Aamulla, auringon valaistessa äänen

lussve kirjoitti:

Ääni oli elegantti: kaksi kirkasta helähdystä, lyhyt rätinä ja sarja maiskauksia. Se kuului lehdettömän pajupensaan kätköistä. Laulajaa ei näkynyt. Poika hiipi hyvin varovasti lähemmäs. Laulu kuului uudelleen, nyt vain erilaisena. Taas siinä kuitenkin erottuivat heleät kilahdukset. Poika oli enää muutaman metrin päässä. Hän uskalsi tuskin hengittää. Pensaassa jokin liikahti. Samassa aivan hänen eteensä oksalle hypähti pieni lintu. Kuin koru, loistavan sini-punainen rinta läikehti varhaisen aamuauringon säteissä. Laulu kajahti korvat lukiten. Linnun nokka oli ammollaan, viistosti ylöspäin, ja jumalallinen laulu pulppusi ilmakehään. Pojan tärykalvot tanssivat äänivyöryn tahdissa. Pari säettä, ja lintu lennähti pensaan taakse, mistä uusi säe suuntautui vastakkaiseen suuntaan.

Taustalla kuului heräävän kaupungin kohina ja murahtelu. Kuului myös muiden lintujen aamukonsertti. Mutta ylinnä muita sinirinnan loistelias soolo.

Poika istuutui kosteaan heinikkoon. Koulun alkamiseen oli vielä runsaasti aikaa. Herkät korvat havaitsivat äänitulvassa pieniä yksittäisiä katkelmia. Kokonaisuus oli kuin valtava kudelma, jonka langat punoutuivat toisiinsa muodostaen värikkään, elävän kokonaisuuden. Pojan mieli vajosi äänimaailmaan. Hän istui silmät auki, näkemättä mitään, kuunnellen ulkoista maailmaa, kuunnellen omaa sisäistä helinäänsä.

Pajupensas hahmottui pojan verkkokalvoille. Ääni oli poissa. Tai se ei ollut poissa, vaan siirtynyt kauemmas, toiseen pensaaseen. Hetki eli itsensä loppuun.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä