Vesihöyrysavustettu brisket.

Anonyymi-ap

Länkkäriruokana jenkkilän kansallisherkku.

Kaasurillin vasen poltin tohottamaan jonka päällä laatikossa omenapuun palasia ja muutama sokeripala.

Keskelle sopivaan kohtaan kulhollinen vettä.

Huoneen lämpöinen oman maun mukaan maustettu brisket oikealle reunalle kakkosritilälle ja sen alle vuoka keräämään valumat, joita voi hyödyntää halutessaan sitten mahdolliseen kastikkeeseen.

Grillin lämpötila tärkeä noin sata astetta ja lihaan oma mittari.

Noin tunnin savustamisen jälkeen savut vex ja liha tiukkaan folioon, sekä takaisin grilliin, nyt alaritilälle ja lämpötilat samat.

Kun lihan sisälämpötila viitisen astetta tavoiteltua vähemmän, niin rillistä pois vetäytymään, jolloin sen sisälämpötila vielä nousee noin 5 astetta.

Viipaloinnin jälkeen voipi valmistaa vaihteen vuoksi vaikkapa länkkärihamppareita, viipaloida ruokaisaan salaattiin, tai jopa tarjoilla kuten pihvit yleensä.

Me söimme tänään oman kattauksemme tavoin, ihan vain viipaleina, lautasella ollen pienillä sienillä, ananaspaloilla ja sinihomejuustolla täytetty uunipaprika, sekä grillattuja parsoja joiden ympärillä pekonia.

Paahtoleipää, voita ja juomana punaviiniä.

Jälkiruokana hunajainen uppopaistettu sokerinen munkki Thaimaan parhaan kahvin kanssa, sekä Kuksallinen laatujuomaa.

6

112

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yksikkökaksikko tekee aloitukset tuplana?

      • Anonyymi

        Ja sinä luet molemmat kommentoiden edustamasi tason ja kastisi edellyttämällä tavalla sinun käyttäen kaikkea omaavaasi aivokapasiteettia hyödyksesi.

        Näin päiväsi on lähtenyt käyntiin ja jatkuu kunnes nukahdat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja sinä luet molemmat kommentoiden edustamasi tason ja kastisi edellyttämällä tavalla sinun käyttäen kaikkea omaavaasi aivokapasiteettia hyödyksesi.

        Näin päiväsi on lähtenyt käyntiin ja jatkuu kunnes nukahdat.

        Yksikkökaksikon käsi hakkaa Lähetä-nappia, samaan tahtiin kuin toinen käsi hakkaa tattia?


    • Anonyymi

      Kerrotko vielä mitä punaviiniä, ja kuvakin ois kiva.

      By 🤡 63v. Hua Hin

    • Anonyymi

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍

      ❤️ K­u­­u­m­­a­­­t­­ ­­­t­­­y­t­ö­­t­ ­­o­­d­o­­t­­­t­a­­­v­­­­a­t­ ­­s­i­­­n­u­­­a­­­ -> https://nbw.fi/sexygirls?18366398

      🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      434
      4724
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1682
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      91
      1411
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      52
      1333
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      20
      1256
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1151
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1065
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      970
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      54
      847
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe