Tuuliuskovainen naapurina, on siinä yks prkele

Muutokset tuuliteollisuuskunnan naapuruussuhteissa eivät todennäköisesti kuitenkaan johdu hyväntahtoisuuden vähenemisestä. Sanoisin hurmoksellisen ahneuden määrä, missä erottuvat nopean ja helpon voittajat ja pakkolunastuksen häviäjät, eli toisen jäädessä kestämään pelkkiä haittavaikutuksia , niin syvän rajanvedon, rajanaapurien välille syntynneen railon ovat aiheuttaneet poliittiset päätökset. Yhteisen edun nimissä, hulluuteen edennyt eriarvoistamisen ei pitäisi olla näin riistävää ja räikeää. Sivistys-ja oikeusvaltiossa!

Hyvin toimivat naapuruussuhteet ovat kullanarvoiset, mutta eivät koskaan mikään itsestäänselvyys. Naapuruussuhteet, kuten ihmissuhteet yleensä, vaativat hyvin toimiakseen sitoutumista. On luonnollista, että hyvään naapuruuteen, kuten kaikkeen hyvään, totutaan niin, ettei sellaisesta mielellään luovuta.

Hyväkin naapuruussuhde voi muuttua ongelmalliseksi myös siitä syystä, että alkuaan ystävyyden ja tasavertaisen toveruuen merkeissä alkanut naapuruus voikin tulla jollekin osapuolelle ahdistavaksi sen takia, että joku osapuolista osoittautuu tai vähitellen muuttuu ripustautujaksi. Ripustautuja on henkilö, joka ainaisella läsnäolollaan, kysymyksillään ja ehdotuksillaan takertuu naapuriinsa niin, että tämä tuntee itsensä orjuutetuksi.
1341126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 134

Vanhimmat

Minun naapurin alueelle tuli tuulivoimala. Aluksi olin tuohtunut mutta kun selvisi että naapurit saa myös hyvän korvauksen juhlimme oikein kuohuviinin kanssa tapausta.

Äänestä
  • Kj Kiviniemen kk palkka n.8300 e . On siinä sählärille palkkaa plus kun lasketaan ilmaiset lastenhoidot niin huh huh...naapurikuntien kj jäävät jälkeen, jopa Kiuruvesi. Vieläkö henrikin palkkoihin /palkkioihin ynnätään paperiyhtiöiden toimarin korvaukset, niin jopa espoon johtaja saa tutista. yle on selvittänyt kuntien johtajapalkat.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Kj Kiviniemen kk palkka n.8300 e . On siinä sählärille palkkaa plus kun lasketaan ilmaiset lastenhoidot niin huh huh...naapurikuntien kj jäävät jälkeen, jopa Kiuruvesi. Vieläkö henrikin palkkoihin /palkkioihin ynnätään paperiyhtiöiden toimarin korvaukset, niin jopa espoon johtaja saa tutista. yle on selvittänyt kuntien johtajapalkat.

    Miten liittyy aloitukseen? Eikä kj:n toimenkuvaan kuuluvista tehtävistä tule tietenkään lisäpalkkioita/palkkoja!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Miten liittyy aloitukseen? Eikä kj:n toimenkuvaan kuuluvista tehtävistä tule tietenkään lisäpalkkioita/palkkoja!

    Siispä kerro, mishtä HK,lle maksetaan kuukaudessa, mistä tetävistä hän saa palkkaa? Ei kait tälläisen kuihtuvan kunnan virkatehtävistä tuollaista 8300 euron kk-palkkaa makseta?

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Siispä kerro, mishtä HK,lle maksetaan kuukaudessa, mistä tetävistä hän saa palkkaa? Ei kait tälläisen kuihtuvan kunnan virkatehtävistä tuollaista 8300 euron kk-palkkaa makseta?

    Korjataan kirjainvirheet: Siispä kerro, mistä HK,lle maksetaan kuukaudessa, mistä tehtävistä hän saa huikean suurta palkkaa? Ei kait tälläisen kuihtuvan kunnan virkatehtävistä tuollaista 8300 euron kk-palkkaa makseta?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Korjataan kirjainvirheet: Siispä kerro, mistä HK,lle maksetaan kuukaudessa, mistä tehtävistä hän saa huikean suurta palkkaa? Ei kait tälläisen kuihtuvan kunnan virkatehtävistä tuollaista 8300 euron kk-palkkaa makseta?

    Kaupunginjohtajalle maksetaan kaupungin johtamisesta, tietenkin. Johtaja on vastuussa kaikista kaupungin osa-alueista. Onko persuilla sellainen käsitys, että saadaan hyvä kj jos maksetaan sille mahdollisimman vähän palkkaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kaupunginjohtajalle maksetaan kaupungin johtamisesta, tietenkin. Johtaja on vastuussa kaikista kaupungin osa-alueista. Onko persuilla sellainen käsitys, että saadaan hyvä kj jos maksetaan sille mahdollisimman vähän palkkaa?

    Ehei ei mene läpi, 8300 e kk on kova palkka ja sillä pitää saada tulosta syntymään; työllisyyteen, asukasmäärään, yritysten kiinnostus tänne potetiaalina niin että yritys tuo tuotantonsa /palvelunsa tänne, yhteisöllisyyteen , ilmapiiriin, henkilöstön johtamiseen...

    Heittämällä palkasta puolet pois, tulokset laahavaat päinvastaiseen suuntaan.

    Äänestä

Haista aloittaja pitkä v*ttu🤣

Äänestä
  • klo 12.28 hmm sinä neitimies et näytteitä enempää tarvitse, et ole perillä elimen minimikoosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    klo 12.28 hmm sinä neitimies et näytteitä enempää tarvitse, et ole perillä elimen minimikoosta.

    Maski päähän persut. Yksinkertaista.

    Äänestä

Monella on kateellinen naapuri, mutta heistä -mitättömyyksistä- ei kannata välittää.

Äänestä
  • Painin usein sen ajatuksen äärellä, miksi päätöksenteko on yhtäältä helppoa ja toisaalta vaikeaa. Olen tullut siihen tulokseen, että kaikki muu on helppoa, paitsi ihmisten väliset

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Painin usein sen ajatuksen äärellä, miksi päätöksenteko on yhtäältä helppoa ja toisaalta vaikeaa. Olen tullut siihen tulokseen, että kaikki muu on helppoa, paitsi ihmisten väliset

    Ei ole olemassa negatiivisia ja positiivisia ihmisiä. On vain negatiivisia ihmisiä ja negatiivisia ihmisiä, jotka tekevät asialle jotain.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Ei ole olemassa negatiivisia ja positiivisia ihmisiä. On vain negatiivisia ihmisiä ja negatiivisia ihmisiä, jotka tekevät asialle jotain.

    Arvoitus: Kun sinulla on minut, haluat jakaa minut. Mutta kun jaat minut, en ole enää olemassa. Mikä minä olen?

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Arvoitus: Kun sinulla on minut, haluat jakaa minut. Mutta kun jaat minut, en ole enää olemassa. Mikä minä olen?

    Aloituksessa on vinhasti perää, ei ole kyseessä teollisesti tilusnaapurit (vain) vaan kuntalainen toisen kuntalaisen naapurina. Toinen kiihkoilee tuuliuskonnon pelastavasta saapumisesta, ja toinen kokee ettei omille lapsenlapsille jää luonnon raiskion takia sitä maisemaa, johon hän on lapsuudesta asti saanut vaeltaa. Tuuli puhaltaa missä se tahtoo ja kun tuuli käy naapurusten yli, heitäkään ei enää ole.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Molemmat (2) pyhäjärviset tuulivoimaa vastustavat kyllä sopivat tänne. Jokaisella paikkakunnalla tarvitaan kylähullunsa.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Molemmat (2) pyhäjärviset tuulivoimaa vastustavat kyllä sopivat tänne. Jokaisella paikkakunnalla tarvitaan kylähullunsa.

    Vielä kun myllyt sijoitetaan naapurikuntien rajoille, ei jää omaan kuntaan niin isoja haittoja..

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Molemmat (2) pyhäjärviset tuulivoimaa vastustavat kyllä sopivat tänne. Jokaisella paikkakunnalla tarvitaan kylähullunsa.

    Miten mahtuu tuuliviljelijät maavuokratulojensa kanssa samalle paikkakunnalle? Tälläinen helpolla saatu euro polttaa ja siksipä kilpavarustelu näkyy katukuvassa ja muuallakin.
    Harmi kyllä , eurokylpy ei auta paikallista liike-elämää, kun pyhiksessä ei ole auto,-ei traktori,- eikä liioin huviveneliikkeitä pyöräyttämässä euroja verokassan pohjille.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    pärkkele, iisalmi, kiuruvesi ja ylivieska hyötyy-ainakin

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Miten mahtuu tuuliviljelijät maavuokratulojensa kanssa samalle paikkakunnalle? Tälläinen helpolla saatu euro polttaa ja siksipä kilpavarustelu näkyy katukuvassa ja muuallakin.
    Harmi kyllä , eurokylpy ei auta paikallista liike-elämää, kun pyhiksessä ei ole auto,-ei traktori,- eikä liioin huviveneliikkeitä pyöräyttämässä euroja verokassan pohjille.

    Miten lie ruokatavat? Verot ym.

    Äänestä

On ihmisiä joilla kaikki uusi ja muutokset ovat pelkästään aina uhka ja pahasta, vaikka ei edes ymmärtäisi koko asiasta mitään. Uudet energianlähteet ovat kuitenkin välttämättömiä ilmaton ja jatkuvan sähköntarpeen kasvaessa. Jos jossain horisontissa verkkaisesti pyörii kaunis valkoinen propelli majesteettisesti, niin ei se aiheuta oikeasti mitään muuta ongelmaa kuin ahtaissa aivoissa tietämättömyydestä syntyvä ennakkoluulo.

Äänestä
  • Oletko tutkinut ulkomaalaisia tutkimuksia? Muissa maissa jo eläkkeellä osa porukasta tuulivoima haittojen takia. Koko ajan tulee lisää tietoa haitoista. Äläkä sano että uskot tuulivoimayhdistyksen sivuihin.
    Vaan kerro hyvä keli tuulivoimatuotanto noin 200 mw. Kapasiteetti yli 7000 mw. Mistä ero syntyy?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Oletko tutkinut ulkomaalaisia tutkimuksia? Muissa maissa jo eläkkeellä osa porukasta tuulivoima haittojen takia. Koko ajan tulee lisää tietoa haitoista. Äläkä sano että uskot tuulivoimayhdistyksen sivuihin.
    Vaan kerro hyvä keli tuulivoimatuotanto noin 200 mw. Kapasiteetti yli 7000 mw. Mistä ero syntyy?

    "Vaan kerro hyvä keli tuulivoimatuotanto noin 200 mw. Kapasiteetti yli 7000 mw. Mistä ero syntyy?"!

    Ymmärtääkö joku tuon? Terävää porukkaa nämä vastustajat.

    Kerro toki millaisia haittoja on tullut, että väki on joutunut sen takia eläkkeelle ja jokin linkki sulla varmaan on jakaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    "Vaan kerro hyvä keli tuulivoimatuotanto noin 200 mw. Kapasiteetti yli 7000 mw. Mistä ero syntyy?"!

    Ymmärtääkö joku tuon? Terävää porukkaa nämä vastustajat.

    No sille ei voi muut mitään, jos sinä HUOM , sinä sanot ettet ymmärrä. Voi voi et olekaan terävä etkä nero. Et sen vertaa, että olisit selittänyt, miten SINÄ asian ymmärsit?
    Et mitenkään, se kait on selvää nyt?

    Tuulivoimakapasiteetti, se rakennettu tai rakenteilla, riittäisi 7000 megawatin tuotantoon....mutta mutta, hyväkin tuulinen keli tuottaa 200 mw.
    Näin sen ymmärsin, sitä en tietysti tiedä, tarkoittiko klo 14.06 kirjoittaja asian tuohon suuntaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    hemmetti vie, liikatuotanto energia muuttuu ilmastoa haittaavaksi, kun sitä ei voi säilöä ja käyttää tuulettomina viikkoina,pakkasella tai muussa ongelmasäässä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Oletko tutkinut ulkomaalaisia tutkimuksia? Muissa maissa jo eläkkeellä osa porukasta tuulivoima haittojen takia. Koko ajan tulee lisää tietoa haitoista. Äläkä sano että uskot tuulivoimayhdistyksen sivuihin.
    Vaan kerro hyvä keli tuulivoimatuotanto noin 200 mw. Kapasiteetti yli 7000 mw. Mistä ero syntyy?

    Kerro toki jos vain tiedät onko joku Suomessa päässyt eläkkeell tuulivoiman haittojen takia, ja kuka lääkäri on tällaisen lausunnon kirjoittanut? Minuakin alkoi heti ahdistaa kun luin että väittämällä lepakoiden karkaamisen tapulista johtuvan tuulivoimasta, niin sillä syyllä pääsee eläkkeelle. Korvien välissä alkoi ultraäänet viheltää, ja naapurikin kyttää kaihdinten välistä epäluuloisen näköisenä...

    Laita linkki ko. tutkimukseen? Ai niin keksit jutut.

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Kerro toki jos vain tiedät onko joku Suomessa päässyt eläkkeell tuulivoiman haittojen takia, ja kuka lääkäri on tällaisen lausunnon kirjoittanut? Minuakin alkoi heti ahdistaa kun luin että väittämällä lepakoiden karkaamisen tapulista johtuvan tuulivoimasta, niin sillä syyllä pääsee eläkkeelle. Korvien välissä alkoi ultraäänet viheltää, ja naapurikin kyttää kaihdinten välistä epäluuloisen näköisenä...

    Tämä itkijä on varmaa ensimmäinen? Kateudet tuottamat henkiset vammat on syynä.

    Äänestä

Tuulivoimarakentamisen kulta-aika on ohi: Suurin kysyntä on tyydytetty ja uudet investoinnit jäissä.
Muun muassa voimalavalmistajat kirjasivat raskaita tappiota viime vuonna. Uusia investointipäätöksiä jarruttavat kustannustason ja korkojen nousu. Hankkeet eivät enää ole automaattisesti kannattavia.https://yle.fi/a/74-20048410

Äänestä
  • Onneksi meille tulee uusia.

    Äänestä

Maski päähän persut. Yksinkertaista.

Äänestä
  • Siinäpä nerolta nerokas neuvo, ensi-sijaiseti käytä itse useampaa päälletysten kun haiskataa takertuva kissanpissainen hengityksesi.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Siinäpä nerolta nerokas neuvo, ensi-sijaiseti käytä itse useampaa päälletysten kun haiskataa takertuva kissanpissainen hengityksesi.

    Mistä tuo sinun viha kumpuaa? Lääkitys?

    Äänestä

  • Maski päähän kepulit, ettei Jallu ja Lonkero tuoksahtele..

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Mistä tuo sinun viha kumpuaa? Lääkitys?

    Kenenkähän pitäisi tarkistuttaa lääkitys, diagnoosisi on dysfemia. sinä 21.54
    Neurogeeninen änkytys johtuu neurologisesta sairaudesta tai aivovammasta ja psykogeeninen änkytys liittyy psyykkiseen traumaan tai mielenterveyden häiriöön.

    Äänestä

Hauska tämä tuulivoiman vastustaja. Niin kauan kuin muistan hän on käynyt raivolla estämään kaikkien tänne pyrkivien yritysten tuloa tukka kiharalla.

Äänestä
  • Olet kova valehtelemaan, klo 17. 10 .Onko sinulta alaeuka otettu hampaankolo-operaatiossa kokonaan pois? Löysäsuinen kyllä olet, muita syyllistämään. Ota vastuuta, kun sitä sulle on uskottu.

    Äänestä

Täällä näyttää olevan yksi maksettu tuulivöyhötyksen puolesta puhuja. Tiedot puolustukseen näyttävän hyvin hatarilta ja loput suoraan tuulikoijarien suostuttelupuheista.

Äänestä
  • Näyttää siltä, että täällä on yksi reppana vastustamassa kaikkea. Hänen kohdallaan on turha puhua tiedoista esim. 40 000 tuharra hehtaaria. Loput hänellä on sitten suoraa valehtelua.

    Totuus on, että Pyhäjärvellä on järjestetty lukuisia tilaisuuksia, eikä niissä ole vastustajia näkynyt, kun niitä ei ole.

    Äänestä

Onko tuulivoimaloista kuinka moni tulossa isojen firmojen maille? Monessa kunnassa suurin osa sijoittuu sijoitusyhtiöiden maille. Muutama voimala sijoitetaan yksityisten maille, jotta ei ole niin härskin näköistä touhua..

Äänestä
  • Missä kunnissa? Laita todisteita eli faktoja? Minä väitän, että et laita, koska keksit taas jutyun itse? Miksi aina valehtelet?

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Missä kunnissa? Laita todisteita eli faktoja? Minä väitän, että et laita, koska keksit taas jutyun itse? Miksi aina valehtelet?

    Olet oikeassa- Tämä valheiden suoltaja ei vastaa kysymykseesi vaan kehittelee uusia tarinoita sairaassa mielessään.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Olet oikeassa- Tämä valheiden suoltaja ei vastaa kysymykseesi vaan kehittelee uusia tarinoita sairaassa mielessään.

    Kertoo mitä tapahtuu, kun avohoitoa lisätään liikaa.

    Äänestä

Eihän tämä tuulivuohkaus tulisi tänne ilman voitelurahoja.

Äänestä

Monessa kunnassa eivät ilkiä ottaa. Menisi kuntalaisten luottamus. Täällä ei ole sitä vaaraa että joku kyselisi.

Äänestä

https://yle.fi/a/74-20013262

Katso kartasta, mitkä kunnat ovat rajoittaneet tuulivoiman rakentamista Suomessa.

------------------
Kohtuullisuudesta ei ainakaan Pyhäjärven hurjaa tuulivoimabuumia voi syyttää, hulluus hipoo kilometrin korkuisena höyrypilvenä idioottien mielissä.

Äänestä
  • Totta juttelet. Hipoo jo..

    Äänestä

  • Eli kartta paljastaa valehtelusi. Lähes kaikki kunnat ottavat. Miksi jäät aina valheista kiinni?

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Eli kartta paljastaa valehtelusi. Lähes kaikki kunnat ottavat. Miksi jäät aina valheista kiinni?

    tutki omat sanomisesi, olet vainohulluna kommentoijien kimpussa. Tuomatta yhden yhtäkään omaa ajatusta mistään puheena olevista asioista, syytät ja solvaat, pilkkaat ja puolustaudut omintakesiin tyyliisi. Tiedoksi sinulle, sille on tautiluokitus; änkytys on puheen rytmin häiriö, jonka latinalaisperäiseksi nimitykseksi on vakiintunut dysfemia. Tautiluokituksessa se on psyykkisperäisten oireitten ...

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Eli kartta paljastaa valehtelusi. Lähes kaikki kunnat ottavat. Miksi jäät aina valheista kiinni?

    Tjaah...etkö osaa katsoa karttaa, sulla syntymäsokeus muun mielenvikaisuuden lisäksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Tjaah...etkö osaa katsoa karttaa, sulla syntymäsokeus muun mielenvikaisuuden lisäksi.

    Minä osaan. Väität, että monet eivät ikinä ota. Vain aivan pohjjoisessa eivät ota. Joko olet tyhmä, että ymmärtänyt karttaa tai valehtelet tahallasi. Mutta miten vain.

    Neuvo älä ala väittelemään itseäsi viisaampien kanssa,

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Minä osaan. Väität, että monet eivät ikinä ota. Vain aivan pohjjoisessa eivät ota. Joko olet tyhmä, että ymmärtänyt karttaa tai valehtelet tahallasi. Mutta miten vain.

    Neuvo älä ala väittelemään itseäsi viisaampien kanssa,

    klo 13.33 sinulle suosittelen ensitilassa näkemään itsesi oikeassa valossa ( lue arvostuksessa, asiallisuudessa, vuoropuhetaidossa ) muihin nähden.

    Kaikki valot päälle, ja tutki itseäsi. Voi tietysti olla myös niin, että et usko näkemääsi, et huomaa heikkoa kohtaasi, olet itsekritiikitön kaikki tietävä, eli näin ollen sinulla on synnynnäinen aspergern.
    Aspergerin oireyhtymän keskeiset oireet ovat joustamaton ja kaavamainen ajattelu ja toiminta sekä vaikeudet sosiaalisessa vuorovaikutuksessa.

    Mutta eipä tuo minulta pois ole, että hän pidät itseäsi sosiaalisesti lahjakkaana. hheh hhe

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    Miltä tuntuu tehdä itsestään pelle?

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Miltä tuntuu tehdä itsestään pelle?

    Kerro toki.

    Äänestä

  • Anonyymi00060 kirjoitti:

    Kerro toki.

    Miten voisin tehdä sen sinun puolestasi tehdä?

    Moniko kunta ei ole valmis ottamaan tuulivoimaan alueellensa?

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Miten voisin tehdä sen sinun puolestasi tehdä?

    Moniko kunta ei ole valmis ottamaan tuulivoimaan alueellensa?

    Kanna kaikin mokomin pellen naamaria hautaan saakkaole hyvä. Sillä ei sinusta ole yksikertaisesti vakuuttamaan ketään meistä (kuntalaisista) jotka katsomme tuulivoimavouhotuksen hurmoksen sokaisemien ohi, näkemällä miltä luonnoton helvetti näyttää tuuliuskovaisten jälkien törröttäessä mihin vain huoltotie ja siirtolinjat jotaa.

    Äänestä

Tuulivoimakuntien Johtajat esittivät julkisuuteen huolen tuulivoimaloiden aiheuttamista moninaisista häiritsevistä haitoista ja esittävät että kiinteistövero tulo olisi käsitettä vä haittamaksuna.
Siinä tosin logiikka ontuu kun haittamaksu pitäisi ohjautua kunnalle eikä niille kuntalaisille jotka sietämättömistä haitoista joutuvat kärsimään!

Äänestä
  • Otit taas pätkän irrallaan asiasta. Milloin alat pysyä totuudessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Otit taas pätkän irrallaan asiasta. Milloin alat pysyä totuudessa?

    Oot sie kumma korppikotka, roikut jokaisen perskarvoissa kiinni pyrkien vakuuttamaan olevasi TOSI OIKEALLA asialla, vaikket taida siitä mitään ymmärtää.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Oot sie kumma korppikotka, roikut jokaisen perskarvoissa kiinni pyrkien vakuuttamaan olevasi TOSI OIKEALLA asialla, vaikket taida siitä mitään ymmärtää.

    Heh heh ottaako koville, kun et pärjää asiapohjalta? Toisaalta liet tottunut siihen, että et ole porukan välkyin?

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Heh heh ottaako koville, kun et pärjää asiapohjalta? Toisaalta liet tottunut siihen, että et ole porukan välkyin?

    Miten niin, en edes lapsenomaisia länkytyksiäs sen kummemmin koe että niitä vastaan pittäisi pärjätä? heh heh. Olet Neitimies surkeammasta vuosikerrasta , vai mitä?

    Äänestä

Tuulivoimakuntien ykkönen Pyhäjärvi - tonttien hinnat -80%!
Siinä syy ja seuraus!

Äänestä
  • Siinä vale. Kunnan tavoittella myydä tontteja ja tuulivoimalla ei ole mitään yhteyttä. Kuten sanottu et pärjää faktoilla ja vielä vähemmän valehtelulla vielä vähemmän. Hillitse myös himois noita nietimiehiä kohtaan.

    Miltä tuntuu aina hävitä älyllisellä tasolla?

    Äänestä

  • Anonyymi00068 kirjoitti:

    Siinä vale. Kunnan tavoittella myydä tontteja ja tuulivoimalla ei ole mitään yhteyttä. Kuten sanottu et pärjää faktoilla ja vielä vähemmän valehtelulla vielä vähemmän. Hillitse myös himois noita nietimiehiä kohtaan.

    Miltä tuntuu aina hävitä älyllisellä tasolla?

    On kyllä törkeyden huippu että tungetaan tuulivoimaloita liian lähelle ihmisten koteja..Tuulella käyvät kuntajohtajat haluavat rahastaa myllyillä .MUTTA lipevänä miehenä unohdetaan haitat , paskanko väliä jos jonkun koti muuttuu helvetiksi myllyjen jyrinän ja muualla maailmassa jo tunnustettujen terveysongelmien vuoksi ,& luonnon tuhoaminen.. Tuulella käyvien kuntajohtajien palkkaan pitäisi saada tuntuva alennus, koska toimivat tuulikoijareiden taskuun. Ylen sivuilla näkyy kaupungin johtajien ylisuuret palkat ansioihin nähden..Haitta alennus tuuliukoille..💩💨

    Äänestä

huh huh näitä kommentteja.
Pohjoiseen ei haluta matkailun takia tuulivoimaa. Ulkomaalaiset eivät välitä tuulivoimasta he haluavat hiljaisuutta.
Nyt kiinteistöveron osa selviää kesällä kuka saa sitä. Vaan siinä oli todella mielenkiintoinen seikka. Kunnanjohtajat kehuivat aiemmin ettei ole tuulivoimasta haittaa, pelko tuli, että kiinteistöveron vie valtio niin jo tuli haittoja tuulivoimaloista. Rahalla on kumma voima.

Äänestä
  • Niin pohjoiseen... Montako turistia esim. Nurmesnevan puiston lähellä käy?? Montako ulkomaalaista siellä vierailee?

    Muuten miksi sitten ulkomailla tehdään enemmä tuulimyllyjä kuin meille?

    Ainoa syy pariin edelliseen kommentiin on KATEUS ja se on heillä ainoa syy vastukseen.

    Äänestä

Kas pohjoisen miehet eivät tainneet myydä sähkölinjojaan.. eli heille jää itselleen siirtomaksut. Eli viisaampia olivat siinäkin.
Täällä etelässä piti saada nekin myytyä ulkomaalaisille. Ja ne rahat ovat kunnat tainneet tuhlata.

Äänestä

Metsänomistajat penäävät tuulivoimayhtiöiltä kunnon korvauksia maidensa sähkölinjakäytöstä – haluavat vuosivuokraa kertamaksun sijaan

Jopa tuhannet maanomistajat ovat tyytymättömiä tuulivoimayhtiöiden tapaan maksaa maidensa pysyvästä käytöstä kertakorvauksella liityntäjohtojen alta. Tuulivoimaloita ja liityntäjohtoja niihin rakennetaan maahamme parhaillaan rivakkaa tahtia.

"– Minulla on hehtaarin verran menossa voimalinjan alle. Tarjouksen mukaan metsämaan korvausta tulisi noin 240 euroa. Se on maapohjan korvaus. Korvaukset perustuvat aika tavalla taulukkohintoihin."

Pyhäjärvellä siirtolinjoja rakennettaneen eri puolille kuntaa tuulipuistoista, kymmeniä-jopa satoja kilometrejä. Meinaako joku tuulijumala selitellä, ettei moinen siirtoverkkoinvaasio haittaa niin metsien hyötykäyttöä, ettei rakennettu metsään kuulumaton linjasto riko luontoarvoja, ettei siksak-verkko muodosta jo itse irsessään turvallisuusriskejä ja aiheuta riitoja?

Äänestä
  • Nyt pistit pahan ongelmavyyhdin päättäjillemme, tuulipuistohaalijat ja kaavoittajat , nehän toimii silmälaput silmillä ja kutovat kuin ristilukit uusia verkkoja !
    Korvatkin on vissiin täynnä vaikkua, kutittaneeko?
    2020-luvun siistit sisätyöläiset jättävät peruuttamattomat jälkensä luontoon siihen malliin, joka lienee on sitten jääkauden jälkeen suurin luonnomullistus ja mylläys.

    Äänestä

  • Höpö höpö ja vielä kerran höpöhöpö! Korvaushinta on aina sopimus, kukaan ei myy metsämaata 240€/hehtaari! Niin, jos Pyhäjärvellä on 40000 tuhatta hehtaaria menossa tuulimyllyjen alle niin se maksaisi tuollakin hinnalla 9600 miljoonaa euroa eli 9,6 miljardia😃

    Äänestä

  • Pyhäjärvellä Hautakankaan ja Nurmesnevan tuulialueiden siirtolinjoista yhtiöt maksavat siirtolinjoista mojovan korvauksen lunastushintojen päälle eli selvästi paremman hinnan kuin niistä saisi metsänhoidolla tai myymällä.

    Äänestä

  • Anonyymi00075 kirjoitti:

    Höpö höpö ja vielä kerran höpöhöpö! Korvaushinta on aina sopimus, kukaan ei myy metsämaata 240€/hehtaari! Niin, jos Pyhäjärvellä on 40000 tuhatta hehtaaria menossa tuulimyllyjen alle niin se maksaisi tuollakin hinnalla 9600 miljoonaa euroa eli 9,6 miljardia😃

    Siirtolinjoista saa meillä kunnon korvauksen, koska tuulimylly-yhtiöt maksavat lunastushinnan päälle kunnon korvauksen.

    Äänestä

Linjanpohjille sama vuosivuokra kuin tuulimyllyn pohjalle eli 150.000€ / ha/ vuosi. Muutoin on turha tulla tuulivoiman apupojan kuiskuttelemaan tuulivoiman kaiken pelastavasta uskonlahkosta.

Äänestä
  • HÖPÖ H.HÖPÖTTÄJÄLLE 2024-04-20 09:56:01.

    Sinä olet susi lampaan muodossa, solkenaan liiioittelet, vetelet mukaan höpötyksiisi ehkä jonkun " erheellisen" tiedon, hyödynnät mantrassasi tuuliuskovaisena oppiamiasi ja omaksumiasi hokemia!
    Miksi et , kun kerran olet aktiivinen kirjoittaja s24,llä, kerro yksityiskohtaisesti esimerkkinä mitä ovat toimet, sopimukset, suunnitelmat, korvaukset SIINÄ (xx) tuulipuistossa, jonka vaikutuspiirissä
    A) olet joko tuulivoima-alueen yhtenä maanomistajana,
    B siirtolinjan yhtenä luovuttajana
    C) naapurina yhtenä heistä tuulipuiston lähellä.

    Voit vallan samalla paatoksen innolla kertoa, paljonko hehtaareja(si) olet xx- esimerkin puistolle, montako kilometriä on lähimpään pääjohtoverkkoon vedettävä uusia siirtolinjoja, montako kilometriä syntyy metsään huoltoteitä jne...

    Annas ny sitä hurmostasi konkretiosiden, niin päästään oikein totuudella keskusteluun..
    Erotu totuudenpuhujana!
    Pitkään jatkamallasi höpötystyylilläsi elät sumututuksen opetuslapsena valehtelijoiden klubissa, eikä se nyt ole aikuisen ihmisen tavoissa mitenkään hyväksyttävää.

    Äänestä

Pyhäjärven kyläkulmat, yhdistykset, seurat ; ONKO TUULIVOIMAYHTIÖISTÄ yksikään tai useampi, ollut lupaustensa ,ittainen, jos olette hakeneet rahaa tuulivoimayhtiöiltä kylänne yhteisiin siis YHTEISIIN hankintoihin, investointeihin, tarpeisiin?

Nyt kait se viimeinen vuosi iskeä miljoonahakemuksia tuuliyhtiöille, avustusrahaa pitäisikin kotiuttaa kaikin mahdollisin tavoin, kehitellä uusioita , perustella mielikuvituksilla tavoitteilla , kuten esimiehemme kaupungintalolla.

Pikku valheella maanomistajia kosiskellen, puhellaan isoista tukisummista, onpa jännä kuulla, kuinka Pyhäjärven sivukylien yhteisöt ovat saaneet voita leipänsä päälle, vai käykö niin, että vievät tuhkatkin pesästä.

-----------------------
"Tuulivoimateollisuus seuraa haukan lailla kuntien kaavoitusprosesseja.

Tuulivoimaa rakentavien yritysten tiedetään myös luvanneen rahaa kyläyhdistyksille, jotka toimivat tuulivoimaloiden hankealueilla. Kyläyhdistyksille on luvattu tukea aina noin miljoonaan euroon asti, jos ne sitoutuvat olemaan vastustamatta alueelle rakennettavia tuulivoimaloita.

Ihmisten hyvinvoinnista huolehtivassa sosiaali- ja terveysministeriössä ollaan oltu sitä mieltä, että tuulimyllyjä ei pitäisi olla kahta kilometriä lähempänä kiinteistöjä. Myllyjen tuottamien matalien bassoäänien vaikutuksia ei kunnolla tunneta.

Tuulivoimateollisuus painaa päälle ja haluaa suojaetäisyydet pienemmiksi.

Ympäristöministeriö myötäilee teollisuutta. Ministeriön mukaan suojaetäisyys tuulimyllyihin pitää katsoa tapauskohtaisesti. Jos etäisyys on määrätty kiinteäksi, se voi ministeriön mukaan jopa estää tuulimyllyn rakentamisen tiettyyn paikkaan. Ja se on paha, koska tuulivoima on hyvä.

Meluasetuksen valmisteluryhmässä istuu myös tuulivoimateollisuuden edustaja, Suomen Tuulivoimayhdistyksen nimeämä johtaja Taamir Fareed. Hän on tuulivoimaan reippaasti sijoittaneen Taaleritehtaan johtaja ja kansanedustaja Mauri Pekkarisen vävypoika. Kun Pekkarinen oli elinkeinoministerinä, hänen johdollaan Suomeen luotiin hyvin avokätinen tukiautomaatti tuulivoimalle.

Ympäristöministeriön mukaan Fareedilla ja muilla työryhmän jäsenillä ei ole suoraa vaikutusmahdollisuutta itse asetustekstiin. Vaikutusvaltaa tuulivoimateollisuudella ja Fareedilla tuntuu kuitenkin olevan: Fareedin toive tuulivoiman investointituesta muun muassa meni läpi merellä olevien myllyjen osalta.

Tuulivoimaloita on jo rakennettu vain 400-500 metrin päähän ihmisasutuksista. Tämä on ollut mahdollista, koska erilaisilla melumalleilla on pystytty osoittamaan, että tuulimyllyjen aiheuttama melu saattaa loppua kuin seinään tontin reunalla. Näiden melumallinnosten takaa löytyy - yllätys yllätys - tuulivoimateollisuus.

Tuulivoimaloiden haitoista kertoo oheinen reportaasimme Porista. Samanlaisia ongelmia on ollut mm. Haminassa, Raahessa ja Inkoossa. Monet lähellä tuulivoimaloita asuvat suomalaiset kärsivät melusta.

Tuulivoimalat tuovat kuntiin kiinteistöverotuloja, lisäksi maanomistajat saavat niistä hyvät tienestit. Ongelma on, ettei myllyjä kannata bisneksen takia rakentaa tiettömille taipaleille, missä ne eivät häiritsisi ketään"- näkökulma Tuulivoima - pyhä lehmä, Juha Ristamäki

Äänestä

Ainakin Myrsky (Nurmeneva) on maksanut toteuksen jälkeen kyläyhdistyksille ja jopa urheiluseuroille.

Lisäksi se yhtiöittää myllyt sen kunnan alueelle, missä myllyt ovat eli verotuloja tulee sitäkin kautta.

Missä on rakennettu 400 -500 metrin päähän asunnoista? Selkeä todiste asiasta tai jäät taas kiinni valehtelusta

. Meillä tälläista ei tule tapahtumaan. Kertokaan tuleeko meillä yhtään alle 2 kilometrin päähän asunnosta?

Äänestä
  • Äläpä taas aloita syyllistämään,valehtelijaksi kommentoijaa nimittelemään.. huomasitko pelle edes että ko teksti oli lainaus Ristamäen tekstistä?
    lukuunottamatta alkuosaa joka oli rajattu erilleen, lue jos ymmärrät mihin perustui tietämyksesi.

    Vastaa kun sinulta kysyttiin 2024-04-20 10:31:03, mikä on sinun totuutesi tiedon pohjalta?

    Äänestä

"Ainakin Myrsky (Nurmeneva) on maksanut toteuksen jälkeen kyläyhdistyksille ja jopa urheiluseuroille"

Avustusta saaneinen yhdistysten/seurojen nimet?
Tuliko ihan miljoona, vai jäikö euroa vaille.
Hohhoijaa Ihanko yhtiö on (monikossa) maksanut yhdistyksille ja urheilusseuroille PYHÄJÄRVELLÄ sulle voisi sanoa, miksi valehtelet joka ainoassa kommentissasi, kun ensin olet toisia syyttänyt valehtelemisesta.

Äänestä
  • Ei ole maksanut Pyhäjärvellä, kun täällä ei ole vielä yhtään heidän myllyään. Muualla on maksanut. Pyhärvellä ei ole väitettykään maksaneen.

    Edustaja kertoi näin infossa, enkä näe mitään syytä epääillä. Jos olisit ollit paikalla niin olisit voinut tarkentaan asiaa, mutta eihän si usta ole kuin puskista huutelemaan.

    Äänestä

  • Hauskaa nähdä miten koville tyhmemmälle on ottanut minun henkinen ja tiedollinen ylivoima. Katsotaan, kun tulee seuraava tuulivoimaa koskeva tilaisuus pitäjällä niin haastan sinut sinne omilla kasvoilla ottamaan osaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00086 kirjoitti:

    Ei ole maksanut Pyhäjärvellä, kun täällä ei ole vielä yhtään heidän myllyään. Muualla on maksanut. Pyhärvellä ei ole väitettykään maksaneen.

    Edustaja kertoi näin infossa, enkä näe mitään syytä epääillä. Jos olisit ollit paikalla niin olisit voinut tarkentaan asiaa, mutta eihän si usta ole kuin puskista huutelemaan.

    Kas kas, Pyhäjärvi ykkösenä tuulivoimabuumissa, ja ei ole saanut kotiutettua euroakaan yhdistyksille eikä seuroille. Sillä lailla!

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Kas kas, Pyhäjärvi ykkösenä tuulivoimabuumissa, ja ei ole saanut kotiutettua euroakaan yhdistyksille eikä seuroille. Sillä lailla!

    Eikö ne Pyhäjärven myllyt ole vielä luvitus/suunnitteluvaiheessa? Miten sieltä mitään avustuksia vielä jaetaan🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00089 kirjoitti:

    Eikö ne Pyhäjärven myllyt ole vielä luvitus/suunnitteluvaiheessa? Miten sieltä mitään avustuksia vielä jaetaan🤣

    nytkö se onkin niin, aiemmin jokainen tuulivoiman hyvyydestä perustellut kommentti pisti euroja vinoon pinoon..tulleina ja tuloutuvina aivan huomenissa..sairasta taloudenhoitoa, en muuta sano..Palkkarengit sen kun porskusttaa.
    Kustannuksia voidaan yleensä pienentää vain alentamalla työn hintaa eli työstä maksettavaa palkkaa. Jos toimintapaikkakunnalla halutaan säilyttää kyseinen toimiala ja siinä tarvittava ammattiosaaminen, ja toisaalta toimipaikan työntekijät eivät halua tehdä työtään aikaisempaa halvemmalla, voi toiminnan pelastaa kolmas osapuoli, joka suostuu tukemaan yritystä samalla korvausmäärällä, jolla palkkoja olisi alennettava jotta toiminta voisi jatkua.
    Pyhäjärvellä talouden tulevaisuus on tuulimyllyn siiven liikkeessä, ai että.

    Äänestä

  • Anonyymi00090 kirjoitti:

    Oletko jo noin epätvoinen tarinoita keksiessäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi00091 kirjoitti:

    Oletko jo noin epätvoinen tarinoita keksiessäsi?

    Kyllä ois jo Jukolan kovapäisten poikien aika herätä tuuli hurmoksestaan..Viedään maat, viedään veet, viedään ruskat ja keväät ,..kuten laulussa sanotaan. .Tuulivoima on vuosisadan kusetus!!!

    Äänestä

  • Anonyymi00092 kirjoitti:

    Kyllä ois jo Jukolan kovapäisten poikien aika herätä tuuli hurmoksestaan..Viedään maat, viedään veet, viedään ruskat ja keväät ,..kuten laulussa sanotaan. .Tuulivoima on vuosisadan kusetus!!!

    NIINPÄ niin 2024-04-20 17:56:39 "Eikö ne Pyhäjärven myllyt ole vielä luvitus/suunnitteluvaiheessa? Miten sieltä mitään avustuksia vielä jaetaan🤣"
    ----
    Kummasti hallinto on keskittänyt kokous-ja investointisuunnitelmat tuulivoimatuloihin! Onko johto tosiaan irtautunut päävastuullisuudesta? Eikös pitäisi ensivaiheessa varmistua, että tuulivoimatulot TODELLA alkavat muodostua, näkyvät tlinpäätöksen alijäämän loiventumisessa sekä siihen, että veronmaksajien työllisyyttä parantavien päätösten vaikuttavuus edes prosentin verran paranee?
    Nyt mesotaan ostopalvelusuunnitelmilla, missä viraston uumenissa kuhnailevat omat piirit saavat työnsyrjää , ja nehän lienevät suuntautuvat maanrakennus,-tienteko, -auraus, ym yritysten hyväksi?
    Kunnan väkimäärä laskee, hautausmaalla kummut lisii, ja nuorempi jälkipolvi suuntaa yhä ylemmäs elämään luonnonrauhassa, pohjoinen tulee voimistumaan. Ai miksikö, no siksi...kun ei...

    Äänestä

  • Anonyymi00093 kirjoitti:

    Tuulivoiman, aurinkovoimaloiden yms raeknnuttaminen näin mittavasssa määrässä Pohjois-Pohjanmaan keskelle ei mitään, tietää valtaisia muutoksia sähkönsiirron päälinjoihin, että tuotantoa voidaan kapuallisessa mielessä hyödyntää. Pörssiyhtiöt eivät tule investoimaan tullivoimapuistoihin, ellei sähkönsiirtoa varten välttämättömät puitteet (linjastot) kestä vastaavasti tuotettavaa energian määrää.
    Huomaatteko, nyt ei suinkaan ole kestävä tavoitella huuhaalla , miljardiutopia investoinnit ja vieläpä vuosien päästä, jos sittenkään, paperilla taputettu todellisuus ei ole linjassa?

    Valituskierrokset ovat alkaneet laajassa mittakaavassa myös Pohjois-Pohjamaan alueilla, siirtolinjat ja valtakunnan verkot tarvitsevat runsaasti lisää maa-aloja!

    US" Sähkön nettotuonti Suomeen oli poikkeuksellisen pientä viime vuonna"--ELI tuotanto ja kysyntä on jo oman maan tarpeisiin tyydytetty.

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    korjausta ;kaupallisessa mielessä hyödyntää. Pörssiyhtiöt eivät tule investoimaan tuluivoimapuistoihin,

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    korjausta ;kaupallisessa mielessä hyödyntää. Pörssiyhtiöt eivät tule investoimaan tuluivoimapuistoihin,

    uusintakorjaus 2: tuulivoimapuistoihin

    Äänestä

  • Anonyymi00095 kirjoitti:

    korjausta ;kaupallisessa mielessä hyödyntää. Pörssiyhtiöt eivät tule investoimaan tuluivoimapuistoihin,

    "korjausta ; tuluivoimapuistoihin"

    Aamu🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00097 kirjoitti:

    "korjausta ; tuluivoimapuistoihin"

    Aamu🤣🤣🤣

    Itseänkin naurattaa, hyvä etten itkenyt.
    Kysyn silti, milloin sinä korjaat kalliit virheesi?
    Kuvitteletko olevasi täydellinen,oma kiva.
    Näin aamuisin, aloita korjaten tuhannet eilispäivien virheet ensin.

    Äänestä

  • Anonyymi00098 kirjoitti:

    Itseänkin naurattaa, hyvä etten itkenyt.
    Kysyn silti, milloin sinä korjaat kalliit virheesi?
    Kuvitteletko olevasi täydellinen,oma kiva.
    Näin aamuisin, aloita korjaten tuhannet eilispäivien virheet ensin.

    Sivistys paistaa läpi näistä tuulivoimavastustajien kirjoituksista🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00099 kirjoitti:

    Sivistys paistaa läpi näistä tuulivoimavastustajien kirjoituksista🤣

    Jälkitiputtelu
    Jälkitiputteluksi kutsutaan vähäistä tiputtelua vessassa käynnin jälkeen, vaikka olisit "odottanut ja ravistanut".
    --sinulla näköjään on jälkitiputtelua molemmista päistä..hheh hhe

    Äänestä

  • Anonyymi00094 kirjoitti:

    Tuulivoiman, aurinkovoimaloiden yms raeknnuttaminen näin mittavasssa määrässä Pohjois-Pohjanmaan keskelle ei mitään, tietää valtaisia muutoksia sähkönsiirron päälinjoihin, että tuotantoa voidaan kapuallisessa mielessä hyödyntää. Pörssiyhtiöt eivät tule investoimaan tullivoimapuistoihin, ellei sähkönsiirtoa varten välttämättömät puitteet (linjastot) kestä vastaavasti tuotettavaa energian määrää.
    Huomaatteko, nyt ei suinkaan ole kestävä tavoitella huuhaalla , miljardiutopia investoinnit ja vieläpä vuosien päästä, jos sittenkään, paperilla taputettu todellisuus ei ole linjassa?

    Valituskierrokset ovat alkaneet laajassa mittakaavassa myös Pohjois-Pohjamaan alueilla, siirtolinjat ja valtakunnan verkot tarvitsevat runsaasti lisää maa-aloja!

    US" Sähkön nettotuonti Suomeen oli poikkeuksellisen pientä viime vuonna"--ELI tuotanto ja kysyntä on jo oman maan tarpeisiin tyydytetty.

    Valituslinja? Valitathan sinäkin täällä koko ajan ja ikuisesti. hih hih

    Äänestä

Jos saat myllyn maillesi saat 2 prosenttia tuotosta!

Äänestä
  • onko sama mikä mylly, vaikka museoesine lihamylly kannon nokassa, niin tuottoa saan?

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    onko sama mikä mylly, vaikka museoesine lihamylly kannon nokassa, niin tuottoa saan?

    Minulla on vaippafetissi ja minä haluaisin käyttää aikuisten vaippoja. Mistä niitä saa mahdollisimman huomaamattomasti, niin että tuttuni eivät saa tietää?
    Olen melko lihava mies ja minun pitäisi saada aika isoja vaippoja.

    Kun tuulimyllyt alkavat naapurin kiusana pian tärisyttää euroja, pelkästään ajatuksenakin tippaa pukkaa tahattomasti.
    Eikä se ole mikään touhutippa, se ilmestyy kun kuulenkaan sanan tuulimylly, on se niin miehekäs rakennelma.

    Äänestä

  • Anonyymi00103 kirjoitti:

    Just todella. Paksuja, veteliä perintömaanomistajia talosta, missä on lehmät hävitetty, pellot puskee pajukkoa, vanha äiti järvenhelmessä ja isä omiaan höpöttölevänä vielä pirtissä.
    vanhapoika ei työssä oo ollu kuin pakon sanelemana, ehkä silloin, kun äiti ja isä vielä hoiti karjaa kaksistaan.
    Nyt allekirjoitettuna maanvuokrasopimus, ja siinäpä sianmaha kasvaa ja ikkunasta kattelua aamusta iltaan, valoisan aikaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Toiveissa on, että punaiset valot loistavat pirtin ikkunaan, on mukavampi ihailla rahan tuloa.. ja toivottavasti pirtti on lähellä järveä ja myllyt myös niin näkee heijasteenakin myllyt, jotka tahkoaa rahaa.. toivottavasti sentään sopimukseen tehty pykälä, että myös tuotetusta sähköstä saa oman siivun ekstrana... Aina mukavampi ihailla maisemia silloin.
    Vaan jos sattuu unen lahjat heikkenemään, mieti ettei se haittaa mitään vaikka välillä myllyjen ääni saattaa hiukan unia häiritä, kunhan rahaa tulee. Tosin saattaa se unien heikkous tuoda sairauksia vaan ei se haittaa. Onhan rahaa juosta lääkärissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00106 kirjoitti:

    No kun ei häiritse kuin sinun untasi, kun piehtaroit kateudesta. Lääkäriin sinua kehotankin toki sinne mielitaudisten puolelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00105 kirjoitti:

    Just todella. Paksuja, veteliä perintömaanomistajia talosta, missä on lehmät hävitetty, pellot puskee pajukkoa, vanha äiti järvenhelmessä ja isä omiaan höpöttölevänä vielä pirtissä.
    vanhapoika ei työssä oo ollu kuin pakon sanelemana, ehkä silloin, kun äiti ja isä vielä hoiti karjaa kaksistaan.
    Nyt allekirjoitettuna maanvuokrasopimus, ja siinäpä sianmaha kasvaa ja ikkunasta kattelua aamusta iltaan, valoisan aikaan.

    Miten sinun maksasi kasvaa, jos maanomistaja kirjoittaa sopimuksen? hih hih

    Äänestä

  • Anonyymi00108 kirjoitti:

    Miten sinun maksasi kasvaa, jos maanomistaja kirjoittaa sopimuksen? hih hih

    Kun tuulimyllyt alkavat naapurin kiusana pian tärisyttää euroja, pelkästään ajatuksenakin tippaa pukkaa tahattomasti.
    Eikä se ole mikään touhutippa, se ilmestyy kun kuulenkaan sanan tuulimylly, on se niin miehekäs rakennelma.

    Äänestä

  • Anonyymi00107 kirjoitti:

    No kun ei häiritse kuin sinun untasi, kun piehtaroit kateudesta. Lääkäriin sinua kehotankin toki sinne mielitaudisten puolelle.

    Nooh ne puhuu kateudesta jotka sitä tuntevat..
    ei tarvitse olla kateellinen. Raha ei tuonnut onnea vaan täyden helvetin. Sai katsella ketkä kavereita, olivat ja ovat vieläkin vippaamassa rahaa, kun sinulla sitä on. Takaisin maksua ei tarvitse odottaa, kun ollaan ns kavereita. Tosin niitä kavereita ei viitsi enää katella..

    Äänestä

  • Anonyymi00110 kirjoitti:

    Totta. Sinä aloit nyt puhua kateudesta, koska se on sinuun keskeinen tuntemus.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Totta. Sinä aloit nyt puhua kateudesta, koska se on sinuun keskeinen tuntemus.

    Nyt allekirjoitettuna valituskirjelmä käsittely naapurin maanvuokrasopimuksen hidastamiseksi. Matkalla osoitteeseen.

    Sen verran realisti olen, etten ihan hetikään usko voivani estää tuuliuskoon hurahtaneen läskimahan vouhoutusta. Se on kuitenkin varma, että ylielvistelyyn tulee tummempia sävyjä.

    Valituksen laatimisessa käytin parasta a-luokan lakiapua, en paikallista sutkilakimiestä, enkä eläköitynyttä voutia. Lakimies antoi arvion, että valituskirjelmän kieltävät perustelut tuulivoiman ja siirtolinjan suhteen ovat vahvoja, joten nyt muutkin tekemään nurkkanurinasta arvokkaita ja aiheellisia järkitekoja.
    tuuliterveisin; naapurin naama vakavoitui

    Äänestä

  • Anonyymi00112 kirjoitti:

    On sulla huippu lakimies avustajana. Naapurin vuokrasopimuksesta ei voi valittaa, ai niin lähetit sen osoitteeseen🤣

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    On sulla huippu lakimies avustajana. Naapurin vuokrasopimuksesta ei voi valittaa, ai niin lähetit sen osoitteeseen🤣

    Suomalainen maksaa 200€ siitä että naapuri ei saa satasta....

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Totta. Sinä aloit nyt puhua kateudesta, koska se on sinuun keskeinen tuntemus.

    Näin taitaa olla sittenkin. Voi voi ja nyt vasta tajusin etten tehnyt sopimusta tuulivoima miesten kanssa.
    Oikeasti yksi lause pisti sopimuksessa silmään. Tai kaksikin . Eli pitää olla ns takaamassa tuulivoimafirma ukkojen lainoja. Eli kiinnityksistä puhuivat minun sopimuksessa. Ja sitten jos tulee joku parempi innovaatio vielä niin eipä rakenneta mitään metsään. Sinä olet ns naimisissa tuulivoiman kanssa. Vaan jokainen taaplaa tyylillään.
    Oikeasti ei tarvitse olla kateellinen. Se on voimien tuhlausta. Vaan toivon , että asut parinkilometrin päässä tulevasta myllystä. Ja kai nyt hakkautat kaikki puut välistä, että näet kuinka mylly pyörittää rahaa sinulle. Ja saat sopivalla tuulella nauttia siitä rahan pyörittämis äänestä.. koko rahan edestä..

    Äänestä

  • Anonyymi00115 kirjoitti:

    Vaativat lainojensa takaajiksi vain tyhmimpiä vuokraajia! Tämä on varma tieto...

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    On sulla huippu lakimies avustajana. Naapurin vuokrasopimuksesta ei voi valittaa, ai niin lähetit sen osoitteeseen🤣

    Paksuja, veteliä perintömaanomistajia talosta, missä on lehmät hävitetty, pellot puskee pajukkoa, vanha äiti järvenhelmessä ja isä omiaan höpöttölevänä vielä pirtissä.
    vanhapoika ei työssä oo ollu kuin pakon sanelemana, ehkä silloin, kun äiti ja isä vielä hoiti karjaa kaksistaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00116 kirjoitti:

    Vaativat lainojensa takaajiksi vain tyhmimpiä vuokraajia! Tämä on varma tieto...

    Näinpä. Totta turiset.
    Sillä ei allekirjoitusta tullut. Nuo terveyspalvelut menneet niin huonoiksi, ja itseni tuntien tiedän, että rupeaisi ahdistamaan se , että tuulivoimaukoilla ns kiinnitykset minun maihin. Peuhtaroisin hirmu tuskissani, että miten sillä firmalla menee. Siihen tarvitsisin henkistä apua.
    Osa onneksi autuaan tietämättömiä siitä kiinnitys asiasta, kun luvatut eurot sokeutti silmät. Ei edes auenneet, kun MTK mies sanoi, että olkaa varovaisia sopimusten kanssa.
    Ja tämä vihreä agenda on täyttä kusetusta. Kohta on kaikki ulkomaalaisten hallinnassa täällä..
    Suomalaiset kuvittelevat ettei Suomessa ole korruptiota. Uskokaa pois on sitä ..

    Äänestä

  • Anonyymi00113 kirjoitti:

    On sulla huippu lakimies avustajana. Naapurin vuokrasopimuksesta ei voi valittaa, ai niin lähetit sen osoitteeseen🤣

    Lueppa uudestaan ennen kuin höökit emojipelle ähkimään itseäs esiin!
    " Lakimies antoi arvion, että valituskirjelmän kieltävät perustelut tuulivoiman ja siirtolinjan suhteen ovat vahvoja, joten nyt muutkin tekemään nurkkanurinasta arvokkaita ja aiheellisia järkitekoja."
    Pitääkö antaa lukuohje, eikö, annan kuitenkin.
    Valituskirjelmä ei koske vain naapuriläskin allekirjoittamaa vuokrasopimusta, vaan kokonaisuudessaan tuulivoimapuiston ja siirtolinjasuunnitelmaa!!

    Korpeaahan tok sinua, jos emme tue järjettömyyttä sinunlaistesi helppoheikkien mukana.

    Äänestä

  • Anonyymi00119 kirjoitti:

    "Valituksen laatimisessa käytin parasta a-luokan lakiapua"
    "Valituskirjelmä ei koske vain naapuriläskin allekirjoittamaa vuokrasopimusta, vaan kokonaisuudessaan tuulivoimapuiston ja siirtolinjasuunnitelmaa!!"

    Eli teit valituksen sekä "naapuriläskin" tekemästä vuokrasopimuksesta että tuulivoimapuiston ja siirtolinjaSUUNNITELMASTA? Mihinkähän osoitteeseen valituksen teitte? On nämä hauskoja veitikoita.....

    Äänestä

  • Anonyymi00120 kirjoitti:

    Minkä sille voi, että et ymmärrä, sinulla on tarve väännellä päivänselvää asiaa. Minä ainakin ymmärrän, ja se on sinulta pois.

    Tuulivoimayhtiöt, jotka parhaillaan valtaavat Pyhäjärven metsiä-maita-mantuja vuokrasopimuksin, vetoavat kotimaiseen omistukseen tuulipuistojen rakentamisessa.
    Pettymys seuraa.
    Naapurikunnan suuri tuulivoimapuisto markkinointiin kotimaisen yhtiön nimissä, saatuaan myllyt hyrskäämään, kyseinen puisto myllyineen on siirtynyt ulkomaiseen suuryhtiön omistukseen. Toinen tuulituotanaleu ehtii hädin tuskin käyttöön, kun sekin on siirtymässä ulkolaisomistukseen.
    Miten voimme suomalaisina (myös pyhäjärvisinä) hyväksyä kuin vettä vaan, pörssiyhtiöiden mielivallan, hyötyvät osakkeenomistajat, ja uusi yhtiö ulkomailla, sinne valuvat välilliset voitot, vero ym ...
    Jo pitää olla täys tomppeli, että antaa vapaat kädet puljata kotimaan kamarat banaanivaltion aikaansaamiseksi- Suomi, mitä hemmettiä rajoilla rautaa, kun sisäsuomi on jo vieraan valloittamaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00121 kirjoitti:

    "Minä ainakin ymmärrän, ja se on sinulta pois."!

    Mikä on minulta pois? Kaikki muut muuten ymmärtää, että suunnitelmista eikä myöskään naapuriläskin vuokrasopimuksista voi valittaa muualle kuin ehkä Hannu Karpolle. Ja se on Sinulta pois.

    Äänestä

  • Anonyymi00122 kirjoitti:

    "Minä ainakin ymmärrän, ja se on sinulta pois."!

    Mikä on minulta pois? Kaikki muut muuten ymmärtää, että suunnitelmista eikä myöskään naapuriläskin vuokrasopimuksista voi valittaa muualle kuin ehkä Hannu Karpolle. Ja se on Sinulta pois.

    Kaivaudu vaan syvemmälle tietämättömyyteen, taitaa sulla kaihertaa pelko persiissä, kun tiedossa on vastattavana muutakin kuin hurmoksessa uskottua " laiskan miehen tienestiä".

    Äänestä

  • Anonyymi00123 kirjoitti:

    Kaivaudu vaan syvemmälle tietämättömyyteen, taitaa sulla kaihertaa pelko persiissä, kun tiedossa on vastattavana muutakin kuin hurmoksessa uskottua " laiskan miehen tienestiä".

    Uskotko että se tavallistakin parempi a-luokan lakimies kusetti sua? Veikkaan että kehui valituksella olevan hyvät mahdollisuudet pärjätä ja veloitti 2500-3500€! Vituttaako?

    Äänestä

  • Anonyymi00125 kirjoitti:

    Uskotko että se tavallistakin parempi a-luokan lakimies kusetti sua? Veikkaan että kehui valituksella olevan hyvät mahdollisuudet pärjätä ja veloitti 2500-3500€! Vituttaako?

    Ei, miksi vituttaisi. Taustat ovat selvillä, ja ilmeisesti sinua jurppii, kun paikkakunnalla yksinvaltiuden lailla laintulkitsijan "tietoa tahi taitoja" ei juonittelijana tunnetulta kysytty.
    Ehkä olet hyvinkin osallinen siihen, että olet tuultapaskaa puhuen jaellut ja supsutellut suu vaahdossa, mitä vastuullisuus on vuokraajalla ja vastaavasti vuokralleantavalla, oletus "tietämystäsi" sopimuspareiden sisällön ymmärtämisessä?

    Pitää nähdä metsä puilta, ja sitä eivät hurmokseen ajautuneet ja kerrassaan hikoillen nimiään vuokrasopimuksiin kirjoittaneet ole tehneet. Eivät ole ottaneet selvää omista oikeuksistaan riita-asian kohdatessa, kun sellaiseen ajautuu?
    Jokainen vastaa oman osuutensa, ei ole joukkoturvavastuuta, vahingot ja vastuut yksilöidään kunkin maanomistajan kontolle.
    Ovat uskoneet sinua, tai sinunlaistasi neuvonantajaa, alan asiantuntijaa?
    Pyhäjärvellä ei voi toimia ohi lain ja setusten, ei vastuiden osalta, vaikka kuinka on piireissä marinoituneita eri asetusten ja laintulkitsijoita eli tosiasioiden hämärtäjiä.
    Aikaa on ensimmäisten tuulipuistojen vuokrasopimuksista kulunut, joka vuodenkierto tuo päinvaloon karuja näyttöjä, mitä erikoisimmista haasteista ja vastuista on siirtynyt tahi jätetty yksityishenkilöille.
    Hyvästä kannattaa pitää kiini, maksaa ja antaa ennakkotapausten puhua jo puolestaan.
    Käytössä olivat perusteelliset selvitykset, haittavaikutuksista tiedetyistä ja arviointi kaikista mahdollisista muutoksista, mitä mielettömyyden seuraamuksia eri asteina voidaan olettaa syntyvän.

    Äänestä

Pitää joskus haastaa kaupunginvaltuutettu ja tietävätkö mitä ovat päättäneet ja ymmärtävätkö mitä virkavastuu tarkoittaa...
On joskus jonkun tyhmän ja kalliin päätöksen jälkeen huudelleet, ei olla vastuussa. Vaan jos joku veisi asian eteenpäin niin saattaisi itku tulla. Voi voi... Eli pitää kaikki tarvittava aineisto olla käytössä päätösten tukena. Ei riitä, että tämä on kivaa .

Äänestä

Ketjun aloittaja illittää ihan turhija , , minä olen elännyt melkein koko pitkän ikäni täälä Pyhäjärvellä ja käynyt myös kouluni ja lapsuuteni aikana olen kokenut pientä vittuilua siis vittuilua sellä tavalla ttä vittuliakaan ei oo älynnyt että keljuilee ei mulla muuta.

Äänestä
  • Kun aloittajan kokemusta ei voi muut kokea, niin se on tottavien myös tunteena totta.
    Älä vähättele äläkä vesitä.
    Kokeneita ovat muutkin.

    Siksipä täällä kuhnii niin paljon ilkeitä ja ilkeähenkisä ihimsiä, sankka kiusaajien heimo, geenit ovat polvesta polveen pysyneet. Henkinen v*****leminen ja iljettävät vihjailut, sanailut ja nakertelut valtaavat yhä nuorempia , vanhoissa naamoissa se on toinenluonto jo.

    Äänestä

Nyyh Nyyh naapuri saa tuulivoimasta tuloja minä en Nyyh Nyyh

Äänestä

Hauskinta on, että tuulivoimalat tulevat ja itkijä ei voi kuin marista. hih hih

Äänestä
  • sma toistaen, sinulla on peräpään itkevä ulosanti, suoraan kuin impesillin tuskan parkasuja, läjiä alle, sivulle ja päälle.

    Äänestä

  • Anonyymi00132 kirjoitti:

    sma toistaen, sinulla on peräpään itkevä ulosanti, suoraan kuin impesillin tuskan parkasuja, läjiä alle, sivulle ja päälle.

    Viksusti kirjoitettu, taidat olla niitä?

    Äänestä

  • Anonyymi00133 kirjoitti:

    Viksusti kirjoitettu, taidat olla niitä?

    Taidat olla niitä Komunrannan Bambaajia? Savusaunalla kitkulöylyt?

    Äänestä

Meinaako läskinaapurin naapuri tehdä huomenna valituksia suunnitelmista ja läskinaapurin vuokrasopimuksista? Vinkkinä että kummissakaan ei ole valitusosoitusta, vaikka a-luokan lakimies kuinka niin väittää🤣 A-luokan lakimiehillä tuntiveloitus 1600€+🤣🤣

Äänestä
  • Mikäs siinä, kun sun ymmärrys lähti väärille jengoille, väännä siitä vaan, jospa rusahtaa torttu housuus.

    Äänestä

  • Anonyymi00136 kirjoitti:

    Mikäs siinä, kun sun ymmärrys lähti väärille jengoille, väännä siitä vaan, jospa rusahtaa torttu housuus.

    "Oikeuden mukaan vain valmistelua koskevasta päätöksestä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta."!

    Lähes jokainen Pyhäjärvinen tietää ettei valmistelussa ja suunnitelussa olevista asioista voi tehdä valitusta. Tosin onhan näitä käsittelemättä jääneitä valituksia tehty Pyhäjärveltäkin useita (Pro Pyhäjärvi)!

    Äänestä

  • Kai ymmärrät läskinaapurin naapuri että valituksista tulee julkisia ja myös läskinaapurin naapurivalittajan henkilöllisyys paljastuu😂 Silloin selviää läskille kuka häntä läskiksi haukkuu julkisesti ja kuka maksoi tuhansia euroja siitä ettei läski saisi vuokratuloja😅🤣

    Äänestä

Voi voi. Pyhäjoellakin oli jäänyt kiinteistöveroja saamatta tuulivoimafirmoilta.
Minkäs teet kun eivät maksa,,,

Äänestä

"Pyhäjoella jäänyt saamatta kaksi miljoonaa euroa – Kiinteistöverojen ennakointi kunnissa vaikeaa"
Tuskin tuulivoimayhtiöt niitä veroja maksaa, häipyvät vähin äänin kun aika pn kypsä.

Äänestä

😋😍😋😍😋😍😋😍😋

🔞 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/hot2024

🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Muutokset tuuliteollisuuskunnan naapuruussuhteissa eivät todennäköisesti kuitenkaan johdu hyväntahtoisuuden vähenemisestä. Sanoisin hurmoksellisen ahneuden määrä, missä erottuvat nopean ja helpon voittajat ja pakkolunastuksen häviäjät, eli toisen jäädessä kestämään pelkkiä haittavaikutuksia , niin syvän rajanvedon, rajanaapurien välille syntynneen railon ovat aiheuttaneet poliittiset päätökset. Yhteisen edun nimissä, hulluuteen edennyt eriarvoistamisen ei pitäisi olla näin riistävää ja räikeää. Sivistys-ja oikeusvaltiossa!

Hyvin toimivat naapuruussuhteet ovat kullanarvoiset, mutta eivät koskaan mikään itsestäänselvyys. Naapuruussuhteet, kuten ihmissuhteet yleensä, vaativat hyvin toimiakseen sitoutumista. On luonnollista, että hyvään naapuruuteen, kuten kaikkeen hyvään, totutaan niin, ettei sellaisesta mielellään luovuta.

Hyväkin naapuruussuhde voi muuttua ongelmalliseksi myös siitä syystä, että alkuaan ystävyyden ja tasavertaisen toveruuen merkeissä alkanut naapuruus voikin tulla jollekin osapuolelle ahdistavaksi sen takia, että joku osapuolista osoittautuu tai vähitellen muuttuu ripustautujaksi. Ripustautuja on henkilö, joka ainaisella läsnäolollaan, kysymyksillään ja ehdotuksillaan takertuu naapuriinsa niin, että tämä tuntee itsensä orjuutetuksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu