Miettinyt simulaatiots

Olen rukoillut paljon ja tällä hetkellä kaikki ihan hyvin.
Mutta aina ei ole ollut näin. Jos miettii historiaa ja sitten että me tai saamme kohdata esi-isämme.
Niin tuo maallinen isäni joo kullä sen kanssa pärjää kaikki nykylääketiede on sen kanssa.
Saavat sen rauhalliseksi.
Hautaan matkalla olemme
Mutta jos lätöasetelmaa miettii.
Että eeva söi hedelmän ja antoi aadamille.
Ei ole tällaisia kokemuksia naisihmisistä.
Että pystyisin sanomaan mitään paitsi sisko ja äiti
Niin olen ollut maatalousalalla.
Ja rukoili n usein yjtä asiaa sillä ei enää ole merkitystä.
Meillä nykyään on leivänrunsaus jne.
Joopa
1163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vähän aikaa sitten tuli mainos että Matrix-elokuvia näytetään piakkoin tv:stä taas vaihteeksi. Morpheuksen paristodialogi Neon kanssa, tai pikemminkin monologi, kuvaa hyvin nykymaailmaa. Tekoäly itsessään ei ole uhka ihmiskunnalle vaan se että sitä käytetään väärin. On se melkein kuin ase eli se on työkalu mutta ihmisen käsissä paljon pahempikin. Tekoäly voi tosin tarjota uusia ideoita ja ratkaisumalleja ongelmiin ja siihen aseet eivät pysty. Lähimmäisenrakkaus taantuu sitä mukaa mitä teknologisemmaksi yhteiskunta menee ja se on minulle riittävän merkittävä syy suhtautua maltillisesti kaikkeen uuteen teknologiaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olen rukoillut paljon ja tällä hetkellä kaikki ihan hyvin.
Mutta aina ei ole ollut näin. Jos miettii historiaa ja sitten että me tai saamme kohdata esi-isämme.
Niin tuo maallinen isäni joo kullä sen kanssa pärjää kaikki nykylääketiede on sen kanssa.
Saavat sen rauhalliseksi.
Hautaan matkalla olemme
Mutta jos lätöasetelmaa miettii.
Että eeva söi hedelmän ja antoi aadamille.
Ei ole tällaisia kokemuksia naisihmisistä.
Että pystyisin sanomaan mitään paitsi sisko ja äiti
Niin olen ollut maatalousalalla.
Ja rukoili n usein yjtä asiaa sillä ei enää ole merkitystä.
Meillä nykyään on leivänrunsaus jne.
Joopa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu