toimia oikein. Tietysti voihan olla että hän on kiinnostunut minusta mutta en minä mene rikkomaan heidän suhdettaan.
Pitää vain yrittää unohtaa koko mies. Toivottavasti en nää häntä pitkään, pitkään aikaan jotta olisi helpompi unohtaa.
Todella paha olo ja viikonloppukin tulossa, pitäisi keksiä jotain järkevää tekemistä ettei ajattele häntä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu