Äänestäjien olisi syytä saada tietää paikallisen kansanedustajan ajatukset ja mielipiteet nähtäviksi. Etenkin hallituspuoluetta edustavan.
Laakso sanoi että epäonnistui kun yöpäivystys lähtee Kouvolasta. Kaunisto ei omasta mielestään epäonnistunut mitenkään kouvolalaisena kansanedustajana.
Sitten eka kysymys. Pitääkö Kaunisto itseään oikeasti kouvolalaisena kansanedustajana ajatellen Kouvolaa?
Onko Kauniston mielestä normaalia Kokoomus politiikka ajaa julkisenpuolen terveyspalveluita ja vanhustenhoitoa alas. Mutta kuitenkin yksityisenpuolen terveyspalveluiden Kela korvauksia nostaa. Herättää ajatuksia?
Mitä mieltä Kaunisto on eläkeläisten veronkorotuksista kun ne eläkkeistä on jo nyt muutenkin suuremmat kun palkoista? Meneekö Kauniston oman mielen ja Kokoomuksen ajatusten mukaan tasapuolisesti?
Kouvolan Sanomat kyseli Kaunistolta yöpäivystyksen osalta. Miksi Kaunisto ei oikein halunnut vastata ja vältteli kaikkia kysymyksiä?
Tuossa aluksi. Lisääkin löytyy.
Voisiko johonkin saada Ville Kauniston mielipiteen.
8
317
Vastaukset
- Anonyymi
Taitaa olla Kaunistolla päässä ihan muut ajatukset kun kouvolalaisten elämä ja edut. Ymmärtää itse jos kritisoi edustamansa puolueen päätöksiä niin se vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa.
Ja onko edes kunnolla paneutunut yleensäkään eduskuntatyöhön.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000010300001.html - Anonyymi
Uskallatko Ville ehdottaa Orpolle että unohdetaan se teidän ratahanke. Siitä tulisi 3 miljardia säätöjä. Tuli vaan mieleen. No et taida uskaltaa.
- Anonyymi
No miten Villen paikalliset puoluetoverit ja häntä äänestäneet? Menikö Villen valinta omasta mielestä hyvin, tai yleensäkään Kokoomuksen äänestys? Samaa voi tietysti kysyä Persuja äänestäneiltä.
Paikalliset järjestöt ja puolueet yli puoluerajojen nyt aika yhdistää voimat ja saada loppu tälle järjettömyydelle. Eihän tässä ole enää mitään järkeä että yritetään saada lisää haittaa ja kuolleita, ja siitä sitten vielä maksetaan enemmän kun entisestä. Uuno Turhapuro ei olisi edes pystynyt samaan. - Anonyymi
Sen mitä viime päivinä seurannut ja mikä kaveria kiinnostaa niin taitaa tulevaisuudessa on kouvolalaisten äänet hänelle vähissä. Toki varmasti tunnettu Kokoomuksen vaalikarja äänestää jos puolue niin päättää.
- Anonyymi
Miksi tämä ketju jatkuvasti siirretään pitkälti muistolaan pois näkymästä?
- Anonyymi
Kokoomus ei halua totuuksia näkyviin.
- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
🔞 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://nbw.fi/sexygirls?18373840
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞 - Anonyymi
Kouvolasta on viimeksi ollut eduskunnassa Kokoomuksen osalta Pekka Kuosmanen joka oikeasti ajoi oman seudun asioita. Sitten paikallinen Kokoomus teki päätöksen että nyt tuo loppuu ja lähdetään tirlittan linjalle, ja nyt ollaan sitten tässä.
Olen varma jos Kaunisto sattuisi pääsemään EU:n leipiin, niin ei varmasti sen jälkeen häneltä löydy pysyvää asuntoa Kouvolasta. Ja jos ei pääse niin sitten tuo tapahtuu seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1392763Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2692380Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?261446- 1161124
- 991089
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041033Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13972Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La57871Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.62844Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.282820