itsestä huolehtiminen

nukkumalla paljon, syömällä lääkkeeni, ulkoilemalla, lukemalla. Jätin alkoholin kokonaan pois vaikka se ei minulle olekaan ongelma, kun en halua hidastaa toipumistani. Lääkkeet ja alkoholi eivät ole hyvä yhdistelmä. Tapaan ystäviä harvakseltaan.
Terapiassa tai vastaavassa käyn kerran viikossa.
Olen opetellut sanomaan ei hyväätarkoittaville ihmisille, jotka haluaisivat minut mukaansa kaiken maailman kissanristiäisiin tai "hyväntekeväisyyteen".
Lisäksi lasten ja muun perheen tapaaminen antaa lisävoimia jaksaa eteenpäin.
Ja tämän nettisysteemin löysin, kun tytär vaatimalla vaati nettiä talouteen. Hän ei asu enää kotona. Surffaillessa löytää paljon mielenkiintoista..

Minä selvitin sossultani (joka on ihan ok ihminen) syyt lapsen sijoitukseen. Luin myös minua koskevat paperit. Huostaanoton syinä oli esim. se että turvavekkoni olivat heikot ja jaksamiseni epävermaa. Ensin lähdin terapiaan ja olen syönyt määrättyjä masennuslääkkeitä. Minäkin ulkoilen. Terapeutin kanssa mietittiin miten ihmissuhteita voitaisi vahvistaa. Kävin eroryhmässä, kun ero oli tuskaisena takana. Siis lapseni isästä. Eroryhmästä sain ystävän jonka kautta löysin yksin- ja yhteishuoltajien yhdistyksen. Olen käynyt siellä ja saanut tietoa asioista ja uusia ystäviä. Autan tapahtumien järjestelyissä ja hoidan muiden lapsia jotta saavat taukoja. Rankkaa on nähdä muita perheitä, joilla on lapset kotonaan. Mutta he tukevat ja lohduttavat minua. Sossu on pitänyt hyvänä sitä, että näen yksinhuoltajien elämää enkä pidä romanttisena yksinäistä arkea lapsen kanssa. Nyt minulla on paljon ystäviä samassa tilanteessa. Olen selvittänyt riidat äitini kanssa ja joihinkin sukulaisiinkin on nyt läheisemmät välit. Tuntuu että he pitävät minua vastuuttomana luuserina mutta tiedän itse mitä olen. Sossuni ja äitini ovat tavanneet ja siitä oli apua. Pikkusiskoni on ollut upea ja on ollut usein mukana, kun olen tavannut lastani. Lapsi rakastaa tätiään :D Sossun mielestä purkamista ajatellen on sekin tärkeää että läheiseni ovat tekemisissä lapsen kanssa että kotiin tulo on sitten helpompaa minulle ja lapselle kun on turvaverkkoja. Olen ollut koulutuksissa mikä on parantanut itsetuntoani ja olen lukenut kirjoja ja lehtiä joista olen saanut tietoa. Itsetunto menee ihan alas kun lapsi otetaan pois, mutta sitä on mahdollista korjata!!!!

Minä ulkoilen ja luen paljon. Pidän yhteyttä ystäviin. Harrastan ja teen töitä niin paljon, ettei koko aika tarvitse kieriä ikävässä, syyllisyydessä ja yksinäisessä kodissa. Lapseni (kaksi tytärtä) otettiin huostaan, kun erosin miehestäni. Mies oli pettänyt minua vuosia selän takana. Pettämisestä tiesi moni, mutta kukaan ei ollut kertonut minulle. Masennuin ja jouduin riitelemään ex-mieheni kanssa lapsista ja omaisuudesta. Olin ollut kotiäitinä ja vain osapäivätöissä. Omaisuus oli miehen nimissä. Eroriidat kestivät lähes neljä vuotta. Sinnittelin todella pienillä rahoilla, yritin pitää kodin kunnossa ja tytöt hoidettuina. Häpesin mielettömästi eroa ja petetyksi tulemista. Mieheni kiusasi pitkään ja lähetti minulle laskuja milloin mistäkin. Vanhempi tyttäristämme alkoi reagoimaan eli koulu alkoi mennä huonosti, lintsasi koulusta, oli poissa kotoa myöhään iltaisin, alkoi polttaa ja näpistellä. Näpistelyiden jälkeen tytär siirrettiin perhekotiin. Se oli kamalaa ja masennuin enemmän sekä jouduin sairaalaan. Silloin nuorempi tytär sijoitettiin sijaisperheeseen, johon myös vanhempi siirtyi melko pian perhekodista. Vanhempi tytär ei kuitenkaan koskaan kiinnittynyt sijaisperheeseen. Vanhempi tytär siirtyi kauemmas toiseen perhekotiin, jossa hän on viihtynyt. Eilen sain tietää, että vanhempi tytär on päässyt kotikaupunkiini opiskelemaan ja muuttaa tänne :) Nuorempi tytär on ollut koko ajan sijaisperheessä, mutta viettää nykyään paljon aikaa minun luona.

Avioero tapahtui, kun tytöt olivat 9v. ja 11v. Vanhempi otattiin huostaan 14v. ja nuorempi 13v. Vanhempi tytär on ollut huostassa 3 ja nuorempi 2 vuotta. Vanhempi tytär on nyt muuttamassa omilleen 17-vuotiaana ja nuorempi tytär (nyt 15-vuotias) asuu sijaisperheessä samassa kaupungissa kuin minä. Nuoremman kohdalla on tänä kesänä rippikoulu edessä. Nuorempi haluaa lukioon ja sijoitus saatetaan purkaa ensi kesänä.

Olen käynyt terapiassa, mutta koen nyt olevani jo kunnossa. Olen töissä ja seurustelen. Asun kuitenkin yksin. Ex-miehen kanssa on kaikki asiat hoidettu eikä enää olla missään tekemisissä. Hän ei myöskään ole ollut tyttäriin yhteydessä sen jälkeen, kun oikeudenkäynnit loppuivat. Nyt yritän olla tyttärien murrosiän tukija ja ymmärtää heidän tunteitaan. Vanhempi tytär on käynyt terapiassa. Nuorempi tytär vaikuttaa tasapainoiselta. Meille on ollut tosi tärkeää, että on juteltu avioerosta, masennuksestani, ex-miehestä, sijoituksesta, sijoituspaikoista ja kaikesta. Olemme käyneet tyttöjen kanssa leirillä, joka oli tarkoitettu biovanhemmille ja heidän sijoitetuille lapsilleen. Se oli todella tärkeä juttu meille kaikille.

Muistakaa kaikki, että tulee päivä, jolloin lapsemme ovat aikuisia. Me emme omista lapsia, eikä heitä omista kukaan muukaan. On tärkeää, että heillä on yhteydet meihin biohin, sillä täysi-ikäistymisen jälkeen sijaisperheet, perhekodit tai laitokset eivät enää kanna heistä huolta.