olen näköjään tämän palstan aktiivikäyttäjä... =)
eli olisi mukava kuulla mitkä teillä on ollut huostaanoton syyt? ymmärrän jos joku ei halua sitä kertoa...oma tarinani on tuossa "en jaksa enää"-viestiketjussa.
niin, ja minkäikäisenä lapsi/lapset ovat huostaanotettu?
kauanko huostaanotto nyt kestänyt? eli minkäikäisiä lapset nyt?
eli olisi mukava kuulla mitkä teillä on ollut huostaanoton syyt? ymmärrän jos joku ei halua sitä kertoa...oma tarinani on tuossa "en jaksa enää"-viestiketjussa.
niin, ja minkäikäisenä lapsi/lapset ovat huostaanotettu?
kauanko huostaanotto nyt kestänyt? eli minkäikäisiä lapset nyt?
Vastaukset 22
Vanhimmat
ja senjälkisen masennuksen vuoksi.8 vuotias t.lumi
onko sijoitus kestänyt kauan? onko purkautumisesta ollut mitään puhetta? tsemppiä sinulle ja lapsellesi.
hei lumi..
miten sä voit nyt? onko masennus helpottanut? Oletko saanut masennukseen apua? muakin kiinnostaa, miten pitkään sijoitus on kestänyt ja millaisia jatkosuunnitelmia on tehty. mä arvostan tosi paljon sitä, että jaksat kaikesta huolimatta tavata lastasi ja taistella!!!!
Putosin syvään masennukseen kolme vuotta sitten pitkään jatkuneiden elämänkriisien jälkeen. Avioero väkivaltaisesta alkoholistista oli ensin, sitten hän alkoi piinaamaan oven takana, tyhjentelemällä autostani renkaat jne. elin jatkuvassa pelossa, keskimmäinen lapseni sairastui oli puoli vuotta sairaalassa, sitten sairastui äitini syöpään ja hoidin häntä hänen kotonaan melkein loppuun asti (4pv sairaalassa). Olin töissä ja opiskelin koko tämän ajan. Jäin pois töistä näiden sotkujen jälkeen ja silloin alkoi tasainen pudotus, joka päättyi sairaalaan. Jostain kummasta sain voimia ja hain vielä hoitopaikat lapsille samana päivänä, kun pääsin sairaalaan. Nuorempi oli silloin 2,5v ja nyt täyttää 6v ja vanhempi täytti talvella 13v.
no jo on muuten elämä viskonut sinua! tuon jälkeen ei ole mikään ihme jos "vähän" vaikka masentuukin. toivottavasti elämä alkaa pikku hiljaa helpottaa. onko kotiutusta jo suunniteltu? paljon voimia teille.
hain purkua,kun sijaisäiti sai tuomariltani kirjeen,seuraavana päivänä hän kävi tekemässä ins.ilmoituksen.tutkimus kesti 8 kuukautta,sillä aikaa tapaamiset poissa.johtava soskukin sanoo,ettei perää asiassa.saipahan sopan keitettyä.häneltä 2 lasta kuukautta ennen siirretty lastenkotiin,että sillain t.lumi
mutta en ole pitänyt kiirettä, koska en halua uudestaa pudota ja aloittaa samaa kierrettä sossun, sijoituspaikkojen ym. kanssa. Pikkuhiljaa lisäillään kotilomia omien voimavarojen puitteissa. 100% arkeen en ole vielä valmis, sen olen myöntänyt itselleni, lapsille ja viranomaisille. Eli kaikki olemme yhteistyössä, jotta liukuminen kotiin tapahtuisi hitaasti ja hallitusti. Päivää tai edes tarkkaa vuotta en osaa vielä sanoa. Suunta on kuitenkin oikea. Sijoitukset olivat pakolliset, kun lasten iseistä ollut apua heidän ongelmiensä kanssa. Yhteishuoltajuus on vain paperinpala ja kun tuli tosi eteen, mies luisti omiin ongelmiinsa. Mutta en ole ajatellut luovuttaa. Päivää ennen sairaalaan pääsyä olin vakaasti päättänyt tappaa itseni. Menin äidin haudalle sanomaan hyvästit ja siellä nousi takaraivosta äitivainaan neuvo, jos on elämässä vaikeaa, älä koskaan tee itsellesi mitään pahaa, koska se kostautuu kahta kauheammin lapsille. Siihen loppuivat itsemurhahaaveet. Pelko jäi pitkäksi aikaa, mutta on jo onneksi ohi.
Sain lapseni 15-vuotiaana ja yritin hoitaa lapseni niin hyvin kun osasin ihan yksin, kävi myös perhetyöntekijä auttelemassa, lapsen isästä ei apua kun on alkoholisti, asuimme erilleen.
Sitte kävi niin että sairastuin syömishäiriöön sekä paniikkihäiriöön jolloin hain apua lastenkodilta jolloin menimme sinne yhdessä, sieltä menin hoitoon, lapseni sijaiskotiin joka oli toiminut meille myös tukiperheenä, itse toivoin että lapseni sijoitettaisiin kyseiseen perheeseen ei minnekkään muualle koska oli jo tottunut heillä olemaan ja niin sijoitus tehtiin.Halusin että lapsellani olisi ehjä turvallinen koti jossa on sekä isä että äiti, tein sen rakkaudesta lapseeni koska en itse siihen kyennyt/jaksanut, ymmärsin sen ja soskutkin kehuivat minua hyvästä päätöksestä.Olen ollut todella surullinen ja ikävöinyt lastani mutta kotilomat auttaa siihen.
Lapseni oli silloin 3-vuotias ja nyt hän on 12-vuotias.
Siinäpä minun tarinani:)
Itse tein lapset 19 ja 20 vuotiaana.
Erosin miehestäni 23 vuotiaana ja lapset jäivät isälle, koska hän oli niitä paljon hoitanutkin mm. sairastuttuani kummankin lapsen syntymän jälkeen voimakkaaseen masennukseen.
Itselläni jäi ilmeisesti nuorena ns. tunnesidos lapsiini luomatta.
Lapset tein tavallaan mieheni toiveesta ja kai liian nuorena ja vaikeassa elämän tilanteessa.
Olin juuri kokenut läheiseni itsemurhan.
Lasten isä ei sitten pystynyt lapsia hoitamaan.
Hänellä oli tukena lastensuojelu, mutta lastensuojelun tukikin on vähän sellainen asia, jos ei tee heidän kanssaan sellaista yhteistyötä, kuin he haluavat voi olla varma, että lapset otetaan hyvin pian pois.
Ja näin sitten kävi.
Itseäni harmitti se, että minulle ei kerrottu lastensuojelun puolelta lasten tilanteesta.
Olin kuitenkin yhteydessä kokoajan lapsiin.
Luulin, että lapsilla oli hyvä olla isän, äitipuolen ja uusperheen kahden muun lapsen kanssa.
Lapset sitten huostaanotettiin pikaisesti ja sijoitettiin väliaikaiseen lastenkoti tyyppiseen paikkaan, jossa sai vierailla joka päivä ja niin myös tein.
Tässä vaiheessa aloin puhua lastensuojelulle siitä vaihtoehdosta, että lapset tulisivat äitinsä luo asumaan.
Lastensuojelu sanoi, ettei asialla ole mitään kiirettä, että lapset voivat nyt asua jonkun aikaa täällä.
Itse olin työssäkäyvä ja lastensuojelun pyynnöstä jäin pois työstä ja menin 2 kuukauden pituiselle päiväsairaala jaksolle, jossa arvioitiin nykyinen psyykkinen tilani psykologin ja psykiatrin lausunnot miten soveltuisin äidiksi.
Lausunnoissa ei ilmennyt mitään estettä asialle, mutta lastensuojelu vetosi siihen, että en ole asunut lasteni kanssa neljään vuoteen.
Lisäksi heidän mielestään aloin toimia liian myöhään, vaikka kesällä lastensuojelu sanoi, ettei asioilla ole nyt kiirettä.
Hankin sitten lakimiehen tavallaan liian myöhään, koska olin luullut, että tekemällä yhteistyötä lastennsuojelun kanssa voisin saada mahdollisuuden olla äiti lapsilleni.
Mahdollisuutta ei minulle kuitenkaan annettu.
Ja lakimieskin sanoi, että lastensuojelulla liian isot mahdollisuudet voittaa.
NEUVONI KAIKILLE, JOS TODELLA HALUAT LAPSESI KOTIIN.
LAKIMIES TÄYTYY OLLA ALUSTA ASTI TUKENASI.
ITSE PETYIN KOVASTI SIIHEN, ETTÄ LASTENSUOJELUN KANSSA TEHTY YHTEISTYÖ EI AUTTANUT YHTÄÄN ASIAA.
Olen lukenut alla olevasta linkistä, että vanhempien mahdollisuudet saada lapsi takaisin ovat pienet, jos lapsi sijoitettuna yli kolme vuotta:
http://www.valt.helsinki.fi/staff/jproos/holuento.htm
Ehdotin lastensuojelulle myös että olisin ollut valmis asumaan heidän perhekodissaankin, jossa siis tuetaan/tarkkaillaan asumista lasten kanssa n. kahden vuoden ajan.
Mutta siihenkään ei annettu mahdollisuutta.
Lastensuojelu vain vetosi, että jos en jaksakkaan niin lapsille se olisi vaikeaa.
Eli minulle ei annettu edes mahdollisuutta, kun vedottiin siihen jo etukäteen, etten mahdollisesti jaksakkaan?
Se ei merkinnyt heille mitään, että jätin työn 2 kuukaudeksi, jotta saisin todistettua psykiatrisen ja psykologisen kuntoni ja olisin ollut valmis heidän tuettuun/tarkkailtuun asumiseenkin lasten kanssa.
yleensäkään ei anneta mahdollisuutta näyttää että pärjää vaan he vetoavat sillä että joka tapauksessa tulisi lapselle edestakaisliikettä!
Ei anneta edes mahdollisuutta ja sitten kuulee että jossain alkoholisti-isä sai tyttärensä hovi-oikeuden päätöksellä takaisin puolen vuoden sijoituksen jälkeen vaikka tilanne kotona ei ole yhtään parempi!
Paskaa tämä käytäntö, aina väärinpäin kaikki!
täysin samaa mieltä
mahdollisuutta saada lasta koskaan takaisin!??
Lapsi 3-vuotias sijoitushetkellä ja nyt 12-vuotta.
Meniköhän nyt koko huostaanotonpurun hakeminen ihan hukkaan...
Ota yhteys lakimieheen ja kerro tilanteesi.
viitsi ruveta tappelemaan lapsestani...eikä tässä enää montaa vuotta ole ku hän on jo täysi ikäinen nuori aikuinen:)
toimiiko teillä sijaisvanhempien kanssa lomat
Ihan hyvin toimii:) Lapsi tulee luokseni kerran kuussa kotilomille.
keskenänne.me emme tule,millään lailla.eikä näytä muuksi muuttuvan.muutaman pakollisen sanan voimme vaihtaa.
emme mekään mitään sydänystäviä keskenämme ole mutta pakko yrittää tulla toimeen ihan lapseni takia.
syytös minkä sijaisäiti teki,mikä tutkittiin,ja missä ei ollut perää,että kaikki luottamus on mennyt häneen
tärkeätä pitää puhevälit kunnossa, ettei enää tarvitsisi alkaa tapella sossujen ja sijaisvanhempien kanssa, koska sijoitusasia on jo yksinään raskas kantaa.
Ihan oikein sydänystäviä ei tarvitse olla ja ei kai moni siihen kykenisikään, mutta puheväleissä kannattaa olla. Silloin voi asioitaan hoitaa mallikkaammin.
katsomasta toisiimme.muutaman pakollisen sanan vaihdamme lapsen tapaamiseen tuotaessa ja haettaessa.surullista ja raskasta.ennen kaikkea lapsen kannalta.kyllä hän vaistoaa väkisinkin hyytävät välimme